Nämä aamurutiinit toivoisin jokaisen oppivan

lauantai lokakuu 14 2017 3 comments

Herää oikeasti levänneenä, aikaisinkin. Tätä postausta kirjoittaessani kello on seitsemän. Ulkona on pilkkopimeää, sataa vettä ja myrskyää. Olisin voinut olla vielä tunnin sängyssä, mutta pienestä laiskuudesta huolimatta pakotin itseni ylös. Minua väsyttäisi yhtä lailla vielä tunninkin päästä. Tuon ajatuksen kanssa pääsen sängystä ylös paljon helpommin. Kun olen noussut, tunne aikaisesta aamusta ja yksin nautitusta kahvista muiden nukkuessa kadottaa viimeisetkin unihiekat silmistä. Tämän jälkeen ei enää halua palata aamun torkuksi.

Juo vettä Aloitan jokaikisen aamuni parilla vesilasillisella. Juon noin puoli litraa huoneenlämpöistä vettä tai sitruunavettä heti heräämisen jälkeen. Aineenvaihdunta lähtee liikkeelle ja yön aikana kertyneet kuona-aineet poistuvat kropasta. Olo on tunkkainen ilman vettä, mutta sitä ei tajua ehkä aiemmin ennen kuin ottaa vedenjuonnin säännölliseksi osaksi aamuja. Rutiiniksi.

Venyttele kevyesti Yön jälkeen lihakset ovat aina vähän jumissa. Veri lähtee kiertämään ja kehon liikkuvuus paranee pienellä venyttelyllä. Varsinkin treenipäivien jälkeen olo on melkoisen kankea kun sängystä nousee ylös. Muista, ettet venyttele liikaa. Koska lihakset ovat olleet koko yön paikallaan, ne ovat ikään kuin kylmät eivätkä kestä rajuja venytyksiä. Ei siis kannata turhaan reväyttää lihaksia venyttelyllä, jonka pitäisi vaikuttaa juuri päinvastoin, helpottavasti ja avaavasti. Aamujoogakin täytyy aloittaa hyvin varovasti, kehoa herättelevillä liikkeillä.

Hengittele syvään. Jos aamulla kiukuttaa, hengitä paha olo ja ärtymys ulos. Tuo pieni keino on yllättävän toimiva. Hyvää mieltä sisään, pahaa mieltä ulos. Keskity hetki hengitykseesi ja kroppaasi sen aikana, vaikka viiden sisäänhengityksen ajan. Tämä ei vaadi sinulta käytännössä mitään, ehkä puoli minuuttia keskittymistä omiin fiiliksiin? Rauhoittava pikkujuttu, joka auttaa keskittymään.

Jotain spesiaalia. Ota aamuusi tavaksi joku erityisen ihana juttu, itselleni se on kahvi kristallilasista tai väsyneet kasvot elvyttävä kosteuttava naamio, jota säilytän jääkaapissa ja annan sen vaikuttaa aamiaisen ajan. Pienistä kauniista asioista tulee niin hyvä mieli ja se on sijoitus hyvään päivään. Toivottavasti sinulla on tänään sellainen.

Ai että, löysin vanhoja kuvia Balilta.. Tuo hotellimme oli varsinainen rauhan ja hyvän mielen tyyssija.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


3 Responses to “Nämä aamurutiinit toivoisin jokaisen oppivan”

  1. Xxx sanoo:

    Oon kokeillut juoda sitruuna vettä aamuisin, mut se vaan tuntuu inhottavalta suussa ni en juo sitä ikinä aamulla :D. Pystykkö itse juomaan sitruunavettä aamuisin? :D

    • mirvaannamarian sanoo:

      Mä aloitan jokaisen aamun aina sitruunavedellä, reissussakin :) Puristan yhden sitruunan mehun n. 4 dl vettä ja juon sen pillillä niin ettei hampaiden kiille kärsi :) Makuun tottuu äkkiä!

Leave a reply

Your email address will not be published.