Vähän erilaisia uniongelmia

lauantai helmikuu 17 2018 4 comments

Kuinka moni vanhempi tuskailee menetettyjen yöunien kanssa? Moni. En ole koskaan halunnut tuoda oikein esille sitä, että minua on siunattu todella hyvin nukkuvalla lapsella, sillä siitä on tuntunut saavan vain pahoja katseita osakseen. Niin, enhän minä tiedä siitä oikeasta hc-äitiydestä mitään kun olen saanut nukkua yöni rauhassa jo siitä lähtien, kun lapsi taisi olla viikon ikäinen ja veteli 7-8 tunnin unia öisin. En nauttinut siitä silloin, pelkäsin kokoajan että kyllä se seuraava yö on nyt se yö, kun se maailmankuulu koliikki alkaa. Oli meillä ne 13 tunnin yöunien vaiheetkin, silloin mietin, että lapsessa on varmaan jotain vikaa kun se nukkuu noin paljon. On ollut vaiheita, kun lapsi nukahtaa sänkyynsä heti, kun hänet sinne on kantanut. Vaiheita, jolloin lapsi nukahtaa sitten itsekseen, kunhan äiti vain poistuu salamannopeasti huoneesta. Ja vaiheita, jolloin lapsi ei nukahda ja istun tuntitolkulla sängyn laidalla.

Vaiheita tulee, ja niitä menee. Ennen inhosin sanaa vaihe, nykyään se on vaan, vaihe. En tiedä, missä vaiheessa ihmisestä tulee joko ilta- tai aamuvirkku? Älkää sanoko, että kolmevuotiaana. Olen kuullut NIIN PALJON niitä kertomuksia siitä, kuinka lapset heräävät kuudelta. Kuinka äitiä vielä väsyttäisi, mutta lapsi kinuaa aamupalaa ja juuri televisiosta alkaneita piirrettyjä. Kuinka vanhemmat oikein odottavat teini-ikää, jolloin lapset nukkuisivat vähintään kymmeneen. Mulla on vain yksi kysymys, miten te teette sen? En tunne käsitettä oma aika nukkumaanmenon jälkeen. Tiedän kyllä oikein hyvin oman ajan ennen kuin muut heräävät. Arkisin sekin on täynnä stressiä siitä, miten kiukkuisena pieni riiviö sieltä sängystä tänään nouseekaan.

Lapseni taitaa olla hyvinkin vahvasti iltaihminen. Illalla ei väsytä ollenkaan ja kaikki on mielenkiintoisempaa kuin nukkumaanmeno. Aamulla vastaavasti uni maistuu vaikka kuinka. Enkä todellakaan yritä nukuttaa häntä kahdeksalta, yleensä hän vaipuu uneen siinä kymmenen-yhdentoista maissa, jolloin olisin itse mielelläni viettänyt unten mailla jo lähemmäs tunnin. Nukahdan usein Micaelin sänkyyn, vain siksi, koska olen niin tolkuttoman väsynyt ja haluaisin vain nukkua, mutta lapsella olisi aivan muuta puuhaa. Kun hän nukahtaa, nukkuu hän sikeästi kuin tukki. Saattaa joskus käydä yöllä itsekseen vessassa, mutta jatkaa unta samantien. Toisinaan kömpii yöllä viereen, toisinaan nukkuu heräämättä aamuun.

Ja aamulla sitä vasta nukuttaakin. Lapsi tarvitsee tietenkin paljon unta, joten luonnollisesti hän nukkuu aamulla pitkään ja nappaa sillä kiinni illoista menetetyn unen. Lapsellehan se ei ole millään lailla menetys – ilta on aivan mahtavaa aikaa käyttää kaikennäköisiin aktiviteetteihin ja riekkumiseen. Siinä vaiheessa, kun itse haaveilen jo hampaidenpesusta ja olen tehnyt jo valmistelut seuraavaa aamua varten, on ihan hurjan kiva aloittaa esimerkiksi piirtäminen tai kaivaa esiin muovailuvahat. Minusta ei todellakaan ole nukuttajaksi ja istumaan tuntikausia sängyn vierellä. Kun lapsi menee sänkyyn väsyneenä ja toteaa itse haluavansa nukkua, hän nukahtaa hetkessä ja nukkuu paremmin. Miksi käyttäisin illastani yli tunnin siihen, että tappelen hänen kanssaan nukkumaanmenosta jos lasta ei selvästikään kiinnosta ja uni ei tule?

Aamut ovatkin aina kaaosta. Vaikka itse herään aikaisin, lapsi jatkaisi unia varmasti ainakin yhdeksään, jos saisi. Joudun herättelemään hänet väkisin ja siitäkös kiukuttelu vasta alkaakin. Väsyneelle ei maistu aamupala eikä puistoonkaan ole yhtään kiva lähteä. Illalla hän varmaan pukisikin itse sitä varten. Voi kuinka toivoisin, että hän tulisi minutkin herättelemään siinä kuudelta, että kun on nälkä ja piirrettyjäkin olis kiva katsoa. Ei, niin ei. Jos teillä on kokemusta vastaavasta tai tiedätte, mikä voisi auttaa, tarvitsisin nyt kovasti vertaistukea.

Tai en nyt, vasta viikon kuluttua. Nyt nautin tästä aikaeron tuomasta unirytmistä. Lapsi on aivan sikeässä unessa yleensä jo yhdeksältä, nukahtaa vaikka ravintolan pöytään. Ja ennen auringonnousua kysyy, ”hei mamma, voiko aamupalalle jo mennä?” Riittäisiköhän syyksi muuttaa Miamiin?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


4 Responses to “Vähän erilaisia uniongelmia”

  1. Nimetön sanoo:

    Hei! En ole aiemmin kommentoinut mutta olen aktiivinen lukija ja nautin suuresti raikkaasta rehellisyydestasi. Mulla olisi ehdottaa ratkaisuksi nannyn palkkaaminen aamupaiviksi ja paivakotiin meno myohemmin, kun lapsi on rytminsa mukaan siihen valmis. Meilla on tama jarjestely kaytossa ja paasen lahtemaan toihin aikaisin rauhallisen “oman aamuajan” jalkeen. Suosittelen!

    • mirvaannamarian sanoo:

      Oi kiitos :) Lastenhoitaja olis kyllä unelma, Micaelin muutamilla päiväkotikavereilla on ja he vievät sekä toisinaan hakevatkin päiväkodista :) Olis kyllä super helppoa, jos vain löytyisi sopiva..

  2. ElinaM sanoo:

    Meillä on kans aika iltavirkkuja poikia, jotka joka ikinen päiväkotiaamu ovat enemmän tai vähemmän kiukkuisia… Huoh. Viikonloppuaamuina onkin sitten kiva herätä vaikka heti seitsemältä katsomaan niitä lastenohjelmia, koska hei, on vapaapäivä :D Iltaisin nukahtavat 21.30-22.00. Olen huomannut, että iltarutiinien aikaistamisella saa joskus huijattua ehkä nukkumaan puoli tuntia aikaisemmin. Mutta jos ei väsytä, niin ei se uni todellakaan tule ja lopputuloksena on vaan turhautunut äiti tai isä… Ja päikkärit vaikuttaa ainakin 4-vuotiaalla vielä paljon. Jos päiväkodissa uni on maittanut sen puolitoista tuntia, niin ennen iltakymmentä ei uni tule. Kadehtien olen kuunnellut juttuja niistä lapsista, jotka nukkuvat 12 tuntia iltakahdeksasta aamukahdeksaan. Eli ei, en todellakaan ole keksinyt ratkaisua tähän.

  3. Annika / pellavaa&pastellia sanoo:

    Meillä on kolme tyttöä. Kaksi heistä ovat vuorokausirytmiltään aikalailla normaaleja lapsia, eli menevät siinä kahdeksan-yhdeksän aikaan nukkumaan ja heräävät ennen seitsemää. Joka päivä. Sitten on tämä meidän keskimmäinen lapsi! Hän haluaisi valvoa joka ilta pidempään kuin toiset lapset. Hän keikkuu ylhäällä vielä puolitoista tuntia sen jälkeen kun siskot ovat jo nukahtaneet. Se on ollu meille vanhemmille tosi rasittavaa, kun muutenkin olemme olleet lujilla viimeisen vuoden ajan ja ollaan kärsitty univajeesta. Mutta meidän on vain ollut pakko hyväksyä se, että yhden lapsista unirytmi on hieman erilainen ja hän on juurikin illanvirkku ja aamun torkku. Häntä ei saisi millään nousemaan ajoissa tarhaan. Tsemppiä sinulle Mirva teidän pikku pojanviikarin kanssa! Kovasti en osaa sinua tässä asiassa auttaa =)

Leave a reply

Your email address will not be published.