Joskus on niin helppoa olla nainen

torstai maaliskuu 08 2018 2 comments

 

Suhtaudun vähän ristiriitaisesti naistenpäivään. Tottakai on hienoa, että on se päivä, jolloin juhlitaan  ja ylistetään naisia, naisen asemaa ja naisten saavutuksia. Toisaalta, jos maailma olisi täysin tasa-arvoinen, naistenpäivä olisi vähän turha. No koska asia ei ole niin, haluan toivottaa teille kaikille naisille oikein ihanaa naistenpäivää. Sen sijaan, että päivän tärkein asia olisi kukkakimppu tai miehen valmistama illallinen, kannattaa uhrata ajatus jos toinenkin naistenpäivän todelliselle merkitykselle.

Ei ole ihan itsestäänselvyys, että voin vuonna 2018 naisena kirjoittaa aivan vapaasti blogiini ihan mitä mieleeni juolahtaa. Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon. Se on paljon muutakin kuin naisten äänioikeus ja sananvapaus. Vaikka olenkin aina kirjoittanut avoimesti kannattavani tietynlaisia perinteisiä sukupuolirooleja enkä todellakaan ole mikään suuri sukupuolineutraalin ajattelutavan kannattaja, olen kuitenkin hyvin kunnianhimoinen, itsenäinen ja nykyaikainen nainen. Suomessa on hyvä olla nainen. Siksi onkin niin hassua, että täällä nimenomaan kitistään ihan turhanpäiväisistä asioista ja samaan aikaan kun mietitään äitiyspakkaukselle uutta nimeä, muutaman tuhannen kilometrien päässä silvotaan sukupuolielimiä, poltetaan morsiamia ja pakotetaan 10-vuotias tyttö avioliittoon. Suhteellisuudentajua, hyvät naiset (ja miehet). Voi kun kaiken sen energian voisi käyttää oikeasti tärkeisiin asioihin, eikä tuijottaa vain omaa napaansa. Suomessa on hyvä olla nainen, Suomessa on myös todella helppoa olla nainen.

Muutosta ei tule, jos sitä ei vaadita. Niin tässä, kuin monella muullakin elämän osa-alueella, mihinkään ei pidä vain tyytyä jos se ei tunnu hyvältä. Muistattehan tukea ja tsempata toinen toisianne ja myös itse käyttäytyä siten, että olette oman elämänne bossladyja ja näytätte hyvää esimerkkiä muille. Voit ihan tietämättäsikin olla jollekin roolimalli, joten toimi myös sen mukaan. Hyvä energia, ystävällisyys ja loistava asenne ovat jo itsessään hienoja saavutuksia. Naisen ei tänä päivänä tarvitse mahtua mihinkään tiettyyn muottiin, mutta pitäisikin muistaa, että jokainen nainen on ihan yhtä arvokas, ihan yhtä boss ja ihan yhtä tärkeä – hoiti hän lapsia kotona tai paiski töitä armeijalle. Meillä tämä kaikki on onneksi nykyään mahdollista, mutta silti erilaisuutta arvostellaan ja edelleen nainen on liian usein naiselle susi. Käytä tämä naistenpäivä näiden asioiden ajatteluun, toivottavasti oivallat jotain ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


2 Responses to “Joskus on niin helppoa olla nainen”

  1. Pihla sanoo:

    Tuo piristää, kun näen teidän iloiset ilmeet. :-D

Leave a reply

Your email address will not be published.