Lapsi ja iPad – mitä mieltä?

maanantai syyskuu 25 2017 Comment

Olin äiti, joka ajatteli vielä vauva-aikana ettei meille ainakaan tule iPadia ennen kouluikää. Lapset ja älylaitteet eivät kuuluneet ajatusmaailmassani millään tavalla yhteen ja katsoin aina vähän kieroon julkisilla paikoilla lapsen käyttäessä puhelinta tai padia. Ja kuten niin monessa muussakin asiassa, jouduin tässäkin kääntämään kelkkani. Meillä käytetään iPadia. 

Micael oli noin 2,5-vuotias kun hän viime jouluna sai oman iPadin. Kesällä vähän lipsuin sen käytöstä kotonakin, mutta pääosin iPadia käytetään meillä muualla kuin kotona. Kotona ollessa on kuitenkin omat lelut ja pelit sekä telkkarista tulevat piirretyt, Viaplay ja Netflix. iPad on pelastanut todella monet lentomatkat, ravintolaillat sekä kahvittelut ystävien kanssa. Veneellä ollessa aivan ehdoton, kun lapsi pitää saada istumaan omalla paikallaan. Kesällä tosiaan sen käyttö alkoi olla jo vähän liiallista, kun se oli kotonakin usein kädessä, mutta pari viikkoa sitten otimme padin kokonaan pois ja sen jälkeen se on ollut kädessä vain hiuksia leikatessa viihdykkeenä. Eikä Micael ole tainnut kysellä sen perään kuin kerran.

Micael pelaa iPadilla ikätasolleen sopivia pelejä, jotka ovat myös lapsen kehitystä tukevia. Samoin Netflix ja Viaplay sekä etenkin niiden offline-toiminnot ovat meidän suuressa suosiossa. Jos muuten tiedätte 3-4 vuotiaille sopivia sovelluksia, pelejä ja muuta sisältöä padiin, vinkatkaa! Lapset kyllästyvät nopeasti. Youtubesta en anna hänen katsoa enää lainkaan piirrettyjä, sillä lapsi eksyy helposti niihin todella pelottaviin animaatioihin, joista oli juttua vastikään iltapäivälehdissäkin. Spidermanit ja lastenlaulut ovat vain hämäystä, kuin sisältö on todellisuudessa jotain aivan muuta. Kannattaa olla siis tarkkana!

Uskon, että älylaitteet tukevat lapsen kehitystä ja niistä on tuon ikäisille hyötyä. Käyttöä kannattaa tietenkin rajoittaa esimerkiksi ajastuksen avulla ja ohjatun käytön toiminnoilla (ainakin Applen tuotteissa mahdollista katsoa vain yhtä sovellusta kerrallaan). En kuitenkaan näe, että iPadin käyttö olisi millään tavalla haitallista ja olen suorastaan hämmästynyt, miten hyvin kolmevuotias osaa laitetta käyttää. Rajansa kaikella kuitenkin. Tärkeintä on ulkoilu, liikunta ja tervehenkiset leikit omilla leluilla. iPad on kuitenkin pelastanut lukemattomia iltoja ja erityisesti matkustaessa se on ollut korvaamaton. Puolestani lapsi saa vaikka tuijottaa sen koko 12 tunnin lennon ajan tablettiaan, kunhan pysyy paikallaan ja perillä ulkoilee sekä leikkii leluillaan. Älylaitteet ovat nykyaikaa ja se nyt on vain fakta, että lapsistamme kasvaa meitä todella paljon viisaampi uusi, aivan erilainen sukupolvi. Mitä mieltä te olette lasten älylaitteiden käytöstä ja miten omanne saa niitä käyttää? Niin ja se kännykkä tulee kyllä vasta kouluun mennessä..

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Leave a reply

Your email address will not be published.