Vauvaa vaille perhe

sunnuntai lokakuu 29 2017 15 comments

Jos ollaan ihan rehellisiä, en ennen oman lapseni syntymää oikein ymmärtänyt miten lapsettomuus voi olla jollekin niin iso juttu. Olen kyllä hyvin nuoresta asti ajatellut lasten olevan lahja, ei niitä niin vain tehdä. Lapsettomuutta on ollut kyllä lähipiirissäni mutta jotenkin en osannut suhtautua siihen, ehkä siksi, että kuvittelin itse olevani vapaaehtoisesti lapseton. Joku päätti jossain kuitenkin toisin. Sillä hetkellä kun tuijottaa positiivista raskaustestiä ja huutaa mielessään ”vittu, vittu, vittu” iskee tajuntaan ajatus, että ehkä samalla hetkellä joku muu tuijottaa samanlaista testiä yhtä epätoivoisena. Testistä vaan puuttuu se toinen viiva.

Olen puhunut vahinkoraskaudestani hyvin avoimesti. Yllättävän moni kysyi minulta, ajattelinko lapsettomia siinä vaiheessa kun päätin jatkaa raskauttani. No en ajatellut. Miksi minun pitäisi pitää lapsi ikään kuin jonkun toisen puolesta? Typerä kysymys, sori vaan. Nykyään lapsettomuus on ajatuksissani hyvin usein. Ajattelen asioita muutenkin hyvin paljon ja olen äärimmäisen empaattinen, joskus olen jopa itkenyt ajatuksesta, että minulla on niin ihana poika, mutta joku ei koskaan saa omaansa. Oman lapseni syntymän jälkeen olen vilpittömästi toivonut kaikille samanlaista onnea ja rakkautta jota oma lapsi tuo. Toiset osaavat odottaa sitä jo etukäteen, minä onneksi sain osani siitä arvaamattani. Elämän epäreiluus näkyy pelottavan hyvin lapsettomuudessa. Se on kuin vakava sairaus – miksi juuri hän sairastui? Miksi juuri he jäivät ilman lasta? Samaan aikaan raskaudenkeskeytyksiä tehdään Suomessa vuosittain noin kymmenen tuhatta. Epäreilua, todellakin. Ehkä kaikella on tarkoituksensa, mutta miksi hän, joka on lapsesta asti halunnut olla äiti ja olisi siinä paras mahdollinen, jääkin ilman? Toisaalla lapsi otetaan huostaan ihmiseltä, joka ei todellakaan ole hyvä äiti.

Vanhemmuus ei ole itsestäänselvyys. Mua puistattaa jokaikinen vauvaprojekti ja lapsen tekeminen. Joka ikinen oletus, että häiden jälkeisenä kesänä se vauva sitten syntyy. Jos lapsen saaminen on ollut toisille helppoa, se voi toisille olla mahdotonta. Silti monet unohtavat tämän. Kaikki eivät ole valmiita adoptioon tai sijaisvanhemmuuteen. Hedelmöityshoidot ovat myös todella raskas prosessi. Onneksi on kuitenkin olemassa paljon keinoja lapsettomuuden hoitoon, jos niihin on vain valmis. Eikä kaikilla ole edes taloudellista mahdollisuutta kalliisiin lapsettomuushoitoihin tai adoptioon ja toiset maksavat kymmeniä tuhansia hoidoista, jotka eivät välttämättä toimi. Toisaalta, silloin kun toimivat, se voi olla monelle pieni hinta niin hartaasti toivotusta lapsesta.

Lapsettomuus on todellakin iso juttu. Se voi viedä elämänilon, sairastuttaa ja tuhota parisuhteen. Kun elämän suurimmat haaveet murskautuvat kerta toisensa jälkeen, vaikutukset näkyvät kaikkialla. Myös sekundäärinen lapsettomuus voi olla hyvin raskasta vaikka olisikin jo kerran saanut kokea sen syntymän ihmeen ja rakkauden omaa lasta kohtaan. Lapsettomat ovat helposti katkeria ja heidän on vaikeaa iloita toisen raskausuutisista ja vauvaonnesta. Eivät tietenkään kaikki, osa iloitsee muiden puolesta vielä entistäkin suuremmin. Ilon takana voi kuitenkin piillä valtava suru. En tietenkään itse tiedä koska minulla on aiheesta aivan päinvastaista kokemusta, miten lapsettomat haluaisivat että heihin suhtaudutaan. Siksi olisin hurjan kiitollinen, jos kertoisit mikäli sinulla on kokemusta. Lapsettomuudesta ja sen tuomista tunteista muutenkin. Tiesithän, että voit kommentoida blogiini myös nimettömänä ja ilman sähköpostiosoitettasikin? Tämän otin esiin siksi, että tiedän kuitenkin aiheen olevan monelle niin kipeä ja arka, etteivät he pysty keskustelemaan siitä omalla nimellään.

Toivon koko sydämestäni, että jokainen niin haluava saisi kokea onnen lapsesta ja siitä rakkaudesta, mitä se elämään tuo. Tavalla tai toisella ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


15 Responses to “Vauvaa vaille perhe”

  1. Wendy sanoo:

    Sinä päivänä kun lääkäri huolestunut ilme kasvoilla kertoi labratuloksista, joiden mukaan mun munasoluvarastot on hyvin vähissä, elämältä putosi pohja. Aamulla oli vaikeaa herätä ja kerätä itsensä töihin. Millään, oikeasti millään ei sen uutisen jälkeen ollu väliä, minusta tuntui et mun tukehdun ja elämä loppuu. Koin pilaavani mieheni elämän, koska hän ei saisi lasta minun kanssani, ehdotin eroa. Parisuhteemme on täydellinen ja kovasti olisin halunnut yhteisen lapsen sitä täydentämään.

    Lapsettomuus on todella synkkää ja epäreilua, en toivoisi kenellekään samaa. Tukiryhmässä olen kuullut tarinoita 10 vuotta kestäneistä lapsettomuushoidoista, jotka päättyivät tuloksettomina, aivan kamalaa.

    Meille kuitenkin kävi hyvin, odotamme ensimmäistä lasta helmikuussa syntyväksi. Silti lapsettomuus ei poistu musta koskaan. Lapsettomuuden kokenut kokee raskauden eritavalla, pelko että joku menee pieleen eikä lasta saa syliinsä ei poistu koko raskauden aikana. Edelleen korvaani särähtää ”lasten tekeminen” ja ”pamahdin paksuksi” jutut. Nyt jo suren, etten saa ehkä toista kertaa kokea raskautta eikä lapsemme saa sisarusta. Itsekästä, ehkä, saammehan edes yhden. Mutta saavat ”tavallisetkin” ihmiset haaveilla toisesta lapsesta.

    • mirvaannamarian sanoo:

      Kiitos kun jaoit tämän, en pysty mitenkään edes kuvittelemaan miten pahalta tuo on voinut tuntua. Ja kuten sanoit, lapsettomuuden jäljet eivät lähde varmasti koskaan pois. Toisaalta onni syntyvästä lapsesta on myös varmasti erilaisissa mittasuhteissa, vaikka kaikki pelko sitä varjostaakin. Onneksi oot löytänyt tukiryhmät, vertaistuen merkitys on todella suuri tässäkin.

      Olen onnellinen puolestanne, saitte pitää toisenne ja nyt olet raskaana <3 Toivon teille paljon onnea ja vähemmän huolta loppuraskauteen. Haaveille on pakko jättää tilaa synkkienkin ajatusten keskellä, ehkä teitä vielä onnistaa uudemman kerran ja saatte sisaruksenkin :)

  2. Voikku sanoo:

    Reilu kolme vuotta ja tyhjän sylin kaipuu on valtava. Hoidot toistaiseksi pois suljettu. Katkeruus, no tavallaan, mutta toisaalta olen onnellinen heidän puolestaan, joilla tärppää.

    Säännöllisesti vierailen hautausmaalla lohtua hakien, mutta kirjoittaminen ollut minulle ykkösketju. Välillä vaikeita päiviä, jolloin tuntuu, että kaikki romahtaa ja itkusta ei tule loppua, mutta enemmän niitä hyviä.

    • mirvaannamarian sanoo:

      Kuulostat, ja blogitekstisi kuulostavat kuitenkin siltä, että olet käsitellyt asiaa paljon ja suhtaudut siihen tilanteeseen nähden hyvin. Kirjoittaminen on todella hyvää ”terapiaa” mullekin monessa asiassa. Auttaa jäsentelemään ajatuksia ja ymmärtämään niitä paremmin itsekin.

      Toivon todella, että saat vielä oman lapsen syliisi <3

  3. I sanoo:

    Eniten satuttaa kysymykset: ”Eiko olisi jo aika alkaa miettimaan perheen lisaysta?”, ”Milloin teille tulee vauva?”yms. Kukaan ei koskaan tieda kauanko yritysta on takana tai onko edes mahdollisuutta lapselle. Mita tallaisiin kysymyksiin edes vastaisi kun ei halua puoli tutuille (tai aina edes ihan tutuillekaan) kertoa ongelmista?

    • mirvaannamarian sanoo:

      Olen miettinyt tätä, ”en tiedä” ehkä kuulostaa sopivimmalta. Koska sitä ei todellakaan tiedä :(

      <3

  4. Jos sanoo:

    Ollaan tämä vuosi ravattu hoidoissa ja se mikä mut on päässyt yllättämään on hoitojen rankkuus. Ei se, että piikität ties mitä hormoneja ja kärsit ”mukavista” sivuoireista. Vaan se kuinka monta pettymystä on vuoteen mahtunut, pää ei tahdo millään enää kestää sitä jatkuvaa epävarmuutta.

    Se päivä kun olet tehnyt aamulla negatestin jälleen ja sulle illalla tungetaan vauva syliin saatteella ”saisi se vauvakuume vähän teihinkin tarttua”. Voi kumpa ihmiset eivät pitäsi niitä vauvoja itsestään selvyytenä tai valittaisi jatkuvasti omista raskausvaivoista. Ei vaan jaksa kuunnella enää tuollaisia juttuja

    • mirvaannamarian sanoo:

      Pettymykset tuntuvat varmasti vielä kahta kauheammilta kun ne toistuvat ja toistuvat.. Jatkuva epävarmuus on todella piinaavaa. Hormonihoidotkaan eivät varmasti auta asiaa, päinvastoin. Yritä siinä sitten olla stressaamatta, ettei vaikuttaisi hoidon tuloksiin.

      Toivottavasti teidän hoidot lopulta toimivat <3 Sitä ennen kovasti jaksamista jokaiseen päivään.

  5. Nina sanoo:

    Jaan mielelläni omankin kokemukseni. Aloitimme yrittämään lasta n. 5 vuotta sitten ja ajattelin sen olevan helppo homma; Tuskin montaa kuukautta menee että saadaan ne kaksi viivaa sinne tikkuun. Tuntui silloin että olen valmis äidiksi 22-vuotiaana. Meni vuosia siihen että kuukausittain oli jotain oireita, mutta silti testit oli negatiivisia. Vihdoin yli 3vuoden jälkeen uskaltauduttiin tutkimuksiin ja hoitoihin. Siinä vaiheessa viimeistään olin varma että kohta meillä on vauva. Silti 3 inseminaatiokerran jälkeen kun viimeisen kerran tein raskaustestin joka oli tietysti negatiivinen, romahdin täysin. Lääkäri puhui koeputkihedelmöitykseen lähtemisestä, mutta koko homma kuulosti sen verran pelottavalta että päätettiin lykätä vielä sitä. Nuihin vuosiin mahtui niin paljon itkua ja pettymyksiä etten halua edes muistella millaisessa usvassa oon eläny. Tällä hetkellä kuitenki odotan meidän esikoista, pientä prinsessaa jonka la on tammikuussa. Viimeisen hoidon jälkeen yks luomukierto josta tein positiivisen testin. En voinu uskoa enkä kyllä voi oikeen vieläkään että meidän haave kävi toteen. Alkuraskaudessa oli kyllä usein vielä fiiliksiä että oonko edes valmis tähän, mutta nyt oon tavallaan kasvanu tämän raskauden myötä äitiyteen ja nyt musta on vasta alkanu tuntumaan että olen valmis ottamaan vastuun toisesta. Musta tulee äiti nyt 27-vuotiaana ja oon tajunnu sen etten todellakaan olis ollut valmis vielä sillon ku alettiin yrittämään. Toivottavasti kaikki sujuu loppuun astikin hyvin ja saadaan tämä pieni ihme turvallisesti maailmaan<3

    • mirvaannamarian sanoo:

      Olipa mielenkiintoista lukea tarinasi ja tuo lopun oivallus, ettet ollutkaan vielä valmis mutta nyt olet ja saat kokea raskauden ja syntymän ihmeen <3 Osaat kokemasi jälkeen nauttiakin niistä varmasti eri tavalla kuin esimerkiksi minä.

      Raskauteen kuuluu varmasti jo hormonimuutostenkin takia se epävarmuus ja paniikki, olenko sittenkään valmis tähän, vaikka olisikin toivonut lasta vuosia kuten te.

      Kaikkea hyvää loppuodotukseen ja elämään pienen prinsessan kanssa <3

  6. Lotta sanoo:

    Useiden kuukausien yrittämisen jälkeen tulin viime talvena raskaaksi. Olimme niin onnellisia ja haluaisimme heti kertoa kaikille ilouutiset. Päätimme mennä varhaisultraan enkä voinut millään ymmärtää ettei siellä mitään sykettä näkynytkään. Koettiin et saimme käytyä suru prosessin läpi ja halusimme yrittää uudestaan mahdollisimman pian.

    Alkukesästä selvis että olen uudestaan raskaana. En vaan voinut millään kuvitella et olisin pitänyt valmistautua toiseen keskenmenon. Suru oli valtava ja itsesyyttely vielä pahempaa. Onneeks löytyi paljon apua ja tukea lähipiiristä. Haluttiin yrittää uudestaan mutta emme olleet ihan varmoja oltiinko valmiiya siihen, todettiin kuitenkin ettei kukaan ikinä voi olla valmis kohtaamaan keskenmenoa joten päätimme antaa isoimmat voimat päättää. Nyt olen jo viikolla 15 kolmannella raskaudella. Yritän nauttia samalla kun menättämisen pelkoa aina välillä nostaa päätään, vielä on liian aikaisin sanoa onko tämä se kerta kun onnistumme mut vahvasti haluan niin uskoa.

    Haluan uskoa et tässä kaikessa olisi joku tarkoitus mutta onhan se ihan äärettömän vaikea uskoa sellaiseen kun ne isoimmet toiveet ei toteutuu mutta meidän kohdalla uskon et nyt ne toteudu. Isoin oppi tässä on ollut kuinka vaikea se on hyväksyä oman pienuuteen ja se kuinka vähän tämän eteen itse pystyy tehdä päätöksiä, loppujen lopuks sitä vaan voi tehdä aloiten ja sit odottaa parasta.

    • mirvaannamarian sanoo:

      Voi kuinka paljon vaikeuksia olette joutuneet käymään läpi :( Vaikeina hetkinä sitä tosiaan tuntee itsensä niin pieneksi, sitä voi todella vain ohjailla elämäänsä tekojen avulla oikeaan suuntaan, mutta joku korkeampi voima tuntuu tekevän meidän puolesta päätöksiä jossain..

      Onneksi viikko 15 on jo kriittisten viikkojen paremmalla puolella, kaikkea hyvää sun raskauteen ja synnytykseen <3 Yritä nauttia tuosta ajasta kaikesta pelosta huolimatta.

  7. Iida sanoo:

    En olisi itse ikinä uskonut kuinka päätös, nyt lopetetaan ehkäisy ja toivo vauvasta, voi muuttua suureksi epätoivoksi ja henkiseksi/fyysiseksi pahoinvoinniksi. Me aloimme yrittämään lasta viime vuoden keväällä ja nyt yritystä on takana sen yli puolitoista vuotta. Tämä on suoraan sanottuna ollut elämäni hirveintä aikaa. Joka kuukausi toisensa perään hirveä pettymys ja suru ja siitä ylitsepääseminen on ollut todella raskasta. Vaikka ikää minulla on vasta 23 vuotta ja saan aina kuulla, että te olette niin nuoria ei kyllä yhtään helpota, päinvastoin tuo lause saa vain vihan nousemaan korviin asti. Onneksi en nyt vielä ole kokonaan menettänyt toivoa ja hoidotkin, jotka elokuussa aloitimme, ovat sujuneet hyvin.Onneksi tästä on myös seurannut jtn hyvääkin, nimittäin 6 vuotta kestänyt parisuhteemme on lujittunut entisestään ja mieheni on aivan uskomaton tuki ja turva. Kiitos tästä kirjoituksestasi. Mielestäni aiheesta voisi puhua enemmänkin.

    • mirvaannamarian sanoo:

      Tuo on varmasti monelle lapsettomuutta kokeneelle tuttua, ei osata ajatella että se tuska voi osua omalle kohdalle :( Sekin on yksi syy miksi näistä asioista on tärkeä puhua, vaikka ei tietenkään pitäisi olla pessimistinen.. Toivottavasti teille on hoidoista apua hyvin pian <3 Onneksi parisuhteenne voi kaikesta huolimatta hyvin, sillä monilla käy juuri päinvastoin. Tuo jatkuva jankutus nuoresta iästä on varmasti helvetillistä, varsinkin kun varmasti jokainen tietää että iän myötä todennäköisyys saada lapsia vähenee. Varsinkin pitkän hormonaalisen ehkäisyn käytön lopettamisen jälkeen voi mennä todella pitkään ennen kuin voi tulla raskaaksi, vastaavasti siinä ajassa hedelmällisyyskin voi heiketä kun lastentekoa lykätään jatkuvasti myöhemmäksi. Toivon kovasti että onnistutte pian <3

  8. 4 sanoo:

    Meillä on myös aika surullinen tarina takana. Ollaan menetetty jo 3 lasta. Takana yksi spontaani keskenmeno (9vk) ja toinen keskeytynyt keskenmeno (12vk), jossa lapsi oli ollut kuolleena pari viikkoa. Valitettavasti olemme yhden joutuneet myös keskeyttämään sikiövaurion ja todella heikon ennusteen vuoksi pitkillä viikoilla. Ollaan terveitä, nuoria, korkeakoulutettuja ja hyvätuloisia, eikä kummallakaan mitään sairauksia suvussa (tutkittu). Nyt odotamme neljättä (tervettä) lastamme, joka syntyy ensi vuonna. Ainut, mikä on muuttunut on rautatilanne kropassani, kun kävin rautatiputuksessa. Ferritiiniarvot olivat surkeat, kun ne tutkittiin 3 menetyksen jälkeen. Puutoksen pitäisi aiheuttaa lapsettomuutta, ei keskenmenoja, mutta meillä ei ole muita syitä keskenmenoille löydetty. Sisareni on kasvissyöjä ja hänen arvonsa paljastuivat vielä omianikin huonommiksi, itse olen sentään syönyt lisärautaa. Ymmärrän, että esimerkiksi sinulle kasvissyönti sopii, mutta osalle meistä (geenit, raudan imeytyminen) se voi olla kohtalokasta.

Reply: I

Your email address will not be published.