Mistä tunnistaa todellisen ystävän?

maanantai heinäkuu 02 2018

Voisin kirjoittaa tähän vaikka mitä diibadaabaa lapsesta asti jatkuneesta ystävyydestä, yhteen kasvamisesta, yhdessä jaetuista jäätelöistä ja festarireissuista. Joo, on se tosiystävyys varmaan sitäkin. Luin joskus viime vuonna (?) lehtiartikkelin, jossa Krista Kosonen kertoi, että hänelle tosiystävyys on sitä, että vaikka olisi kuinka moraaliton kusipää, ystävä seisoo silti vierellä. Word! Niin viisaita sanoja ja samalla tulin itse käyneeksi läpi mielessäni omat ystäväni – ketkä heistä ovatkaan lopulta niitä tosiystäviä, joiden edessä pystyn olemaan täysin oma itseni, kaikkine virheineni, ilman että pelkäisin heidän kauhistelevan. Tai siinä tapauksessa esittävät todella hyvin.

Olisi hirveää joutua salaamaan jotain omilta ystäviltä. He kun ovat usein niitä ihmisiä, jotka pysyvät elämässämme aina ja joilta voi kysyä neuvoa hankalimmissakin tilanteissa. Heitä, joille voi oikeasti kertoa ihan kaiken. Ei mua kiinnosta ne jaetut jäätelöt tai sama vaatemaku, mua kiinnostaa se, että he pysyvät elämässäni kaikesta huolimatta. Sanotaanko, että ystävän ei tarvitse ymmärtää ihan kaikkea, eikä missään nimessä olla samaa mieltä. Mutta ystävä ymmärtää, miksi ajattelen tai toimin, niin kuin toimin. Varmasti meillä jokaisella on jotain moraalisesti vääriä tekoja tai ajatuksia, joten on onni, että on ihmisiä, kenelle ne voi sanoa ääneen. Jos ystäväni alkaisi arvostella tai tuomitsisi minut, se vaikuttaisi välittömästi väleihimme. Ehkä ystävyyssuhde säilyy, mutta ainakin se muuttaa muotoaan. Ja sitten on heitä, jotka tuntuvat ymmärtävän jokaisen ajatukseni. Ehkä tosiystävät vain tuntevat meidät niin hyvin? Rakas ystäväni Emma sanoikin, että välimatkasta ja harvasta näkemisestä huolimatta olemme toisillemme ystäviä, jotka peittelisivät vaikka murhankin jäljet. Hänen lisäksi elämässäni on vain muutama tällainen ihminen, mutta he ovatkin niitä, joiden uskon pysyvän elämässäni ihan aina.

Minulle on kunnia-asia säilyttää naisten väliset jutut naisten välisinä ja olen aivan hurjan hyvä pitämään salaisuuksia. Jos jotain sovitaan, niin se pitää, enkä todellakaan halua rikkoa ystävän luottamusta koskaan. En tietenkään aina itsekään ymmärrä tai hyväksy kaikkia ystävieni tekoja tai päätöksiä, mutta yritän aina ymmärtää, miksi he toimivat niin. Ja oikeastaan ymmärränkin, tunnen heidät niin hyvin ja ikään kuin tiedän, miten he ajattelevat. Mitä tosiystävyys merkitsee teille? Jos kaveri mokaa, miten suhtaudut siihen? Mikä saa ystävyyden katkeamaan? Kertokaa kaikki tällaiset jutut mulle heti ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria