Minä, ei festari-ihminen

sunnuntai elokuu 13 2017 4 comments

Uskallan tunnustaa, että viime kesänä kävin elämäni ensimmäistä kertaa festareilla. Flow 2016 oli huikea, niin huikea että ostin tietysti lipun myös tälle vuodelle. Viime vuonna en tiennyt Flow’sta ensimmäistäkään esiintyjää (ennen kuin joku kertoi Sian esiintyvän sunnuntaina), mutta sillä ei ollut mitään väliä. Tapahtuma on niin huikea, upeasti toteutettu ja niin inspiroiva, tyylikäs ja täynnä hyvää ruokaa ja hyväntuulisia ihmisiä. Se on koettava vaikkei festari-ihminen olisikaan. Joku voi ehkä tähän korjata, ettei Flow ole verrattavissa näihin varsinaisiin kesäfestareihin, mutta mulle siinä on festaria ihan tarpeeksi.

Ja niinpä minä, ei festari-ihminen, olin taas juhlimassa tuolla maailman tyylikkäimmäksikin kehutulla festarilla. Flow on festarina kuin tehty minulle, kaupunkilaiselle. En osaisi kuvitella yöpyväni teltassa ja olla mutaisissa vaatteissa päivästä toiseen. On i-ha-naa kävellä asfaltilla, pukeutua siististi ja illan päätteeksi päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Vaikka esiintyjistä en tiennyt tänäkään vuonna edes suurinta osaa, seura ja miljöö olivat mitä parhaimmat. Ja siellä oli oikeasti lopulta todella hyvää musiikkia, ihan yllätyin. Festariasuun kuului glitteriä, kukkamekko, nilkkurit ja silmille vielä kissalasit. Kuvat unohtui, mutta eikö hauskoina iltoina aina käy niin? Onneksi oli nämä aamiaiselta napatut rennot arkiasukuvat. Samalta viikonlopulta kuitenkin. Sunnuntain skippasin, mutta olisi ollut kyllä upea päivä. Ehkä ensi vuonna sitten kaikki kolme päivää?

Kuka muu on tai oli Flowssa?

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


4 Responses to “Minä, ei festari-ihminen”

  1. Pirre sanoo:

    Heippa vaan, tuskin sä oot ollut niin pimennossa tälläisistä festareista. Olen nyt ymmärtänyt et asut Helsingissä:) Kyllä kaikki Helsinkiläiset flowsta tietää, luulisin:)) mutta kivaa jos viihdyit:)

    • mirvaannamarian sanoo:

      Oonhan mä tiennyt Flowsta aina, mutta esiintyjistä en niinkään :)

  2. Sanna sanoo:

    Mistä nuo ihanat kengät on? :)

    • mirvaannamarian sanoo:

      Zarasta :) Mä en yleensä osta keinonahkakenkiä, mut nää oli niin edulliset ja söpöt et oli pakko hankkia :D Sukkien kanssa ihan jees jos ei koko päivää pidä. Vielä hetki sitten näitä oli ainakin Zaran verkkokaupassa, kannattaa tsekata löytyykö vielä.

Leave a reply

Your email address will not be published.