Vihapuhe – mikä saa alentumaan siihen?

perjantai tammikuu 26 2018 3 comments

Olen hiljattain lukenut muutamasta blogista hyvin ikävistä kiusaamiskokemuksista. Milloin on tultu vittuilemaan ihan suoraan, milloin kirjoitettu anonyymisti kommentteja tai puitu asiaa keskustelupalstoilla ilman omaa nimeä. Jos kaiken kommentoinnin pitäisi tapahtua kasvokkain tai edes vaikka omalla facebook-profiililla, moni asia jäisi sanomatta. Itsekin kohtasin hiljattain vittuilua itseasiassa eräältä bloggaajalta itseltään, ihmiseltä kenen kanssa en ole koskaan edes jutellut. Hän sentään aivan päin naamaa tuli sanomaan minulle, kuinka elän kuulemma kulissielämää ja elämäni on suorastaan ”ihan paskaa”. Kiitos vaan kauniista sanoista. No, ymmärrän jos takana on vain omaa pahaa oloa ja toisessa ihmisessä jokin ärsyttää, kyllä sitä itsekin on tullut joskus päästettyä suusta asioita, joita ei välttämättä lopulta edes tarkoita kun asiaa miettii enemmän. Mä en itse kanna kaunaa eikä mua kiinnosta, mitä mieltä joku musta ja mun elämästä on. Mutta silkka paskanpuhuminen ja toisen elämään puuttuminen silloin, kun siitä ei oikeasti tiedä yhtään mitään, on todella typerää ja kertoo vain siihen alentuneesta ihmisestä valitettavan paljon. Vihapuhe on mulle suhteellisen helppoa suodattaa ja sietää, kun itse tiedän miten asiat oikeasti ovat. Tuli se mistä suunnasta hyvänsä. Kuitenkin esiemerkiksi moni blogikollegani on varmasti paljon herkkänahkaisempi, jonka ymmärrän todella hyvin. Ei kenenkään pitäisi joutua kuuntelemaan ihan perättömiä juoruja tai suoranaisia haukkuja, oli miten julkisessa roolissa tahansa.

Mikä ylipäätään saa alentumaan siihen vihapuheeseen? Kateus, katkeruus, jokin sisäinen paha olo? Huomionhakuisuus, pettymykset omassa elämässä vai mikä? Mä en vain ymmärrä. Pahanpuhuminen kumpuaa varmasti jollain tavalla omasta pahasta fiiliksestä, sillä kun voi hyvin ja on onnellinen, ei ole mitään syytä olla toiselle ilkeä saati keksiä nyt perättömiä juoruja. Silloin kannatta keskittyä hankkimaan sisältöä siihen omaan elämään. On niin hullua, että lasten kiusaamiseen kyllä puututaan, mutta omalla nettikäyttäytymisellämme (ja muullakin käytöksellä) annamme myös lapsille esimerkin siitä, että vihapuhe olisi jotenkin sallittua ja hyväksyttävää. Kaikenmaailman idiootit haukkuvat julkkiksia, bloggaajia ja jopa naapuria jopa julkisesti omalla nimellään ja samalla voivotellaan, kuinka meidän koulussa ei puututa kiusaamiseen mitenkään.

Ja loppuun vielä pari esimerkkiä omasta elämästäni.. Tosiaan tämä kulissielämäni – heh, miksi ihmeessä esittäisin, että minulla on kaikki hyvin jos ei ole? Kun parisuhteeni oli jonkinlaisessa kriisivaiheessa, en puhunut täällä miehestäni yhtään mitään. En myöskään sanonut kenellekään ihan in real life, että meillä menee hyvin. Pikemminkin olin hyvin avoin ja puhuin ongelmistamme. Ilmeisesti toiset ovat sitä mieltä, ettei ongelmia voi selvittää ja jos suhde on joskus voinut huonosti, sieltä ei voi enää nousta. Sääli. Sitten on ihan todellisia väärinymmärryksiä. Keskustelupalstoilla joku selittää tuntevansa hyvin minut ja kaksi siskoani ja tietää, miten kieroja luonteita me kaikki olemme. Jep jep, mulla on yksi veli. Sanojani ja puheitani on vääristelty lukemattomia kertoja ja olenkin kuullut jos jonkinlaisia versioita asioista, joita olen joskus kaverille kertonut.

Kesällä Hangossa asuin tyttökavereideni kanssa hotellissa samaan aikaan kun mieheni oli yötä veneellämme ystävänsä kanssa. Kuulemma meillä on niin huonot välit, ettemme voi majoittua edes samassa paikassa. Heh, tosiasiassa kyseisessä tapahtumassa on käytännössä mahdotonta nukkua veneessä, joten haluan aina hotellin hyvin yöunien takia. Lisäksi meillä on hyvin erilainen unirytmi miehen kanssa, joka juhliessaan yleensä nukahtaa silloin, kun itse herään. Muutenkin kävimme paljon eri aikaan ulkona ihan jo lapsenhoidollisista syistä sekä sen takia, että aiemmin riitelimme oikeastaan aina jos olimme yhdessä juhlimassa. Ainiin ja mies on kuulemma myös pettänyt mua veneellään lukemattomia kertoja – juuri silloin kun olemme olleet yhdessä pois Suomesta. Jes jes.

Näistä ei voi enää edes sanoa, ettei pidä välittää, sillä aina on joku, joka pahoittaa mielensä. Mua ei niinkään hetkauta, mutta monia muita kyllä. Kun seuraavan kerran jossain omassa katkeruuden kuplassasi meinaat suoltaa suustasi pahoja sanoja, mieti hetki miksi. Kun puhut pahaa ja levität juoruja, mieti nyt ihan ensimmäisenä, puhutko edes totta. Sen jälkeen, miltä sinusta tuntuisi, jos kohtaisit itse vastaavaa vihapuhetta. Jos vielä olet sitä mieltä, että kyllä se nyt vaan on hirveän itsekäs rahan perässä juokseva huora, kerro se edes omalla nimelläsi ja suoraan palautteen saajalle. Uskon karmaan, hyväsydämiset ihmiset saavat osakseen paljon hyvää. Ja pahat.. No, palkkansa.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


3 Responses to “Vihapuhe – mikä saa alentumaan siihen?”

  1. ElinaM sanoo:

    Peukut tästä puheenvuorosta. Mikä siinä onkin, että hyvännäköiselle ja hyvin toimeentulevalle ihmiselle saa sanoa mitä vaan ”rehellisyyden ja suorapuheisuuden” nimissä ja varsinkin selän takana puhua pahaa. Ihan niinkuin nämä ihmiset omaisivat jonkun suojakilven, joka estää sanoja satuttamasta. Tai että kaikki olisi varmasti vain esittämistä ja sitä kulissia. Kai siinä taustalla on ihan puhtaasti kateutta.

    • mirvaannamarian sanoo:

      Jotain omaa pahaa mieltä siellä on oltava. Ja vaikka oikeasti tiedänkin muutamien ihmisten elävän tietynlaista kulissielämää, en IKINÄ sano sitä heille ääneen :D Saati piikittelevään sävyyn.. Enkä ole ikinä ymmärtänyt sitä valehtelua ”tunnen tapauksen, on sellainen ja tälläinen”, esimerkiksi just nää mun siskot ketä ei ole olemassakaan :D

Leave a reply

Your email address will not be published.