Hormonaalinen ehkäisy oli sittenkin iso virhe

maanantai tammikuu 14 2019

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt täytyy sanoa, että jopa vähän harmittaa kirjoittaa tämä postaus. Kerroin syksyllä, kuinka raudanpuutteen takia ikään kuin ”jouduin” aloittamaan (lääkärin suosituksesta) hormonaalisen ehkäisyn vuosien tauon jälkeen ja kuinka lopulta käänsin sen osalta kelkkani, nuo keinotekoiset hormonit olivat ehkä sittenkin ihan hyvä juttu. Postauksen voit lukea tästä. Jatkuvasti mietin, milloin tulevat ensimmäiset sivuvaikutukset ja kun niitä ei tuntunut tulevan, olin enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuuni. Hormonaalinen ehkäisy nimittäin helpottaa elämää aika lailla mikäli se vain toimii.

Omalla kohdallani se ei lopulta sittenkään toiminut. Halusin niin kovasti uskoa hormonien toimivan ja sopivan minulle, mutta alitajunnassani olin huomannut pieniä muutoksia jo aloituksen jälkeen. Ajattelin niiden olevan kuitenkin lopulta positiivisia juttuja, kunnes tilanne eskaloitui lopulta niin pahaksi, etten voinut jatkaa ehkäisyä enää päivääkään. Toisille hormonit sopivat mainiosti, minulle eivät nyt tämän(kään) kokemuksen jälkeen ollenkaan. Kaikkea (paitsi ehkäisykapselia) on kokeiltu ja vaikka hormonit sopivatkin minulle silloin 5 vuotta sitten enkä saanut niistä mitään sivuvaikutuksia, kehoni ja sen toiminta ovat vuosien (ja raskauden sekä sektion) myötä muuttuneet. Itse en omien kokemusteni takia voi suositella hormoniehkäisyä kenellekään, mutta toki toisille se on ainoa vaihtoehto ja edelleen on myös heitä, joille se oikeasti sopii. Minä haluan kuitenkin olla vapaa kaikesta luonnottomista, kehoani sekoittavista myrkyistä, mielelläni koko loppuelämäni.

Mitä tapahtui? 2,5 kuukauden hormonikokeiluni alkoi näyttää huonot puolensa pikkuhiljaa. Ensin koin tasaisen mielialan periaatteessa hyväksi asiaksi. Olen kovin äkkipikainen ja niin suutun kuin riemastunkin ihan sekunnissa. Huomasin että kaikki kiukunpuuskani katosivat täysin ja mielialani oli kovin tasainen. Suorastaan tylsän tasainen. Toisinaan kärsin myös lievästä pahoinvoinnista, tai siis lähinnä vähän kuvottavasta olosta, mutta jotenkin laitoin senkin vain anemian ja hammasongelmien piikkiin. Ihoni alkoi kuivua entisestään, mutta kyllähän se nyt talvea kohti on aina ollut vähän pahempi? Silmien kuivumisesta syytin vain tehokasta ilmanvaihtoa ja sisällä olemista tähän aikaan vuodesta. Olin niin helpottunut raudanpuutteen oireiden katoamisesta ja hammasleikkauksesta toipumisesta, etten osannut yhdistää kaikkia oireitani siihen, mistä ne oikeasti johtuivat. Hormonaalinen ehkäisy alkoi todella vaikuttaa. Pian aloin huomata kaikkien vastoinkäymisten tuntuvan poikkeuksellisen suurilta. En kestänyt enää mitään takapakkeja tai pettymyksiä, mutta niistäkin oli helppo syyttää syksyllä eskaloitunutta ylirasitustilaa. Meneehän siitä toipumiseen aikaa. Jonain päivinä saatoin olla myös poikkeuksellisen väsynyt. Kaikki stressaavat ja ahdistavat tilanteet tuntuivat ihan erityisen pahoilta ja en jaksanut kiinnostua asioista, joista normaalisti olen aivan innoissani. Kahvin juomisesta tuli todella huono olo ja aloin jopa saada toisinaan taas rytmihäiriöitä. Öisin purin hampaitani yhteen entistä enemmän, näköni muuttui usein sumeaksi ja keho tuntui käyvän ylikierroksilla. Selitin kaikkea edelleen itselleni sillä, että elimistö sopeutuu raudanpuutteen korjaantumiseen (toki osa oireista saattoi johtua myös siitä). Joulukuun alkuun mahtui myös monta ikävää tilannetta, jotka ahdistivat entisestään. Ahdistunut olo ei tuntunut millään poistuvan kokonaan, helpotti kyllä ajoittain. Ja jos join vähänkin alkoholia, paniikkikohtaus ei ollut kaukana edes yhdestä saunasiideristä. Kaikki kulminoitui lopulta vähän ennen joulua saamaani paniikkikohtaukseen. Olen saanut aiemminkin paniikkikohtauksen (fluorokinoloniantibioottien sivuvaikutuksena) ja tiesin heti, mistä oli kyse. Ilman mitään syytä luulin kuolevani, en saanut enää henkeä, kuvittelin itselleni liudan vakavia sairauksia ja minua huimasi niin, että luulin menettäväni tajuntani. Kädet ja jalat puutuivat, sydän löi miten sattuu. Jonkin ajan kuluttua olo normalisoitui. Heti tuon jälkeen myönsin itselleni, että syynä saattaa olla juurikin hormonaalinen ehkäisy ja päätin välittömästi luopua siitä.

Olin oma innostuva, elämäniloinen ja huoleton itseni alle viikossa ja tätä on jatkunut kohta kuukauden päivät. Koska raudanpuuteanemia ja ylirasitus aiheuttivat jo aiemmin alakuloisuutta ja elämänilon menetystä, tuntuu tämä pirteys ja huolettomuus ihan poikkeukselliselta. Minä kun ajattelin vain olevani jo niin aikuinen, etten jaksa innostua enää mistään samalla tavalla kuin nuorempana. Nuo ajatukset tuntuvat nyt niin kaukaisilta, ja toivottavasti ne eivät tule enää koskaan takaisin. Vertaistukea, anyone?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Hyviä uutisia

sunnuntai tammikuu 06 2019

Eilisillasta asti mulla on ollut kovin epätodellinen olo. En ole oikein osannut mainita tästä aiheesta somekanavissanikaan, enkä ole toisaalta edes halunnut, sillä olen ollut itse niin varuillani, että mitä jos.. Kerroin syksyllä sairastumisestani ylirasitustilaan liiallisen stressin, liiallisen liikkumisen ja huonon palautumisen takia. Olin henkisesti ja fyysisesti todella uupunut, ilman että tajusin sitä itse ollenkaan. Tämä oli osasyynä myös raudanpuutteeseeni, joka vei mut tiputukseen ja jatkuviin laboratoriokokeisiin.

Pääsin yli niin ylirasituksesta, kuin raudanpuutteestakin. Syksyyn mahtui myös hammassairastelu, johon meni kuukausi – olin siis kuukauden ajan käytännössä sairaana jatkuvasti. Koska minulla oli infektio, verikokeet laitettiin tauolle ja elelin ihan tyytyväisenä luottaen, että kaikki on hyvin koska oloni parani koko ajan. Lopulta kun pääsin taas labraan, verikokeissa kuitenkin paljastui ihan pikkujuttuja, joista itse tein ehkä päässäni vähän isomman asian. Kävin läpi kaikki mahdolliset anemian aiheuttajat, tietysti ne pahimmatkin ja mietin, että mussa on nyt ihan oikeasti jotain vikaa. Samaan aikaan oli myös muuta oireilua, joille löytyi kuitenkin hyvin yksinkertainen selitys, mutta itse lähinnä jo kuvittelin nekin jonkun veritaudin oireiksi. Olen elänyt kokoajan siinä ajatuksessa, että jotain vakavampaa löytyy seuraavista labroista.

Eilen sain laboratoriovastaukset ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, kaikki on kunnossa. Voisin itkeä onnesta hetkenä minä hyvänsä. Viimeaikoina olen voinut niin hyvin, etten usko itsekään sitä ihan todeksi. Että tällaistäkö elämän kuuluu olla? Olen motivoituneempi, inspiroituneempi ja valoisampi tyyppi kuin vuosiin! Tai sellainen olo mulla on. Sain näitä hyviä uutisia jotenkin juuri oikeaan aikaan. Terveys on maailman isoin juttu, vaalikaa sitä ja muistakaa ettei yksikään terve päivä ole itsestäänselvyys. Ennen kaikkea, voikaa hyvin ♥ Huomenna vähän järkevämpiä juttuja taas, kun arki alkaa ihan virallisesti joululomien jälkeen.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Kaamosväsymyksen ja kaamosmasennuksen ero

tiistai joulukuu 18 2018

Varmasti jokainen suomalainen tietää kaamosväsymyksen. Marraskuussa huomasin ison eron siinä, miten voin kotona ja miten voin aurinkoisessa Floridassa. Aurinkoloma tankkaa ehkä D-vitamiinivarastot koko talveksi, mutta valon piristävä vaikutus ei jatku kuin korkeintaan pari viikkoa kotiinpaluun jälkeen. Kaamosväsymys ja kaamosmasennus ovat kaksi eri asiaa. Kaamosväsymys (tai toiselta nimeltään kaamosrasitus) on se, mistä suurin osa meistä pimeässä elävistä kärsii. Väsyttää, kiukuttaa ja mieli on maassa. Kaamosmasennus sen sijaan on harvinainen, siitä kärsii vain noin yksi sadasta suomalaisesta. Sekin on kuitenkin jopa yksi sadasta. Koska suurin osa blogini lukijoista ovat juuri siinä iässä, jossa kaamosmasennuksen oireet alkavat ilmetä, ajattelin kirjoittaa tästä postauksen. Kaamosmasennus eroaa muuten tavallisesta masennuksesta ainakin siinä, että se on aamuisin usein oireeton ja oireet ovat voimakkaammillaan selvästi iltapäivällä. Kaamosväsymys sen sijaan taitaa olla ihan ympärivuorokautista.

Itse en kärsi varsinaisesta masennuksesta, mutta oireilen kaamoksesta ja se saa mielialani usein alakuloiseksi. Tietty väsymyksen lisäksi. Olen kuitenkin todella harvoin sillä lailla lamaantuneesti väsynyt, enemmänkin juuri alakuloinen. Koskaan aiemmin en ole huomannut reagoivani kaamokseen, paitsi parin viime vuoden aikana. Näinä vuosina olen myös oleillut kaamoksen aikaan paljon Lapissa, jossa valoa ei ole. Tämä on luonnollisesti lisännyt oireilua, vaikka muutoin Lapissa olenkin kovin onnellinen, sekä siellä myös liikun todella paljon, joka sekin lisää hyvinvointia ja hyvänolontunnetta. Silti, aina aika ajoin vajoan Lapissakin pieneen synkkyyteen, enkä missään muualla maailmassa nuku niin paljon kuin siellä. Koko perhe saatamme helposti nukkua jopa kymmeneen, mitä emme siis ikinä tee kotona Helsingissä. Selvittelin vähän kaamosmasennuksen ja -väsymyksen oireilua ja hoitoa. Ainakin itse olin käyttänyt kirkasvalolamppuakin väärin, joten ei ihme jos väsyttää ja masistaa.

Valo auttaa, mutta valon täytyy olla auringonvaloa tai auringonvaloa jäljittelevää kirkasvaloa. Kirkasvalolampun ostin jo muutama vuosi sitten, mutta vasta nyt olen alkanut käyttää sitä oikein. Kaamosoireilu vaatii valohoitoa, jonka vaikutukset päättyvät noin viikon jälkeen, eli sitä tulisi ottaa mielellään toistuvasti. Luin Duodecimista sellaisen suosituksen, että vähintään viitenä aamuna viikossa maaliskuuhun saakka. Oireet alkavat helpottua jo viikon jälkeen. Valohoito täytyisi kuitenkin toteuttaa klo 5.30-9.00 välisenä aikana, eikä silloin kun väsymys on pahimmillaan, eli yleensä iltapäivällä. Toki päivälläkin tehty valohoito voi auttaa oireisiin ja piristäähän se ainakin hetkellisesti, mutta ilta-aikana valoa ei kannata tuijotella liikaa, sillä se voi sekoittaa vuorokausirytmiä.

Kirkasvalolampun tuijottelu kannattaa siis ajoittaa esimerkiksi aamupalan aikaan. Herätysvalosta voi olla apua heräämiseen, mutta valohoitoa se ei korvaa, sillä kirkasvaloa pitäisi aina katsoa silmät auki. Toki ei tarvitse suoraan tuijottaa valoon puolta tuntia, riittää kun oleilee lähellä lamppua. Ihan aurinkoloman fiiliksen sillä ei pääse, mutta keinotekoinenkin valo tekee ihmeitä mielelle ja keholle. Kärsittekö te kaamosmasennuksesta tai -väsymyksestä?

PS. Jos vastasit kyllä, luitko jo mun blogin lukijoiden ohjeita, kuinka selvitä pimeydestä? Löydät ne täältä ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria