Saako lasta pakottaa opiskeluun tai harrastuksiin?

perjantai toukokuu 11 2018

Vaikka en pidäkään siitä, että tarkastellaan omia tekoja taaksepäin ja mietitään, mitä olisi voinut tehdä toisin (ei mitään, tehty mikä tehty ja se on tehnyt meistä tällaisia), aina toisinaan mietin, että koulunkäyntini osalta olisin voinut toimia toisin. Toisinaan mielessäni käy, että pitäisikö ihan vain silkasta innostuksesta hakea yliopistoon ja alkaa taas opiskella (ehkä näitä ajatuksia varten on juuri avoimet yliopistot..) ja että miksen mä silloin lukioikäisenä tiennyt ollenkaan, mitä haluan tehdä ja miksen oikeasti panostanut kunnolla siihen kouluun. Vaikka itse sanon, tiedän olevani sen verran älykäs, että helposti olisin kirjoittanut paljon paremmat arvosanat ja olisin varmasti oppinut sitä matematiikkaakin, jos silloin olisi kiinnostanut. Ei kiinnostanut. En osannut silloin ollenkaan ajatella, mikä olisi järkevintä tulevaisuuteni kannalta. Elin ihan päivä kerrallaan ja naiivisti oletin, että kyllä ne asiat järjestyy.

Todella harva 15-vuotias on oikeasti kypsä päättämään elämästään ja tulevaisuudestaan. Jälkeenpäin olen tajunnut, että olisin tarvinnut sen pakottavan aikuisen, joka olisi vaatinut minua lukemaan paljon enemmän ja ikään kuin edellyttänyt hyviä arvosanoja. Eihän se silloin kanssani onnistunut, en varmasti ollut se helpoin lapsi, tai nuori. Ympärilläni oli aivan vääriä ihmisiä ja aivan liian vähän kunnianhimoa, saati sitä tunnetta, että voin saavuttaa mitä vain, jos teen kovasti töitä. Saman asian olen itseasiassa kuullut monilta, ketkä eivät ole harrastaneet mitään lapsena. Että miksei vaan pakotettu lähtemään treeneihin? Kyllä mäkin muistan, että olisi ollut monta kertaa paljon mielekkäämpääkin tekemistä, kuin treenata voltteja ja pyramideja urheilukentällä, saati istua 45 minuuttia spagaatissa, mutta onneksi äiti vei aina ”harkkoihin”. Ja pakotti joskus myös pianotunneille, ihan lempeästi kuitenkin. Äidin kautta sain myös inspiraatiota lukemiseen ja kirjoittamiseen, asioita joita teen nykyään päivittäin ja jotka tuovat mulle liikunnan jälkeen eniten hyvää mieltä. Isäni oli paljon vaativampi, mutta hän ei ollut läsnä päivittäisessä elämässäni silloin, kun sitä vaativuutta ja painostusta kaikkein eniten olisin tarvinnut.

Moni vanhempi tekee lastensa kanssa asioita toisin. Sen huomaa myös siitä, että he tuputtavat lapsilleen sellaisia asioita, joita olisivat itse halunneet tehdä. Toki aina välillä mietin, kannustanko lastani opiskelemaan tulevaisuudessa vain siksi, että olisin itse halunnut tehdä sitä enemmän. Ehkä osittain myös siksi, että olen oppinut omasta ”virheestäni”, mutta ennen kaikkea tietenkin lapsen ja hänen tulevaisuutensa takia. En halua, että hän jää mistään paitsi vain siksi, että kukaan ei ole häntä kannustanut. Enkä halua, että lapseni ajattelisi, että jotkut asiat ovat mahdottomia. Lopulta kaikki on mahdollista. Eräs tuttavani kertoi, että häntä ei kannustettu koskaan tekemään oikeastaan mitään. Hänen vanhempiensa kyyninen näkemys siitä, että ei tavallaista työtä tekemällä rikastu, eikä kyllä varmaan muutenkaan, eikä heistä mitään tule, tarttui nuorena häneenkin ja lopulta hän päätyi vähän väärälle polulle. Aivan upea ja älykäs ihminen kaikin puolin, jätti kaiken tekemättä vain siksi, ettei kukaan uskonut ja kannustanut häntä, vaan kommenteillaan ajoi vain alaspäin.

Toki vaikka itse olenkin enemmän sen kannustamisen ja ohjaamisen (siis pakottamisen, haha) kannalla, itsekin toisinaan kavahdan, kun näen sivusta sitä ihan oikeaa pakottamista. Kerran brunssilla näin teini-ikäisen tytön vanhempiensa kanssa ja tyttö kysyi, josko pääsisi uimahalliin ystävänsä kanssa iltapäivällä. Äiti ei kuunnellut häntä lainkaan, vaan ihan oikeasti pakotti pianotunnille, johon tyttö ei lainkaan halunnut mennä. Hänen valtavasta, jyräävästä auktoriteetistaan tuli paha olo jo sivullisellekin, enkä voinut olla miettimättä, miten se vaikuttaa lapsen mieleen ja käyttäytymiseen. Musta ainakin olisi tullut varmasti todella kapinallinen ja olisin alkanut salata asioita noin rajun kurin seurauksena. Näkisin myös, että se vie lasta vain kauemmas vanhemmistaan ja saa aikaan tiettyjä tunnelukkoja.

Tasapaino on tietenkin hankala löytää. Toivoisin kuitenkin, että osaisin ohjata lastani oikeaan suuntaan. Jos jo varhaislapsuudessa alkaa painottaa opiskelun ja lukemisen merkitystä, innostaa jatkuvasti oppimaan uutta, kannustaa lapsia harjoittelemaan ja yrittämään ahkerasti ja näyttää esimerkkejä, mitä kovan työn tuloksena voi saada aikaan, lapsi todennäköisimmin haluaa opiskella ja haastaa itseään. Opiskelun tuloksena ei tietenkään ole automaattisesti hyvä palkka tai harrastamisella paikka esimerkiksi kilpaurheilijana ammattilaistasolla. Opiskelu sivistää ja se on asia, mitä haluan lapselleni antaa. Sitä kautta voi löytää niitä oikeita kiinnostuksen kohteita ja miettiä, mitä haluaakaan tulevaisuudessaan tehdä. Se, että käy amiksen ja jatkaa iskän firmaa, on tottakai monille myös vaihtoehto. Se voisi olla omalle lapsellenikin vaihtoehto, mutta haluan antaa hänen ensin päättää, mitä hän oikeasti itse haluaa tehdä ja jos haluaisi jatkaa esimerkiksi jotakin yritystä, hän voisi oman opiskelutaustansa osalta tuoda siihen mahdollisesti myös jotain uutta. Lapsi saa tietenkin valita itse, mitä hän haluaa opiskella, mutta ainakin yritän saada hänet lukioon ja sieltä mahdollisesti yliopistoon. Koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo eteen, mutta mä osaisi elää lapsen kanssa päivä kerrallaan-ajatuksella. Niin moni asia varhaislapsuudessa vaikuttaa sinne aikuisuuteen asti. Siirrämme tiedostamattamme omia arvojamme, asenteitamme ja kiinnostuksen kohteita myös lapsillemme. Tällä viikolla olemme puhuneet paljon taiteesta kotona, harjoitelleet päälläseisontaa, juoksuspurtteja ja englannin kielen puhumista. Toivottavasti nämä ovat asioita, joita lapseni joskus isona muistelee lämmöllä. Kun ei sitä jäätelöä saanut, ennen kuin sen kävi itse englanniksi pyytämässä.

Meillä tuli tästä aiheesta itseasiassa juuri oman äitini kanssa vähän eriäviä mielipiteitä, joten ajattelin että tästä saisi ehkä keskustelua herättävän blogikirjoituksen. Sen kun ei tarvitse koskea omia lapsia, vaan voit pohtia tätä myös omasta näkökulmastasi. Onko sinua ”pakotettu” lapsena harrastamaan tai painostettu opiskeluun? Miten se on vaikuttanut sinuun ja jos sinulla on lapsia, miten toimit tai haluaisit toimia heidän kanssaan?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


5 ideaa brunssille tai vaikka piknikille

perjantai huhtikuu 27 2018

Oikeastaan jokaiseen viikonloppuuni kuuluu brunssi tavalla tai toisella. Toisinaan käymme kaupungilla ”valmiissa pöydässä”, mutta usein teen brunssia itse, jolloin se on ikään kuin runsaampi aamiainen. Mun suosikkeja Helsingin brunsseista ovat Ekberg, Block by Dylan, Sandro ja Klaus K. Ja jos haluaa fiinimpää niin Kämp, mutta usein on kiva mennä brunssille ihan rennosti trikoissa, Kämpiin sitä haluaa jotenkin aina vähän edes laittautua. Mutta koska koti on maailman paras paikka ja kotona on ihana kokata aina kun siihen on aikaa, viikonloppubrunssit ovat meillä aika vakio. Tässä mun viisi vinkkiä onnistuneeseen brunssiin tai miksei piknikkiin – niiden aika on ihan kohta!!

Tee valmiiksi niin paljon kuin pystyt edellisenä iltana niin säästät aamulla hermojasi ja aikaasi. Tuorepuurot valmistuvat yön aikana, niihin voi heittää vain marjat ja muut koristeet päälle juuri ennen tarjoilua. Croissantit ja karjalanpiirakat valmistuvat helposti myös pakasteista jos et ehdi kipaista kauppaan tai leipomoon. Raakakakkutaikinaa tehdessä kannattaa tehdä pikkukakkuja sivuun silloin, kun on aikaa ja ne voi ottaa sulamaan sitten brunssia edeltävänä iltana. Ennakointi kannattaa aina, oli kyseessä mikä asia hyvänsä. Mutta ei ex tempore brunssitkaan huono idea ole, saati piknikit!

Omia tämänhetkisiä suosikkiruokiani ovat maustetut tuorepuurot, joihin sekoitan esimerkiksi marjoja ja banaanin siivuja, mansikoilla ja brie-juustolla täytetyt croissantit, ruokaisat piirakat kuten esimerkiksi sieni-fetapiirakka sekä jokin raakakakku, jonka usein teen ihan pienen pieneen, noin kahden annoksen vuokaan.  Yleensä pyrinkin pitämään brunssin hyvin terveellisenä, sillä kovin rasvaiset ja sokeriset herkut saavat olon vain väsyneeksi. En siedä laiskaa ja saamatonta oloa, joka muuten usein johtuu vääränlaisesta syömisestä.

Terveelliset lisät kuten inkivääri-sitruuna-porkkanamehushotti, vihersmoothie ja chiasiemenet saa hyvin ujutettua brunssin avulla muillekin, niitä yleensä vältteleville perheenjäsenille. Hah! Jotkut ystävistäni ovat ensimmäistä kertaa maistaneet esimerkiksi juuri näitä yllä mainittuja juttuja brunssillani ja innostuneet sitä kautta tekemään niitä itsekin.

Syö brunssi aamiaisen ja lounaan välisenä aikana jos se on aamiaispainotteinen. Ruokaisamman brunssin voi nauttia vaikka iltapäivällä, mutta syö silloinkin kunnon aamupala. Vaikka omat brunssini ovatkin yleensä myöhäisiä aamiaisia, syön aina heti herätessäni jotain pientä. Parhainkaan brunssi ei ole nälkäkiukun arvoinen, sillä siitä jää silloin vain huono fiilis.

Kutsu ystävät ajoissa brunssille (tai piknikille) ja tehkää valmisteluja yhdessä. Ruoanlaitto on parhaimmillaan ihana sosiaalinen tapahtuma, joka ei tosiaan vaadi liikaa hifistelyä ja vaivannäköä. Parasta on kiireettömästi yhdessä nautittu maistuva ja terveellinen ruoka perheen tai ystävien kesken. Nauttikaahan viikonlopusta ♥

 

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Äitiys ja väsymys – miksi siitä ollaan hiljaa?

keskiviikko huhtikuu 25 2018

”Äiti on vähän väsynyt.” Varmasti jokainen meistä yhdistää mielikuvaansa vauva-ajasta väsymyksen. Suurin osa vauvoista valvottaa tai ainakin vaikuttaa siihen aiemmin totuttuun unirytmiin. Moni äiti yllättyy, kun väsymys ei lopukaan kuin taikaiskusta siihen taaperoikään siirryttäessä ja väsymys ei aina tarkoitakaan pelkkää yöunien menettämistä. Pikkulapsiarki on rankkaa ja se pitäisi sanoa ääneen. Äitiys ja väsymys ovat usein yhteydessä toisiinsa, eikä siinä ole mitään hävettävää. Synnytyksen jälkeinen masennus sekä muut mielenterveysongelmat vauva- ja pikkulapsiaikana ovat hyvin yleisiä. Masennus ja uupumus nyt ihan erityisesti.

Monille äideille tuntuu olevan todella tärkeää näyttää ulospäin reippaalta ja tehokkaalta. Kun on kerran itse päättänyt hankkia lapsen, on seuraukset kestettävä mukisematta vai kuinka? Ei ole. Äitien väsymys on varmasti paljon yleisempää kuin luullaan ja mun mielestä on väärin, että somessa toiset antavat lapsiarjestaan aivan liian siloitellun kuvan. Ehtii tehdä töitä, ehtii treenata, ehtii opiskella kivasti siinä sivussa ja lisäksi näyttää vielä hyvältä ja hoitaa sosiaalisia suhteita viikosta toiseen lapsi kainalossa. Matkustellaan ja kipitetään paikasta toiseen koroilla sekä koti on aina ihan tiptop. Väitän, että tuohon ei pysty kukaan. Ainakaan ilman, että mielenterveys järkkyy. Some luo paineita myös tässä asiassa. Siksi meidän äitien ei missään nimessä pidä luoda liian ruusuista mielikuvaa arjesta lasten kanssa, koska aina on joku, joka pettyy, kun ei nyt ollutkaan tarpeeksi tehokas äiti ja herännyt kuudelta tekemään vihersmoothieta pikkuiselleen.

Vaikka olen saanut nukkuakin yöni aina hyvin, olen usein ollut todella väsynyt. Suorittajana yritän tietenkin olla mahdollisimman hyvä ja tehokas äiti, vaikka sisimmässäni tiedän, että vähempikin riittää. Olen sentään oppinut, että voin rehellisesti sanoa olevani väsynyt, jos sellainen fiilis iskee. Osaan kieltäytyä jo monista menoista siksi, että tiedän niiden hankaloittavan arkeani lapsen kanssa, enkä pode minkäänlaista huonoa fiilistä siitä, että joku miettii minun olevan tylsä, kun en osallistu juhliin sen takia, jos tiedän seuraavana päivänä hoitavani lasta heti aamusta. Tunnistan nykyään omat rajani suhteellisen hyvin, enkä enää pidä itseäni niin epäonnistujana, jos en jaksakaan väsymyksen takia juosta, vaan vaihdan lenkin kävelyyn. Jos neuvolassa kysytään, väsyttääkö, voin vastata siihen täysin rehellisesti, enkä tokaise ennen kysymyksen loppua, että ”ei tietenkään, tämä on ihanaa aikaa”. Ja vaikka kuinka rakastan matkustamista, eivät reissut tietenkään ole enää yhtä rentouttavia kuin aiemmin. Stressaan kaikkea aivan eri tavalla kuin ennen. Veneilykauden aloituksesta nyt puhumattakaan. Mietin jo nyt, kuinka selviän sen suurempaa paniikkia pidemmästä venereissusta kesällä ja mitä kaikkea tuleekaan ottaa huomioon ja mitä jos.. Plääh. Auttaa kuitenkin kummasti, kun näistä asioista puhuu ja sanoo ääneen, että ihan oikeesti nyt väsyttää. Avun pyytämisessä ei ole mitään hävettävää, pikemminkin päinvastoin. On ihan turhaa esittää energistä ja tehokasta onnellista äitiä, jos ei oikeasti ole sellainen olo. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö olisi hyvä äiti ja rakastaisi lastaan. Loppuunpalaneena ja masentuneena se voi olla kuitenkin vaikeampaa, joten siksi on tärkeää tunnistaa ja puhua ongelmista ajoissa.

Jos olet itse äiti, oletko joskus piilotellut väsymystäsi tai liioitellut omaa jaksamistasi?