Miten ruskettua paremmin?

lauantai toukokuu 19 2018 6 comments

Aloita maltillisesti. Mun iho sietää aurinkoa todella hyvin, rusketun helposti ja nopeasti sekä ihostani tulee tarvittaessa myös todella tumma. Kuitenkin aina talven jälkeen ensimmäiset auringonsäteet tuntuvat pahimmilta. Näissäkin kuvissa näkee itseasiassa lievän punoituksen olkapäissä. Hyvän ja kestävän rusketuksen edellytys on hitaasti aloitettu päivetys. Älä siis säntää ensimmäisenä helteisenä vapaapäivänä rannalle kahdeksaksi tunniksi ilman aurinkosuojaa. Muistan, kuinka levitin (hyvin ruskettuvan) ystäväni selkään vahvaa kortisonia, sillä hän ei pystynyt nukkumaan ilman sitä poltettuaan itsensä toukokuun auringossa. Palanut iho on tietty myös syöpäriski ja vanhenee aiemmin, mutta rusketus myös lähtee siitä todella nopeasti.

Käytä aurinkosuojaa Tämä sopii oikeastaan tuohon edelliseen lauseeseen. Kun iho ei ole palanut, rusketus pysyy paljon paremmin. Palanut iho tarvitsee myös lepoa auringosta, joten lopulta ihon suojaaminen ruskettaakin paremmin, kun aurinkoa voi ottaa enemmän ja useammin, sillä iho ei pala. Aurinkosuoja suojaa ihoa palanemiselta, mutta myös ennenaikaiselta vanhenemiselta. Kaikki me tiedämme ne auringossa koko elämänsä viettäneet tyypit, jotka näyttävät superryppyisiltä ja ainakin 10 vuotta oikeaa ikäänsä vanhemmilta. Vaikka rakastaisitkin rusketusta, älä nyt ihan kaikkea aikaasi vietä auringossa ja solariumissa. Muista ainakin suojata kasvot ja kaula!

Kuori ja kosteuta ihoa Tämä on ihan hurjan tärkeää syvän ja kestävän rusketuksen kannalta. Ihon kuollut pintasolukko ei edes rusketu. Terve päivetys tarttuu todella nopeasti kun iho on kuorittu ja kosteutettu. Kosteutetun ihon rusketus kestää eikä hilseile pois. Väri on myös tasaisempi ja tummempi. Aurinko kuivattaa ihoa entisestään, joten kosteuta sitä huolellisesti aina ennen ja jälkeen auringonoton.

Ravintolisät ovat monille tuttuja aurinkokapseleiden muodossa. Kuitenkaan ne perinteiset beetakaroteenikapselit eivät toimineet itselläni. Vastaavasti taas spirulina ja chlorella ovat parantaneet omaa auringonsietokykyäni ja ruskettumistani. En käytä mitään ”superfoodia” säännöllisesti, mutta näitä viherjauheita tai -kapseleita syön aina toisinaan ns. kuureittain.

Muista hormonien vaikutus. Raskausaikana en ruskettunut lainkaan niin hyvin kuin normaalisti. Vasta pari vuotta raskauden jälkeen väri alkoi taas tarttua entiseen malliin. Hormonitoiminta voi vaikuttaa melaniinin tuotantoon ja hidastaa ruskettumista juuri esimerkiksi raskauden tai imetyksen aikana. Älä siis pelästy jos oletkin vähän kalpeampi kuin aiempina kesinä, iho palautuu kyllä ennalleen.

Paikalla on väliä. Merellä ja muutenkin veden lähellä ruskettuu tietenkin paremmin, kun vesi heijastaa auringonsäteitä takaisin iholle. Vaaleat pinnat toimivat tässä myös. Huomasin tämän esimerkiksi maatessani saman ajan aurinkotuolissa nurmikolla kuin aurinkotuolissa valkoisella laattalattialla. Hassua pikku hifistelyä.

Liiku, sillä paikallaan makaaminen on sitäpaitsi tylsää ja vähän ahdistavaakin kaikessa laiskuudessaan. Vaikka aurinko tarttuukin periaatteessa paremmin makuuasennossa, kun auringonsäteet pääsevät paistamaan suoraan iholle, pieni liike on kuitenkin vain hyvä juttu. Et kyllästy, et laiskistu ja aurinko tarttuu ihoosi tasaisesti. Uidessa ruskettuu muuten ihan hullun hyvin!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


6 Responses to “Miten ruskettua paremmin?”

  1. Hannnnna sanoo:

    Nyt on myönnettävä että mä en tajua tätä rusketuksen ihannointia ja auringonottoa. Pidän sitä epäterveellisenä: ei ihon palaminen ole vasta vaarallista ja ruskettuminen vielä turvallista.
    Ihannoinnin osalta tosin huomaan että tämän kulttuurin tuotteena pidän itsekin helposti hivenen ruskeaa ihoa kauniina, mutta tästä ajatuksesta opettelen omalla kohdallani päästämään irti. :)

    • mirvaannamarian sanoo:

      Mulla se liittyy just siihen, miten paljon terveemmältä sopivasti päivettynyt iho näyttää :D Se on tasainen ja hehkuva. Mutta punoittava ja liikaa rusketettu iho taas ei. Myöskin itseruskettavan liiallinen käyttö on vähän ”mautonta”. Toisille sopii kyllä tosi hyvin vaaleampi iho enkä osaisi kuvitellakaan heitä kovin ruskeina. Itselläni tykkään vaan pienestä päivetyksestä joten yritän sitä hankkia aina mahdollisimman turvallisesti ja fiksusti :)

  2. Niina sanoo:

    Porkkanaöljy on kans must have, jos haluu kunnon brunan. Tosin itsellä vähän tummempi iho, joten en herkästi pala. Mut löytyy ainakin Ruohonjuuresta. Kantsii testata!

    • mirvaannamarian sanoo:

      Mä en oo koskaan kuullutkaan porkkanaöljystä! Käytetäänkö sitä siis ulkoisesti vai juodaanko sitä vai miten? :D

      • Niina sanoo:

        Ihan ulkoisesti. Hyvä vaihtoehto, kun itselle tulee ihoon näppylöitä kapseleista. En laita kylläkään kasvoille, mutta muuten.

Leave a reply

Your email address will not be published.