Ihan kohta..

lauantai huhtikuu 14 2018 2 comments

Venekausi, äääk! Kun Lapin mökin ovi suljettiin vikaa kertaa tältä kaudelta, aloin odottaa kesää ihan hulluna. Ja yhtäkkiä kevätkelitkin yllättivät meidät. Tänä vuonna olen ihan erityisen innoissani tulevasta kesästä, sillä meillä on vene. Olihan vene toki jo viime kesänä, mutta koska sopiva yksilö tuli vastaan vasta kesäkuun lopussa ja saimme sen käyttöön heinäkuussa, ei koko kaudesta päässyt samalla tavalla nauttimaan kuin nyt. Nämä lämpimät ja aurinkoiset päivät eivät ainakaan yhtään lievennä sitä innostusta. Nyt venettä on huollettu ja vähän sisustettukin talven aikana, joten kausi voi alkaa koska tahansa. Niin ja onhan veneellä vihdoin nimikin, hah!

Venekausi on siis ihan kulman takana, ehkä jo vapuksi saamme veneen veteen. Eilen puhuimme illallisella Turun saariston satamista ja mietin siinä sitten, että miten sitä osaa taas tehdä solmuja saati navigoida talven jälkeen? Mutta sehän on vähän kuin hiihtäminen ja laskettelu, kun sen taas kesätauon jälkeen aloittaa, tulee jostain selkärangasta. Aallokkoon en totu ikinä, en pidä siitä yhtään. Meri on elementtinä muutenkin niin ihmeellinen. Tavallaan pelottavakin, mutta samalla niin kiehtova ja tuttu. Veneily on elämäntapa, toisille se sopii, toiset ahdistuvat jos joutuvat viikonkin kuunnella laineiden liplatusta hytissä. Sitä ei muuten ole ikävä – kaikesta romantisoinnista huolimatta se on ärsyttävä ääni, joka ei anna nukkua. Tulevana kesänä vietämmekin todennäköisesti paljon aikaa veneellä sillä välin, kun remontti kotona valmistuu. Huh. Hyvällä asenteella pääsee varmaan aika pitkälle?

Tästä tuli vähän tällaista jaarittelua. Kävin päivällä kävelyllä tuossa Kaivarin rannassa ja tuuli oli kyllä vielä todella kylmä. Skattan venepaikatkin ovat vielä jäässä, mutta keväthän tulee aina ihan yks kaks. Toivottavasti vihdoin kesäkin. Mahtaako teidän lukijoiden joukossa olla veneilijöitä? Olisi kiva kuulla teidän suosikkisatamista, venereissuista ja fiiliksistä ylipäätään.. ♥


2 Responses to “Ihan kohta..”

  1. Jasmin sanoo:

    Wau, kauniit kuvat♥

    • mirvaannamarian sanoo:

      Voi kiitos, loppukesän valo on aika ihana kuvauksen suhteen 🌸🤗☀️

Leave a reply

Your email address will not be published.