Lapsi ja koirat – miten se onnistuu?

tiistai lokakuu 17 2017

Lapsi ja koirat ovat mielikuvissani ihana yhdistelmä. Molemmat tottuvat toisiinsa, leikkivät yhdessä ja äkkiä lapsi kasvaa niin isoksi että hoitaa toisinaan ulkoilutuksetkin. Mmm, no, melkein jotain sellaista..

Koiran, saati koirien, ulkoilutus on aivan oma lajinsa. Kesällä ihan ok, kun ei tarvitse liiemmin pukeutua, mutta siinä vaiheessa kun pitäisi pukea kuravaatteet itselle, lapselle ja koirille, ulkoilutus saa aivan uuden käänteen. Siitä tulee ärsyttävää. Yritäpä tehdä tämä aamulla.

Ongelma, johon todella haluaisin ratkaisun. Miten voi käyttää koirat iltakävelyllä kun on yksin kotona lapsen kanssa ja lapsi menee ajoissa nukkumaan? Öö, ei mitenkään? En kehtaa edes kertoa kuinka suoriudun tästä toisinaan kun tälläinen tilanne tulee eteen.

Lapset kiusaavat koiria. Koirat tottuvat ja jossain vaiheessa lapsi ymmärtää, että se on väärin ja lakkaa esimerkiksi jahtaamasta koiria, mutta koirien kiusaamiselta ei voi kokonaan välttyä. Tai saa olla kyllä aikamoinen kasvatusguru.

Koirat haistelevat ja nuolevat lattialla makaavaa vauvaa ja varastavat sukat ja tumput. Samoin pehmolelut. Myöhemmin ruoat. Voi kuinka monta aamua onkaan kiukuteltu, kun chihuahua varastaa karjalanpiirakan. 

Pieni lapsi luulee myös kontatessaan raakaruokapullia ihan omiksi lihapulliksi. Nam nam. Mahtoi olla makuelämys.

Aamut saavat aivan ainutlaatuisen lisän, kun muutenkin katastrofaaliseen kiireeseen lisätään koirien ruokinta ja aamukävely. 10 minuutin pikainen aamulenkki on lapsen kanssa vähintään 30 minuuttia.

Huomiota pitäisi riittää rajattomasti. Muutama ekstrakäsi ja pari tuntia lisää aikaa näihin päiviin, niin tasapuolinen huomioiminen voisi vaikka onnistuakin. Huono omatunto on tuttu kaveri koira- ja lapsiarjessa.

Karvaa. Karvaa, karvaa, karvaa. Ja hiekkaa, kuraa ja likaisia jälkiä kauniissa vaaleassa tammiparketissa. Kahta kauheammin.

Toisaalta.. On ihana hakea lapsi päiväkodista koirien kanssa kävellen (tämä tosin hyvällä tuurilla tapahtuu ehkä kerran viikossa). Pieniä koiria on pikkuisenkin helppoa ja turvallista taluttaa ja lapsi oppii kuinka koiraa komennetaan. ”Viida ei hauku!” on tuttu huuto ulkona ja lapsi haluaa mielellään antaa makupaloja ja luita koirille esimerkiksi istumista vastaan, jolloin koirien kunnioitus lasta kohtaan kasvaa. Lapsi oppii käsittelemään koiria ja koirat tottuvat pieneen lapseen sekä (jumalattomaan) meteliin. Eräänä iltana metrin mittainen kolmevuotias kieri maassa ison kultaisennoutajan kanssa ja viime viikolla silitti hyvin arkaa ja lapsia pelkäävää terrieriä, sillä koirat luottivat niihin tottuneeseen lapseen niin kovasti. Koirat ovat suuri rikkaus lapsille mutta lapset voivat olla sitä samaa myös koirille.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Mikä saa kiusaamaan?

torstai lokakuu 12 2017

Kiusaaminen on ollut mielessäni viime aikoina. Somessa aihe näkyy tasaisin väliajoin ja nyt äitinä sitä miettii taas aivan eri tavalla kuin ennen. On lasten kiusaamista (jopa jo päiväkoti-ikäisestä lähtien), mutta kiusaaminen näkyy myös aikuisten keskuudessa. Niin netissä kuin työpaikoillakin. On huutava vääryys, että kiusattu on se joka joutuu tekemään muutoksia. Hän, joka ei ole tehnyt mitään väärää, joutuu vaihtamaan koulua tai jopa työpaikkaa. Kiusattu on se, joka saa usein ammattiapua vaikkei alunperin olisi sitä tarvinnut lainkaan. Kiusaamista vastaan järjestetään paljon kampanjoita ja kiusaaminen on onneksi jopa vähentynyt. Kiusattuja autetaan yhä enemmän ja nykymaailmassa terapiat ja kaikki muu psyykkinen apu ei ole enää lainkaan niin hävettävää kuin ennen. Se on todella hienoa. Mutta miksi unohdamme edelleen ne kiusaajat? 

Kaikki meistä tietävät varmasti jonkun koulukiusaajan, ehkä useammankin. Miettikää heitä hetki ja miettikää sitten, mikä sai heidät kiusaamaan? Sama juttu työpaikkakiusaajien kohdalla. On toki heitä, jotka ovat täysiä narsisteja, mutta sillekin on todennäköisesti syy. Syy, joka löytyy jo sieltä lapsuudesta. En usko, että kukaan mieleltään tasapainoinen, terve ja hyvinvoiva ihminen kiusaisi ketään. Jos itsellä on hyvä olla, ei ole tarvetta kiusata eikä asettaa itseään muiden yläpuolelle. Tämä ilmiö näkyy niin siellä päiväkodeissa kuin työpaikoillakin. Pahiten se varmasti näyttäytyy juuri koulumaailmassa. Kun kotona ei saa huomiota ja rakkautta, sitä haetaan kyseenalaisin keinoin muualta. Kiusaajalla voi olla traumaattinen lapsuus ja rikkinäinen perhe sekä surkeat taloudelliset lähtökohdat tai hän voi olla hyvinkin varakkaasta ja ulospäin täydelliseltä näyttävästä perheestä. Ehkä vanhemmat ovat niin keskittyneitä uraansa ja omaan hyvinvointiinsa, että lapsi unohtuu siinä sivussa. ”Onhan se jo koulussa ja sillä on kavereita..” 

Hyvin usein kiusaajan motiivina kiusaamiselle on myös kateus. Terve ja rakastettu lapsi pystyy olemaan myös terveellä tavalla kateellinen. Siihen vaikuttavat hyvin paljon vanhempien esimerkki ja kasvatus. Lasta tulisi tukea ja kannustaa, että hän pystyy saavuttamaan vaikka mitä itsekin ja ettei aina tarvitse olla kuitenkaan paras. Silti hän on hyvä juuri sellaisena lapsena kuin on, omalle perheelleen se kaikkein rakkain ja paras. Aikuistenkin maailmassa kateus on toisinaan todella julmaa. Ystäväni valehteli työpaikallaan jopa poissaoloistaan, kun ei pystynyt kiusaavalle kollegalle kertoa että on lähdössä upealle luksuslomalle. Nettikiusaamisesta nyt puhumattakaan. Omaa kateutta, kiukkua ja muuten vain pahaa päivää on helppo purkaa varsinkin nimettömänä. Kasvotusten vaietaan kyllä, mutta somessa räksytetään senkin edestä. Se on säälittävää.

Kiusaaja on se, joka tarvitsee apua. Hänellä on paha olla ja mitä luultavammin kiusaava lapsi hakee kiusaamisellaan huomiota, hyväksyntää ja haluaa itsensä muiden yläpuolelle. Aikuinenkin. Siksi olisi tärkeää puuttua pienimmissäkin kiusaamistapauksissa  kiusaajan käytökseen. Pohtia missä on vika ja mikä saa kiusaamaan? Psyykkistä apua tarvitsee ihan ensimmäisenä se kiusaaja. Mieluummin ennen kuin hän ehtii kiusata yhtään ketään. En käsitä miten vielä nykyäänkin suljetaan silmät tältä ongelmalta? Lapsia tehdään kyllä ja nykyään niitä oikein patistetaankin tekemään, mutta heidän hyvinvoinnistaan tulee huolehtia (omasta mielestäni) läpi elämän. Liian moni lapsi jää huomiotta, syystä tai toisesta, ”hyvissäkin” perheissä. Miksi kukaan ylipäätään edes tekee lapsia jos heille ei ole aikaa? Vanhemmat, muistakaa rakastaa ja antaa lapselle teidän aikaanne. Olkaa aidosti kiinnostuneita, jättäkää hetkeksi ne työt ja omat henkilökohtaiset ongelmat sivuun. Niin pienet kuin isotkin lapset tarvitsevat tunteen, että joku välittää ja hyväksyy juuri sellaisena kuin on.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Lomalla ilman lasta

torstai syyskuu 28 2017

Niin ja terkkuja aurinkoisesta Barcelonasta! Lensimme tänne myöhään eilen illalla ja olin suorastaan hämmästynyt kuinka pirteänä heräsinkään tänään. Koska tulimme tänne ystäväpariskunnan häiden takia, Micael jäi Suomeen tätinsä luokse. Olikin outoa pitkästä aikaa matkustaa matkustaa yksin, sillä kaikki tämän vuoden reissut olen tehnyt hänen kanssaan. Loma ilman lasta tulee kuitenkin tarpeeseen, vaikka olenkin kovasti nauttinut kolmevuotiaan seurasta ja tuon ikäisen äitinä olemisesta paljon enemmän kuin silloin ihan pikkulapsiaikoina. Aikuisten seura ja se tietty huolettomuus ovat tarpeellisia jokaiselle vanhemmalle. Tiedättehän, kun tarvitsee huolehtia vain itsestään. Toisinaan aivan ihanaa!

Olin ensimmäisen kerran lomalla ilman lasta Micaelin ollessa vajaan vuoden ikäinen. Olin viisi päivää New Yorkissa ja irtiotto vauva-arjesta teki todella hyvää varmasti molemmille. Micaelilla on niin ihanat hoitopaikat joko äitini tai tätinsä luona, että hoitoon jättäminen on ollut aina helppoa. Myöhemmin olen tehnyt muutamat Lapin sekä Rivieran reissut aikuisten kesken ja todennut, että lentämisestä oppii tosiaan nauttimaan oikeasti vasta sitten, kun on lentänyt pienen lapsen kanssa. Nykyään se on onneksi jo mukavaa ja miellyttävää kaikille, mutta pienemmän kanssa.. Aikamoista stressiä. Nautin kyllä täysillä eilisistä lentomatkoista, lensimme Barcelonaan siis Dusseldorfin kautta sillä säästimme siinä lähes tonnin (?!) suoran menolennon ollessa aivan törkeän hintainen. Suosittelen kyllä varaamaan lennot aina ajoissa. Ilman lasta ja hyvien ystävien seurassa lento pompulla meni kuitenkin tosi kivuttomasti ja illalla pääsin sukeltamaan tänne Barcelonan W-hotellin pehmeisiin lakanoihin. Tänään ollaan treenattu heti aamusta ja nautittu auringosta hotellin upeilla allasalueilla. Kohta sitten ihmettelemään kaupunkia..

Mutta ai että, tää liikkumisen vapaus on aika mieletöntä vaikka Micaelia onkin nyt jo ikävä. Voin mennä koska tahansa spahan, salille, uimaan yksin tai lähteä shoppailemaan kaupungille ilman että kukaan kitisee pitkää kävelymatkaa tai tylsyyttä. Toivon jokaiselle äidille ja isälle mahdollisuutta pieneen irtiottoon ihan vaikka hotelliviikonlopun merkeissä. Ja vaikka kuka sanoisi mitä, pieni lapsi on aina rasite parisuhteelle. Siksi olisikin tärkeää järjestää niin omaa aikaa yksin kuin sitä yhteistä parisuhdeaikaakin. Pieni loma ilman lasta auttaa jaksamaan kummasti siinä arjessa. Vaikka ajattelenkin jatkuvasti, että vitsi miten Micael tykkäisi olla täällä.. Oletteko te päässeet lomailemaan aikuisten kesken vai miten huolehditte siitä oman ajan ottamisesta? Tai raaskitteko ylipäätään laittaa lapsia hoitoon?

PS. Jos Barcelona-jutut ja tarkempi kurkistus meidän reissuun kiinnostaa, seuraa mua Instassa (@mirvannamaria) – postailen paljon ig-storyn puolelle kuvia ja videoita Barcelonasta ja hääviikonlopun kulusta!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian