Miten tofusta saa hyvää? + arvonta!

maanantai toukokuu 07 2018 60 comments


Laitoin pari viikkoa sitten Instagram storyyni muutaman klipin meidän tofukoulusta, eli iltapäivästä kun olimme bloggaajakollegoideni kanssa valmistamassa tofusta erilaisia ruokia. Sain HETI useammankin viestin, että ”kerro sit heti, miten tofusta saa oikeesti hyvää”, haha. Mutta ymmärrän täysin, tofu ei ole helpoin raaka-aine valmistaa juuri siksi, että se ei oikein maistu miltään ja sen koostumus on vähän, no erikoinen. SoFine järjesti meille bloggaajille siis hauskan iltapäivän tämän blogiyhteistyön merkeissä, kun Kokit ja Potit-blogin Hannele opetti meitä ei-niin-ruokabloggaajia valmistamaan tofua. Kaikki totesimme ihan saman, tofusta on oikeasti mahdollista tehdä hyvää ruokaa.

Tofun onnistuneessa valmistuksessa tärkeimmät seikat ovatkin sen kuivaus, paistaminen rapeaksi sekä maustaminen. Näin välttyy siltä kumimaiselta ja mauttomalta kokemukselta. Eli, ensin tofu leikataan pieniksi paloiksi ja kuivataan kahden talouspaperipalan välissä. Neste puristellaan pois ja vaihdetaan talouspaperit kuiviin niin kauan, kunnes tofu on kuivaa. Ei nyt tarvitse hifistellä, pari kertaa eli muutama minuutti riittää. Kunhan pinta tuntuu kuivalta. Tofu paistetaan öljyssä. Pannun on oltava todella kuuma ja tofun pinnan kuiva, jotta tofusta tulee rapeaa, eikä kumimaista kuten niissä monissa aasialaisten ravintoloiden buffetpöydissä. Ja lopuksi, koska tofu ei siis maistu miltään, siihen on saatava makua. Marinointi on paras tapa maustaa tofu, joten viimeistään nyt kannattaa alkaa opetella herkullisia marinadeja. Niiden tekeminen on oikeasti ihan superhelppoa, vaikka aluksi sitä epäilinkin.

SoFinen valikoimassa on maustamattoman tofun lisäksi myös valmiiksi maustettuja tofuja sekä nyt uutuustuotteena tämä luomu-inkivääri-valkosipulitofu, jossa on valmis marinadi. Eli superhelppo ratkaisu nopeaan arkiruokailuun! Marinadi erotellaan ensin omaan kulhoon tai vaikka lasiin, kun tofu kuivatetaan ja paistetaan. Lopulta marinadi lisätään paistetun tofun sekaan pannulle, jolloin se nopeasti lämpenee ja maustaa tofun. Helppoa ja nopeaaa. Halusin jakaa oman suosikkivinkkini sen valmistukseen, eli tässä simppeli arkiruoka tofusta. Olin muuten ensin vähän skeptinen tuon valkosipuli-lisän kohdalla, mutta sitä ei onneksi mausteisesta marinadista maista ollenkaan kuten valkosipulia yleensä, joten ei huolta, sopii vaikka treffiruoaksi ja sipulin inhoajallekin. Se ja SoFinen savutofu ovat mun suosikit, joita tulee arjessa käytettyä eniten.

HELPPO TOFUKULHO Kokoa kulhoon suosikkiaineksistasi haluamasi setti. Itse käytin riisiä, kurkkua, mangoa, silmusalaattia, avokadoa ja SoFinen inkivääri-valkosipulitofua. Valmista tofu ohjeen mukaan, keitä riisi ja pilko vihannekset. Erilaiset bowl-annokset ovat nykyään tosi trendikkäitä, joten kokoa kulhoon esille ns. erikseen kaikki ainekset. Esillepanossa kannattaa käyttää hyödyksi kaikkia ihanan erilaisia värejä. Puristettu limemehu sopii muuten ihanasti tämän SoFinen tofun marinadin sekaan ja tuo siihen kivan raikkaan twistin. Inkivääri-valkosipulimarinadi on sen verran voimakas, ettei tofu vaadi enempää mausteita. Se on niin hyvää, että me ihan kisailtiin kotona kuka sai syödä viimeiset palat. Ja siis mun mies ja poika eivät ole aiemmin voineet sietää tofua!

Kasvisruoka kasvattaa suosiotaan ja viimeistään nyt sinunkin kannattaa kokeilla. Täysin vegaaniksi ei tietenkään ole pakko ryhtyä, mutta jo kerran-pari viikossa kun korvaa liharuoan kasvisvaihtoehdolla, säästää valinnoillaan ympäristöä ja ihania eläimiä. Kasvisruoka on sitäpaitsi terveellistä ja nykyään myös todella maukasta. Mulle tofu on tuttu raaka-aine jo vuosien takaa, mutta muistan että aluksi siihen siirtyminen tuntui tosi hankalalta, kun ei oikein tiennyt miten sitä pitäisi valmistaa. Nämä valmiiksi maustetut ja marinoidut tofut ovat helppoja aloittelijallekin. Tofussa on muuten mahtavaa myös sen hinta, tulee paljon edullisemmaksi kuin lihavaihtoehdot.

Ja hei, yhdessä SoFinen kanssa järjestämme teille nyt arvonnan, jossa tätä postausta kommentoineiden kesken arvotaan 50 euron Keskon lahjakortti! Voit osallistua kilpailuun siis kertomalla kommenttiboksissa oman suosikkireseptisi tofusta tai omia vinkkejäsi, miten tofusta saa hyvää. Arvonnan säännöt löydät täältä. Käy myös tutustumassa SoFinen tofuvalikoimaan ja kerää inspiraatiota uusiin kasvisruokaresepteihin. Onnea arvontaan ja aurinkoa tähän viikkoon!

Yhteistyössä:

SoFine &


60 Responses to “Miten tofusta saa hyvää? + arvonta!”

  1. Sarkku sanoo:

    Olipa kiva ja kiinnostava postaus. Sain siitä vinkkejä kun tuo maustaminen itseäni aina arveluttaa.

  2. Anni sanoo:

    Mukana arvonnasssa. Lempiresepti on ehdottamasti tofukiusaus!

  3. manna sanoo:

    Pakko tunnustaa etten ole koskaan saanut tofusta hyvää, mutta ehkä jonain päivänä:-)

  4. Maisa sanoo:

    Tunnustus: minä en ole koskaan tehnyt mitään itse tofusta. Vinkkisi houkuttavat: laitanpa testiin. :)

  5. Sussukka sanoo:

    Tofua tulee jonkin verran käytettyä, mutta on se aika haastava aines maustaa.

  6. Maikki sanoo:

    Kerran tein jollakin blogista löydetyllä ohjeella ihan kelpo tofuruokaa. Valitettavasti en muista enää ohjetta..

  7. Ihan mahtava resepti, nam!

    Meillä oli kyllä ihana iltapäivä yhdessä kokkaillen. Oli kiva tavata!
    Minua ei tarvitse laskea mukaan arvontaan, mutta halusin tulla sanomaan moi ja vau :)

  8. Piia sanoo:

    En ole koskaan tehnyt mitään tofusta, mutta nyt voisi kokeilla :)

  9. Essi sanoo:

    Ihan lempparini helpoksi alkiruuaksi ovat SoFinen Tofu á la minute -thaitofukuutiot. Ostan tuoreita vihanneksia ja kasviksia ja paistan ne pannulla tofukuutioiden, riisinuudelien ja simppelin marinadin kanssa.

  10. Minna sanoo:

    Hyvät mausteet ja mausteliemessä ensin marinointi ;)

  11. Tinja sanoo:

    Tykkään savutofukiusauksesta. Aika harvoin kyllä tulee noita maustamattomia tofuja käytettyä kun en ole koskaan saanut niistä kovin hyvää.

  12. ri sanoo:

    Tofuvinkit tulee aina tarpeeseen, on nimittäin haastava ruoka-aine maustamisen suhteen! Oma lempparimarinadi tulistuu shirasa-kastikkeella ja hyvällä soijakastikkeella!

  13. susas sanoo:

    Paljon rasvaa ja kuuma pannu niin rapea paistopinta on taattu! Ja laadukas tofu varmistaa maun :)

  14. Minnea sanoo:

    Tofu on kyllä haasteellinen raaka-aine. Oikealla maustamisella onnistuu kuitenkin :) Reseptisi kuulostaa tosi hyvältä!

  15. pipsa sanoo:

    grillattuna salaattiin

  16. Inksuh sanoo:

    Lempparini on malesialainen tofulaksa, jonka ohjeen olen joskus bongannut netistä :). Oma vinkkini on myös kuivata tofu talouspaperilla ennen paistamista.

  17. lumikukka sanoo:

    Lenppari on ihan vain paistaa pannulla rapeaksi ja siitä pistellä menemään :)

  18. Jenni sanoo:

    Oon käyttänyt tofua ruoanlaitossa niin kuin kanaa, mutta mausteita vaan vähän reippaammin (mennyt jopa miehelle ”kanana”;)). Ja tosiaan ensin kuivaaminen ja pannulle käristymään mausteiden kera.

  19. JV sanoo:

    Tofusta saa hyvää paistamalla pannulla ja maustamalla kunnolla. Sekä tofupastat että tofusalaatit on ERITTÄIN JEES!

  20. Jenni sanoo:

    Mun suosikit So Finen valikoimasta on valmiiksi maustetut kuutiot. Ei tarvi kuivatusta eikä edes pilkkomista, pannulle vaan kasvisten kanssa ja mausteeksi sweet chili -kastiketta. Tosi helppoa, nopeaa ja hyvää!

    Jos ei ole koskaan maistanut tofua, ei kannata aloittaa maustamattomasta, siitä ei ole helppoa saada hyvää ilman kokemusta.

  21. Säde sanoo:

    tofu on parasta paistettujen perunoiden kanssa :) ja maustamattomaan tofuun saa makua soijakastikkeesta!

  22. Sonja sanoo:

    Tofuwokki on jees.

  23. Eerika sanoo:

    Nams, tykkään tofusta kovasti! Oma suosikki on tehdä siitä ihan peruspyttäriä, mut vegeversiona. Ramenkeitto on kans hyvää tofulla, sitä oon tosin syöny vaan raflassa, mutta josko vois joku kerta testata itekin tehä… :)

  24. Airi sanoo:

    Marinoitua tofua laitan pitsaan.

  25. Henna Holappa sanoo:

    Tofu tulee laitettua munakkaaseen.

  26. Ph sanoo:

    En ole käyttänyt muuten kuin syönyt valmiina ruuassa. Tykkään monenlaisesti käytettynä.

  27. Kaura sanoo:

    Itse teen marinadin käyttämällä limeä/sitruunaa, kalakastiketta tai soijaa, inkivääriä (tuoretta raasteena), pikkuisen hunajaa sekä savupaprikajauhetta sitten valinnaisesti sitruunamelissaa/korianteria/basilikaa, miksaamalla tuon marinadin ensin sekaisin, ja uittamalla palat siihen. Palat paistetaan kuumassa pannussa ja päälle vielä paahdettuja seesaminsiemeniä :)

  28. Suvi sanoo:

    Kaali tofuvokkia on tullut tehtyä. Myös grillatessa hyvää.

  29. MK sanoo:

    Testiin menee.Korealaisessa ravintolassa olen syönyt loistavaa grillattua chili-tofua. Itsellä vähemmän loistavia yrityksiä😆🤣

  30. rriina sanoo:

    Tofu-ratatouille, nams!

  31. Ellen sanoo:

    Pidän tofusta todella paljon! Ostan usein kaupan valmismarinoitua ja syön sen ihan kylmänä aterian kanssa. Joskus paistan myös pannulla paremman koostumuksen saamiseksi. Mielestäni tdua on myös helppo marinoida itse, mutta se usein jää vain laiskuuden vuoksi.

  32. Ida sanoo:

    En ole koskaan tofua keittiössä käyttänyt :)

  33. Jonna sanoo:

    tofusalaatti

  34. Tiia sanoo:

    En ole oikeastaan tehnyt paljoa tofusta ruokaa, joten vinkkejä ei ole antaa omasta takaa :)

  35. Eve95 sanoo:

    Joskus koitin maustamatonta tofua, mutten sen jälkeen ostanut sitä uudestaan, koska en osannut maustaa sitä. Taidan antaa uuden mahdollisuuden ja kokeilla tuota inkivääri-valkosipulitofua! Se kuulostaa tosi hyvältä!

  36. Juulia sanoo:

    Vinkkejä minulla ei kyllä ole, sillä en ole saanut tofusta kovin hyviä aterioita aikaiseksi… Täytyy testata sinun vinkkejäsi!

  37. Rosie sanoo:

    Tofun kohdalla maustaminen on juurikin kaiken a ja o! Reseptisi kuulostaa oikein maukkaalta!

  38. Maria sanoo:

    Tofua en ole käyttänyt mutta marinoisin hieman tuliseksi ja käyttäisin kanan korvikkeena. Joku ihana wokki tai sitten ihan vaan uunijuuresten lisukkeena.

  39. Jasmin-a sanoo:

    Itse käytän tofua paljon wokeissa. Kasviksia pannulle tofun kanssa ja tarjoile nuudelien kera! Tofun marinointi on ehdoton juttu, hyviä reseptejä siihen on onneksi internet täynnä.

  40. Iina sanoo:

    Itse teen aika paljon tofusta erilaisia ruokia, jopa jotain leivonnaisiakin. Kuivattuna ja maustettuna oikein hyvää!

  41. Tupu sanoo:

    En ole vielä koskaan kokeillut tofua, vaikka se onkin hieman houkutellut. Valmiiksi maustettu tofu kuulostaa helpommin lähestyttävältä kuin esimerkiksi maustamaton versio.

  42. Anna sanoo:

    en ole vielä onnistunut tofun kokkaamisessa, mutta ehkä tällä ohjeella onnistuu :-)

  43. Anna sanoo:

    Mukana, en ole ennen tofua kokeillut mutta olen aina avoin uusille makuelämyksille!

    anna-ylitalo@hotmail.fi

  44. MarjaKoo sanoo:

    Vain pari kertaa olen tainnut tofua kokeilla, nyt voisi testata uudemman kerran.

  45. Heidi sanoo:

    Hyvin kuivaaminen, maustaminen ja rapeaksi paistaminen kuumalla pannulla ovat parhaat vinkit maustamattoman tofun valmistukseen.

    Mun lemppari tofuresepti on kaali-nuudeliwokki. Siihen tulee myös muita kasviksia ja mausteeksi mm. soijakastiketta, inkivääriä, omatekemää sweetchiliä ja seesamiöljyä :)

  46. SaraR sanoo:

    Tofuwokki ehdoton ykkönen. So Fine maustetut tofut on meiän perheen suosikkeja.

  47. maria sanoo:

    Tofusta voi myös tehdä tofu”kokkelia”, sekin on hyvää!

  48. Iituuu sanoo:

    Ainakin salaatin joukossa on toiminut ihan hyvin.

  49. Marjo sanoo:

    Tofua, sataykastiketta ja raikkaita lisukkeita!

  50. Leila sanoo:

    Eka tofu odottaa jääkaapissa, kiitos vinkeistä! Mukana arvonnassa 👍

  51. Hiisukas sanoo:

    En ole vielä tehnyt mitään tofusta, joten otan ilolla vastaan toisten vinkit:). Mukaan kivaan arvontaan!

  52. Johanna sanoo:

    Oli kiva lukea muiden vinkkejä. Itselläni kosahtaa aina maustamiseen.

  53. R sanoo:

    Pitää todella hyvin maustaa ja öljytä esimerkiksi wokkiin sekaan, niin saa hyvää!

  54. sikkuralla sanoo:

    En ole vielä koskana kokeillut valmistaa tofusta mitään, mutta mielelläni haen inspiraatiota muiden vastauksista :)

  55. sarppa sanoo:

    Savustettu tofu on hyvää ja makua jos ei itse osaa niin hyvin maustaa

  56. Malla sanoo:

    Tämäpä tipahti juuri sopivasti kuin tilattuna tofureseptejä etsivälle. Kiinnostaisi nimittäin testata syntyisikö vatsalle ja tofut hyvät kemiat keskenään ja siihen tarvitaan juurikin maustamisvinkkejä. Eli kiitos oivista vinkeistä!

  57. Henna73 sanoo:

    Marinoin tofua ja siitä tulee hyvää

  58. anna s. sanoo:

    Pitsassa olen ainoastaan käyttänyt, siihen se sopii hyvin :)

  59. Ainob sanoo:

    Tofusalaatti! :)

  60. Hilkka sanoo:

    En ole oikeastaan koskaan käyttänyt :)

Leave a reply

Your email address will not be published.