Sneak peek – mikrosementtilattia

maanantai heinäkuu 23 2018

Oli pakko jakaa pari kuvaa meidän uudesta lattiasta, vaikka keittiö ei vielä olekaan paikoillaan. Olen niin tyytyväinen lopputulokseen, että kyllä kannatti vähän stressata, kiroilla ja vaihtaa viime hetkellä tekijää. Alusta asti oli todella luotettava olo tämän firman kanssa ja heille uskalsi antaa avaimet meidän poissaollessamme. Kodista ei löytynyt hiukkastakaan pölyä, vaan kaikki pinnat oli suojattu todella ammattitaitoisesti ja kotiin tullessamme suojaukset oli purettu pois. Jäljellä oli hohtavan valkoinen, hillitysti marmorikuvioinen mikrosementtilattia. Näissä kuvissa se näyttää tummemmalta, sillä illalla oli niin hämärää kun nappasin kuvat postausta varten. Kokonaiskuvia eteisestä sekä keittiöstä tulee myöhemmin, kunhan keittiö on valmis ja eteisen uudet kalusteet hankittu. Alla tosiaan kuva ennen-tilanteesta, en millään uskoisi, että tämän valkoisen kaunokaisen alla on tuo vanha, likaisen beige laattalattia pinttyneillä saumoilla. Tykkään! Lattia tuntuu aivan erilaiselta kuin meidän makuuhuoneen betonilattia, joka on todella huokoinen ja imee itseensä kaiken lian. Saa nähdä, miten tämä kestää käytössä, sillä se on niin hohtavan valkoinen.. Ainakin meille lupailtiin, että hyvin. Uskon, että se on kuitenkin  valkoiselle keittiölle ja marmoritasoille täydellinen pari, samoin eteisen helmiäissävyisille stuccoseinille. Onko jollakin teistä kokemusta mikrosementtilattiasta?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Mikrosementti vanhan laattalattian päälle – projektin alku

perjantai heinäkuu 06 2018

Tässä ylläolevassa kuvassa näkyy meidän nykyinen keittiön ja olohuoneen lattia. Beigensävyinen laatta on sinänsä ihan jees, mutta vitivalkoiseen keittiöön se ei oikein sovi. Lisäksi saumat ovat tummentuneet lähes ruskeiksi. Ollaan usein mietitty lattian vaihtoa, mutta nyt keittiöremontin yhteydessä se tuli ajankohtaiseksi. Tähän piti tosiaan ensin vaihtaa isot 60 x 60 cm laatat, mutta laattojen valinta jäi lopulta ihan viime tinkaan. Koko lattiaprojekti alkoi ahdistaa ja aloin siinä kohtaa miettiä vaihtoehtoja isolle valkoiselle laatalle. Jossain muistin nähneeni makeita betonin näköisiä sementtilattioita, ja pienen googlailun ja blogin kommenttiosioiden selaamisen jälkeen muistin sen. Mikrosementti.

Meillähän on makuuhuoneessa betonilattia, joka on kyllä todella kaunis, mutta hyvin työläs asentaa (rakennusvaiheessa se olisi ollut paljon helpompaa) ja siihen tulee myös helposti halkeamia alun kuivumisvaiheen jälkeen. Makuuhuoneen lattiassa mua ei halkeamat haittaa, pikemminkin päinvastoin, pidän niistä. Keittiön ja eteisen isoissa lattiapinnoissa niille ei kuitenkaan ole tilaa. Senkin takia mikrosementti on loistava valinta. Betonin ulkonäkö, mutta ei sen huonoja ominaisuuksia. Mikrosementin paras puoli on kestävyyden lisäksi myös se, että se voidaan tehdä vanhan lattialaatan päälle. Ratkaisu huoliini metelistä, pölystä, laattojen piikkaamisesta ja uusien leikkaamisesta. Remontin kesto lyheni ainakin puolella, josta olen äärimmäisen iloinen. Mikrosementti sopii lattia-, seinä, tai kattomateriaaliksi niin kuiviin kuin märkiinkin tiloihin. Aika helppo tapa uudistaa esimerkiksi kylpyhuone, eikö?

Värivaihtoehtoja oli lukemattomia erilaisia, mutta halusin ehdottomasti valkoisen. Pintaa elävöitetään vielä hieman harmaalla, jolloin saadaan aikaan ikään kuin marmorikuvio. Vanhan laattalattian saumat tasoitetaan pariin kertaan ja päälle levitetään mikrosementti useammassa kerroksessa. Mikrosementtilattiaa voi tehdä kuulemma myös itse, mutta ainakin isoimmilla pinnoilla suositellaan aina kääntymistä ammattilaisen puoleen. Meillä ei yksinkertaisesti ole aikaa alkaa tehdä itse mitään, joten tilattiin ihan ”avaimet käteen” asennus materiaaleineen, suojauksineen ja lattialistoineen. Laitan kuvia tietysti heti lopputuloksesta, tässä alla fiiliskuvia valkoisesta mikrosementistä. Muutos tulee olemaan varmasti ihan huima. Kokonaisuudessaan kuivumisaikoineen meidän lattiaremontin kesto on alle kaksi viikkoa ammattilaisen tekemänä, joten ihan mahdottomasta hommasta ei todellakaan ole kyse verrattuna laattojen piikkaamiseen, uusien leikkaamiseen ja itse laatoitukseen.

Onko mikrosementti teille tuttu materiaali? Olisi kiva kuulla kokemuksia, muutamalta lukijalta tosiaan jo aiemmin talvella sainkin vinkkejä, iso kiitos siitä, sillä muuten en luultavasti olisi keksinyt koko mikrosementtiä. Bloggaaminen on tästäkin syystä niin mahtava työ ♥ Toivottavasti aika menee nopeasti ja saan pian esitellä ennen/jälkeen kuvia!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Keittiösuunnitelmat näyttävät tältä..

perjantai kesäkuu 29 2018

Kuten aiemmin kirjottelinkin, olen niin ahdistunut tuosta remontista, etten halua oikeastaan edes ajatella sitä suuremmin ennen kuin kaikki on valmista. Vaikka tiedän, että olen varmasti myöhemmin sitä mieltä, että kyllä kannatti, nyt kotoa pakoilu, sotku ja epäjärjestys vain ahdistavat niin paljon. Tämä sentään helpottui hyvin paljon, kun emme päätyneetkään piikkaamaan vanhaa laattalattiaa pois, vaan sen päälle asennetaan mikrosementti. Siis luojalle kiitos, että keksin tämän ratkaisun! Mielenterveys, siisteystaso ja hiljaisuus säilyvät. Alkuun esittelin vain ideoita tulevasta keittiöstä, eikä mitään lyöty lukkoon kuin vasta toukokuussa. Nyt keittiö on tilauksessa ja saapuu siis heinäkuun loppupuolella,  mutta jo maanantaina aloitetaan purkamalla vanha keittiö. Lattian teko aloitetaan tiistaina ja kotiin päästään ehkä joskus parin-kolmen viikon päästä ja silloinkin ollaan hetki ilman keittiötä. Oh, well.

 

Keittiö tulee meillä siis yhdelle pitkälle seinälle. Se on hyvin isossa osassa asuntoamme ja näkyy kylpyhuoneita ja lastenhuonetta lukuunottamatta kaikkialle. Mietimme saarekettakin ja toisaalta se olisi sopinutkin meille ihan hyvin tilan puolesta, mutta jotenkin pelkään silti huonoa feng shuita ja ahtautta, kun olen tottunut niin avaraan tilaan. Ruokapöytätilaa ja työskentelytilaa on kuitenkin niin paljon, joten saareke jäi. Ja ihan hyvä niin.

Päädyimme Scavolinin keittiöön ja suunnitelmat muuttuivatkin viime hetkellä, kun hyvin pelkistetyn Liberamente-malliston sijaan valitsimme sittenkin ihanan, koristeellisemman Exclusivan. Meidän keittiö tulee itseasiassa olemaan ensimmäinen Scavolinin Exclusiva-keittiö Suomessa, sillä sarja on vasta tullut markkinoille. Siksi siitä ei ole liiemmin kuviakaan, paitsi nämä esittelykuvat varsin erilaisista keittiöistä. Vähän sika säkissä -tyylillä mennään, sillä en ole nähnyt näitä kaappeja livenä ollenkaan. Kodinkoneetkin tsekattiin ihan parissa minuutissa, haha. Luotan suunnittelijan ammattitaitoon, tai oikeastaan hän vain käski luottaa siihen ja minähän uskoin. Vaihdettin vielä viime hetkellä Mielen kodinkoneet Gaggenaun koneisiin. En ole nähnyt niistä muuta kuin jääkaapin, mutta kaikki on integroitua ja mikä parasta, uunissa on pizzakivi. First things first. Keittiöstä tulee kiiltävä valkoinen hopeanvärisillä yksityiskohdilla ja hanoilla. Tyyliltään se on kuvien kaltainen, noilla pylväsyksityiskohdilla ja koristeellisilla reunoilla. Tuo harmaa, yksinkertaisempi versio on näissä kuvissa siksi, että sen tasot ja välitilat ovat ne, jotka tulevat meille. Tasojen reunat leikataan myös koristeelliseen, vanhanajan tyyliin. Ainoa toiveeni oli kultainen hana ja allas, mutta lopulta luovuin siitäkin, sillä se ei olisi istunut loppujen lopuksi kuitenkaan uuden keittiön tyyliin. Täytyy sanoa, etten edes tiedä millainen hana meille on nyt tulossa, mutta eiköhän siitä hyvä tule? On niin ihanaa, että saadaan aivan kaikki kodinkoneet viinikaappia myöten uusiksi. Ja ennen kaikkea, valkoinen keittiö marmoritasolla ja -välitilalla. Ja saumaton, marmoria mukaileva lattia.. Edellisen päälle! Home is where your pizza stone is ♥

Miltä näyttää? Liian koristeellista ja erikoista, vai perustylsä valkoinen? Kuvat on kaapattu Scavolinin ja Gaggenaun sivuilta.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria