#miehenelättämä

sunnuntai elokuu 26 2018 11 comments

Mun on pitänyt pitkään kirjoittaa tästä postaus. Aiheesta, joka on muuttanut oman elämäni, mutta joka on muuttanut myös monta muutakin elämää. Silti se on aihe niiden aiheiden joukossa, joista ei puhuta. Feminismiaikakaudella naisen on vaikea sanoa ääneen, kuinka mies ja miehen rahat ovat muuttaneet naisen elintasoa ja sitä kautta vaikuttaneet naisen koko elämään. 2010-luvun tuhkimotarina kun ei ole enää sitä, että prinssi valitsee prinsessojen joukosta sen duunaritytön, vie vihille, ryysyistä rikkauksiin ja miten se meni? Ja jos niin jostain syystä käy, siitä tulisi olla hiljaa, sillä eihän 2010-luvulla naisen sovi sanoa elävänsä miehen rahoilla, kaikkien kun tulisi olla itsenäisiä ja omavaraisia, täysin riippumattomia yksilöitä.

Myös minun mieheni on nostanut elintasoni sellaiseksi, etten varmasti koskaan olisi sellaista saavuttanut itse. Ennen mieheni tapaamista asuin kuitenkin samalla asuinalueella kuin nyt, pystyin säästämään rahaa enkä ole koskaan elänyt millään lailla ”kädestä suuhun”. Ostin itse merkkivaatteeni ja -laukkuni, söin hyvin ja kävin säännöllisesti ulkona, omilla rahoillani. Se eroaa kuitenkin paljon siitä elämästä, jota nyt elän. Toisaalta tietysti uskon, että kaikki on mahdollista, mutta ollaan nyt hetken aikaa realisteja. Minulta on usein pyydetty postausta siitä, miltä tuollainen elämänmuutos tuntuu. Oikeastaan suurin syy siihen, miksen ole siitä kirjoittanut riviäkään tekstiä, on ollut häpeä. 2010-luvulla hävettää sanoa ääneen, että elää elämää, johon välttämättä itsellä ei olisi varaa – yksin. Kun muutama kymmenen vuotta sitten oli suorastaan normi, että mies tienasi perheen rahat, se on nykyään häpeällistä. Sen sijaan tuntuu olevan avoimesti ihan okei arvostella miehen elättämiä naisia. No, sen verran itsenäinen olen itsekin, etten voisi koskaan jäädä täysin toisen ”armoille”, eli omassa tilanteessani olla tekemättä mitään, jos minulla on mahdollisuus tehdä töitä. Oma työ kun ei ole pelkästään back up plan eron sattuessa, vaan itselleni se on ainakin hyvin tärkeä tekijä itsenäisyyteni säilyttämisen kannalta. Minulla on pakko olla jotain omaa, siis muutakin kuin omaa rahaa. Itse en muuten osaisi olla tilanteessa, jossa puolisoiden rahat olisivat yhteisiä, mutta moni ystäväni on ja tämä kuulostaa toimivan heillä oikein hyvin.

En voi silti kieltää, miten paljon mieheni tapaaminen on vaikuttanut elintasooni. Muutin neljä kertaa isompaan asuntoon joka on miehen oma, joten asumiskuluja ei ole. Se tuo luonnollisesti paljon enemmän mahdollisuuksia omien rahojeni käyttöön. Voin tuhlata ihan kunnolla jos huvittaa, mutta toisaalta myös säästää paljon enemmän kuin aiemmin. Periaatteessa minun ei tarvitsisi tehdä töitä, mutta sitä päivää en tule näkemään, kun kieltäytyisin työnteosta. Tein töitä niin äitiyslomalla kuin hoitovapaallakin, vain siksi, että tahdoin itse niin tehdä. Kaupassa ei tarvitse katsella mitä joku maksaa, enkä oikeastaan koskaan tiedä, paljonko tililläni on rahaa. Nämä ovat asioita, jotka ovat muuttuneet. Minulla on oma auto, jolla liikun oikeastaan kaikkialle. Sekin on ollut iso muutos, vaikka auto mulla oli aiemminkin, mutta jossain vaiheessa luovuin siitä keskustassa asumisen takia, eikä nyt kuitenkaan puhuta ihan saman luokan biileistä. Saan matkustaa monta kertaa vuodessa toinen toistaan ihanimpiin kohteisiin, lentää businessluokassa ja nukkua luksushotelleissa, joissa yö saattaa maksaa samanverran kuin aiempi kuukausivuokrani. Lapseni saa käydä parhaimmassa mahdollisessa päiväkodissa, pukeutua uusiin vaatteisiin ja saamme harrastaa mitä haluamme, välineistäkään ei ole pulaa. Rakas mieheni on myös toteuttanut kaksi suurinta materiahaavettani, oman veneen ja mökin Lapista. Nyt siellä on varmasti joku, joka ajattelee, että kirjoitan tästä vain siksi, että haluan tuoda elintasoani leuhkasti esille. Jos kyse olisi siitä, tekisin sen kyllä ihan toisella tavalla mutta miettikää nyt ihan mitä haluatte. Suurin onnellisuuden aihe, jonka tämä elämäntilanteeni mahdollistaa, on vapaus. Vapaus tehdä asioita, joita haluan. Vaikka teenkin töitä, minulla ei ole tiukkoja aikatauluja, ja ennen kaikkea saan pitää lomani silloin, kuin haluan ja tarvittaessa jokainen viikonloppuni on vapaa. Tätä osaan arvostaa aivan eri tavalla kuin moni muu, sillä olen tehnyt useampaakin vuorotyötä entisessä elämässäni.

En koe olevani millään lailla kiitollisuudenvelassa. Mua ei ole pelastettu mistään taloudellisesta ahdingosta eikä elämäni kaadu, vaikka joskus eroaisimmekin. Toki olen kiitollinen kaikesta tästä ikään kuin ylimääräisestä, jota olen saanut elämääni mieheni kautta. Miksi halusin sitten kirjoittaa tästä? Nykyään tuntuu, että moni varakkaan miehen kanssa elävä nainen peittelee sitä, mistä elämäntyyli on peräisin. Mä olen vain niin kyllästynyt siihen paskanpuhumiseen ja ihmisten spekulaatioihin, niin ajattelin avata ainakin omaa elämääni. Se, että mulla on varakkaampi puoliso kuin itse olen, ei kai tee musta millään lailla huonompaa ihmistä, vai tekeekö? Olisiko mun pitänyt silloin syksyllä 2013 sanoa, että sori, ei meistä tuu mitään kun sulla on noin suuret tulot? Tästä olisi kiva kuulla kyllä ihan mielipiteitä, etenkin teiltä, jotka ajattelette että itsenäisyyteni on mennyttä, kun elelen osittain myös mieheni rahoilla. Saan kuulla ihan säännöllisin väliajoin näitä golddigger-haukkuja. Mietin vain, ajattelevatko niiden laukojat ollenkaan sitä, millainen loukkaus se on miestäni kohtaan? Miestä, joka on yksi kilteimmistä, huomaavaisimmista, rehellisimmistä ja huumorintajuisimmista ihmisistä, ketä tiedän. Mua ei osteta rahalla, ei matkoilla, ei laukuilla, ei edes kokonaan uudella elämäntyylillä. Toivottavasti tunnet piston sydämessäsi, jos ajattelet niin. On myös ikävää, että tällä feministiaikakaudellakin tuntuu, että miehet saavat valita naisensa ihan vapaasti ja nainen tyytyy siihen ”valitun” osaan. Ja jos nainen sattuukin valitsemaan miehen, syynä valintaan on tietysti se, että sillä miehellä sattui olemaan se pinkka kunnossa.

Tämä teksti lähti ehkä vähän omille raiteilleen, mutta tulipahan tehtyä muutama asia selväksi, sen verran näitä kommentteja on taas saanut kuulla suunnasta jos toisesta. Jokatapauksessa – nainen, jonka elämä on muuttunut miehen tulotason myötä, voi olla ihan samanlainen nainen kuin hän, joka tienaa itse joka ikisen euronsa ja elättää vaikka samalla miehensäkin. Voin kutsua itseäni feministiksi, en koe olevani velkaa kenellekään, enkä tanssi päivittäin voitontanssia siitä, että elämäni on tällaista kuin se nyt on. Kaikki luksus arkipäiväistyy ja meilläkin on ihan tavalliset, tavallisten ihmisten ongelmat. Yhtä kaoottinen arki, ja yhtä lailla stressiä niin rahasta kuin riittämättömästä ajastakin. Enää en tosin halua hävetä sitä, että tuskin koskaan itse pystyisin tällaiseen elämään. Tässäkin pätee sama vanha viisaus, älä siis esitä mitään, mitä et oikeasti ole.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


11 Responses to “#miehenelättämä”

  1. Heidih sanoo:

    Hitsi, että oli hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Olet rohkea, kun kirjoitit tämän! Monesti oon miettinyt, että olispa kiva kysyä vastaava tarina joltain samankokeneelta, ihan vaan uteliaisuuttani. Mutta eihän sellaista voi kysyä :).
    Teetkö blogin lisäksi myös jotain muuta työtä ?
    Löysin blogisi hiljattain sattumalta, tykkään!!

    • mirvaannamarian sanoo:

      Mahtavaa jos tykkäsit :) Ja joo teen kyllä muitakin töitä kuin pelkkää blogia :)

  2. H sanoo:

    Omasta mielestäni kaikki tasa-arvotykitys on mennyt aika lailla yli laidan. En voi käsittää, miksi miehen ja naisen pitäisi olla kaikessa samanlaisia. Tottakai yhtä arvokkaita ihmisinä, samasta työsta oikeudenmukaisesti sama palkka jne. mutta se, että jokainen juttu väännetään väkisin siten, että pitäisi olla samalla viivalla, olennaisista sukupuolieroistakin huolimatta… olen eri mieltä. Ainakin oman avioliittoni yksi kantavista voimista on se, että meillä mies on mies ja nainen on nainen. Kumpikaan ei ole tossun alla taikka nyrkin ja hellan välissä, mutta meissä on vissi ero ja se ero tuo mukanaan myös vetovoiman, joka on säilynyt vuosikausia. Meilläkin mies tienaa kuusi kertaa enemmän kuin minä, mutta se kehitys on tapahtunut tässä vuosien varrella. Eipä tulisi mieleeni erota, koska miehen tilipussi on kasvanut isommaksi, kuin omani. Omalla vastuullani on ollut (omasta tahdostani) enemmän koti ja lapset, vaikka töissä käynkin. En halunnut uraputkeen, vaikka siihen aikoinaan tarjoutui tilaisuus. Molemmat ovat tyytyväisiä, rahat ovat yhteisiä, hoidamme osuutemme tahoillamme ja osan asioista yhdessä. Olemme tiimi, emme elättäja ja elätettävä.

    Joten samaan viitaten, mitä väliä sillä on, jos mies on varakkaampi kuin nainen? En arvostaisi, jos yhteen on menty rahan takia, mutta jos taustalla on aito rakkaus, niin miten se raha siihen liittyy? Joten jos nyt mies sattuu olemaan rikas, niin tottakai perheen elintaso muokkautuu sen mukaan. Muokkautuisi se toisinkin päin, jos nainen olisi varakkaampi. Ja itse puhun ihan tavallisen perheen äitinä/vaimona. Emme ole rikkaita, mutta tulemme mukavasti toimeen.

    Tuo jäi kiinnostamaan, kun sanoit, että voit aika vapaasti määritellä, koska lomailet. Oletko töissä miehesi yrityksessä (jos hän on yrittäjä?)vai miten olet saanut sovittua noin joustavat ehdot? :)

    • mirvaannamarian sanoo:

      Fiksusti sanottu :)

      Mä siis onnekseni nykyään saan tehdä työtä, joka kulkee mun mukana kaikkialle eli voin tehdä töitä missä tahansa jos mulla on läppäri ja kamera mukana! Tää muutos on tapahtunut lähinnä lapsen takia, sillä luovuin työstäni sairaanhoitajana koska mun vastuulla on lapsen aamut + päiväkotiviemiset ja haut, se ei olisi onnistunut oikeastaan mitenkään jos tekisin vuorotyötä, koska isänsä ei vain ehdi viemään eikä hakemaan kun tekee niin pitkiä päiviä töissä. Jos mulla ei olisi lasta, olisin ehkä tälläkin hetkellä sairaalatöissä. Nyt teen kuitenkin sisällöntuotantoa eri yrityksille, en oikeastaan ikinä pidä kunnolla ”lomaa” mutta saan elellä vapaasti kunhan tietokone on lähellä ja mä sen äärellä aina tarvittaessa :) Tykkään kuitenkin tehdä töitä toimistolla, sillä saan siellä eniten aikaan ja keskityn pelkkään työntekoon, mulle pelkkä kotona työskentely on mahdotonta koska alan aina siivota ja järjestellä paikkoja.

      • Sara sanoo:

        Vaikka et mielelläsi ymmärtääkseni kerro enempää työstäsi, niin olisi ihana tietää siitä enemmän!! :)
        Ja kirjoittamasi on kyllä täysin totta. Pitäisikö hyvätuloisten ottaa puolisokseen vain toinen hyvätuloinen? Ei. Tai jos hyvätuloinen ja huonotuloinen on pari, pitäisikö toisen lomailla Tallinnassa ja toisen BoraBoralla? Eikai. Eihän se ketä rakastaa määräydy sen mukaan, mitä kukin tienaa.
        Olen myös ajatellut ihan niinkin, että jos joku vanhempi ja varakas mies ottaa kumppanikseen nuoren ja nätin tytön, niin mitä se kenellekään kuuluu? Vaikka siis kyseessä olisi juuri se paheksuttu ”nainen rahan perässä”-asetelma. Siinähän kuitenkin kumpikin osapuoli saa juuri sitä mitä haluaa. En nyt tietenkään hyväksy mitään räikeää hyväksikäyttöä, mutta siis yleisesti. Eikö nuorempi seura nuorenna itseäkin? No, tämä nyt ei tavallaan liity mitenkään kirjoittamaasi vaan on ennemminkin ikäerokysymys :)

  3. M sanoo:

    Mielenkiintoinen postaus. Aloin seurustella minua vanhemman, varakkaan miehen kanssa keväällä. Minulle tottuminen uuteen elämäntyyliin on ollut vähän vaikeaa. En oikein välitä (liiallisesta) rahasta, kalliista autoista tai isoista asunnoista vaan olen oikeastaan aina haaveillut mahdollisimman yksinkertaisesta elämästä ja olen pitänyt tärkeänä että elätän itse itseni. Monet eivät myöskään ehkä tajua kuinka suuri stressi ja huoli suuresta omaisuudesta ja vaativasta työstä seuraa vastapainona kaikelle vapaudelle. Minua huoletti alkuun että minua pidetään golddiggerinä mutta olen oppinut olemaan välittämättä, sillä niin ajattelevat eivät tiedä totuutta.

    Haluan kysyä että oliko sinun vaikea aikoinaan ottaa uusi elämäntyyli vastaan?

    Toivon että opin vielä nauttimaan siitä että olen ainakin osittain miehen elättämä :)

    • mirvaannamarian sanoo:

      Siis oli! Ajattelin että eihän tää oo millään lailla vaikeaa, koska mun taustat ovat kuitenkin sellaiset että olen jo lapsena ns. nähnyt paljon rahaa, mitä sillä saa jne. Mutta mut on kasvatettu onneksi vaatimattomaksi joten aina esim kouluun Porschella ajaessa jätin sen tosi kauas parkkikselle piiloon ja sairaalassa töissä ollessa laitoin Louis Vuittonin laukun halpaan kangaskassiin. Vähättelin myös kaikkia reissuja, mm. Monacon F1 kisoissa oltiin veneellä katsomassa kisoja niin sanoin vain lähteväni Nizzaan viikonlopuksi :D Nää oli vähän sellaisia asioita jotka koin hankalaksi mutta nyt en jaksa enää välittää mitä muut ajattelee :) Kuitenkin alusta asti mulle on ollut tosi tärkeää että on työ, omat rahat ja mahdollisuus pärjätä yksin jos meidän tiet joskus erkanee.

  4. Henna sanoo:

    Mä en jaksa ymmärtää kateellisia ihmisiä! Ei se raha tee onnelliseksi vaan muut seikat. Varallisuus tekee vain elämän helpommaksi. Xoxo

  5. -jana sanoo:

    Olipa virkistävä postaus uudesta tulokulmasta. Nyt täytyy tunnustaa että mä en tiedä ketä sun mies on, enkä oo koskaan asiaa ajatellutkaan. Olen seurannut blogia sinun takia ja äitiytesi kautta. Ja ääh, kateeliset ihmiset vaan haluaa heitoillaan, että toisella olis edes hetken ajan yhtä paska olo, kun heillä sillä hetkellä. Raha-asiat taitaa suomalaisille olla kaikissa tuloluokissa yksityisasia josta ollaan hiljaa… avautuminen on aina mielenkiintoista!

  6. Aa sanoo:

    Mä olen myös monesti kokenut olevani etuoikeutettu, mutta samaan aikaan tuntenut jopa pientä häpeää siitä, että muutin mieheni omistamaan isoon omakotitaloon ja hän osti auton käyttööni. Käyn töissä ja palkka on ihan ok, eli rahaa tietysti säästyy hirveästi kun asumiskuluja ei ole. En ikinä voisi jäädä kenestäkään riippuvaiseksi, ja minulle on tärkeää, että rahaa on säästössä jos jotain sattuu tai ero tulee. En myöskään useinkaan tiedä, paljonko tililläni on rahaa tai katso kaupassa mitä mikäkin maksaa. Olen kuitenkin halunnut, että meillä on yhteinen taloustili, josta kauppaostokset maksetaan ja jonne siirrämme saman verran rahaa :D

    Hienoa että kirjoitit aiheesta! Parempi laittaa faktat tiskiin niin kateellisten ei tarvitse selän takana spekuloida :)

    • mirvaannamarian sanoo:

      Just niin! Toimivalta kuulostaa sunkin järjestely :) Kaikkeen pitää AINA varautua, en tajua miten ihmiset elää sellaista päivä kerrallaan -elämää eikä huolehdi yhtään huomisesta, mulle se olis ihan hirveän stressaavaa kun ei olis mitään turvaa tai mitään ”omaa”.

Leave a reply

Your email address will not be published.