Olen kirjoittanut vajaa vuosi sitten loppukesästä jonkin ylimalkaisen tekstin loppuunpalamisesta. Siinäkin korostanut vain sitä, kuinka minä vain olen suorittaja, introvertti ja tarvitsen siistin ja rauhallisen ympäristön vaikka sitten pienen väsymyksen kustannuksella. Loppuunpalaminen oli tapahtunut jo silloin, en vain tunnistanut sitä itse. Kirjoitan tätä postausta vasta nyt juuri siksi, että nyt tiedän tuon olevan ohi ja tunnistan kuinka eri tavalla asiat ovat nyt. Olen kaikin puolin eri ihminen.

 

Opiskeluaikoina kävin koulussa ja tein sen ohella noin 30 tuntia viikossa töitä. Välillä kahtakin eri työtä. Olin stressaantunut, mutta eri tavalla. Silloin kesäloman alkaessa olo oli hetken aikaa tyhjä, mutta helpottunut. Muistan kun tein loman alkaessa suursiivouksen ja aloin nauttia kesästä. Se oli normaalia. Vastaavasti taas viime vuonna tähän aikaan olin vain ahdistunut. Kotiin oli tulossa keittiöremontti, ahdisti. Kolmen viikon venereissu aurinkoisessa saaristossa kuulostaa monen korvaan unelmien täyttymykseltä, täydelliseltä tavalta viettää kesälomaa, mua sekin ahdisti. Olin jatkuvasti huonolla tuulella, stressasin ihan älyttömistä asioista ja halusin olla vain kotona. Kroppa oli fyysisestikin stressaantunut ja olinkin tietämättäni hankkinut itselleni vakavan ylirasitustilan. Suorittamiseni ylettyi jokaiseen elämän osa-alueeseen enkä osannut nauttia enää mistään. Joka ikinen loma ja reissu tuntui vain aiheuttavan lisää stressiä, kannattaako sinne sitten edes lähteä?

 

Kärsin suorittajan kirouksesta, mun oli pakko olla tekemässä kokoajan jotain tai tunsin itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Tämähän näkyy sitten jokaisella elämän osa-alueella, kaikkeen ei yksinkertaisesti voi panostaa täysillä. On pakko sanoa ei, on pakko joskus tuottaa se paha mieli muillekin kuin itselleen. Ei yksikään työ, ei yksikään maine eikä kunnia, ole sen arvoista, että hukkaat itsesi ja ilon elämästäsi. Kun stressiä ja ahdistusta pakenee vielä kovatehoiseen liikuntaan, joka sekin lisää kehon stressitilaa kun ei huolehdi riittävästä palautumisesta, keho ja mieli ovat molemmat todella sekaisin. En halunnut olla se lapselleen huutava ja kiukutteleva äiti, mutta se mä olin.

 

 

Vuoden aikana on moni asia muuttunut. Olen itsekkäästi käyttänyt paljon aikaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ajatellut itseäni ehkä enemmän kuin koskaan. Avannut mieleni solmuja, rauhoittunut ja tehnyt paljon pieniä muutoksia elämässäni. Olen löytänyt taas ilon elämästä, saanut itseni takaisin. Löytänyt vähän taas sitä kadonnutta no edes sinnepäin -asennetta, ja alkanut jopa odottaa taas lomia. Parin viime vuoden aikana olen tavallaan kammonnut niitä, sillä silloin on ollut aikaa kohdata itsensä ja ajatuksensa. Arkeen kun ne piiloutuvat aika kätevästi. Yhtäkkiä löydänkin aikaa tehdä itse ruokaa, leipoakin. Turhat kotityöt jäävät yhä useammin tekemättä, enkä koe niistä ahdistusta. Tähän väliin haluankin sanoa, että siinä vaiheessa kun viikkaamattomat pyykit ja tiskivuori tuntuvat ylitsepääsemättömän pahalta asialta sietää, on jokin hullusti. 

 

Vaikka tällä hetkellä stressiä ja huolta on jopa enemmän kuin vaikka silloin vuosi sitten, pystyn käsittelemään niitä eri tavalla ja se taakka tuntuu paljon kevyemmältä kantaa. Loppuunpalaminen on vaikea tunnistaa, joten se pääsee salakavalasti kehittymään pitkällekin ennen totaaliuupumusta. Moni hakee apua vasta, kun ei pääse sängystä ylös eikä suoriudu päivittäisistä askareista. Silloin tilanne on jo paha. Itse hakeudun fyysisten oireiden takia lääkäriin ja vasta kun sain kuulla lääkäriltä, että olen pahasti ylirasittunut, tajusin sen itse. Onneksi ei voi kuin arvailla, mitä olisi voinut tapahtua jos tilanne olisi jatkunut pidempään.

 

 

Toipuminen ja uudenlaisen elämäntavan omaksuminen oli kaikkien silloisten terveysongelmien takia hidasta. Toisaalta niin se taitaa muutenkin olla. Vasta jälkikäteen tajuaa kuinka väsynyt sitä olikaan. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota niin omaan, kuin läheistenkin hyvinvointiin ja jaksamiseen. Etenkin stressaavat suorittajat uupuvat nykyään niin helposti, että sitä voi alkaa pitää jo kansantautina. Jos olet itse kärsinyt uupumuksesta tai loppuunpalamisesta, kerro kommenttiboksissa kokemuksistasi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Voisin kirjoittaa Espanjan suosikeistani isommankin postauksen, mutta nyt mennään meidän juhannuksenviettopaikalla, joka on ollut jo vuosia yksi lempipaikoistani Aurinkorannikolla. Purobeach Marbella on uima-altaalla, rannalla, rauhallisuudellaan ja terveellisellä ruoalla kohonnut beach clubien parhaimmistoon. Turkoosin palmujen reunustaman altaan ympärille on rakennettu mitä kaunein valkoinen sisustus ja rento tunnelma bambuaitojen sisäpuolella on vertaansa vailla.

 

 

Täällä viihtyy tietysti aikuisten kesken, mutta myös lasten kanssa. Se onkin oikeastaan ainoa tietämäni beach club täällä, johon lasten kanssa on miellyttävä mennä. Ocean Club on liian disco, samoin Nikki Beach, Olivia Valeren Naô beach clubille lapsia ei muistaakseni saa edes viedä. Monet paikat sallivat lapset vain viikolla, viikonloppujen ollessa adults only. Purossa on kuitenkin vietetty vuosien varrella useita päiviä perheen ja ystävien kesken.

 

Kaikki syömäni ruoka on ollut aina hyvää, ruokalista painottuu terveelliseen luomuruokaan ja saatavilla on myös sushia, smoothieita ja raw-tyyppisiä ruokia. Tarjoilija tuo mielellään aurinkotuolillesi myös samppanjaa, rosèeta ja drinkkejä.

 

 

Hinnat vaihtelevat sesongista riippuen, ruoka ja juoma noudattaa Marbellan tyypillistä hintatasoa. Aurinkotuoli maksaa ainakin kesäkuussa 45 euroa ja se kannattaa varata etukäteen jos haluaa paikan altaalta. Heinä-elokuussa hinnat muistaakseni tuosta vielä nousevat, mutta esimerkiksi touko- ja syyskuussa paikan saa 25 eurolla. Purobeach Marbella on tyylikäs, mutta ei liian fiini paikka beach clubiksi. Sinne ei tarvitse meikata tai laittaa hiuksia, mutta toki ihmiset tuntuvat panostavan tällaisissa paikoissa enemmän rantapukeutumiseen kuin tavallisena hiekkarantapäivänä. Juhannusaattona vietimme täällä ystäväperheen kanssa jopa 8 tuntia neljän lapsen kanssa. Ihana päivä ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Täällä ollaan! Vietin pientä hiljaiseloa enkä edes koskenut kameraan tai tietokoneeseen koko viikonloppuna. Perjantain ja lauantain välisenä yönä lensimme Espanjaan, sillä tiedossa on taas perinteinen juhannus täällä ystävien kanssa. Tämä on jo kuudes juhannus jonka vietämme Espanjassa, tosin tänä vuonna Suomen säitä ei olisi tarvinnut edes paeta. Ja hyvä niin, olen tosi onnellinen kaikkien Suomessa juhannusta viettävien puolesta – kerrankin on lämmin ja juuri sellainen sää, kuin juhannuksena kuuluisikin olla. Millaisia juhannusperinteitä teillä on?

Pikkuhiljaa alkaa tuntua oikeasti kesältä, juhannuksen jälkeen olen vielä viikon töissä ennen varsinaista kesälomaa, joka vietetäänkin Suomessa ja osittain Ruotsissa. Meidän arki on niin kiireistä, ettei aikaa ystävien tapaamiselle ole läheskään tarpeeksi. Nyt on vihdoin viikko aikaa olla kavereiden kanssa täällä ja samalla päästä pikkuhiljaa siihen kesämoodiin. Rutiinit ovat mulle hyvän arjen edellytys, mutta kesällä niistä on päästävä irti. Teen muutenkin tähän aikaan vuodesta kaikkea ”poikkeuksellista” ja pukeudunkin eri tavalla. Yhtäkkiä kynsistä löytyy neonvärinen lakkaus, korujen ja kimaltavan aurinkopuuterin määrä lisääntyy, värit palaavat vaatekaappiin enkä noudata niin orjallisesti saliohjelmaa tai to do-listoja.

Espanjassa on niin hyvä olla. Söimme äsken aamiaista porukalla, ai vitsi miten hyviä ovat oikeasti auringossa kypsyneet hedelmät. Kohta lähdetään kaikki yhdessä lenkille ja tänään taitaakin olla rantapäivän vuoro. Täällä unohtaa helposti mikä viikonpäivä on, ja se jos joku tekee niin hyvää ihmiselle, jonka arki on yhtä juoksua paikasta toiseen ja joka ei kotona osaa mitenkään vain olla. Juhannusviikosta näyttäisi niin täällä kuin sielläkin tulevan aurinkoinen, toivottavasti tämä jatkuu pitkään ja saadaan nauttia oikein unelmien kesästä. Ihanaa maanantaita ♥ 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian