Mun piti lentää jo keskiviikkona Leville viikoksi, mutta päätinkin lyhentää pääsiäislomaani hieman. Sain keskiviikoksi kauan odotetun lääkäriajan ja pääsiäisen ajaksi lapsen hoitoon ihanalle mummille. Levin pääsiäinen on tänä vuonna siis hieman erilainen kuin viimeksi, kun vain hiihdin ja viihdyin peräti kolmen lapsen kanssa mökillä. Ihan tervetullutta vaihtelua, ja kauden ensimmäiset after skit tulee vietettyä samalla. Tänä vuonna tää pääsiäinen on ainakin omasta mielestäni tosi tyhmään aikaan näin myöhään, ainakin jos sitä viettää Lapissa. Nautin kyllä kevätauringosta ja hangista, mutta siellä alkaa olla jo vähän liiankin keväistä eivätkä ladut ja rinteet ole enää siinä kunnossa missä vaikkapa kuukausi sitten. Pääsiäinen sopisi joka vuosi niin hyvin sinne maaliskuun loppuun, se on niin pitkä ja räntäinen kuukausi yleensä muutenkin. Siitä nyt on aika turha valittaa joten mennään sillä mitä on. Pikkuveljeni tulee kohta hakemaan minua ja ystävääni, iltapäivällä lasketellaan jo kohti after ski’tä Lapissa. Illalla Sannin keikalle Areenalle ja eiköhän tässä keksitä jotain mökkibileitäkin järjestää. Tunturi on täynnä ystäviä, Levin pääsiäinen on jo ihan klassikko.

 

Haluan kuitenkin vielä fiilistellä vuoden viimeisiä hiihtoja, mökin hiljaisuutta ja sitä Lapin taikaa. Jos ei kesällä, niin ainakin viimeistään ruskan aikoihin haluan mennä mökille. Talvikauden päättymiseen liittyy aina samanlainen haikeus kun veneen nostoonkin. Aina yhden kauden päätös, vaikka pian taas tietää pääsevänsä takaisin. Tuntui, ettei tänä vuonna ehtinyt olla mökillä niin paljon kuin olisin halunnut, mutta onpahan sitten viisaampi tulevalla kaudella. Voisin lähteä helposti vaikka kuukaudeksikin hiihtämään jos se vain olisi mahdollista. Olen niin tottunut kaamokseenkin, ettei pimeyskään haittaa vaikka ensimmäisellä kerralla kaamokseen astuessani olin suorastaan pakokauhun vallassa, miten täältä pääsee valoon? Nyt ei ole ainakaan sitä ongelmaa, sillä valoa riittää iltamyöhään. Lapilla tulee aina olemaan paikka sydämessäni ♥ Mutta kas niin, kamat kassiin… Hauskaa piiiiiitkäää perjantaita ja mahtavaa pääsiäisen aikaa kaikille ja tulkaa moikkaamaan jos joku sattuu olemaan Levillä! Missä te muuten vietätte pääsiäistä?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Juuri ennen Pariisin lähtöä kävin labrassa. Perusverikokeet ja ferritiini tsekattiin taas kerran, lokakuisen rautainfuusion jälkeen olen ollut hyvässä seurannassa. Olen kirjoittanut raudanpuutteesta useita postauksia, viimeisimmän ironisesti juuri raudanpuutteen selättämisestä päivää ennen näitä kontrolleja. Pariisissa juuri ennen nukkumaanmenoa tarkistin tulokset. Ferritiini, eli varastorauta 67. Lääkäri oli sanonut, että infuusion jälkeen pyritään sataan. Ensimmäinen ajatukseni oli suuri pettymys. Kuvittelin selvinneeni jo voittajana, rautavarastojen pysyvän ja kaiken olevan hyvin. Ärsytti suunnattomasti, vaikka kyseessä nyt ei suuri vaje ollutkaan ja tiesin, että harvoin se yksi infuusio riittää, varsinkin kun mulla oli jo hemoglobiinikin laskenut sinne anemiarajalle. Lääkäri ilmoitti uuden soittoajan ja ajattelin mainita samalla oireista, jotka olin ikään kuin itseltäni jo kieltänyt. Kyllähän mua hiihtolenkin jälkeen huimasi jo helmikuun lopussa ja yhä useampana iltana olin nukahtanut taas ajoittaisiin rytmihäiriöihin. Toisaalta ne voivat johtua niin monesta muustakin, ja olenhan ollut tiputuksesta lähtien aivan eri ihminen. Pettymys ja pelko siitä, että palaan sinne loppukesän ja syksyn helvettiin niiden lukemattomien oireiden kanssa saivat olon kuitenkin ajoittain aika synkäksi.

Tässä kohtaa ihmettelisin itsekin, miksi? Mullahan on kokoajan lääkäri, joka hoitaa mua ja joka on sanonut että nyt hoidetaan nainen kerralla kuntoon ja annetaan sitä rautaa niin kauan, kun tilanne on se, mitä on tavoiteltukin. No, raudanpuutteen hoito Suomessa on vielä hyvin huonossa jamassa. Mulla on ollut kaksi lääkäriaikaa varattuna, siis kahdelle eri lääkärille. Ensimmäinen minua hoitanut lääkäri totesi soittoajalla, että ferritiini 67 on todella hyvä, katsotaan loppuvuodesta vielä yhdet labrat ja sitten voidaan lopettaa. Hyvää kesää! Alle minuutin kestänyt puhelu jätti hiljaiseksi. Parin viikon päässä odotti onneksi aika yhdelle maailman johtavista raudanpuuteasiantuntijoista. Vaikka tiesin hänen olevan eri mieltä kuin tämä edellinen lääkäri, silti olen stressannut viikkoja siitä, että mitä jos hänkin on kääntänyt kelkkansa ja joudun taas odottamaan hoidon jatkumista sinne asti, että alan oireilla ihan kunnolla. Viime syksystä tuntui jäävän ikuiset jäljet.

Tänään iltapäivällä astuin sisään lääkärin vastaanotolle. Hän oli katsonut kaikki tulokseni valmiiksi ja totesi heti, että ferritiini 67 ei vaan mitenkään riitä. Pääsisinkö kolmen viikon päästä uuteen tiputukseen? Keskustelimme paljon raudanpuutteen hoidosta ja vahingossa spontaanisti melkein halasin häntä, maailma tarvitsee tuollaisia lääkäreitä jotka osaavat katsoa ohi muoti-ilmiöiden ja vanhojen tottumusten. Raudanpuute on vakava ongelma, joka on tunnistettu Suomessa vasta hiljattain. Se ei ole muoti-ilmiö, se on aina oire jostain kehon toiminnosta, jossa elimistö menettää liikaa rautaa sen saantiin nähden. Hankala tunnistaa, hankala hoitaa. Oireisiin tottuu sillä ne tulevat salakavalasti ja pahenevat vähitellen, itse olin ajoittain lähes sänkypotilas jo siinä vaiheessa, kun tajusin hakeutua hoitoon ja ymmärsin, ettei nyt olekaan kyse pelkästä ylikunnosta tai uupumuksesta.

Saan itse hoitoa ja olen jos sen takia niin valtavan onnekas ja etuoikeutettu, saati vielä että olen saanut hoitavaksi lääkärikseni alansa huipun. Samaan aikaan tunnen hirveää pettymystä, surua ja vihaa heidän puolestaan, jotka eivät saa apua. Toiset taistelevat pelkästään lähetteen saamiseksi ferritiinimittaukseen. Julkisella puolella raudanpuutetta ilman anemiaa ei hoideta käytännössä lainkaan infuusioilla ja esimerkiksi itselleni infuusiohoito on ainoa vaihtoehto. Kymmenet tuhannet ihmiset tuskailevat raudanpuutteen kanssa ja mikä pahinta, suurin osa heistä kokee vähättelyä, heidän oireensa leimataan muoti-ilmiöksi ja heitä lääkitään aivan väärin. Ystäväni on sairastanut raudanpuutetta jopa 20 vuotta ja vasta nyt sai ensimmäistä kertaa siihen hoitoa. Jopa hänen lapsensa kärsii raudanpuutteesta jonka on saanut äidiltä jo sikiöaikana, ajatelkaa mikä vaikutus sillä on kasvuun ja kehitykseen? Tämä on lääketieteessä varmasti käänteentekevää aikaa. Joku sanoo sitä lisäravinnevajeeksi, joku voi menettää sen takia mielenterveytensä, fyysisen terveytensä ja koko elämänsä. Vaatikaa ihan oikeasti sitä hoitoa ♥

Näiden kuvien ottamisen aikoihin vointini oli kaikkein huonoin. Jatkuvat rytmihäiriöt, lihassäryt, närästys ja huimaus olivat läsnä ihan joka hetki. Kauppareissulla lähti taju, yläkertaan kävellessä tuntui että happi loppuu. Siihen ei palata enää ikinä.


Kuinka monen harrastuksiin kuuluvat  juoksu ja sali? Nuo lähes kaikille sopivat monipuoliset lajit, joita voi harrastaa juuri silloin kuin itselle sopii. Ne ovat myös mun kaksi suosikkia, joita harrastin vuosikausia ihan väärin. Oikeasti harrastin vuosikausia väärin oikeastaan ihan kaikkea liikuntaa ja rasitin kehoni aivan loppuun. Laitoin tähän kuvitukseksi vanhoja salilla otettuja kuvia ja hämmästelin, kuinka sitä onkaan parissa vuodessa muuttunut. Nykyään löytyy vähän enemmän painoa, vähän enemmän lihaksia ja vähän vähemmän ripsiä ja paljon vaaleampi tukka. Kirjoittelinkin Instagramiin, kuinka en edes muista milloin olisin viimeksi kuvannut saati ollut kuvattavana. Ehkä kuukausi sitten? No, julkaisen siihen liittyen vielä postauksen illalla. Koska olen elänyt aikamoisessa liikuntakuplassa koko talven ja kevään, halusin jakaa teille nyt ratkaisun ainakin omaan entiseen ongelmaani, miten yhdistää järkevästi se juoksu ja sali?

 

Hyvien tulosten kannalta salitreenin lisäksi on tehtävä rasvanpolton tukemiseksi aerobisia harjoituksia, johon juoksu on hyvä vaihtoehto. Keho tarvitsee myös pitkäkestoista hapenottokykyä kehittävää kestävyysliikuntaa, jota salitreeni ei ole. Tässä siis esimerkkiviikkoni, kuinka itse yhdistän kolme salitreeniä ja lenkkeilyn. Tässä treenit painottuvat viikonloppuun, mutta jos viikonloppuisin on menoa, painotan ne alkuviikkoon ja jätän juoksulenkkejä vähemmälle. Niiden määrästä pystyy kuitenkin tinkiä. Juoksen aina salitreenin ehdoilla, eli jos jalkapäivä on ollut ihan killeriluokkaa, en lähde missään nimessä seuraavina päivinä juoksemaan. Silloin valitsen kävelyn, uinnin tai totaalisen lepopäivän. Kolmesta salitreenistä pyrin pitämään kuitenkin kiinni joka viikko. Joskus jos on pakko tinkiä, teen silloin poikkeuksellisesti kaksi- tai yksijakoista ohjelmaa.

 

Maanantai

Juoksulenkki

Tiistai

Salitreeni (selkä-hauis)

Keskiviikko

Kävelylenkki, tai muuta kevyttä liikuntaa

Torstai

Juoksulenkki, viikon pisin

Perjantai

Salitreeni (jalat, olkapäät)

Lauantai

Uintia, joogaa, kävelyä tai jos on paljon energiaa, kevyttä juoksua

Sunnuntai

Salitreeni (rinta-ojentaja)

 

 

Treeneistä, olivat ne sitten salia tai juoksua, saa tehtyä juuri itselleen sopivia säätelemällä tehoa. Kehon kuunteleminen kannattaa tässäkin tapauksessa. Tähän viikkoon ei sisältynyt ihan täydellisiä lepopäiviä, mutta niitäkin pidän kyllä. Tässä viikossa esimerkiksi luen tuon keskiviikon ja lauantain lepopäiväksi, sillä en laske kävelyä oikeastaan ollenkaan treeniksi, sillä kävelen niin rauhallisesti ja aina koirien kanssa. Nyt kevään tultua tekee myös mieli vaihtaa yhä useammin juoksu uintiin ja kohta onkin taas aika käydä Altaalla aamuisin ennen töitä. Eilisen intervallilenkin jälkeen polvi ainakin vihoitteli siihen malliin, että taitaa olla parempi vaihtaa muutama asfaltilla tehty lenkki lempeään veteen. Uinti on supertehokas kuntoa kasvattava ja rasvaa polttava laji, jossa pääsee lähes yhtä hyvään flow-tilaan kuin juostessakin. Mitkä on sun lempparilajeja ja miten yhdistät ne saliharjoitteluun?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian