Liikunta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen

perjantai elokuu 17 2018

Neljä vuotta sitten laskin päiviä lapseni syntymään. Joka kesä palaan aina uudestaan ja uudestaan raskausajan muistoihin ja fiiliksiin. Ainutlaatuinen aika, jota ei varmasti unohda koskaan. Hyvässä ja pahassa, haha. Minulta pyydettiin postausta raskausaikana liikkumisesta joten sekin sai kirjoittamaan uudestaan näitä juttuja.

Raskaus voi olla syy pitää itsestään parempaa huolta kuin koskaan aiemmin. Silti edelleen valitettavan moni myy salijäsenyytensä eteenpäin kun testiin tulee kaksi viivaa, syö kahden edestä ja perustelee kaiken ylimääräisen herkuttelun raskaudella. On toki totta, että pahoinvointi ei välttämättä salli kuin tiettyjen ruoka-aineiden syömisen tai liikkuminen on kipujen ja muiden vaivojen takia mahdotonta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hyvinvoiva kroppa hoitaa hommansa paremmin synnytyksessä, siitä toipumisessa ja myös vauva-aikana. Liikunta raskauden aikana olisikin hyvin suositeltavaa. Olo ei ehkä olo hehkein, eikä kiinnosta pukea trikoita päälle ison vatsan kanssa, mutta se todella kannattaa.

Kiinnostukseni hyvinvointiin, liikuntaan ja terveelliseen syömiseen nousi aivan uudelle tasolle raskausaikanani. Kärsin koko raskauden kestävästä pahoinvoinnista, mutta siihen auttoi puhdas ruoka sekä tietyt ”superfoodit”. Selkäkipuja hoidin liikunnalla. Koska muutin elämäntapojani raskausaikana aika rajustikin terveellisempään suuntaan, vältyin raskauskiloilta, raskausarvilta, turvonneelta ololta sekä toivuin synnytyksestä (sektiosta) todella nopeasti. Heti synnytyksen jälkeen olin itseasiassa paljon paremmassa kunnossa kuin mitä ennen raskautta. Tässä on ollut tietysti mukana varmasti myös hyvää tuuria, että pystyin myös liikkua raskauden loppuun asti. Kävin siis salilla sekä lenkeillä, jotka vaihdoin vajaat 2 kuukautta ennen laskettua aikaa kävelyyn. Salilla tein toki treenit paljon pienemmillä painoilla tai oman kehon painolla. Varsinkin alkuraskaudessa panostin paljon keskivartalon treeneihin, sillä niiden avulla selkäni pysyi kunnossa eivätkä vatsalihakset erkaantuneet sen suuremmin. Muistan edelleen, kuinka saatoin olla lankussa raskaana jopa viisi minuuttia. Se on toki myös liike, jota ei loppuraskaudessa pysty enää tehdä mutta alussa loistava keino vahvistaa raskauden ja siitä palautumisen kannalta tärkeitä lihaksia. Ennen kaikkea täytyy kuitenkin  kuunnella omaa kehoa. Jos tuntuu pahalta, lopeta heti. Etsi vaihtoehtoisia liikkeitä ja kokeile esimerkiksi uintia, joka on ihanan kevyttä suurenkin vatsan kanssa. Liikunta tasapainottaa kuitenkin myös hormonitoimintaa ja vaikuttaa tällöin positiivisesti myös raskauden aikaisiin mielialanvaihteluihin sekä pahoinvointiin helpottaen sitä. Se pitää myös energisenä, eli kannattaa lähteä reippailemaan vaikka mieli tekisi pysyä vain sängyn pohjalla.

Vauva ei liikunnasta kärsi, päinvastoin. Samalla teet myös palveluksen tulevalle lapselle, kun jaksat olla vauva-aikanakin virkeä ja energinen. Liikunta raskauden jälkeen on huomattavasti helpompi aloittaa kun on liikkunut myös raskauden aikana aktiivisesti. Synnytyksessä on etua vahvoista lihaksista, joten viimeistään tämä voisi olla se viimeinenkin hyvä syy liikkua raskausaikana? Synnytyksestä palautuminen on nopeampaa kun lihaskunto on hyvä ja arkeen paluu sujuu todennäköisesti paljon kevyemmin. Synnytyksen jälkeen tulee tietysti odottaa jonkin aikaa, ennen kuin voi palata taas normaaliin treenaamiseen. Suurimmalle osalle riittää odotus jälkitarkastukseen asti, mutta aiemminkin voi jo aloittaa, kunhan tekee sen kevyesti ja kroppaa kuunnellen. Vatsalihasten erkauma kannattaa kokeilla itse (jos osaa), tai testauttaa ammattilaisella, sillä treenillä voi saada aikaan isoja ja pysyviä vahinkoja, jos lähtee liikkeelle liian aikaisin. Uskon, että mitä enemmän raskausaikana liikkunut, sitä nopeammin pääsee palaamaan taas lajin pariin. Kuukausi synnytyksestä kävin taas salilla ja juoksin ensimmäisen lenkin noin 5 viikkoa synnytyksestä. Toiset liikkeet tuntuivat pahemmilta kuin toiset ja silloin jätin ne väliin. Kuitenkin heti sairaalasta kotiin päästyäni aloitin kävelyn vaunujen kanssa, joka oli mahtava piristys toipilaspäiviini. Leikkaukesta jääneet nesteet lähtivät liikkeelle hetkessä ja saatoin kävellä päivittäin lähemmäs 10 kilometriä, sillä tein useampia lenkkejä. Raitis ilma, musiikit korvilla ja vaunut tukena sektiohaavan kanssa kävellessä olivat ensimmäisten vauvapäivieni palastus. Ja vaikka aiempaa liikuntataustaa ei olisikaan, raskaus voi olla hyvä syy aloittaa.

Millaisia kokemuksia teillä on liikunnasta raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen? Tuliko breikkiä vai saitteko kenties innostuksen täysin uuteen elämäntapaan?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Elämäni introverttina

torstai elokuu 16 2018

Kesällä sitä on taas tavannut enemmän ihmisiä kuin muiden vuodenaikojen aikana yhteensä. On juteltu, naurettu, halattu ja tanssittu kellon ympäri. Olen nauttinut siitä yhteisöllisyydestä ja jatkuvasta ihmispaljoudesta ympärilläni ihan täysillä. Moni kesätuttavani onkin yllättynyt, kun olen kertonut, että mielipaikkani on todellakin oma koti ja lopulta kaikkein eniten nautin hiljaisuudesta sekä omasta ajastani yksin. Ensimmäiset 25 vuotta elämästäni pidin itseäni hyvinkin sosiaalisena. Iloisena, avoimena ja helposti innostuvana persoonana. Kuitenkin aina kaikki uudet tilanteet, uudet ihmiset ja heidän tapaaminen stressasivat minua. Kun aloin kiinnostua psykologiasta ja lukea sitä enemmän, huomasin itsessäni hyvin paljon piirteitä, joiden mukaan olenkin introvertti. Kun oli vihdoin aikaa tutustua itseeni ja omaan mieleeni, tajusin, että koko oma kuvani minusta itsestäni on ollut aivan väärä. Tämä on myös varoittava esimerkki siitä, mitä liiallinen kiire voi ihmiselle tehdä. Yhtäkkiä ei edes tiedä, kuka oikeasti on ja antaa ympäristön ja muiden ajatusten muokata meistä jotain muuta.

Toisinaan mietin, että olenko jopa tylsä, kun en mielelläni lähde joka päivä johonkin ja nähdä ihmisiä. Jos törmään yllättäen tuttuun esimerkiksi kaupungilla, ensin toivon ettei hän huomaisi minua. Ajattelin tämän johtuvan siitä, että saatan olla jopa ujo. En kuitenkaan ole itseasiassa millään tavalla ujo, en vain pidä small talkista, en yllätyksellisistä kohtaamisista enkä keskustelusta kenenkään kanssa silloin, kun olen omissa ajatuksissani ja yksin. Toisaalta kun taas kohtaan yllättäen sen tutun, höpöttelinkin sujuvasti niitä näitä ja vaikutan oikeasti ulospäinsuuntautuneelta ja sosiaaliselta. Sisimmässäni tanssin voitontanssia kun kävelen pois paikalta. Hei jes, kohtasin ihmisen eikä se ollut ollenkaan niin kamalaa kuin ajattelin sillä hetkellä, kun kuulin selkäni takaa sen ”Moi Mirva!”. Introvertti ei ole ujo ja introverttikin voi olla hyvä sosiaalisissa tilanteissa. Vuorovaikutustaidot kuuluvat jopa vahvuuksiini. Eri asia sitten, pidänkö vuorovaikutuksesta. Pidän, mutta en läheskään aina, jos vaihtoehtona on esimerkiksi työnteko yksin, omassa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Introvertin aivokuori ei kestä paljon samanaikaisia ärsykkeitä, jonka huomaan hyvin ihan jokapäiväisessä elämässä. Viihdyn paljon yksin, hiljaa ja omissa oloissani. Läheisten ihmisten kanssa taas puhua pälpätän mielelläni jatkuvasti. Ahdistun suunnattomasti jos samaan aikaan on päällä tietokone, televisio tai vaikka lapsen iPad. Uppoudun helposti musiikkiin, mutta vain itsekseni. Introvertille on tyypillistä elää omassa pienessä rajatussa maailmassaan. Huomaan tämän esimerkiksi salilla, jossa sulkeudun aivan täysin omaan treeniin ja omaan musiikkiin, enkä huomaa mitään ympärilläni. En jaksa moikkailla kenellekään tai tarkkailla peilin kautta, tuliko tänne nyt joku tuttu jonka kanssa voisin vaihtaa kuulumisia. Toisaalta taas, pukuhuoneessa juttelen mielelläni tuntemattoman vieruskaverin kanssa aiheesta kuin aiheesta, jos sattuu olemaan sellainen olo. Ehkä juuri tämän takia monet pitävät minua nimenomaan ekstroverttina, joka harvoin on keskusteluissa hiljaa ja sivustaseuraajan roolissa.

Pidin tosiaan itseäni aiemmin ulospäinsuuntautuneena ekstroverttina ja luulin olleeni väärässä, mutta toisaalta kun mietin käyttäytymistäni taaksepäin, saatoin ehkä nuorena ollakin ekstroverttinen. En koskaan halunnut olla yksin, olin aina joko kavereilla tai kaverit olivat meillä ja tein läksytkin musiikkia kuunnellen tai telkkaria katsellen. Halusin aina nuorena tehdä asiakaspalvelutöitä ja olla tekemisissä ihmisten kanssa. Kuitenkin aikuiseksi kasvettuani jotain muuttui, mutta toisaalta niinhän elimistössä ja aivoissa juuri tapahtuukin. Edelleenkin viihdyn toisinaan juhlissa (joidenkin mielestä ehkä turhankin pitkään, haha) ja haluan kyllä säännöllisesti lähteä ihmisten ilmoille. Se ehkä erottaa minut tyypillisestä introvertista. Toisaalta taas pienikin humalatila saa minut sietämään ärsykkeitä aivan eri tavalla. Tästä hyvänä esimerkkinä Flow Festival, jossa en tuntenut paniikkia lainkaan ihmispaljoudessa, vaikka normaalisti kärsin ahtaanpaikankammosta ja ahdistun suuressa ihmisjoukossa hetkessä. Silti, maailman paras paikka on koti, mielellään hiljainen ja rauhallinen sellainen.

Mieheni on taas malliesimerkki ekstrovertista. Ihaillen katselen hänen sosiaalisia taitojaan ja hämmästelen, kuinka hän on kuin kala vedessä aina tavatessaan uusia ihmisiä ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Hän on aina innoissaan kutsumassa meille vieraita, kun itse katson häntä yleensä lähinnä kauhuissani silmät pyöreinä, että ethän nyt vaan ole tosissasi. Ekstrovertin ja introvertin parisuhde voi siis hyvinkin toimia, kunhan ymmärtää toisen erilaisuutta. Meille on ainakin aiemmin tullut erimielisyyksiä siitä, että olen muka tylsä, kun en halua lähteä kotoa mihinkään tai en pysty keskittymään kaiken metelin ja kiireen keskellä. Ja toisaalta minä taas ihmettelen, miten hän edes jaksaa tutustua aina uusiin tyyppeihin, pyytää heitä kylään ja olla ylenpalttisen ystävällinen, kun itse kiinnostaa hädin tuskin tervehtiä.

Kumpi sinä olet, ekstrovertti vai introvertti?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Jos saisit matkustaa mihin tahansa, minne lähtisit?

keskiviikko elokuu 15 2018

Syksy alkaa väkisinkin tehdä tuloaan. Kaupat täyttyvät neuleista ja nilkkureista, sosiaalinen media autumn vibeseista. Että kun on ihanaa taas poltella tuikkuja, käpertyä viltin kanssa sohvannurkkaan teekupposen kanssa ja muuta p*skaa, anteeks nyt vaan ;) Blogikliseet naurattavat jo nyt, vaikka olenhan joskus itsekin niihin sortunut. Vaikka haluankin pitää vielä kynsin hampain kiinni viimeisistä kesäpäivistä, enkä halua ajatellakaan neuleita saati nilkkureita, loppukesä on aikaa, jolloin alan aina ajatella taas ihan eri tavalla matkustamista. Vaikka sillä ei saakaan jatkettua kesää täällä, sillä saa valoa, d-vitamiinia, lämpöä ja uusia kokemuksia keskellä synkimpiä vuodenaikoja. En ole itse lainkaan kesäreissaaja, vaan haluan matkustaa aina mieluummin syksyllä ja talvella. Silloin saan itsekin sen lähdön fiiliksen ja odotan innolla lentokentällä koneeseen pääsyä. Lisäksi on ihanaa antaa lapselle pieniä breikkejä päivähoidosta, yhteistä aikaa vanhempien kanssa ja ennen kaikkea kosketus uusiin kulttuureihin, erilaiseen ruokaan ja ympäristöön. 3-vuotias osaa jo viidellä kielellä sanoa kiitos, joten luulen hänen oppivan hyvin avarakatseiseksi maailmanmatkaajaksi jo ennen aikuisikäänsä. Nyt on taas se aika vuodesta, kun olen vähän väliä eksynyt lentoyhtiöiden sivuille, selannut hotelleja ja miettinyt, minne seuraavaksi? Olisi kiva kuulla ideoita myös teiltä, mihin te matkustaisitte, jos voisitte matkustaa mihin tahansa? Tai oletteko kenties varanneet tulevalle syksylle tai talvelle matkoja? Jos, niin mihin? En jaksa uskoa, että kaikkien unelmalomat suuntautuisivat enää vain Bora Boralle tai New Yorkiin. Maailma on niin täynnä kaikkea mielenkiintoista, voi kun ehtisi nähdä siitä mahdollisimman paljon. Täytän myös ensi talvena kolmekymmentä ja juhlien sijaan suunnittelen karkaavani johonkin aurinkoon, ehkä sille reissulle sopisi joku vähän spesiaalimpi paikka?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria