Viikonloppu merellä

maanantai kesäkuu 04 2018

Ai että, olen edelleen sanaton näistä keleistä. Koko Suomi (?) on saanut nauttia niin ainutlaatuisesta helleviikonlopusta, nämä hetket kannattaa pistää muistiin, sillä ihan äkkiseltään en usko, että tällaisia ilmoja on jatkossa touko-kesäkuussa. Meillä oli ihan vapaa viikonloppu, eikä mitään sen kummempia suunnitelmia. Koska mun mies tuli Monacosta kotiin alkuviikosta ja oli suurimman osan toukokuusta muutenkin poissa, haluttiin tehdä jotain ihan vain kolmistaan.

Päätettiin lähteä perjantaina veneelle, ilman sen suurempia suunnitelmia. Aivan hasardin perjantaipäivän (siis miten voi yhteen päivään mahtua niin paljon pieniä vastoinkäymisiä?) jälkeen ajettiin ensin Porkkalaan, josta päätettiin jatkaa matkaa vielä Barösundiin ja päädyttiinkin aivan ihanan idylliseen Elisaareen yöksi. Siis jos veneilette tai haluatte muuten vain ihanan ulkoiluelämyksen saaristossa, Elisaari on ihan mieletön. Siellä me keskellä yötä saunottiin, tehtiin itse pesuvedet (long time no see, vesipata) ja aamuauringossa seikkailtiin koirien kanssa luontopolulla. Lauantaiaamuna jatkettiin matkaa Hankoon, mun suosikkikesäkaupunkiin. Meillä on venepaikka nyt myös Hangossa, joten siellä tulee varmasti vietettyä tänä kesänä enemmänkin aikaa.

Hangossa pääsin onneksi vähän treenaamaan, syötiin ihan liian hyvin, nukuttiin harvinaisen sikeät yöunet ja nautittiin auringonpaisteesta. Sunnuntaina lähdettiin ajamaan takaisin Stadiin, pysähdyttiin ihanan idyllisessä Barösundissa syömässä sekä tuttavien landella kahvilla. Viisi peuraa juoksenteli pihalla, kun lähdettiin kävelemään tunnelmallista hiekkatietä takaisin laiturille.. Kotisatamasta käveltiin vielä Allas Sea Pooliin iltauinnille ja ennen makoisia yöunia mun rakas teki vielä illallista kotona.

Voisi kuvitella, että on tosi rentoutunut olo. Päinvastoin, tuntuu kuin olisi jäänyt sporan alle. Rantautumiset ja lähdöt tuulisella kelillä varsinkin vieraissa satamissa ovat varsinainen urheilusuoritus. Jalat ovat ihan naarmuilla ja mustelmilla, putosin mä eilen myös aika nätisti laiturin ja veneen väliin ihan vain suojaisassa satamassa laiturille hypätessä – toinen jalka vedessä, toisesta reidestä jäin kiinni veneen knaapiin. Oli aikamoinen näky, haha. Energistä ja iloista alkavaa viikkoa, palaillaan kivojen postausaiheiden kanssa pian! ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Vain äidit tietää

maanantai toukokuu 28 2018

Joka ikinen päiväni sisältää vähän ihmettelyä. En minä pitänyt pikkupoikia koskaan millään tavalla suloisina ja ennen lapsen saamista ajattelinkin, että pojat ovat tosi söpöjä juuri silloin vastasyntyneinä ja seuraavaksi sitten yli kolmekymppisinä. Mutta voi hyvänen aika, (ehkä just heti koiranpennun jälkeen) suloisinta maailmassa on pieni poika! Siis miten joku voi edes olla niin söpö ja ihana? Rakkaudesta voi tietää (ja luulla tietävänsä) niin paljon, mutta rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain ihan järjetöntä. Oikeasti ymmärrän, että joku haluaa lisää lapsia vain siksi, että haluaisi kokea mahdollisimman paljon sitä rakkautta.

Kunnioitan jokaisen valintoja ja tiedän, että yhä useampi on vapaaehtoisesti lapseton. Eihän pikkulapsiarki välttämättä ole todellakaan mitään elämän parasta aikaa, se rajoittaa paljonkin menoja ja toisinaan ihmettelen, kuinka monta kertaa päivässä voikaan menettää hermonsa. Kuulostaa järjettömältä, mutta silti se on kaiken sen arvoista. En usko, että olisin koskaan päättänyt haluta lasta ja mulla ei varmaan nyt olisi perhettä, jos en olisi vahingossa sitä saanut. Koska uskon, että kaikella on tarkoitus – muutamasta jutusta mulla on kyllä vähän epäilyksiä -, minun oli tarkoitus saada kokea tätä rakkautta ja saada lapsi. Juuri tällä tavalla. Lapsi opettaa niin paljon epäitsekkyyttä, inhimillisyyttä, kärsivällisyyttä ja saa ainakin itseni miettimään paljon enemmän omaa käyttäytymistäni ja asioiden seurauksia. Lapsi tekee monesta vanhemmasta paljon paremman ihmisen. Joskus haaveilen siitä huolettomuudesta ja sopivasta vastuuttomuudesta, mutta se unohtuu aika äkkiä. Kuten joskus sanoinkin, en haluaisi olla viisikymppisenä lapseton. Se oli ajatus, joka kantoi sen elämäni vaikeimman päätöksen yli, pitääkö lapsi vai ei.

Vaikka lapsivapaa aika on joskus aivan ihanaa ja ihan hurjan tervetullutta vaihtelua arkeen, ikävöi sitä pientä rakasta kuitenkin kokoajan. Rakkaus on kuitenkin vahvistunut pikkuhiljaa, enkä Micaelin ollessa vauva, tuntenut läheskään samanlaisia tunteita häntä kohtaan, vaikka rakas hän oli toki silloinkin. Olen yrittänyt ikään kuin suunnitella elämäni aina niin, että vaikka mitä tapahtuisi, pärjäisin yksin. Menettäisin mitä tahansa, selviäisin kuitenkin. Mutta lapsen menettäminen ei vain sovi tuohon ajatusmaailmaan mitenkään. Se on suurin pelkoni ja varmasti jokainen vanhempi ajattelee näin. Eihän se rakkaus mihinkään häviä, mutta se, ettei minulla olisi jonain päivänä sitä omaa pientä rakasta, on jo ajatuksena sellainen, ettei sitä voi käsitellä. Sekin kertoo sen rakkauden suuruudesta, se on jotain ihan uskomatonta. Miten paljon edes voi rakastaa? Ikäväkseni tuttavapiiriini kuuluu useampikin oman lapsensa menettänyt. He ovat kauniisti osoittaneet omassa elämässään sen, ettei se äidin ja isän rakkaus koskaan katoa. Omaa lastaan rakastaa vielä sadan vuoden päästäkin. Enemmän kuin mitään muuta.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Vain sinä opetat lapsesi liikunnalliseksi

torstai toukokuu 24 2018

Ei liikunnan opettaja, ei valmentaja, ei kaverit, ei päiväkodin henkilökunta. He tukevat ja kannustavat kyllä ja ikävä kyllä ovat myös joidenkin lasten ainoa innostuttaja liikuntaan. Innostus ja kiinnostus tapahtuvat kuitenkin oman esimerkin kautta, joten jos kotona maataan sohvalla eikä kiinnostuta mistään lajeista, saati ymmärretä liikunnan merkitystä koko kropan ja mielen hyvinvoinnin kannalta, lapsen on vaikea saada liikunnallista esimerkkiä ja vaikutteita. Silloin koululiikunta voi tuntua hirveältä pakkopullalta ja harrastusten aloittaminen ei välttämättä kiinnosta.

Lapselta ei tarvitse eikä saa vaatia liikaa. Pakonomaisuus ei toimi ja lapsikin tarvitsee lepoa. Moni kuitenkin yllättyy, miten paljon pienikin lapsi jaksaa juosta ja riehua, ihan joka päivä. Ei lapsi tarvitse samalla tavalla palautumista ja liikkuminen on lapselle luonnollista. Nyt kun on näin upeita kelejä, ei todellakaan kannata olla sisällä vaan lähteä aina kun mahdollista, ulos liikkumaan. Rannalla voi pelata palloa, juosta kilpaa, leikkiä hippaa. Suunnittelin myös vieväni Micaelin jonain päivänä urheilukentälle, hän rakastaa juosta, niin olisi ainakin kunnon alusta ja rata, missä mennä.

Liikunnallisuus on ehdottomasti yksi parhaimpia ominaisuuksia, joita ihmisellä voi olla. Terve, hyvinvoiva keho on yhteydessä hyvinvoivaan mieleen. Se energia, mutta toisaalta myös tasapaino ja rauhallisuus, jonka liikunnasta saa, on ihan mieletöntä. Koska haluan lapselleni vain parasta, haluan oman esimerkkini kautta opettaa myös hänet liikunnalliseksi ja saada hänelle hyvää oloa treenin kautta. Jo nyt, kun hän meinaa turhautua, kehotan tekemään vaikka kyykkyhyppyjä. Olemme yhdessä harjoitelleet myös joogaa ja kohta sujuu jo se päälläseisontakin. Kuperkeikkoja, kärrynpyöriä, punnerruksia ja rapukävelyä. Lapsen liikkuminen on sitäpaitsi todella helppoa leikin kautta. Välillä punnerran itsekin lapsi selässä ja otan häntä mukaan omiin treeneihin kotona. Uskon, että vielä jonain päivänä hän kiittää minua siitä. Ainakin nyt riemukas palaute on ihan välitöntä.

Miten te liikutte lasten kanssa? Onko joku käynyt lapsille suunnatuissa liikuntatapahtumissa? Jos tiedätte kesälle jotain hauskoja lasten liikuntatapahtumia pääkaupunkiseudulla niin vinkatkaa ihmeessä!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria