6 x fiksu teko kesällä

torstai heinäkuu 19 2018 1 comment

Pese mansikat Monet pitävät mansikoita niin terveellisinä, mutta mansikat ovat melkeinpä pahimpia torjunta-aineiden sisältäjiä. Vaikka mansikkaboxi on niin helppo napata mukaan suoraan torilta tai kaupasta, kannattaa marjat silti huuhdella kunnolla vedellä.

Suihku uinnin jälkeen Nyt on niin moni sairastunut vähäisestäkin määrästä sinilevää, joten jo siitäkin syystä suihkussa pitäisi käydä heti uimisen jälkeen. Rannalla se ei aina ole mahdollista, mutta peseydy nyt ainakin heti kotiin päästyäsi. Mä oon itse aivan hulluntarkka sinilevän kanssa ja suihkutan itseni päästä varpaisiin heti kun nousen vedestä. Lemmikit tulee myös pestä huolellisesti aina uinnin jälkeen, sillä heille jo pienikin määrä levää saattaa olla todella vaarallista.

Itsetehdyt mehujäät Pelastavat helteisen päivän, viilentävät ja ovat samalla terveellisiä. Oma poikani söisi näillä keleillä pelkkää jäätelöä, joten olen nyt pakastanut veneellä terveellisiä smoothieita mehujäämuoteilla ja lapsi syö niitä jopa mieluummin kuin tavallista jätskiä.

Asunto viileäksi simppelein keinoin Toiset kehottavat pitämään ikkunat auki, toiset suosittelevat sulkemaan ikkunat. Olen asunut niin monessa eri kämpässä, että olen kokeillut viilennykseen vaikka mitä keinoja. Jos koko asuntoon ei saa läpivetoa niin, että ilma kiertää (eli jos ikkunat ovat yhdellä seinällä tuuletus ei auta) koko asunnon läpi, kannattaa sulkea ikkunat ja laittaa mahdollisimman peittävät verhot kiinni. Joskus voi kokeilla tuulettaa kerrostaloasuntoa myös siten, että avaa ikkunat sekä oven rappukäytävään. Muista kuitenkin ovistoppari – läpiveto paiskaa oven kiinni salamannopeasti. Unohdan tämän harva se päivä.

Pukeudu luonnonmateriaaleihin Jopa sekoitekankaat, joissa on pieni määrä jotain synteettistä materiaalia, hiostavat valtavasti. Pellava ja 100% puuvilla ovat parhaimmat vaihtoehdot helteellä. Valitsemalla eettisesti tuotetun materiaalin, käytät sitä hyvällä omallatunnolla vuosia. Monet pitävät pellavaa hankalana, sillä se rypistyy, mutta valitse pellavavaatteesi siten, että rypyt eivät haittaa vaan pikemminkin kuuluvat tyyliin.

Älä käytä keltaista Kesän trendiväri ja ah, niin ihana rusketuksen korostaja houkuttelee valtavasti ampiaisia! Varsinkin täällä saaristossa äkäisiä ampiaisia on ollut nyt todella paljon ja tänään aamiaista syödessä mun miestä pisti ampiainen, joka pörräsi jatkuvasti mun keltaisen shortsihaalarin ympärillä. Harmi vaan, että se on mun ainoa hellevaate joka mulla on mukana reissussa. En todellakaan varautunut tällaiseen keliin Suomessa pari viikkoa sitten kotoa lähtiessä, haha.

Ihanaakin ihanampaa hellekesän jatkoa, rakastan näitä päiviä ♥


One Response to “6 x fiksu teko kesällä”

  1. Asumme vanhassa neuvolatalossa, jossa toisessa päässä on mun putiikki. Meillä on mieheni kanssa ainainen kina siitä, pitääkö ikkunat olla auki vai kiinni? Tai ovet. Mies kulkee mun perässä, sulkee ovet ja sammuttaa lamput. Itse hän saattaa kulkea edestakaisin ja SULKEE JOKA VÄLISSÄ oven. Ärsyttävää.

    Mutta nyt olen antanut periksi. Jotta ”saan” pitää ilmalämpöpumppua tuulettamassa, miehen pitää säätää ikkunat ja ovet. Toiset kiinni ja toiset auki. Minä sitten kiltisti kysyn, että kumpi?

    Kas kun se tietää, miten talo viilennetään. Tulis talvi ja vaikka sitten kylmä. Helpompi vetää villatakkia päälle ja tossut jalkaan!

Leave a reply

Your email address will not be published.