Hei hei, rakas Roosa!

maanantai elokuu 28 2017

Eilen koitti se päivä kun rakas ystävä muutti jo toistamiseen ulkomaille. No, Ruotsi on lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Roosa on ystävistäni aivan erityinen. Tutustuimme noin kahdeksan vuotta sitten (!!) kun Roosa seurusteli veljeni kanssa ja pian näin häntä useammin kuin omaa perhettäni. Roosasta on näiden vuosien aikana tullut minulle kuin sisko ja äitikin taitaa pitää häntä perheenjäsenenä edelleen, vaikka he eivät ole vuosiin enää seurustelleetkaan pikkuveljeni kanssa. Roosa tietää minusta ja elämästäni oikeastaan ihan kaiken eikä ole päivääkään ettemme olisi yhteydessä. Meidän kahden seikkailuja, niitä riittää. Tiedättekö, kun on aina se yksi ystävä jonka kanssa tapahtuu aina ne kaikkein hulluimmat jutut? Roosa on juuri sellainen.

Ja eilen Roosa lähti. Lensi Ruotsiin ja muutti sinne. Vaikka Roosa on aiemmin asunut Tanskassa ja vastaava tilanne on ystävyyssuhteessamme tuttu, tämänkertainen lähtö tuntuu vaan niin kurjalta. Onneksi tiedän, että hän tulee takaisin. Sitä ei tosin olisi ehkä voinut päätellä eilisistä lentokenttähyvästeistä. Hyvä kun näin ajaa kotiin kaikkien niiden kyynelten läpi.

Onko teillä etäystävyyssuhteita tai -parisuhteita ja miten ylläpidätte niitä? Nykyään yhteydenpito on onneksi todella helppoa, mutta silti. On tyhjä olo, kun kotikaupungissa on hetkellisesti yksi rakas vähemmän.. ♥

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Ikävä kotiin

lauantai tammikuu 21 2017

Matkustaminen on yksi parhaimmista asioista mitä tiedän. Paras tapa tuhlata rahaa. Varaan innoissani reissuja, pidän siitä lähtemisen fiiliksestä ja minusta on ihana nähdä maailmaa, nauttia auringosta, shoppailla ulkomailla ja hämmästellä kulttuurieroja. Matkustaminen on äärimmäisen sivistävää ja kasvattavaa. Vaikka ei nyt reppu selässä tulekaan enää reissattua. Mutta mulla on aina ikävä kotiin.

sunset-2

Joka ikinen kerta kotiinpaluu on kuitenkin kivempaa kuin se lähteminen. Laukkujen pakkaaminen kotimatkaa varten, viimeiset ostokset, viimeinen ilta.. Tunne onnistuneesta lomasta ja se energisyys minkä on saanut hyvin nukutuista öistä ja kiireettömyydestä. Edes se lähtemisen riemu ei ole niin kivaa.

Meillä on ollut ihana loma. Hyvät säät kaikista huonoista ennustuksista huolimatta. Hyvää ruokaa, lepoa, niitä pitkiä yöunia, parin tunnin aamiaisia ja sopivasti treeniäkin näin loppulomasta. Mutta voi kuulkaa miten innoissani vastaanotin äsken pesulasta tulleet puhtaat vaatteet ja hykertelin mielessäni kuinka saan rullata ne kohta matkalaukkuun. Mulla on hirveä ikävä kotiin.

sunset-3

sunset-4

Äsken salilla puhelin piippasi sähköpostista. Saan autoni takaisin maanantaina! Tuli ikävä työmatkoja. Yksin, hyvät musat, hyvä kahvi.. Aamun paras hetki. Ikävöin juuri tuollaisia pieniä asioita.

Kotia, mulla on siihen vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Haluaisin asua niin erilaisessa asunnossa, mutta niiden seinien sisällä olen kokenut niin paljon, etten tule varmasti missään toisessa asunnossa kokemaan samanlaisia asioita. Niitä ärsyttäviä isoja ikkunoita, omia siivousaineita, saunaa.. Moccamasterilla keitettyä Jari Sillanpää -kahvia omasta vaaleanpunaisesta mukista. Jääkaapissa yön yli valmistuvaa tuorepuuroa. Kodin tuoksua.. (note to self: osta Bangkokista tuoksukynttilöitä) Omaa vaatekaappia, itse pestyä pyykkiä. Päiväkotimatkoja, repun pakkaamista.. Omaa tyynyä, sitä ei voita yksikään viiden tähden resortin tyynyvalikoiman päänpehmuste.

Mulla on ikävä kotiin, mutta mulla on myös ikävä arkea. Rakastan rutiineja ja rutiinit kuuluvat kotiin. Joskus yritin poiketa niistä, mutta etenkin aamuista tulee heti todella kaoottisia jos poikkean perinteisestä kaavasta. Kun yli kuukauteen ei ole ollut normaaleja aamurutiineja, voi mennä hetki että ne taas löytyvät.

sunset-5

sunset

Kaikkein eniten mulla on ikävä koiria. Fridaa ja Caraa. Niiden silkinpehmeitä turkkeja, sitä haukkumistakin. Sitä pyyteetöntä rakkautta, mikä koirien silmistä loistaa joka kerta kun tulen kotiin. Kävelylenkkejä (hyvällä säällä) ja sohvalla vieressä köllötteleviä karvaisia tassuja. Unisen koiran tuoksua ja ruoan kerjäämistä.

Eilen ihailin Samuin viimeistä auringonlaskua sen kaikkein rakkaimman kanssa. Kaksi viikkoa on mennyt paremmin kuin uskalsin kuvitellakaan, milloin siitä tuli niin iso poika.. Ylpeä äiti kiittää ja alkaa pakata nyt niitä laukkuja, illalla Bangkokiin ja maanantaiaamuna Suomeen.

Ikävä kotiin, paitsi myös ihan hirveä ikävä niitä mun ihmisiä siellä. Ihanaa palata.

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian