Sinullakin voi olla raudanpuute ilman anemiaa

tiistai lokakuu 30 2018 6 comments

Mun täytyy itsekin tunnustaa, että vaikka olenkin opiskellut sairaanhoitajaksi ja itsenäisesti lukenut paljon lääketieteestä, ravitsemuksesta ja vitamiineista ja hivenaineista, en ollut koskaan ajatellutkaan ilmiötä nimeltä raudanpuute ilman anemiaa. Ensimmäiset artikkelit aiheesta olen lukenutkin vasta tänä vuonna. Lyhyesti niille ketkä eivät tiedä, raudanpuute ja anemia eivät ole sama asia, vaan on olemassa myös raudanpuute ilman anemiaa. Anemia on kyseessä silloin, kun hemoglobiini on liian alhainen. Miehillä alle 134, naisilla alle 117. Anemia ei ole itsessään sairaus, vaan syy jostakin. Raudanpuute ilman anemiaa tarkoittaa veren rautavarastojen loppumista. Ferritiini kuvaa varastoraudan arvoa. Suomessa sen viiterajat ovat aivan liian alhaiset ja koko ilmiö raudanpuute ilman anemiaa on tänäkin päivänä monille lääkäreille tuntematon käsite. Siksi moni saattaa kärsiä vakavista raudanpuutteen oireista, mutta lääkäri ei tee mitään, sillä ferritiini on viitearvojen sisällä. Tästä epäoikeudenmukaisuudesta ja raudanpuutteen oireista kirjoitin tässä postauksessa.

Syy, miksi kirjoitan taas tästä rauta-asiasta on se, että jos raudanpuutteen huomaa ajoissa, voi syyn raudanpuutteeseen löytää jopa ennen vakavien oireiden ilmaantumista ja raudanpuutteen hoito on paljon nopeampaa kuin varastojen ollessa täysin tyhjät. Rautakuuri toki yleensä saa olon aina paremmaksi kunhan sopiva valmiste löytyy, mutta rautaa ei kannata syödä ennen kuin tietää oman ferritiiniarvon ja selvittää syyn omalle raudanpuutteelle. Jos syy jää selvittämättä, raudan syöminenkin on turhaa, sillä ongelma palaa takaisin. Jos kyse ei ole imeytymishäiriöstä, ravinnosta saatava rauta riittää silloin, kun syy raudanpuutteelle on hoidettu. Blogini tyypillisin lukija on myös tyypillisin raudanpuutteesta kärsivä potilas. Siksi suosittelenkin kaikkia teitä, jotka kärsitte näistä tässä postauksessa listaamistani oireista, mittauttamaan varastoraudan eli ferritiinin. Jos terveyskeskuslääkäri tai työterveyslääkäri ei sitä mittaa, on olemassa monia laboratorioita, joihin sen pääsee testaamaan ilman lääkärin lähetettä, muun muassa Synlab. Jos arvot ovat alhaiset (alle 50 on jo merkki raudanpuutteesta), kannattaa etsiä lääkäri joka ymmärtää aiheesta ja määrää tarvittaessa jatkotutkimukset ja rautakuurin. Nykyajan elämäntavat aiheuttavat raudanpuutetta helposti. On trendikästä olla kasvissyöjä, urheilla paljon ja luopua hormonaalisesta ehkäisystä.

Jos olisin tiennyt, olisin itsekin tutkituttanut oman tilanteeni paljon aiemmin. Nyt kun olen saanut vihdoin rautainfuusion avulla oireeni käytännössä kokonaan poistettua, haluan ehdottomasti levittää tätä tietoisuutta raudanpuutteesta ilman anemiaa niin paljon kuin pystyn. Siitä kärsitään ihan turhaan, kun apu on lopulta hyvin yksinkertainen. Itse jouduin läpikäymään tuon tiputuksen, mutta ystäväni sai rauta-arvonsa jo suhteellisen lyhyessä ajassa kuntoon ihan rautatableteillakin. Ja hänenkin olonsa muuttui täysin. On inhottavaa, että raudanpuutteesta on tehty muka trendisairaus ja muoti-ilmiö, kun kyseessä on todella hankalia, elämänlaatua heikentäviä oireita, joista ihmiset kärsivät täysin turhaan. Ja enhän minäkään tajunnut kärsiväni siitä.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


6 Responses to “Sinullakin voi olla raudanpuute ilman anemiaa”

  1. S sanoo:

    siis nimenomaan ferritiinikö ei saisi olla alle 50? varmistan vielä, kun oon menossa uusiks testauttaan lähiaikoina.

    • mirvaannamarian sanoo:

      Virallinen alaraja ainakin HUS:n viitearvoissa on 5, mutta mua hoitaneet lääkärit ovat sanoneet, että yleensä ferritiiniarvolla 50 tai alle on lähestulkoon aina oireita, 50-75 voi olla oireita ja suositus olisi naisilla vähintään 100, korkeampi arvo ei haittaa ollenkaan. Ferritiini on hyvin harvoin liian korkea, silloin on kyse raudan kertymätaudista eli hemakromatoosista mutta se vaatii yleensä vuosien jatkuvan rautayliannostuksen tai sairauden siellä takana. Googlaa vaikka Tom Widenius+raudanpuute niin löydät tosi hyvää faktaa aiheesta :) Esimerkiksi ferritiiniarvon ollessa alle 30 on luuydin tyhjä raudasta. Ja edelleen HUS:n viitearvoilla 5 on normaali :D

      Pakko lisätä vielä loppuun että toki aina on heitä, ketkä eivät oireile edes ferritiiniarvolla 5, mutta hyvin harvassa ovat. Monet oireet tajuaa vasta jälkeenpäin raudanpuutteen aiheuttamiksi, kuten mä itsekin pidin montaa oiretta ihan muista syistä johtuvina, vaikka kyseessä oli nimenomaan alhainen ferritiini. Facebookista löytyy myös Raudanpuute -ryhmä jossa on lääkärisuosituksia, tutkimuksia aiheesta jne jos aihe kiinnostaa enemmän :)

  2. Toilaura sanoo:

    Saanko tiedustella missä sait rautainfuusion? Minulla todettiin juuri työterveystarkastuksessa ferritiiniarvoksi 9 enkä voi vatsaoireiden takia syödä rautaa. Työterveydessä todettiin infuusio tarpeelliseksi, mutta HUS ei suostu sitä tekemään, koska hemoglobiini on 120. Olo on todella kehno ja halu parantaa vointia kova. Jos jostain löytyisi lääkäri, jolla olisi enemmän tietoa aiheesta ja halu auttaa, niin otan vinkkejä mielellään vastaan.

    • mirvaannamarian sanoo:

      Terveystalossa Kampissa! Tom Widenius, Vilho Ahola ja Esa Soppi (vastaanottaa myös Eiran sairaalassa ovat ihan huippuja näissä ferritiiniasioissa :) Varmasti saat infuusion jos vatsa ei kestä rautaa, ei kestänyt mullakaan!

Leave a reply

Your email address will not be published.