Viikonloppusuunnitelmat uusiksi, voi v**tu mä sanon.

lauantai toukokuu 05 2018

Mun piti eilen treenata salilla, tänään juosta ja huomenna uida. Mun pitäisi olla tällä hetkellä menossa Antti Tuiskun keikalle, jossa meillä olisi ollut aitiossa kaikki ihanat tarjoilut, hauskaa seuraa ja sanoinko jo, että mulla on siis lapsivapaa viikonloppu? Micael on mökillä ja olisi ollut loistava mahdollisuus täyttää päivät kaikella sellaisella tekemisellä, jota ei muutenkaan voi lapsen kanssa tehdä. No, toisaalta tässä ajoituksessa oli jotain hyvää. Lapsen kanssa on helvetillistä sairastaa.

Eilen töistä tullessa ei tullut mieleenkään lähteä salille. Nukuin ensimmäiset päiväunet moneen vuoteen ja illallakin kaaduin suoraan sänkyyn illallisen jälkeen. Aamulla nousin ylös ja meinasin pyörtyä sekä oksentaa. Käsi ei nouse ylös ollenkaan ja olo on todella vetämätön sekä kuumeinen. Olisin edes oikeasti kipeä, mutta olen kipeä ROKOTTEESTA. Miten turhauttavaa saada itsensä tähän kuntoon vapaaehtoisesti otetusta rokotuksesta, josta ei muille tullut mitään oireita. Kirjoitan teille huomiseksi postauksen siitä, miksi olen tästä jäätävästä olostani huolimatta sitä mieltä, että punkkirokote pitäisi olla pakollinen ihan kaikille merenrannalla asuville, mutta nyt voimani eivät riitä siihen. Harmittaa ihan hirveesti, etten päässyt sinne Antin keikalle, se on varmaan niin huikee, ettei sanat riitä. Huikee on kyllä pettymyskin.

Jotain sentään saatiin aikaan tänään. Raahauduin huiviin ja aurinkolaseihin verhoutuneena keittiöpalaveriin ja tilattiin meidän tuleva keittiö, yayyy! Siitä tule niiiiiin hieno, en malta odottaa että remppa on ohi ja keittiö paikoillaan. Ruokakauppareissulla tein jopa heräteostoksen, maailman söpöimmät kesäkorkkarit ikinä. Oon myynyt niin paljon vaatteita ja asusteita Zadaassa, että annoin itselleni luvan pieneen ylimääräiseen hankintaan. Yritin nauttia auringosta myös hetken aikaa Mattolaiturilla, mutta lähdettiin kyllä samantien kotiin. Hassua, että menetettyjä treenikertoja ei edes kaipaa nyt, kun olo on niin tuskainen, ettei voi ajatellakaan liikuntaa. Nyt kroppa on niin loppu, että pakko mennä nukkumaan hetkeksi, jotta jaksaa tehdä ruokaa. Olisko siellä vertaistukea, miten nopeasti rokotuksen aiheuttama huonovointisuus häviää?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Narsistin uhri

sunnuntai huhtikuu 29 2018

En oikeastaan edes pidä sanasta narsisti, sillä se on menettänyt merkitystään väärinkäytösten takia. Nykyään tuntuu, että joka toinen parisuhteessa ongelmia aiheuttava henkilö leimataan narsistiksi ja sanaa kulutetaan aivan liikaa myös silloin, kun ei ole lainkaan kyse narsismista vain esimerkiksi sairaalloisesta mustasukkaisuudesta tai suuresta kontrolloinnin tarpeesta. Kaikissa ihmisissä onkin yhtäkkiä narsistisia piirteitä, jos oikein tarkastelee. Narsismissa onkin kyse narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, jonka edellytykset eivät läheskään aina täyty, vaikka käyttäytyminen olisi kuinka narsismille tyypillistä. Narsismia on vaikea tunnistaa ja narsistin uhri usein kertookin ajautuneensa tilanteeseen aivan tietämättään, sillä narsistisen puolison ”luonne vain muuttui yhtäkkiä”.

Joku ehkä miettii nyt, miksi kirjoitan tätä? Siksi, koska olen itse ollut parisuhteessa hyvin narsistisia piirteitä omaavan ihmisen kanssa. En halua puhua hänestä varsinaisesti narsistina, sillä se olisi ikään kuin diagnoosin antamista perusteettomasti, vaikka omasta mielestäni siihen voisikin olla syitä. Mutta kun en tiedä, en halua leimata ketään. Tiedän mitä on, kun ihana ihminen vähitellen muuttuukin aivan erilaiseksi. Sairaalloinen mustasukkaisuus ja jatkuva kontrolloinnin tarve olivatkin lopulta pieniä juttuja. Yhtäkkiä pukeutumistani alettiin määritellä, esimerkiksi hihattomia paitoja ja korkoja ei olisi saanut käyttää ollenkaan. Pikkumekoista nyt puhumattakaan. Rannalle ei olisi saanut mennä yksin ja mun puhelinta ja tietokonetta tutkittiin aivan kokoajan, myös ei-niin-sallituilla keinoilla, jolloin esimerkiksi kaikki näppäinpainallukseni jäivät muistiin ja näitä oli sitten mahdollista seurata. Kaveripiiriäni yritettiin määritellä, Facebookistani oli poistettu varmaan kymmeniä ihmisiä vain siksi, että ”he ovat huonoa seuraa”. Mun tietokoneelta poistettiin kaikki kuvat, joissa olen ystävieni kanssa, bikineissä tai joissa minulla on hauskaa yksinäni (tästä mä tavallaan kannan kaunaa kaikkein eniten). Tämän lisäksi mua dissattiin tietyllä tavalla kokoajan. Olin aivan hirveän huono siivoamaan, en muka tehnyt koskaan kotitöitä (jotka tein siis aivan yksin) ja kaikkea käytöstäni arvosteltiin jatkuvasti. Ulospäin kukaan ei tietenkään huomannut mitään, sillä usein narsistisia piirteitä omaava henkilö on tässä todella taitava.

Luojalle kiitos olen, ja olin, niin vahva ihminen, että pääsin hänestä lopulta aika pian eroon enkä alistunut siihen, mitä hän minulta vaati. En ole nähnyt häntä eromme jälkeen ollenkaan, ja tämäkin kertoo siitä, miten rajoittunutta koko maailma oli. Ei meillä ollut yhteisiä ystäviä, joiden kautta näkisimme jatkossa toisiamme, kuten muissa parisuhteissani on ollut. Kenellekään ihmiselle, jonka olen tavannut ensimmäistä kertaa tuon eron jälkeen, en ole puhunut hänestä oikeastaan ollenkaan, oikeastaan kukaan ei tiedä edes hänen nimeään. En halua puhua hänestä en uusien, enkä vanhojen ystävieni kanssa ja olen saanut suljettua nuo kaikki pahat asiat maailmastani pois kokonaan. Siksi pystyn kirjoittamaan tätä, mutta en siltikään halua, että kukaan läheiseni kommentoi tätä asiaa millään tavalla. En halua palata vatvomaan enää noita asioita. Uskon kuitenkin, että ihminen voi muuttua ja ehkä hänelläkin on asiat nyt hyvin. Noista ajoista jäi minuun kuitenkin pysyvä jälki ja juuri siksi olen aivan älyttömän tarkka omasta vapaudestani ja itsenäisyydestäni, enkä halua tehdä asioita, joista en oikeasti pidä. Kuten esimerkiksi muuttaa pois rakastamaltani alueelta, sillä asuminen paikassa joka ei tunnu kodilta, toisi varmasti mieleen ne ikävät ajat elämässäni.

Halusin kirjoittaa tämän ennen kaikkea siksi, että siitä olisi ehkä jollekin apua. Narsistin uhri ei aina ole pahoinpitelyn tai raiskauksien uhri, vaan henkinen alistaminen ja väkivalta ovat yhtälailla narsistisia piirteitä. Nuo yllämainitut ovat tietysti niitä ikäviä ääripäitä, mutta kyllä narsistista on todella paljon haittaa vähän lievemmissäkin tapauksissa ja elämän narsistin kanssa vaikuttaa uhrissa varmasti pitkään, jopa loppuelämän. Kun elämä ei ole väkivaltaista ja suhteessa on myös niitä hyviä hetkiä, ajatellaan että eihän tämä nyt ole niin paha juttu. Syytetään itseään ja alennutaan siihen, mitä narsisti sanoo. Moni pelkää eroa ihan ihmeellisistä syistä, vaikka varmasti tietää että on parempi olla yksin. Ehkä sekin on yksi narsistisen ihmisen ominaisuuksista. Luoda illuusio, että yksin ei muka pärjäisi. Mutta kyllä meistä ihan jokainen pärjää.

Narsismista ja näistä vähän lievemmistäkin ilmiöistä pitää puhua enemmän. Tällaisille ihmisille pitäisi kehittää paljon enemmän hoitomuotoja, mutta toisaalta, miten narsistinen henkilö tajuaa, että hänellä on muka ongelma? Harvaa lopulta kiinnostaa jäädä ottamaan selvää ja hyvin harva narsisti saa koskaan hoitoa, sillä ei miellä itseään sairaaksi. Narsistin kanssa eläminen on mahdotonta, eikä narsisti parane KOSKAAN ilman ammattiapua. Jos sinulla on kokemuksia narsistista niin parisuhteessa, kuin vaikka työpaikallakin, haluaisitko jakaa omasi kommenttiboksissa? Näistä asioista on usein vaikea puhua, mutta kommentin voit jättää nimettömästi ilman sähköpostiosoitettasikin, jos niin haluat.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Akupunktio ja miksi hullaannuin siitä?

lauantai huhtikuu 28 2018

Akupunktio on monelle tuttu hoitomuoto, mutta kuinka moni on lopulta itse kokeillut sitä? Olen tiennyt akupunktiosta varmaan jo ennen kouluikää, mutta en ole koskaan itse kokeillut. Aluksi pidin akupunktiota vähän huuhaana, mutta koska kyseenalaistan nykyään monen lääkehoidon vaikutuksen, sivuvaikutuksista nyt puhumattakaan, aloin tutustua siihen paremmin vasta hiljattain. Oikeastaan kaikki lähti siitä, ettei ystäväni synnytystä käynnistänyt edes maksimimäärät oksitosiinia. Lopulta synnytys käynnistyi akupunktion avulla. Akupunktiota on tutkittu vuosikymmeniä, ellei satoja, ja se perustuu kiinalaiseen lääketieteeseen. Puolustan länsimaista lääketiedettä kyllä – etenkin vakavien sairauksien hoidossa. Uskon kuitenkin, että sen tehokkuus on lopulta kääntynyt vähän alkuperäistä tarkoitusta vastaan ja lääkkeiden syönnistä ja lääkehoitoon päätymisestä ylipäätään on tullut liiankin suosittua. Onneksi esimerkiksi antibioottikriittisyys on kasvanut viime vuosina vähitellen. Syöpää ei paranneta vaihtoehtohoidoilla edelleenkään, ikävä kyllä. Mutta, lääkkeettömät hoitomuodot yleistyvät kokoajan ja yhä useampi kieltäytyy ns. turhista antibioottikuureista. Se, mikä lopulta on turhaa, on tietysti meidän jokaisen arvioitava itse. Joulukuussa 2016 kituuttelin poskiontelotulehduksen kanssa monta viikkoa, sillä ”se paranee kyllä ilman antibioottikuuria”. Lopulta itkin keskellä yötä kivusta, joka ulottui jo hammasjuuriin asti ja lamautti minut täysin. Alennuin lääkäriin, aloitin penisilliinikuurin ja paranin parissa päivässä. Oman olon ja kehon kuunteleminen on todella tärkeää.

No, se siitä ja takaisin varsinaiseen aiheeseen eli akupunktioon. Jopa maailman terveysjärjestö WHO suosittelee yli 400 erilaiseen tautiin tai oireeseen akupunktiota. Olen aiemminkin tiennyt akupunktion positiivisen vaikutuksen migreenin hoidossa, stressin lievityksessä ja lihasjumien hoidossa, mutta en ollut ajatellutkaan, että sillä voidaan hoitaa jopa masennusta. Mielialalääkkeitä saa nykyään todella helposti. Liiankin helposti. Tottakai ne ovat tietyissä tilanteissa paikallaan ja pelastavat jopa ihmishenkiä. Kuitenkin uskon, että monet mielenterveysongelmat ja masennusdiagnoosit voidaan ennaltaehkäistä ja toiset jopa hoitaakin täysin esimerkiksi liikunnalla, akupunktiolla ja psykoterapialla. Ilman lääkkeitä. Joku voi kohottaa nyt kulmiaan, mutta uskon että lääkkeettömillä hoitomuodoilla pääsee pitkälle mikäli masentuneisuuden, ahdistuneisuuden tai paniikkihäiriön tunnistaa ajoissa. Akupunktio todella vaikuttaa mieleen ja stressiin. Masennukseenkin. Ainakin itse kärsin hyvinkin vaihtelevasta mielialasta, olen todella temperamenttinen, kärsimätön ja lyhytpinnainen. Kävin akupunktiossa ja hoidon tekijä varmaan huomasi tämän heti, sillä hän ehdottikin, että hoitaisimme muiden hoidettavien alueiden lisäksi myös sitä.

Ensimmäinen kokemus oli ihan huikea. Siinä mä vaan makasin neulat päässä, käsissä ja jaloissa ja olo oli superrentoutunut. Koko päivä meni vähän hassussa mielentilassa, sellanen tasainen ja raukea olo valtasin koko kropan ja mielen. Nyt kun tarkastelen näitä muutamia päiviä taaksepäin, se pahin stressikin on helpottanut. Jos joku ihmettelee tätä postauksen kuvaa, valitsen sen tähän oikeastaan siksi, että tuo olotila kuvaa sitä akupunktion jälkeistä tunnetta hyvin. Ihan kuin pitkän, rauhallisen joogatunnin jälkeen. Rentoutunut ja kevyt. Olen muuten ihminen, joka ahdistuu heti jos on jotain epämukavaa päällä ja suurin osa neuleista kutittaa minua. Revin kaikki laput irti vaatteista jo ennen kuin saan vaatteen edes kaappiin. Akupunktion jälkeen tuntui kuin ei olisi vaatteita päällä lainkaan, sellainen ihmeellisen rento ja raukea olo valtasi koko kropan.

Akupunktio auttaa toki fyysisiin oireisiin kuten erilaisiin kiputiloihin, lihasjumeihin, iskiasvaivoihin, hitaaseen palautumiseen, rytmihäiriöihin ja lukemattomiin muihin vaivoihin. Lihaskipuni hävisivät, tosin se voi olla myös seurausta vähän kevyemmistä treenipäivistä. Olen kuitenkin ensi viikolla menossa uudestaan ja varmasti jatkan akupunktiota niin pitkään, kuin koen siitä hyötyväni. Eniten varmasti juuri henkisesti. Siispä hei hei liian korkeat kortisolitasot!

Onko teillä kokemusta akupunktiosta ja jos, niin millaisissa tilanteissa?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria