Olin unohtanut levätä

tiistai helmikuu 20 2018 Comment

Alkuvuosi meni jopa aika hurjallakin treenitahdilla. Viikkoon mahtui poikkeukswtta 6-7 erilaista treeniä, mutta en kokenut olevani lainkaan väsynyt. Päinvastoin, hurjan energinen ja hyvinvoiva. Ajattelin lomallakin treenaavani ihan päivittäin, mutta kuumuus ja aikaerorasitus ovat hidastaneet tahtia. Salikerrat ovatkin jääneet kolmeen vai neljään. Samalla olen käynyt harva se päivä hieronnassa, nukkunut pitkiä yöunia ja levännyt rantatuolissa maaten. Olen tuskaillut viimeiset kuukaudet kropan kireyttä ja lihaskipuja, nyt ne ovat tiessään. En vain levännyt tarpeeksi.

Vaikka mieli olikin levännyt eikä edes liiemmin loman tarpeessa, kroppa kaipasi lepoa vaikken sitä itse tajunnutkaan. Täytyykin yrittää jatkossa panostaa vielä enemmän kehonhuoltoon ja vaikka yhden treenin sijaan vain venytellä. Ja muistaa ne rauhalliset lepopäivät. Sillä niillä on vaikutus treeniin. Levännyt keho tekee paljon paremmin töitä, se on voimakas ja sen myötä treeni kulkee paljon kevyemmin ja tehokkaammin. Tiedäthän varmasti itsekin eron kun treenipäiviä on kolme peräkkäin vs. se ensimmäinen pitkän tauon jälkeen. Mulle ainakin se eka kerta on aina kevyt, liiankin kevyt, eikä kroppa tunnista omia rajoja.

Ikävöin kovasti omaa salia, omaa joogamattoa ja omia arkirutiinejani ylipäätään. Viikonloppuna pääsen taas tuttuihin maisemiin liikkumaan enkä malttaisi odottaa keväistä Lappia ja hiihtolatuja. Viileässä ilmastossa energiaa on paljon enemmän.

Tällaisia lepoviikkoja ei kuitenkaan kannata pitää ennen kuin treenaamisesta on tullut oikeasti säännöllistä ja elämäntapa. Tauon jälkeen aloittaminen on silloin paljon vaikeampaa. Jos kroppa tuntuu kuitenkin jo alussa väsyneeltä, kannattaa tehdä jotain kevyempää. Vaihtaa juoksu kävelyyn, sali joogaan tai vaikka kevyeen ryhmäliikuntatuntiin. En lakkaa koskaan korostamasta sitä ihanuutta, mitä on kun liikunnasta saa elämäntavan. Keho kaipaa liikettä ja rasitusta ja kun se saa niitä säännöllisesti, se antaa takaisin hyvää oloa ja terveyttä. Lepo teki todella hyvää, mutta kaipaan kyllä kovasti taas niitä omia treenirutiineja – enää kaksi päivää täällä ennen kotimatkaa!


Leave a reply

Your email address will not be published.