Miesflunssa

Olen periaatteessa tällä hetkellä sairas – mulla on raudanpuute joka aiheuttaa hyvin moninaisia oireita ja heikentää jokapäiväistä suorituskykyäni huomattavasti. Samaan aikaan kärsin ylirasitustilasta, joka ei ihan parin viikon pakkolevolla parane. Käyn normaalisti töissä, yritän kuitenkin tietoisesti hidastaa tahtia. Kun sairastun flunssaan, en jää sairauslomalle. En töistä, en varsinkaan äitiydestä tai kotitöistä. Kun sairastun flunssaan heinäkuun helteillä Ahvenanmaalla, roikun kuumeisena kannella pää alaspäin sitomassa köysiä yhä uudelleen ja uudelleen, laiturista toiseen. Koska eihän nyt flunssan takia olla yhtä yötä pidempään satamassa, sanoo mies. Mies, jonka mielestä on ihan normaalia hiihtää talvilomalla lenkki vaparia nenäsumutteen voimin ja jonka mielestä ”pikku nuha” lähtee huikalla viskiä, taas mennään. Mutta kun se mies saa itse flunssan..

Kohta lähtee varmaan taju. Nyt on saatava teetä sänkyyn. Hetken päästä Finrexiniä. Lapseni antaa kyllä syödä, mutta miesflunssa vaatii särkylääkettä kesken illallisen. Sänkyyn, mielellään jonkun kuuman juoman ja kurkkupastillien kanssa. Puoli neljältä yöllä on ihan ok herättää ja kysyä voisinko tehdä vaikka jonkun taikajuoman inkivääristä ja omenaviinietikasta, jos vaikka sitä missä oli kurkumaa? Lapsen iltasadun aikaan kaivaudutaan vielä syvemmälle peiton alle, koska eihän sitä nyt voi puhua kun on tää flunssa. Kohta lähtee varmaan taas taju. Kuoleman kielissä.

Miesflunssassa voi kuitenkin lähteä äijien (ryyppy)reissulle Espanjaan.

(Postauksen kuva on muuten omasta pikku nuhastani, kun olin viettänyt koko yön valveilla korkeassa kuumeessa Bangkokissa ja melkein itkin paluulennolla pahaa oloani. ”Ei mun korvissa vaan tunnu missään” kuului käytävän toiselta puolelta.)

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


11 Comments
  • Tuuli
    Posted at 23:41h, 04 lokakuun Vastaa

    :-D Ei saisi nauraa, mutta noinhan se just menee. Valitettavasti.

    • mirvaannamarian
      Posted at 13:56h, 05 lokakuun Vastaa

      Niin menee!!! :D Hahah, ei tälle ilmiölle voi kun nauraa.

  • Maria
    Posted at 08:22h, 05 lokakuun Vastaa

    Miesflunssa on maailman päällinen h*lvetti! Onneks sitä esiintyy erittäin harvoin :D

    • mirvaannamarian
      Posted at 13:55h, 05 lokakuun Vastaa

      Ei oo ollutkaan moneen vuoteen, hyvä vaan että lähti potemaan sitä sinne Espanjaan :’D

  • Kalja-Snellman
    Posted at 11:26h, 05 lokakuun Vastaa

    Pakko kommentoida näin miehen näkökulmasta.
    Ei saisi yleistää. Meitä on moneen junaan.
    Vaimoni joutuu aina monta kertaa komentaa minua lepäämään kun olen kipee tai joku paikka rikki. Enkä käytä särkylääkkeitä helpottamaan oloani, koska paranen nopeemmin ilman niitä, eikä ole hyvä syödä särkylääkkeitä!
    Tai voi olla että en ole vielä koskaan saanut miesflussaa 🤔

    • mirvaannamarian
      Posted at 12:14h, 05 lokakuun Vastaa

      Ehkä sulla on vielä tarpeeksi hyvä vastustuskyky :D

  • Nimetön
    Posted at 11:43h, 05 lokakuun Vastaa

    Tsemppiä sinne ja ihanaa viikonloppua miesflunssasta huolimatta!

    Kuule, olisi ihana jos haluaisit jakaa vinkkejä, jos sait jotain hyviä untuvatakkeihin liittyen eilisessä Instakyselyssäsi. Täällä toinen, jolla se paras untsikka etsinnässä!

    • mirvaannamarian
      Posted at 13:55h, 05 lokakuun Vastaa

      Haha mies potekoot flunssaa siellä Espanjassa :D

      No hei kuule minäpä jaan vinkkejä ja vinkkaan myös sitten mihin itse päädyin, sain tosi hyviä ehdotuksia :)

      • Nimetön
        Posted at 14:33h, 05 lokakuun Vastaa

        Ihanaa! Kiitos paljon:)
        Ja mielenkiinnolla odotan, mihin päädyit.

  • P
    Posted at 16:21h, 06 lokakuun Vastaa

    Kuulostaapa ilkeältä mieheltä. Ihan kaikkea ei vaimon tarvi sietää. Toivottavasti olit liioitellut.

    • mirvaannamarian
      Posted at 09:36h, 07 lokakuun Vastaa

      Hän on oikeasti kovin kiltti ja hyväsydäminen <3 :D

Post A Comment