Miksi aikuisetkin ovat vielä ilkeitä?

maanantai huhtikuu 02 2018 3 comments

Olen joutunut viime aikoina kohtaamaan niin negatiivisia asioita ja ajatuksia, että halusin kirjoitella vähän ajatuksiani niistä. Ilkeydestä ylipäätään, pahuudesta ja itsekkyydestä. Aina silloin tällöin olen tarttunut näihin aiheisiin, koska olen kohdannut milloin mitäkin ilkeilyä. Ja kuten olen aiemminkin todennut, sen takana on oltava vain joko puhtaasti hirveää itsekkyyttä, kateutta tai pahaa oloa. Minun ajatusmaailmaani ei mahdu toisten selän takana pahanpuhuminen tai täysin perätön kritiikki, ei tahallinen väärinymmärrys eikä silkka kiittämättömyys. Oikeastaan minkäänlainen ilkeily. Ajatusmaailmaani ei kuitenkaan mahdu myöskään se, että joku tekisi sitä oikeasti ihan tahallaan. Ihminen on itseasiassa aika ajattelematon. Jostain syystä toisilla on hirveä tarve päteä ja olla oikeassa niin kovasti, että jyrää samalla muut omilla mustavalkoisilla mielipiteillään. Toisista tuntuu olevan vielä jopa jotenkin hienoa sanoa juuri sitä, mitä sylki suuhun tuo. Ajattelematta seurauksia. Ja se on niin väärin. Se, jos mikä, on itseasiassa hyvinkin itsekästä.

Et koskaan voi tietää, ketä sanoillasi ja arvostelullasi loukkaat. Kiittämättömyys esimerkiksi ihmissuhteissa voi kalvaa toisen mieltä vuosia. Tuttavapiirissäni oli viime vuonna kolme itsemurhatapausta. Kolme! Ne kaikki liittyivät osaltaan ihmissuhteisiin. Vaikka itsemurhan taustalla on hyvin usein mielen sairaus, en voi kuin miettiä, miten paljon muiden ihmisten käyttäytäytyminen ja itsekkyys on vaikuttanut tuohon äärimmäisen surulliseen päätökseen. Tai, siihen mielen sairastumiseen. Nuo ovat tietenkin ihan äärimmäisiä tapauksia.

Lievempiä voi nähdä ihan jokaisessa päivässä. Esimerkiksi yllättävän moni bloggaaja on kärsinyt masennuksesta, burn outista ja riittämättömyyden tunteista. Enkä ihmettele miksi. Bloggaajat kun tuntuvat olevan monille se punainen vaate, kenelle on sitten muka lupa heittää nimettömänä ja selän takana jos jonkinlaista lokaa niskaan. Mitä vain ikinä mieleen juolahtaa. Se, että kirjoitan jostain asiasta ja joku on eri mieltä, ei mielestäni oikeuta arvostelemaan blogiani tai ennen kaikkea minua itseäni negatiivisesti. Joka ikisen tekstini ja ajatukseni takana seison minä itse. Minä, ja minun hyvä sydämeni, kiitollisuuteni ja nöyryyteni. Jos joku haluaa ymmärtää väärin blogini tarkoituksen ja näkee minun vain leveilevän elämäntyylilläni, hoikkuudellani ja matkustelullani, siinähän sitten näkee. Se on ihan oma häpeä ja kertoo ensinnäkin huonosta medialukutaidosta, mutta myös jostain omista ongelmista siellä takana. Että mitäs v*ttua joku koittaa saavuttaa sillä, että huutelee ympäri kyliä mun elävän pelkkää valheellista kulissielämää? Tervetuloa vaan vaikka meille yökylään ja toteamaan ihan omin silmin, millaista meidän arki on. Joku voi ihan oikeasti olla onnellinen, se että sinä et nyt välttämättä tällä hetkellä ole, ei saa olla muilta pois.

Kerran lounaalla ollessani kuulin, kuinka viereisessä pöydässä puhuttiin äänekkäästi pahaa eräästä julkkiskokista. Ihmiset eivät juttujensa perusteella henkilökohtaisesti tunteneet häntä, mutta kuitenkin siinä suureen ääneen arvostelivat kuinka huono vanhempi hän on, kuinka hän pettää puolisoaan, kiertää veroja ja mitähän vielä. Niin, että monet ravintolan asiakkaat kuulivat tämän. Vaikka tämä ei tapahtunut Helsingissä vaan kauempana, ei se ole syy asiattomaan vihapuheeseen. Olisivatko he sanoneet kaiken tämän tuon toisen ihmisen kuullen? Mitä jos tämän kritiikin kohteen läheiset olisivat istuneet vieressä? Eikö se jo riitä, että juorulehdet spekuloivat jos jonkinnäköisillä perättömillä huhuilla? Tarvitseeko siihen alentua ihan henkilökohtaisesti? Tämänkin esimerkin perusteella toivon, että jatkossa mietit pitkään, ennen kuin avaat suusi ja päästät sieltä ilkeyksiä. Tai ehkä mieluummin, mieti miksi edes ajattelet niin negatiivisesti. Jokainen pystyy omalla käytöksellään vaikuttamaan edes vähän omaan asenteeseensa ja siihen, miten suhtautuu toisiin ihmisiin. En usko, että kukaan voi koskaan olla liian kiva. Ja mitä ihmettä joku kuvittelee saavansa sillä ilkeilyllä? Sehän vain lisää pahaa mieltä.

Onko joku teistä kohdannut ilkeää arvostelua, selän takana puhumista tai suoranaisia haukkuja? Miten itse koet tällaisen kritiikin tai miten teidän mielestä siihen pitäisi suhtautua?

PS. Pidätkö blogistani ja tyylistäni kirjoittaa? Olen ehdolla taitavien kollegoideni kanssa Vuoden Tarinankertoja -kategoriassa Inspiration Blog Awardseissa, lämmin kiitos kaikille minua ehdokkaaksi äänestäneille. Varsinainen äänestys on nyt alkanut joten voit antaa äänesi helposti vain yhdellä klikkauksella täältä. Kiitos jo etukäteen ♥


3 Responses to “Miksi aikuisetkin ovat vielä ilkeitä?”

  1. Nimetön sanoo:

    Yks mun parhaimmista ystävistä aikoinaan koki mun positiivisuuden loukkaavana häntä itseään kohtaan. Hänelle oli tyypillistä olla kateellinen muille. Se, että olin tehnyt pitkän matkan mielessäni siihen hyvään oloon ja positiivisuuteen oli hänelle liikaa. Pitkän ymmärtämisen jälkeen päätin, etten tarvitsisi hänen kaltaisiaan ihmisiä ympärilleni. Oloni on ollut siitä lähtien helpottunut.

  2. Se, mitä ihminen puhuu muista, miten hän kohtelee muita, kertoo niin paljon siitä mielenmaisemasta, mikä hänen sisällään on. Jos käyttää aikansa puhumalla pahaa muista, arvostaako sellainen ihminen itseänsäkään?

    Siteeraan aina mielelläni ja kunnioituksella sata vuotta sitten kuulemaani. Jo nuorena menestystä niittänyt filosofi Pekka Himanen sanoi viisaimman elämänohjeensa, jonka oli saanut isoisältään: Mitä tahansa teetkin, älä koskaan osallistu ##skan puhumiseen. Ytimekkäästi ja viisaasti kiteytetty. I agree.

  3. Emma sanoo:

    En tiedä sorrunko tässä nyt itse siihen seläntakana puhumiseen ja ilkeilyyn kun sanon näin, mutta meillä on työpaikalla, pienessä porukassa avokonttorissa, kaksi jotka eivät välillä koko työpäivän aikana tunnu keksivän kun ilkeitä kommentteja ihmisistä, joiden tarinoita ja elämäänsä he eivät edes kunnolla tunne ja tiedä. Ja aina siitä yhdestä, joka on poissa, puhutaan pahaa. Hirveä ilmapiiri. Mä voin vain kuvitella, että mitä mustakin silloin puhutaan kun olen poissa toimistolta. Yritän pysyä tuollaisen yläpuolella ja ajatella, että onko mulle oikeesti väliä mitä tuollaiset ihmiset musta ajattelevat ja puhuvat. Mutta kyllä se välillä vaivaa. Mä oon ehkä ihminen, joka ajattelee liikaa sitä mitä musta ajatellaan. En halua osallistua heidän kanssaan keskusteluun, jossa tätä ilkeilyä harrastetaan ja yritän olla positiivinen ja ystävällinen kaikkia, heitäkin, kohtaan. Mutta mikään ei heille tunnu riittävän. Mä tykkään mun työstä ja firma, jossa olen töissä, on todella hyvä työntekijöitään kohtaan, mutta näiden ihmisten takia ja ilmapiirin, jonka he luovat, olen vakavasti harkinnut työpaikan vaihtoa. Pelkään vain, että vaihdan huonompaan ja että mahdollisessa uudessa paikassa (jos sellaista edes saisi), kohtaisin taas samanlaisia ihmisiä. Mistä näitä oikein sikiää :D

Leave a reply

Your email address will not be published.