Tiedätkö, miten terve oikeasti olet?

tiistai lokakuu 02 2018

 

Onneksi suurin osa meistä kokee itsensä terveeksi. Terveys on elämänarvoistani tärkein. Ilman terveyttä en jaksa olla hyvä äiti, jolloin perheeni joutuisi kärsimään. En voisi tehdä samalla tavalla töitä, ihmissuhteeni kärsisivät ja mielialani laskisi. Terveys vaikuttaa kaikkeen. Nyt kun sain taas muistutuksen mitä on olla sairas ja voida huonosti, minulle tuli taas suunnaton tarve tutkia tätä aihetta. Perehtyä tutkimuksiin, sairastuneiden kokemuksiin, lukea lääketiedettä ja palata ajatuksissani takaisin sinne sairaalamaailmaan. Terveys on asia, jota haluan vaalia ja itse haluan elää elämäni niin, että välttyisin sairastumisilta. Aina hyvät elämäntavatkaan eivät toki riitä, ja vähän nurinkurista kuin se onkin, sairastuin itse näiden liiankin terveiden elämäntapojeni seurauksena.

Haluaisin kuulla teiltä nyt vähän ajatuksia siitä, miten te ylläpidätte terveyttänne? Tiedättekö oikeasti, miten terveitä olette? Harva nimittäin tietää, että voi esimerkiksi mittauttaa vitamiinitasoja ihan itsenäisesti laboratoriossa, ilman lähetteitä. Vastaukset osaa helposti tulkita itse, tai apua voi sitten kysyä vaikka työterveyslääkäriltä, jos sellainen on olemassa. Turhaan syö kourallisia vitamiineja päivässä, jos tasot ovatkin korkealla. Vastaavasti taas moni puutos jää huomaamatta, ennen kuin oireet iskevät kunnolla. Säännölliset laboratoriokokeet ovatkin juuri sitä terveyden ennaltaehkäisyä. On hullua laiminlyödä myös ilmaiset seulontatutkimukset, kuten papa-kokeet ja mammografiat.

Suurimmalle osalle ainoa kosketus lääkäreihin on ollut se julkisen terveydenhuollon terveyskeskuksen yleislääkäri, mutta muistattehan, että Suomi on täynnä toinen toistaan pätevämpiä lääkäreitä. Lähipiiriini on sattunut vuoden sisään myös useampi hoitovirhe, joten kyseenalaistan lääkäreiden ammattitaitoa entistäkin enemmän. Opiskeluaikoinani huomasin, että niin hoitajissa kuin lääkäreissä on valtavia eroja. Se tutkinto ei kyllä todellakaan tarkoita pätevää ja ammattitaitoista ihmistä. Joskus, kun jaksan perehtyä tähän asiaan kunnolla, tulen kirjoittamaan pitkät pätkät esimerkiksi tästä raudanpuuteasiasta ja sen hoidosta Suomessa. Eikö ole vähän hullua, että hematologi laittaa rautainfuusioon ja toteaa vakavan raudanpuutteen selkeillä oireilla, kun työterveyslääkäri sanoo potilaan olevan täysin terve? No, neurologin mielestä borrelioosi oli niskakipua.. On suorastaan sääli, että meidän hyvinvointivaltiossammekin ihmiset joutuvat näkemään valtavan vaivan yksin saadakseen apua. Sairaana ei sitä paitsi jaksa. Onko teillä tapana käydä esimerkiksi verikokeissa säännöllisesti? Ja onko terveys ja sen hoito sekä ennaltaehkäisy asioita, joista tulee tingittyä?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Vihdoin uskallan kertoa totuuden tämän some-elämäni takaa

lauantai syyskuu 29 2018

Oikeasti odotin tämän postauksen kirjoittamista niin paljon. Ennen kaikkea odotan kaikkien näiden oireiden päättymistä ja normaalin elämän jatkumista, mutta huh kuinka helpottavaa voikaan olla, kun saa kaikelle selityksen ja syyn. Olen esittänyt niin energistä ja pirteää – toki sosiaalisessa mediassa seuraajilleni, mutta ennen kaikkea olen esittänyt sitä itselleni. Todellisuudessa olen ollut kokoajan enemmän ja enemmän väsynyt, uupunut ja lopulta kehokin alkoi antaa periksi.

Silloinkin, kun aamulla olen aidosti onnellisena kukonlaulun aikaan päivitellyt instastorya aamusmoothien ja tuorepuuron kanssa kynttilänvalossa, olen saattanut nukahtaa edellisenä iltana ahdistuskohtauksen kourissa. Koko syyskuun olen ollut treenaamatta muutamia joogaharjoituksia ja rauhallisia juoksulenkkejä lukuunottamatta. En palautunut enää normaalisti treenistä, mutta syytin huonoa lämmittelyä tai liian vähäistä treenaamista (hullua!!). Mietin jo, täytyykö mun alle kolmekymppisenä hakea resepti beetasalpaajiin, kun kärsin päivittäin rytmihäiriöistä. Hengästyn aivan superhelposti ja välillä olen ajatellut, että yksinkertaisesti olen vain unohtanut hengittää. Keskittymiskyvyn puutteesta syytin hektistä arkea ja jatkuvaa hälinää. Olen ollut muka niin ajatuksissani että olen unohdellut asioita – milloin avaimia ulko-oveen työpäivän ajaksi tai koiran ulos.

Tänään aamulla lääkäri totesi mulla vakavan raudanpuutteen, mutta sain myös toisen diagnoosin. Vakava ylirasitustila. Sain myös lähetteet moniin labrakokeisiin ja kävin heti istumassa siellä neulatyynynä. Sovitaan ensi viikolle aika rautatiputukseen ja seurataan jatkossa vointia säännöllisesti. Lähdin vastaanotolta hymyillen, ennen kaikkea helpotuksen takia. Raudanpuute selittää lähes kaikki oireeni, mutta niin tekee ylirasituskin. Tätä ei enää paranneta parin viikon levolla ja palata takaisin normaaliin rytmiin. Mun on muutettava mun elämäntapoja, mielellään tietysti ihan lopullisesti. Olen mennyt sata lasissa jo pari-kolme vuotta, stressannut liikaa, suorittanut liikaa, ja – treenannut liikaa. Treenistä ei onneksi tarvitse luopua kokonaan, mutta sitä on kevennettävä. Ennen kaikkea pitäisi vain oppia olemaan iisisti, rentoutumaan hyvällä omallatunnolla ja lopettaa se helv.. ylisuorittaminen. Ei ihme, ettei rautakaan imeydy, kun kroppa on aivan loppu. Ylikunto – tai ylirasitus, oli mulle henkisesti suunnattoman helpottava tieto. Mun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että lepään tai siitä, etten joskus jaksa. Enhän edes kehity enää ollenkaan, kun kohtelen kehoani kaltoin. Suunta on ollut vain alaspäin, mutta en ole myöntänyt sitä edes itselleni. Kun joku muu sanoo sitten ääneen, että nyt rajani on tullut vastaan, ei voi olla kuin helpottunut. Mun ei enää tarvitse olla mikään superihminen, koska se sairastuttaa mut. Tai siis, sairastutti jo.

Minä, joka luulin eläväni niin terveellisesti, niiiin hyvin. Blogiin tulee varmasti lisää postauksia näistä aiheista, samoin raudanpuuteasioista. Nyt mä otan iisii ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Mikä ihmeen osteopatia? Hoito, joka muutti asentoni.

perjantai syyskuu 28 2018

Viime keväänä kärsin huonosta ryhdistä. Selitin sen itselleni vain puhelimen jatkuvalla käytöllä ja kiristävillä lihaksilla. Toinen kummallinen vaivani oli kireä sisäreisi, joka haittasi usein niin joogaa, venyttelyä kuin ihan päivittäistä tekemistä vihoittelemalla aina silloin tällöin. Olin jo kertaalleen menossa näyttämään sitä liikuntavammoihin erikoistuneelle lääkärillekin, mutta jouduin perumaan ajan viime hetkellä. Sitten sain yhteydenoton Vitalitaksesta, Annelta. Hän pyysi minua kokeilemaan osteopatiaa. Anne on kolmannen vuoden osteopatiaopiskelija, pian valmis osteopaatti, ja huikean ammattitaitoinen jo nyt. Ennen kaikkea hän osaa kohdata asiakkaansa hyvin lämpimästi.

Tunnustan, etten oikeastaan tiennyt mitään osteopatiasta ennen tätä. Olin kyllä kuullut naprapaateista, osteopaateista ja kiropraktikoista. Mutta kuka tekee mitäkin? Tiesin monen vauvan saaneen apua moniin vaivoihin osteopatialla, tämän opin jo opiskeluaikoinani lasten sairaanhoidon kursseilla. Astelin Annen luokse siis aivan ummikkona, en tiennyt juuri lainkaan mistä on kyse. Aluksi Anne kartoitti terveydentilani, totesi omat ongelmakohtani ja tsekkasi ryhdin. Osteopatialla voidaan hoitaa niin laaja-alaisesti kehoa, että kokonaisvaltainen katsaus omaan hyvinvointiin on ennen hoidon aloittamista paikallaan. Anne kertoi, että moni hänen asiakkaistaan on ensimmäisellä kerralla ihmetellyt, kun hoito ei juurikaan ”tunnu missään” eli osteopaatti vain ikään kuin pitää käsiä paikoillaan kehon osien päällä.

Hoito alkoi jalkojen käsittelyllä. Jo ensi kosketuksesta lähtien tajusin, että kehossani tapahtuu jotain suurta. Anne piti vain käsiään nilkkojeni päällä ja sai koko kroppani rentoutumaan. Hän löysi kehostani ongelmakohtia, joiden olemassaolosta en tiennyt ollenkaan. Ajattelin aina toipuneeni esimerkiksi sektiosta hyvin, mutta neljän vuoden jälkeenkin haava-alue kiristeli ja vaikutti esimerkiksi lantioni asentoon. Ihmeellistä. Tunnin hoidon jälkeen kroppani oli paitsi rentoutunut, myös aivan eri asennossa. Menin ystäväni kanssa lounaalle ja kävelykin tuntui kummalliselta.

Noin viikon ajan hoidon jälkeen kärsin jonkin verran alaselkäkivuista, mutta Anne sanoi sen kuuluvan asiaan. Kroppa totuttelee uuteen asentoon. Kävin hoidossa kahdesti ja koko asentoni muuttui. Lantioni palasi sille kohdalle, missä se oli aiemmin ollut. Siis näen eron jopa silmällä, saati miltä se tuntuu. Oloni muuttui kokonaisvaltaisesti, ryhti parani kuin itsestään ja syynä siihen saattoi olla myös kiristävä sektioarpi. Olin rentoutuneempi kuin yhdenkään hieronnan jälkeen, keho tuntui ja näytti erilaiselta. Hämmästykseni oli niin suurta, että puhuin varmaan viikon läheisilleni osteopatian ihmeellisyydestä. Toisen hoitokerran jälkeen kroppa oli tasapainossa, mutta Anne suositteli käymään vaikka muutaman kerran vuodessa hoidossa, jotta tulosta voidaan ylläpitää. Osteopatia on siinä suhteessa myös edullista, sillä hoitokertoja ei tarvita kymmeniä, että tuloksia syntyy. Toki osa, esimerkiksi kroonistuneet vaivat, vaativat pitkäaikaista hoitamista. Nyt omasta hoidostani on jo pari-kolme kuukautta, mutta huomaan edelleen kuinka uintiasentoni on muuttunut lantion asennon myötä ja uinti tuntuu itseasiassa paljon helpommalta kuin ennen. Samoin juoksussa huomasin asennon muutoksen vaikutuksen juoksutekniikaan. Ihmeellistä!

Osteopatiasta voit lukea tarkemmin tämän linkin takaa. Vitalitaksen sivuilla on niin kattavasti kerrottu tästä hoitomuodosta, etten lähtenyt sitä itse mitenkään tiivistelemään. Koska se auttaa vaivaan kuin vaivaan ja sopii kaiken ikäisille vauvasta vanhuksiin, voin lämpimästi suositella teille jokaiselle visiittiä Annen luona Vitalitaksessa. Paitsi tehokas hoito, Anne itse on aivan ihana tyyppi, jota haluat vain halata hoitosi päätteeksi. Anne työskentelee Keravalla, mutta hänen luokseen pääsee nopeasti junalla. Lupaan, että kiität itseäsi hoitosi jälkeen.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria