Kotimatkalla.. Elämäni nopeimmat kaksi ja puoli viikkoa!

perjantai heinäkuu 20 2018

En voi uskoa, että olen ollut veneellä jo kaksi ja puoli viikkoa. Aivan kuin se olisi ollut eilen, kun pakkasin viimeisiä tavaroita kotona, juoksin vakkarilenkkiäni stressihormonitasot huipussaan ja mietin, että miten hitossa me selvitään – minä, mies, kohta 4-vuotias poika ja kaksi koiraa. Veneessä – lähes kolme viikkoa.

Asenteella pääsee toden totta pitkälle. Kun varautuu aivan kaikkeen, ennen kaikkea pahimpaan ja pyytää kauniisti etukäteen, että ei nyt sit ihan hirveästi viitsittäis tapella tänä aikana, mahtuu päivään aika monta hetkeä, jolloin miettii vain, että eihän tää nyt niin paha ollutkaan. Kotona valittaisin paljon enemmän niskakivusta, jonka takia pää ei käänny. Saati mustelmista, haavoista tai irronneista kynsistä. Kun vuosisadan flunssa iskee Ahvenanmaan ulkosaaristossa, naureskellen hörppää naapurin Fernet Brancasta huikan lääkkeeksi ja yrittää jättää flunssapöpöt keskiyöllä mereen saunan (jossa ei ole edes suihkua saati vesipataa) laiturissa ja siinä onnistumatta tuskailee aamuyön tunneille sängyssä tukkoisen olon takia, miettii vaan, että tää on varmasti tähänastisista kesistä paras.

Meillä on vihdoin lomaa ja vaikka työt ovat täälläkin osa jokaista päivää, tuntuu siltä kuin ihan sillä tavallisella kesälomalla. Pitkä matka kotiin, täysin erilainen elämäntapa ja kadonnut ajantaju olivat juuri sitä, mitä mä oikeasti tarvitsin. Kohta kymmenen vuoden takainen unelmani omalla veneellä reissaamisesta Ahvenanmaalle toteutui, mutta samalla toteutui jotain muutakin. Ihmeellinen rauha ja tasapaino ovat vallanneet mielen ja olen muutenkin ollut tänä kesänä onnellisempi kuin vuosiin. Ehkä lopulta onnellisempi kuin koskaan. Aurinko, helle, meri ja kiireettömyys kuulostavat tietenkin hyvältä, mutta veneilyn merkityksen tajuaa vasta, kun on tehnyt muutaman sata solmua ja maksanut yhden palkan verran satamamaksuja. Hemma bra men båten bäst ♥ Tänään me lähdettiin ajamaan Turun saaristosta Hankoon, joka on tavallaan meidän toinen kotisatama. Yhden yön stoppi siinä ja sunnuntaina Helsinkiin. Tuntuu aika hullulta avata kotiovi.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Kyyneleitä Maarianhaminassa

lauantai heinäkuu 14 2018

Mun isä asui Maarianhaminassa. Lupasin, että vielä joku kesä mä tulen omalla veneellä sitten moikkaamaan ja tehdään yhdessä ruokaa. Tässä mä nyt sit oon. Iskä nukahti viimeisen kerran kotiinsa, tästä satamasta kilometrin päähän, 8,5 vuotta sitten. Olis täyttänyt viime tiistaina 66 vuotta. Iskä ei ehtinyt koskaan tavata mun miestä eikä lasta. Tänne hän halusi jäädä, tänne hän jäi.

Mä tulin vähän myöhässä, mutta kyllä suakin sai aina odotella. Mulla ei oo ollut päivääkään sellainen olo, ettet sä ehtinyt nähdä mun perhettä tai mun elämää nyt. Koska musta tuntuu joka päivä siltä, että oot mun mukana kaikkialla. Tänäänkin täällä tekemässä sitä ruokaa. Mä vien tytöt kävelylle ja kävelen sun sinisen talon luo. Sinne missä sä viimeisen kerran laitoit silmät kiinni ja lähdit sinne, missä ei koskaan oo liian kova tuuli ja jossa vene lipuu itsestään laituriin. Ja niin kuin äiti kirjoitti, när livet stannar, vi ses när vågorna vaknar ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria

 


Miten pitkäksi aikaa lapsen voi jättää hoitoon?

perjantai heinäkuu 13 2018

Kesä, kesälomat ja kesälomareissut ovat täällä. Vaikka olen kironnut lapseni, omat kasvatustaitoni ja lyhyen pinnani suohon jo moneen kertaan tällä reissulla, olen silti miettinyt, että en kyllä osaisi olla täällä ilman tuota pientä pirullista poikaa. Vastaavasti 4 päivää regatassa meni kuin siivillä ja nautin aivan sydämeni pohjasta siitä, ettei tarvinnut huolehtia kenestäkään. Ikävän tajusi oikeastaan vasta sitten, kun avasin tädin oven ja pieni mies juoksi halaamaan ja antamaan pusuja. Pisimmillään hän on ollut hoidossa viikon, mutta senkin vain kerran. Yleensä viikonlopun, muutamaan otteeseen 4-5 yötä. 4 viikon ikäisenä hän oli yön mummin kanssa kotona ja tuolla aikavälillä ehti jo väläyttää ensimmäiset hymyt ja naurunkäkätyksetkin. Laps(en)i kiukuttelee joka ikinen kerta päivän – pari, kun tulee hoidosta. Toisinaan ikävöin niin, että tekisi mieli perua reissu tai oma meno ihan kokonaan, toisinaan nautin vapaudestani ihan täysillä.

Vaikka olenkin aina aika surutta jättänyt lapsen hoitoon, minullakin on siinä tietyt rajat ja liika on liikaa. Esimerkiksi kahden viikon ulkomaanmatkalle ei tulisi mieleenkään lähteä ilman lasta. En nauttisi itse lomasta, enkä kyllä haluaisi jättää lasta kenellekään niin pitkäksi aikaa, vaikka täti ja mummi mielellään hoitavatkin. Kaksi viikkoa on hyvin pitkä aika, on kyllä viikkokin. Viikko onkin itselleni aika optimaalinen, sen verran sietää hyvin sekä äiti että lapsi. Tämä on tietenkin jokaisen perheen kohdalla erilaista, mutta täytyy sanoa, että itse vähän kavahdan jos kuulen, että pieni lapsi jätetään kahdeksi viikoksi hoitoon, koska vanhemmat lähtevät lomalle. Koska aihe on tällä hetkellä monille todella ajankohtainen, haluaisin kuulla teidän mielipiteitä. Miten pitkäksi aikaa lapsen voi jättää hoitoon ja miten perustelet oman kantasi?

PS. Terkkuja muuten Ahvenanmaalta, Kökarista! Huomenna isäni kotikaupunkiin, Maarianhaminaan. Tällaisia kelejä en uskonut näkeväni Suomessa enää koskaan, saati tällaisia sinilevälauttoja. Aurinkoa ja rakkautta tähän viikonloppuun!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria