Viimeistään nyt on karsittu jyvät akanoista tammikuussa elämänmuutoksen aloittaneiden osalta. Jos epäonnistuit tai jos jätit kokonaan aloittamatta, ei mitään hätää. Joka ikinen uusi päivä on uusi mahdollisuus tehdä se uudestaan ja isojen elämänmuutosten tekeminen on totta vie paljon helpompaa nyt, kun kevät alkaa muistuttaa jo olemassaolostaan valoisilla aamuilla, nousevalla lämpötilalla ja kuivilla kaduilla. Vielä ehtii hyvin kesäkuntoon ja kesäkunto on ennen kaikkea asenne. Sitä on paljon helpompi pitää yllä kun liikkuu kesälläkin eikä vietä tulevia lomia drinkki kädessä maaten. Sekin on tietty toisinaan paikallaan, mutta suomalaisen kaikki tai ei mitään -asenteesta on tässä kohtaa vain haittaa. Vuodenvaihde on aina se konkreettisin aika aloittaa, mutta itselläni liikunta on ainakin paljon mielekkäämpää ja helpompaa nyt, kun valoa ja energiaa on taas enemmän. Kevät inspiroi myös keventämään ruokavaliota ja lisäämään siihen kasviksia, marjoja ja hedelmiä. On siis aika herätä talviunilta ja ryhtyä hommiin energisen ja hyvännäköisen kehon eteen!

Se päivä, jolloin päätät muuttaa elämäsi suuntaa ja alkaa panostaa omaan hyvinvointiisi voi olla vaikka just tämä päivä. Tai huominen, jos haluat hetken miettiä. Pääasia että päätät, että nyt. Koska oikeastaan heti kun olet päättänyt, kaikki on helppoa jos motivaatio on kohdallaan. Elämäntapamuutoksen onnistumisen salaisuus onkin siinä, että haluat sitä enemmän kuin mitään muuta.  Enemmän kuin herkkuja, enemmän kuin laiskottelua, enemmän kuin viiniä ja juustoja. Silloin onnistut. Alku on hankalin, mutta kun totuttelet tiettyyn ruokavalioon ja liikuntamäärään, alat ymmärtää, että niistä voi tehdä pieniä poikkeuksia joskus ja poikkeusten jälkeen pääsee taas takaisin normaaliin ihan helposti. Elämäntapamuutos ei kuitenkaan kestä, jos jokaisen lomamatkan laiskottelee ja syö mitä sattuu. Esimerkkinä nyt oma elämäni. Pari vuotta sitten lähtiessäni reissuun unohdin liikunnan sekä terveellisen syömisen. Matkustin usein ja reissu oli aina tauko hyvinvoinnista. Aloitin jokaisen matkan jälkeen alusta ja treenaamiseni oli satunnaista jojoilua, huonoa palautumista ja täysin tuloksetonta. Nykyään treenaan aina lomalla. Ruokavaliosta saatan vähän lipsua, kuten nyt Ranskassa, mutta ainakin toisesta pidän kiinni. Nyt kun olen taas kotona, ajattelin illalla juosta lenkin ja loppuviikon jatkaa normaalia saliohjelmaa. Ei taukoa, ei kipeitä lihaksia eikä muutosta hyvinvoinnissa tai kunnossa vaikka söin ja join neljä päivää ihan miten sattuu. Tämä onnistuu, koska mä päätin niin. Jos mielesi on heikko, sitä kannattaa harjoittaa ennen suuria muutoksia. Muistathan muutenkin aloittaa muutoksen vähitellen, ei kitudieettejä vaan kaikki siten, että voisit elää loppuelämäsi niin. Äkkiä huomaat, kuinka helppoa on elää loppuelämä ilman jatkuvaa sokerinhimoa. En ole vuosiin ostanut itse esimerkiksi aiemmin rakastamiani karkkeja ja leivonnaisia, enkä luultavasti tule niitä enää ostamaankaan. Kaikki lähtee mielestä.

Etsi siis oma motivaationlähteesi ja tee päätös. Unohda kolmen viikon superdieetit ja muista pysyvyys. Dieetillä menetetyt kilot palaavat ja jojoilu on jopa sairaalloisen epäterveellistä. Ajanhukkaa ja turhaa pahaa mieltä, mä sanon. Ajanpuutekaan ei ole esteenä silloin, kun motivaatiota on tarpeeksi. Liikunnalle löytää kyllä aikaa, kun sen priorisoi tarpeeksi korkealle. Katsohan vaikka puhelimesi ruutuaikaa ja mieti, voisitko vähän pihistää siitä. Tämä kaikki kuulostaa tietysti aina paljon helpommalta, mitä se oikeasti on, mutta kun siihen treenaamiseen ja terveelliseen ruokaan hurahtaa täysin, se on lopulta tosi helppoa. Mua kiinnostaisi kuulla, mitkä ovat olleet teidän syitä liikkumattomuudelle ja huonolle ruokavaliolle? Lupaan jakaa myös omat (teko)syyni!

Keräsin tähän loppuun vielä postauksia aiheen ympäriltä, eli miten ylipäätään aloittaa, miksi skipata dieetit ja linkkasin myös kovasti tykätyn juoksuohjelma-postauksen, josta saa ideoita jos lenkkipolut kutsuvat nyt lumien lähdettyä. Kirjoitan pian myös omasta uudesta juoksuohjelmastani, joka on räätälöity mulle itselleni nykyisen kuntoni pohjalta ja vähän siitä, millaisia tavoitteita mulla on juoksun osalta tällä hetkellä..

Nettivalmennukset ja dieetit – mitä mieltä?

Mielen voima pystyy mihin tahansa

Tavoitteena parin kilon painonpudotus? + linkkejä postauksiin mm. dieeteistä!

Juoksuohjelma

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Luin täällä Ranskassa tuon kevyen, ainakin somessa jo klassikoksi muodostuneen hömppäkirjan How to be a parisian wherever you are. Ajattelin itseasiassa lukevani jotain aivan toisenlaista opasta fiinimpään ja hyväkäytöksisempään elämään, mutta kirjaa lukiessa tuntui kuin olisin lukenut sivuja omasta elämästäni. Omasta tyylistäni ja omista ajatuksistani. Vaikka rakastan liikuntaa ja omistan uggit, haha. Ehkä mä olen entisessä elämässäni ollut pariisitar ja avannut päivittäin ranskalaisen parvekkeeni ikkunan ihastellen ehkä maailman kauneinta kaupunkia. Kun nyt kolmekymppisenä pystyn samaistumaan itsenäisen ja itsevarman pariisittaren elämään, ajattelen vain, että voi kun olisin lukenut tämän jo paljon aiemmin. Jos etsit naisellista, kevyttä ja hauskaa lukemista pariksi päiväksi, tämä kirja kannattaa avata juuri silloin.

Mitä tulee tyyliin, ihailen pariisilaisnaisten pukeutumista ja ideologiaa sen takana. Mutta tyylikkyyttä on turha havitella jos sen takana on epävarmuutta. Taas hyvä syy välttää hetken trendivillityksiä, suosia vieläkin enemmän mustaa ja käyttää vähän liikaa rahaa alusvaatteisiin, jotka ovat pohja koko asulle ja itsevarmuudelle. Elämä taitaa todellakin olla liian lyhyt epämukaville, huonosti istuville vaatteille, nukkaantuville akryylineuleille ja kiristäville alushousuille. Naimisiinmenosta ja pahoista tavoista en viitsi edes kirjoittaa.

Kirja kiteytti hyvin myös lempilainaukseni Karl Lagerfeldilta. If you are cheap, nothing helps. 

Tämän voi ymmärtää kukin tavallaan, mutta oman näkemykseni mukaan suomalaisen naisen tulisi arvostaa itseään paljon nykyistä enemmän. Nostaa itsensä vähän korkeammalle jalustalle ja olla tyytymättä kohtaloonsa. Tänään on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä, paras liputuspäivä mitä nykypäivän Suomessa voi olla. Naiset, älkää olko halpoja, älkää olko ostettavissa ja älkää koskaan antako periksi. Luovuttaminenkin on vain voimien keräämistä uutta, fiksumpaa strategiaa varten kohti omannäköistä elämää. Meistä voi tulla ihan mitä tahansa, ripauksella rohkeutta, itseluottamusta ja sitä tyyliä.

Paris, Je t’aime.


Mä luen suurella ilolla raudanpuutejuttuja lehdistä ja blogeista, somestakin. Kun on pitkään kärsinyt kummallisista oireista ja sitten niin ikään vahingossa löytänyt niihin syyn ja lopulta onneksi myös tehokkaan hoidon, osaa arvostaa sitä että tietoa raudanpuutteesta on saatavilla nykyään niin paljon. Osittain olen kuitenkin sitä mieltä, että nyt menee vähän yli. Tuntuu että nyt ihan kaikkia oireita syytetään raudanpuutteesta ja sitten itketään, kun ferritiini olikin ihan normaali ja oireita on silti. Oireet ovat moninaiset ja ne ovat sellaisia, jotka voivat johtua myös stressistä. Niinhän itsekin luulin, mutta onneksi mut tutkittiin kunnolla. Raudanpuutteesta on tehty myös bisnes. Mua lähestyttiin muun muassa tarjouksella, jossa tarjottiin blogiini sijoitettavaa linkkiä vastaan ilmaista ferritiinimittausta.. Rautavalmisteita näkee nykyään kaikkialla ja raudanpuutteeseen erikoistuneille lääkäreille on valtavat jonot. Vähän ristiriitaisia ajatuksia tästä, mutta pääasia että ihmiset saavat hoitoa ja tietous raudanpuutteesta yleistyy. Vaikka vähän huvittuneena seuraan toisia vouhkaajia sivusta, olen samalla hyvin kiitollinen. Ehkä joku toinenkin paranee kummallisista oireista ja hänen elämänsä muuttuu.

Niinhän minullekin kävi. Raudanpuute on nyt toistaiseksi selätetty, mutta luojan kiitos sitä seurataan säännöllisin väliajoin vielä pitkään. Oma raudanpuutteenihan eteni periaatteessa anemiaksi asti, sillä hemoglobiinini laski niin paljon (reilusti yli 30 yksikköä siitä mitä se oli aiemmin ollut vaikka se olikin vielä 1 pykälän virallisen anemiarajan yläpuolella) että se luokitellaan jo anemiaksi. Myöhemmin itseasiassa selvisi, että raudanpuute onkin alkanut mitä luultavammin jo sektiosta ja siihen ovat vaikuttaneet seuraavan 4 vuoden aikana muun muassa rankka treenaaminen, kuparikierukka, ylirasitustila, uupumukseen asti johtanut stressi, kasvis(- ja kaikin puolin raudaton) ruokavalio. Syitä on monia, pääasia että ilmiö tunnistettiin ja sain siihen asianmukaista hoitoa. Nyt kun olen voinut hyvin jo pidempään ja rautatiputuksestani on kulunut jo viisi kuukautta, ajattelin listata vielä mitä muuttui?

KROPPA Rytmihäiriöt ovat kadonneet täysin. Tuo jokapäiväinen riesa on tiessään! Samoin närästys. Nämä ovat itselleni aivan älyttömän isoja juttuja. Ihon kunto on parantunut paljon ja iho todellakin näyttää siltä että se saa taas happea ja ravintoaineita verenkierrosta. Tähän vaikuttaa kyllä moni muukin tekijä, mutta kalpeasta normaaliksi muuttunut ihonväri on ainakin varmasti raudanpuutteen korjautumisen ansiota. Kasvoilla on ihan eri tavalla väriä kuin ennen. Uusia hiuksia on alkanut kasvaa, sekä ihan hullua – joudun nyppimään melkein joka päivä kulmakarvat, mitä ennen tein ehkä kahdesti kuussa. Keho palautuu treenistä aivan eri tavalla kuin ennen, enkä ole enää ollenkaan kärsinyt samanlaisista lihaskivuista kuin ennen. Mua ei myöskään huimaa enää ollenkaan, mikä ennen oli ihan jokapäiväistä. Palan tunne kurkussa on kadonnut, pystyn taas niellä vitamiineja (mitä en saanut alas ennen millään) ja mikä parasta, kestävyyskuntoni on noussut aivan uusiin lukemiin. Esimerkiksi juuri juoksu on paljon helpompaa kuin ennen ja sykkeet pysyvät kohtuullisina pitkillä ja nopeillakin lenkeillä. Tämän huomaa ihan konkreettisesti jo urheilukellostakin. Olo lenkillä on aivan erilainen kuin esimerkiksi viime kesänä ja jo senkin takia haluan käydä mahdollisimman paljon juoksemassa koska nautin siitä niin paljon.

MIELI Koko alkuvuoden olen ollut taas oma, innostuva ja energinen itseni. Oikeastaan tuntuu siltä kuin vuosien jälkeen olisin herännyt taas henkiin ja ajattelen monista asioista aivan eri tavalla kuin ennen. Mietin jo, kadottivatko kiireiset vuodet sen sisäisen optimistini joka uskoi aina, että asiat järjestyvät. No, täällä se taas on. En myöskään ajattele enää oikeastaan ollenkaan kuolemaa, vakavaa sairastumista tai muita tällaisia ikäviä ajatuksia, jotka ennen olivat osa päivittäistä arkeani ja muka aivan normaaleja. En myöskään ole enää ollenkaan niin luulotautinen kuin mitä olin koko viime vuoden. Ajoittainen lamauttava väsymys on kadonnut kokonaan, enkä ole enää yhtään niin kiukkuinen kuin aiemmin olin oikeastaan päivittäin. Ja minä kun pidin tuota puolen vuoden – vuoden takaista tilannetta ihan normaalina.

Ferritiinin mittausta sekä kaikin puolin kunnollista tutkimusta kannattaa vaatia, mutta täytyy myös muistaa, että oireet voivat johtua muustakin kuin raudanpuutteesta. Rautaa ei kannata syödä omin päin ilman tietoa varastoraudan määrästä ja raudan syöminen purkista on myös keino nostaa ferritiiniä, ei pelkkä infuusio (siinä on vakaviakin haittavaikutuksia). Sain oman tiputukseni ns. hoitokokeena, eli lääkäri ei missään vaiheessa taannut, että se auttaa tai että oireeni johtuvat nimenomaan raudanpuutteesta, sillä samaan aikaan sairastin uupumuksen ja olin ylikunnossa. Nämä kaikki olivat varmasti toistensa summia. Se, miten elämäni muuttui rautavarastojen täytyttyä ja hemoglobiinin noustua, on niin hullua, että voisin kertoa siitä loputtomasti koko maailmalle. Ja joku vielä kieltäytyy kirjoittamasta edes lähetettä ferritiinin mittaukseen.. Otin tähän postaukseen aika synkät kuvat, koska synkkyys oli oikeastaan sitä mitä anemia mulle teki. Veti johonkin pimeään ilman, että edes tajusin olevani siellä. Silmät tottuivat, mutta nyt kun pääsin pois, tajuan miten pimeydessä oikeasti olin. Terve ihminen ei sitä ymmärrä eikä moni näe edes päällepäin toisen pahaa oloa. Raudanpuute on siitäkin erikoinen juttu, että se (luonnollisesti) vaikuttaa koko kehoon aiheuttaen hyvin moninaisia oireita.

Huokaisen helpotuksesta joka päivä. Olin onnekas, että paranin niinkin pian. Silti, pelkään huomista laboratoriokoetta edelleen ihan hulluna. Mitä jos onkin taas jotain.. Muistuttelen itseäni että eihän tämä nyt mikään syöpäkontrolli ole, mutta ehkä sekin kertoo raudanpuutteen aiheuttamien oireiden vakavuudesta, että sitä helvettiä pelkää ihan valtavasti. Että siinä vasta muoti-ilmiö.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian