Mietin tätä aihetta eilen illalla lukiessani taas juttuja Touhula -päiväkotien casesta. Varhaiskasvatuksen parjaaminen tuntuu olevan vielä voimakkaampaa kuin vanhustenhoidon, mikä nyt toisaalta on ihan ymmärrettävää kun puhutaan elämän alusta, ei sen lopusta. Artikkeleja, keskusteluja ja lehtien kommenttikenttiä lukiessa ei tosin voi kuin miettiä, mitä ihmettä suomalaisen ihmisen päässä liikkuu. Miksi edelleen yleistetään yhden kokemuksen perusteella että julkinen päivähoito on perseestä ja toinen näppämistö sauhuten kirjoittaa vastinetta siitä, kuinka yksityiset päiväkodit ovat pelkkää rahastusta, palkat ovat pienet ja parhaimmat työntekijät ovat julkisella. Voi hyvät ihmiset, maailma ei ole tässäkään asiassa mustavalkoinen. Kyllä te sen vielä huomaatte, suurin osa. Näistä asioista pitäisi avoimesti ja rakentavasti keskustella paljon enemmän, hyviä ja huonoja vaihtoehtoja kun on molemmilla puolilla.

Itse valitsin lapselleni yksityisen päiväkodin. Jo raskausaikana selvitin paljon vaihtoehtoja ja mietin myös esimerkiksi englanninkielistä päiväkotia (olen itse ollut sellaisessa lapsena jonkin aikaa) yhtenä vaihtoehtona. Useammasta lähteestä tuli esiin tämä päiväkoti ja hain paikkaa Micaelille melkein heti hänen syntymänsä jälkeen. Melkein kahden vuoden jono yllätti ja tajusin vasta silloin Helsingin surkean päiväkotitilanteen. No, meillä ei onneksi ollut kiire ja lopulta Micael pääsikin vähän sovittua aiemmin aloittamaan päivähoidon ihan tässä meidän lähellä, tuossa maailman parhaimmassa päiväkodissa. Niin, ainakin minun mielestäni. En missään nimessä yleistä, että kalliit yksityiset päiväkodit olisivat parhaita, eivät ne välttämättä aina ole. Aivan yhtä lailla maailman paras päiväkoti voi olla julkisella puolella, jos sinne sattuu osumaan oikeat ihmiset ja oikea määrä lapsia. Yksityiselläkin puolella on paljon huonoja vaihtoehtoja.

Micael on ollut päiväkodissaan kohta kolme vuotta. Joka ikinen aamu mietin, voisinpa jäädä sinne itsekin ja voi kun itse olisin saanut varhaiskasvatukseni tuollaisessa ympäristössä. Päiväkodin kodinomaisuus, lämminhenkisyys ja yhteisöllisyys ovat vertaansa vailla. Lähi- ja luomuruokaa tarjoava keittiö, emotionaaliset, sosiaaliset ja eettiset kasvatusperiaatteet sekä johdonmukainen ja turvallinen kasvu- ja oppimisympäristö ovat asioita, joista en todellakaan haluaisi enää tinkiä. Tätä myyntipuhetta toistavat monet yksityiset päiväkodit, mutta onnekseni meidän päiväkodissa nämä asiat oikeasti toteutuvat.

Välillä ihan kyyneleet silmissä kuuntelen Micaelin juttuja, kuinka pienet koululaiset, entiset päiväkodin lapset, ovat olleet koulujen loma-aikoina päiväkodissa ja kertovat tarinoita koulumaailmasta pienille päiväkodin lapsille. Se kertoo niin paljon siitä yhteisöllisyydestä. Toisinaan toivon itse, että samat kasvattajat olisivat kasvattaneet aikanaan myös minut. Olemme valtavan onnekkaita, että olemme saaneet tällaisen päivähoitopaikan lapsillemme. Ja samalla joku dissaa sitä, kuinka yksityiset päiväkodit ovat niin huonoja. Miksi?

Toivon todella, että monilla muillakin vanhemmilla olisi tällaisia päiväkotikokemuksia. Niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Rahalla ei todellakaan saa aina hyvää, ei missään nimessä. Nykyään tuntuu olevan aivan tuurista kiinni, saako lapsi hyvän päiväkotipaikan. Tai saako lapsi päiväkotipaikan läheltä kotia ylipäätään. Varhaiskasvatuksella on valtava vaikutus lapsen kasvuun ja esimerkiksi itsetuntoon. Asioihin, jotka myöhemmin elämässä vaikuttavat muun muassa ihmissuhteisiin ja käyttäytymiseen.

Millaisia päiväkotikokemuksia teillä on? Onko se maailman paras päiväkoti yksityinen vai julkinen? 

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Sain tietää olevani raskaana ollessani 24-vuotias ja jo silloin, viisi vuotta sitten, olin nuori äidiksi. Yhdelläkään hyvällä ystävälläni ei ollut vielä lapsia ja toisinaan oli vähän vaikeaakin keksiä syitä, miksen olisi päättänyt lykätä tuota lapsiasiaa ja toteuttanut sitä sitten viiden vuoden päästä. Eli NYT. Ajattelin kuitenkin onneksi silloin viisaasti ja keksin monta hyvää syytä, miksi lapsi kannatti tehdä alle kolmekymppisenä. Nimittäin..

Öisin jaksaa valvoa paremmin Jouduin sen itsekin toteamaan jo näin 29-vuotiaana, viisi vuotta sitten oli paljon helpompi valvoa kuin nyt. En uskalla edes ajatella, millaista olisi herätä nyt monta kertaa yössä syöttämään vauvaa. Vaikka säästyinkin itse yöheräämisiltä lähes täysin, tottakai vauva väsytti ja unen laatu oli erilaista. Tämä on varmasti vaikeampaa, mitä enemmän tulee ikää.

Päivisin jaksaa liikkua paremmin Nuorena sitä tuntuu pysyvän kunnossa vaikka tekisi mitä. Virtaa riittää vähän lyhyempienkin yöunien jälkeen ja fyysinen palautuminen on paljon nopeampaa ja kivuttomampaa. Vähän tylsä fakta, mutta mitä vanhemmaksi sitä tulee, alkaa kroppa jäykistyä ja sohva houkutella enemmän. Levon tarve myös muuttuu, joten nuorempi mutsi jaksaa luultavasti olla vähän tehokkaampi, touhuta kotitöitä ja juosta lasten kanssa. Onneksi tämä on kuitenkin asia, johon voi itse vaikuttaa ja jopa viisikymppinen äiti voi olla hyvinkin aktiivinen jos niin haluaa.

Sit se on tehty Tää oli mun suurin syy, miksi silloin viisi vuotta sitten päätin pitää lapseni. Ajattelin, että jos olen samassa tilanteessa viiden vuoden kuluttua, päätös on ihan yhtä vaikea. Nyt kun mietin elämääni, se oli varmaan jopa vaikeampi. ”Sit se on tehty” ja nyt se on jo 4-vee hurmaava pieni mies, päivääkään en ole miettinyt, että olisiko sittenkin pitänyt lykätä perheen perustamista. Ja nyt se on tehty ja henkisesti kuluttavat vauva- ja taaperovuodet ovat ohitse.

Kroppa palautuu paremmin Niin treenistä kuin raskaudestakin. Iho, paino, hormonit, kaikki. Mitä nuorempi, sitä nopeammin ja kokonaisvaltaisemmin palautuminen myös tapahtuu, sillä kaikki solut uusiutuvat nopeammin eikä hormonitoiminta vielä välttämättä kenkkuile samalla tavalla kuin kolmenkympin jälkeen.

Riskejä on vähemmän Yli 40-vuotiaan raskaus on riskiraskaus ja yli 35-vuotiaalla on jo huomattavasti enemmän komplikaatioiden riskejä raskaudessa. Ja koska hedelmällisyys alkaa laskea heti 30 ikävuoden jälkeen, toisilla jopa hyvinkin jyrkästi, ei raskaaksi tuleminenkaan ole ihan itsestäänselvää. Yhteiskunta kuitenkin ”ohjaa” tekemään lapsia vanhempana, jolloin yhä useampi raskaus on tavalla tai toisella riskiraskaus. Biologian kannalta lapset taas kannattaisi tehdä paljon nuorempana.

”Toisella kierroksella” on sitten vahvoilla Ikävä fakta tähän väliin, mutta lopulta läheskään kaikki meistä eivät ole sitten 10-20 vuoden päästä sen saman ihmisen kanssa. Toiselle kierrokselle lähtijöitä on jopa yli puolet tällä hetkellä vakiintuneista tyypeistä. Mitä vanhempi lapsi, sitä helpompaa on aloittaa esimerkiksi uusi suhde. Tai ylipäätään lähteä treffeille.

Vältät ikäkriisit Lapseni ansiosta en ole potenut minkäänlaista kolmenkympin kriisiä, vaikka syntymäpäivääni on enää kaksi kuukautta. Äitiys on niin iso ”meriitti” elämässä, ettei ainakaan voi kokea, ettei olisi saavuttanut mitään jos on lapsia. Usein syy etenkin sille kolmenkympin kriisille kun on se, ettei ole saanut mitään aikaan tai ei ole vielä perhettä.

Saat ikään kuin uuden elämän lapsen aikuistuttua Kun lapseni on 20-vuotias, olen neljäkymmentäviisi. Eli ylioppilasjuhlissa vielä suhteellisen freshinä, hahaa. Minulla on vielä ainakin 20 täysillä tehtävää työvuotta jäljellä (no luultavasti koko loppuelämä, tuskin tullaan eläkkeelle jäämään ikinä) ja mahdollisuuksia vielä vaikka mihin. Voi opiskella, voi aloittaa uusia harrastuksia, voi muuttaa vaikka ulkomaille jos haluaa tai reissata reppu selässä ympäri maailmaa. Samoja asioita, mitä joku tekee lapsettomana kolmekymppisenä. Yassss!

Olet terveempi Fakta on, että ikä tuo mukanaan terveysongelmia. Ei tarvitse kuin verrata aikaa ollessani 19-vuotias siihen, mitä se on nyt 29-vuotiaana. Mähän oon ravannut lääkärissä viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Pienetkin krempat tuovat mukanaan huolta, joka väistämättä vaikuttaa perheen dynamiikkaan. Selkävaivoista tai verenpaineesta ei ole ainakaan mitään hyötyä pienten lasten kanssa touhutessa.

Hauskempaa seuraa Oletteko huomanneet, kuinka parikymppiset ovat sellaisia huolettomia ja hauskoja? Epäilemättä. Sen sijaan kolme- ja nelikymppisiä riivaavat kiire, stressi, yhteiskunnan asettamat paineet ja ikäkriisit. Viidenkympin tienoilla on taas hauskempaa ja elämään suhtautuu jo paljon kevyemmin. En usko, että nämä ovat vain omia havaintojani. Varsinkin teini-iässä voi olla helpompaa suhtautua nuoren tekemisiin kun omasta teini-iästä ei ole niin kauaa. Ei ole siis ihan niin fossiili, kuin voisi olla. Kaveritkaan eivät luule isovanhemmiksi.

Lohdutusta itselleni tai ei, älä nyt ota tästä nokkiisi jos itse haaveilet perheen perustamisesta vasta kolmenkympin jälkeen tai et ollenkaan. Ja muistathan sopivan sarkasmin lukiessasi näitä juttujani. Ymmärrän täysin ja nyky-yhteiskunta ajaa ihmisiä siihen, että lapset tehdään aina vain myöhemmin ja myöhemmin. Vaikka tänäkin aamuna kirosanat lentelivät kun yritin putsata nelivuotiaan taidetyötä upouudesta Boknäsin tiikkilipastosta, olen silti sitä mieltä, että elämäni suurin virhe olisi ollut jättää lapsi kokonaan tekemättä. Parempi myöhään(kin) kuin ei milloinkaan ♥ Mitä mieltä, lapset ennen vai jälkeen kolmenkympin?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Olen ollut niin innoissani tulevasta joulusta ja hössöttänyt joulukoristeita ja -lahjoja niin paljon, että pari päivää sitten iski taas se tuttu ahdistus. Joka joulu, ennemmin tai myöhemmin, surettaa heidän puolestaan, jotka eivät saa nauttia samalla tavalla joulusta. Lapset, jotka eivät saa lahjoja. He, jotka viettävät aattoiltaa yksin. Pari vuotta sitten kirjoitin tästä aiheesta postauksen, Eriarvoisuus korostuu jouluna. On ihanaa, että on Joulupuu-keräykset (viethän sinäkin lahjan tai useamman tänä vuonna?) ja näiden avulla yhä useampi lapsi saa kokea jouluiloa lahjoista. Joulu on kuitenkin myös paljon muuta kuin lahjoja. Joulu on ruokaa ja yhdessäoloa. Ruokalahjoituksia on jaettu aina, joulun ulkopuolellakin, mutta erityisesti jouluna niiden merkitys koostuu. Lahjoitimme tänä vuonna ison summan Hyvä Joulumieli -keräykseen, viime vuonna Brother Christmasille. Todella moni perhe saa nyt jouluaterian pöytään ja mua vähän itkettää jo ajatuskin siitä, miten onnelliseksi se voi heidät tehdä. Vien vielä tämän lisäksi lahjoja lapsille Joulupuu-keräykseen. Nykyään on onneksi monta tapaa auttaa, pienelläkin summalla saa jo jouluruoat yhdelle perheelle. Itse en voisi juhlia hyvällä omallatunnolla joulua ja syödä itseäni ähkyksi kalliista jouluherkuista, jos en olisi jollain tavalla auttanut jouluna oikeasti apua tarvitsevia. Auttaa voi myös muilla tavoilla kuin rahallisin keinoin. Pyydä yksinäinen sukulainen tai tuttava joulupöytääsi, ”aina sinne yksi koditon mahtuu” niin kuin äitini sanoi. Sain viime jouluna kuulla jopa kritiikkiä siitä, kuinka ystävämme viettää joulua perheeni kanssa mökillämme (kaikki eivät tunnu ymmärtävän lähimmäisenrakkautta yli oman perheen), joka kuulosti itsestäni vain hullulta – sillä en missään nimessä halua, että kukaan on jouluna yksin. Onneksi omat perheenjäseneni jakavat nämä ajatukset kanssani.

Joulun varjopuolet eivät tietenkään rajoitu vain tähän. Joulun pitkät pyhät saattavat kärjistää riitoja, vapaapäivinä nautitaan enemmän alkoholia, tunteet voivat nousta helpommin pintaan kuin kiireisen arjen keskellä.. Tämä ikävä kyllä näkyy paitsi Hätäkeskuksessa, myös (perhe)väkivaltatilastoissa. Joulu ei ole kaikille riemua täynnä oleva vuoden paras pyhä, toisille se voi olla painajaista. Näitäkin asioita kannattaa ennakoida, vaikka eihän se aina ole mahdollista. Puutu heti, huolestu mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän, ja pidä huolta lapsista. Omista tai muiden omista. Kuulostaa nyt ehkä vähän turhankin diipiltä, mutta ehkä nyt on aika avata silmät jos joulusi on ollut sitä pelkkää pumpulia ja lunta. Muistaa nyt ainakin se kiitollisuus ♥ Millä tavoin sinä voisit auttaa tänä jouluna, vai autoitko jo?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria