Entinen inhokki, nykyinen suosikki. Kotimainen superfood, puolukka. Monet lyttäävät tuon superfood -termin sanomalla, ettei mikään ruoka ole sen ”superimpaa”, toisissa on vain parempia ravintoarvoja. Perustelu sekin, mutta minusta on helppoa kategorioida ne loistavan ravintoarvon omaavat ruoka-aineet superfood -sanan alle. Superfoodin ei aina tarvitse olla sitä Perun syrjäseuduilla viljellyn kasvin juurta (joka sekin on joutunut kokemaan monen monta käsittelyä ennen Suomeen päätymistään) vaan helpoimmalla ja halvimmalla pääset, kun poimit (ostat) kotimaisia marjoja. Mustikan, karpalon, puolukan ja tyrnin ravintoarvot ovat todella hämmästyttävät.

Vaikka suosin ulkomailtakin tuotuja superfoodeja, pyrin syömään paljon kotimaista. Marjat ovat suurta herkkua. Puolukka on ollut vähiten käytössä (poislukien Ikean lihapullien puolukkahillo, sitähän on kulunut..), sillä lapsuusmuistot metsän kuivimmasta ja happamimmasta marjasta ovat jääneet päällimmäisenä mieleen. Tänä vuonna on erinomainen puolukkavuosi ja sainkin sukulaiseltamme ison laatikon itsepoimittuja puolukoita. Ja ei, tällä kertaa ne eivät jääneet (vuosiksi) pakastimeen, vaan pääsivät heti käyttöön.

Mikä tekee puolukasta superfoodin? Puolukan syönnistä on tehty paljon tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että tämä kotimainen marja edesauttaa sydänterveyttä, vähentää elimistön tulehdustiloja ja jopa allergioita. Puolukka parantaa erityisesti suoliston bakteerikantaa, joka taas edesauttaa vastustuskykyä. Vähemmän flunssia siis tänä syksynä? Puolukat voi myös huoletta pakastaa tai keittää, niiden ravintoarvo säilyy niin kauan, kuin ne ovat punaisia.

Koska puolukka on yhä kaikkien näiden vuosien jälkeen kuiva ja hapan marja, sitä kannattaa makeuttaa. Pakastusvaiheessa sokeroimalla puolukoihin saa valmiiksi jo makeamman maun. Jos sokeroin marjoja, käytän kookossokeria. Puolukat sopivat myös erinomaisesti smoothien joukkoon, jolloin smoothieta voi makeuttaa taateleilla, kookossokerilla, banaanilla tai vaikka luomuhunajalla. Tässä vielä pari herkullista aamu-, tai välipalareseptiä, joissa olen käyttänyt puolukoita:

Puolukka-kaurapuuro

– kaurapuuro valitsemallasi tavalla valmistettuna

– sekaan ruokalusikallinen kookosöljyä ja hippusellinen suolaa

– makeutukseksi agavesiirappia

– kourallinen puolukoita kuuman puuron sekaan ihan lopuksi, sekoita hetken aikaa – valmis!

Puolukka-smoothie

– kolme kourallista puolukoita

– kourallinen mustaherukoita

– banaani

– pari taatelia

– mantelimaitoa

Semmoisia herkkuja, kiva että sain yhden uuden ruoka-aineen lisää keittiööni. Taidankin alkaa keittelemään aamupuuroa, onpa ulkona muuten masentava sää. Vettä sataa niin, että koiratkin ovat piiloutuneet näköjään visusti tyynyjensä alle. No, viikonloppu menee töiden parissa joten niin kauan kuin ei tarvitse lähteä ulos, on sadekin ihan ok. Nämä aamut, kun olen ennen poikaani hereillä, ovat ihania. Rauhassa aamupalaa ja kahvia, ja valmistautumista uuteen päivään. Olen niin kiitollinen noista unenlahjoista, mitä pikkuiselle on annettu.

Toivottavasti teillä kaikilla on kiva ja rentouttava viikonloppu!


Sain ihanalta Emmalta haasteen listata ulkonäköni risut ja ruusut, 3 pahinta ja 3 parasta. Haaste, indeed. Ajattelin, että tämähän on helppo nakki, mutta eihän se ollutkaan. Kaikkea muuta. En ole varmaankaan koskaan ollut sinut ulkonäköni kanssa, sisäisen kauneuteni olemassaolon tiedostan kyllä erittäin hyvin, mutta se ulkoinen olemus ei nyt jostain syystä puhu sen kanssa samaa kieltä.

En nyt varsinaisesti ole pitänyt itseäni rumana (pelkkä sanakin on jo ruma..), mutta en kyllä varmaan koskaan tähänastisen elämäni aikana ole voinut sanoa, että olisin ihan 100% tyytyväinen ulkonäkööni. Osasyynä on varmasti täydellisyyttä tavoitteleva luonteeni ja nyky-yhteiskunnan järjettömät ulkonäköpaineet. Voi kuinka ihailenkaan ihmisiä, varsinkin naisia, jotka voivat täydestä sydämestään sanoa, että ovat tyytyväisiä juuri siihen, miltä he näyttävät ja mitä heille on annettu. Minun on vaikeaa ottaa kehuja vastaan ulkonäöstäni, sillä jollain tavalla kuitenkin aina kyseenalaistan ne. Olen kyllä opetellut, matka on pitkä.

Mutta aloitetaan nyt se varsinainen haaste, näitä oli kyllä vaikea listata.

Ensin ne negatiiviset jutut, eli ulkonäköni risut

Hiukset, ne ovat aina huonosti. Taipuisa ja karhea hiuslaatu harvemmin käyttäytyy juuri siten, kuin sen pitäisi. Milloin nämä ovat liian paksut, milloin liian ohuet, väärän väriset, väärän mittaiset. Niitä myös lähtee aivan liikaa ja vaaleat lattiat ovat mustien hiusten peitossa. Luojan kiitos, olen kuitenkin päässyt pidennyksistä eroon.

Silmät, ovat mielestäni liian pienet, ne ovat muutenkin eri paria. Ripsipidennyksillä tätä eroa pystyi huijata, mutta niistäkin olen luopunut.

Iho, noin 20 ikävuoden tienoilla sain riesakseni atooppisen ihottuman. Ihoni on todella kuiva, kiristelevä, helposti ärtyvä ja talvisin joudun käyttämään jopa kortisonivoidetta ihottumaläiskiin. Kasvojeni iho huononi myös hurjasti raskauden jälkeen, siitä ja sen hoidosta kirjoittelenkin varmasti myöhemmin lisää.

Ei mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin – siispä ne ruusut

– Reidet, tämä on tietysti seurausta liikkumisesta, mutta olen reisiini tyytyväinen, ja voin käyttää huoletta lyhyitäkin shortseja. Ehdoton lempparitreenini on jalkatreeni!

Peppu, en ole voinut oikeastaan koskaan aiemmin sietää sitä, ja se on ollut ulkonäköni yksi suurimpia huolenaiheita, mutta näköjään tarpeeksi kun kyykkää, niin siitäkin saa ihan inhimillisen näköisen. Ehkä pidän siitä nyt juuri siksi, koska aiemmin olen inhonnut sitä niin kovasti.

– Hymy, symmetrinen ja tasaiset hampaat (jotka kaipaisivat kyllä valkaisua, kiitos kahvin suurkulutuksen..). Hymyilen muutenkin todella paljon, onneksi hymy on kunnossa. Kaikki ilmerypyt ovat sen arvoisia, hymy on kaunein asusteesi. Oli se sitten millainen tahansa.

Kuitenkin olen sen verran sinut itseni kanssa, että pystyn myös nauramaan epätäydellisyyksille vartalossani ja menemään helposti ilman meikkiä kauppaankin. Tykkään kuitenkin laittaa itseäni nätiksi ihan kotipäivinäkin. Teen sen ensisijaisesti itseäni varten, mutta minusta on tärkeää näyttää hyvältä myös sen oman kumppanin takia, jos sellainen löytyy. Vaikka hän rakastaakin sinua toivottavasti juuri sellaisena kuin oikeasti olet, onhan se nyt mukavampi katsella toista kun hän on vähän panostanutkin itseensä. Puolin ja toisin.

Nyt taidan mennä aamukahvini kanssa (hampaat kiittävät ja ovat varmaan taas astetta tummemmat!) hieman laittautumaan tätä päivää varten, sillä lähden kohta poikani kanssa ajelemaan kohti Lahtea. Aurinkoista perjantaita, palataan pian!

Ja koska tässä oli niin paljon haastetta itselleni ja Iisa sai jo tämän, taidan olla haastamatta ketään.


Pikkumusta, jokaisen naisen luottovaate. Tosin vasta silloin, kun löytää omaan tyyliin sopivan yksilön. Pikkumustan ei tarvitse aina olla se klassinen kotelomekko, vaan juuri omannäköinen. Etsin pitkään täydellistä versiota itselleni, kunnes löysin sen Tiger of Swedenin mallistosta. Tosin aiempi mielestäni täysin vastaava pikkumustani oli Vilasta, ja siinä ei todellakaan ollut mitään vikaa. Siihen asti kun se pesussa repesi saumoista niin pahasti, ettei mitään ollut tehtävissä. Vaatteiden ja asusteiden laatu on mennyt kyllä todella paljon alaspäin ja tämä koskee ikävä kyllä myös kalliimpia merkkejä. Hinnat kuitenkin vain jatkavat nousuaan..

Mutta itse asiaan, pikkumusta on yksi vaatekaappini kulmakivistä, sillä se on niin helppo yhdistää erilaisiin kokonaisuuksiin ja siten sillä on monta käyttötarkoitusta. Tämä totta tosiaankin menee niin hautajaisissa kuin näköjään lenkkareiden kanssa New Yorkin kaduillakin. Tämä yksinkertainen asu on ollut päälläni tänä kesänä monta kertaa, ja pidän siitä aina yhtä paljon. Kengät tosin ovat olleet ainoastaan NYCssa noin urheilulliset, mutta tuo viimeaikojen sporttimuoti sallii hyvin tämän mukavan vaihtoehdon mekon pariksi. Kokomustaa, mutta musta toimii aina. Jos en millään keksi, mitä puen päälleni, mustat vaatteet ovat aina valintani. Mustat hiukset ovat ratkaisseet myös monta hiuskriisiä, mutta kohta on aika vaihtaa väriä, iiik!

Kuten jo mainitsinkin, kuvat ovat suosikkikaupungistani New Yorkista. Olen aina ollut sellainen haaveilijaluonne, ja nyt jos jostain päättömästä unelmoin, niin haluaisin asua Manhattanilla, vaikka vain vuoden, ennen kuin poikani menee kouluun. Ja paluu maanpinnalle, se nyt ei vain taida olla teoriassa mitenkään päin mahdollista. Mutta takaisin vierailulle palaan pian.

Eilen aloitin tosiaan taas opiskelut, josko sitä saisi tutkinnon pakettiin vihdoinkin. Toisaalta tykkään kyllä opiskelustakin, enää se ei vain ole niin rentoa ja huoletonta kuin aiemmin. Eilen oli myös muutenkin todella huono päivä, onneksi niitä on harvoin. Olen niin optimistinen ja iloinen luonne, että nuo huonot päivät ovat sitten todella huonoja. No, ehkä pieni kiukuttelu silloin tällöin puhdistaa ilmaa ja parantaa mieltä, juoksin vielä iltamyöhällä kaatosateessa lenkinkin. Tuli muuten paljon parempi mieli. Ja tänään on uusi päivä, se taitaakin mennä hyvin pitkälti kirjojen ja töiden parissa. Kivaa torstaita teille kaikille!