Kuinka monta kertaa äiti sanoo EI?

perjantai huhtikuu 13 2018

Raskaustestiä tehdessään.. ”Ei, ei, ei..” Toivoi sitten kumpaa lopputulosta tahansa.

”Ei helvetti taas mä oksensin.”

”Ei, mä en halua synnyttää!”

”Ei mä en kestä enää.”

Kun lapsi on syntynyt, ei taitaa olla äidin käytetyin sana. ”Ei, älä herää vielä”, ”Ei oo totta, taas ohi vaipasta”, ”Ei kai se oo korvatulehdus?” on kuultu varmasti jokaisen äidin suusta jo ennen kuin varsinainen kieltäminen alkaa. Ei sinne, ei tänne, ei nyt, ei tänään, ei onnistu, ei ole rahaa, ei sitä, ei tätä, ei se mitään.

Mietin välillä ihan kauhistellen, kuinka monta kertaa päivässä olen taas kieltänyt lasta? Tavallaanhan kasvatus on sitä, että opetetaan mikä on oikein ja mikä väärin. Ei-sana on käytössä jatkuvasti kun lasta yritetään ohjata oikeaan suuntaan ja opettaa nimenomaan sitä, mikä on väärin. Vanhemmat kieltävät kovasti, mutta vastaavasti kehummeko tarpeeksi? Muistammeko mainita niistä kerroista, kun lapsi tekee oikein? Joskus pidän itseäni aivan super negatiivisena äitinä, joka vain kieltää ja kieltää. Apua, en halua olla sellainen! Mutta toisaalta, en myöskään halua, että lapseni kasvaa ilman minkäänlaisia sääntöjä tai kuria. Tasapainoa ei ole todellakaan helppo löytää tässäkään asiassa. Tuttuja ajatuksia kenties muillekin?

Olen myös ajatellut varsinkin ihan pienen lapsen kohdalla, että häviääkö sen ei-sanan merkitys kun sitä jatkuvasti toistelee ja ymmärtääkö lapsi sitä enää? Ei-sanan sanominen on kuitenkin niin helppoa, että sitä toistelee lopulta ihan huomaamattaan, aamusta iltaan. Meillä ainakin on kiellettävää riittänyt. Olen yrittänyt tietoisesti löytää vaihtoehtoja ei-sanalle, ottanut kädestä pientä taaperoa, johdattanut muualle kiellettyjen asioiden luota, antanut uhmaikäiselle vaihtoehtoja, kertonut miksi kielletty asia on niin väärin ja niin edelleen. Silti se ’ei’ tulee sieltä vaan ihan joka hetki! Tuo lapsi varmaan ajattelee että äidin toinen nimi onkin Ei.

Kuuluuko EI sinunkin sanavarastosi käytetyimpiin sanoihin? Toimiiko teillä pelkkä sanallinen kielto vai käytätkö muita keinoja? Tää vanhemmuus on kyllä toisinaan niin kauhean hankalaa.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


En halunnut olla äiti – ja muita typeriä entisiä mustavalkoisuuksia elämästäni

keskiviikko huhtikuu 04 2018

Minusta on edelleenkin vähän hassua lukea jonkin nuoren bloggaajan tekstiä, jossa hän kertoo ettei koskaan halua lapsia. On tietysti totta, etteivät kaikki halua. Eivät nuorena, eivät vanhana, ikinä. Enhän minäkään halunnut, enkä toisaalta usko, että olisin koskaan tehnytkään lasta jos en olisi vahingossa tuota pientä ihmettäni saanut. Siksi pidänkin tuota vahinkoa elämäni onnellisimpana sattumana. Tai mistäs sitä tietää? En vain voi kuin todeta, että mikäli en olisi silloin saanut lasta, toivon että olisin myöhemmin tajunnut haluta edes tämän yhden. Eilen illalla istuin mökin sohvalla ja tuijotin pientä kättä, joka puristi omaani. On maailman hienoin asia olla äiti. Olen aiemmin ollut todella mustavalkoinen mielipiteissäni. En tarkoita, että olisin ollut aina mielestäni oikeassa, mutta en ole nähnyt koskaan sitä mahdollisuutta, että voisin olla jotenkin eri mieltä. Samalla minulla on aina ollut kovin vahvat mielipiteet. Mutta se kuuluisa ikä.. En ole vielä edes kolmekymppinen, mutta olen muuttanut käsitystäni elämästä – niin omasta kuin yleisestikin, todella paljon.

Voi kuinka pidinkään jossain vaiheessa ulkona käymisestä ja baarissa pyörimisestä. Vapaat viikonloput oli tietenkin käytettävä hyödyksi ja lähdettävä ulos. Sittemmin olen ymmärtänyt, että sekin on ollut vain vaihe. Ajattelin, että elämähän on täysin ohi kun lakkaa käymästä säännöllisesti ulkona eikä näe niitä baarituttuja kuukausiin. Voi Mirva, mitähän sä oikein mietit? Tässäkin asiassa sosiaalinen paine on aika isossa roolissa. Ystäväpiiristäni kuitenkin monet viettävät kaikki vapaat viikonloppunsa lasillisen, jos toisenkin ääressä, niin sille selväpäiselle treenaajalle tuli yllättävän helposti ulkopuolinen olo. Ja ihan syyttä. Toisaalta yhtäkkiä olen taas saattanut alkaa käydä uudestaan vähän useammin baareissa tai kesällä aktivoitua aivan eri tavalla sosiaalisen elämäni kanssa.

Ylipäätään tämän ”vaiheteorian” käsittäminen on ollut aika merkityksellistä. Että elämässä tulee ja menee niitä vaiheita, oli kyseessä sitten vastasyntynyt pieni vauva tai aikuinen. On liikunnallisempaa vaihetta, on huoletonta juhlavaihetta, on pohdiskelevia kausia, synkkiä hetkiä ja niitä valoisia jaksoja, jolloin uskoo itseensä enemmän kuin koskaan. Olin ennen aivan liikaa joko tai.

En olisi joskus uskonut nauttivani koko sydämestäni pääsiäisestä selvinpäin lapsiperheseurassa. Mökissämme oli jopa kolme pientä lasta ja oli aivan ihanaa askarrella, kuunnella lasten lempparimusiikkia, laskea pulkkamäkeä ja treenata laskettelua. Entinen kauhukuvani. Kapinoin aivan liian rajusti muutenkin sitä perinteistä äitimyyttiä vastaan ja samalla unohdin nauttia omasta äitiydestäni. Kiintyminen lapseeni kesti todella kauan, mutta kun se tapahtui, äidinrakkaus muutti kaiken. Maailma ei ole enää ollenkaan niin mustavalkoinen ja pääsiäinen lasten kanssa voittaakin yhtäkkiä ne aiemmin rakastamani after skit.

Toinen merkittävä tekijä äitiyden lisäksi on ollut tämä blogi. Se on muuttanut ajatusmaailmaani todella paljon, ja vaikka seison edelleen joka ikisen blogikirjoitukseni takana, en ole enää mielipiteissäni niin jyrkkä. Olen saanut täältä paljon uusia näkökantoja ja ymmärrystä erilaisuudelle. Se onkin suurta rikkautta, pitää kiinni mielipiteistään, mutta samalla ymmärtää häntä, joka on kanssasi eri mieltä. Niin sitä vaan viisastuu päivä päivältä. Ja kuten olen aiemminkin sanonut, vaikken kadu mitään, mietin silti usein, että olisinpa tiennyt ja toiminut toisin.

Turhaa se on, mutta toivottavasti tulevaisuudessa olen sitten fiksu ja ymmärtäväinen. Äitinä ja aikuisena.

Me lennetään tänä yönä kotiin. Haikeana pakkasin tavarat. Sukset varastoon, monot laatikoihin, kelkkakamat kassiin. Jos nyt ei vappuna tulla, niin sitten vasta ensi talvena. Nämä taisivat olla kauden viimeiset hiihdot. Vähän kuin venekauden lopetus syksyllä. Haikeaa, mutta jotenkin sitä jo odottaa seuraavaa kertaa. Tämä talvi on ollut ehkä tähänastisen elämäni paras.


Pääsiäisen vietto ei voisi alkaa paremmin

perjantai maaliskuu 30 2018

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Hiihtoa, pääsiäisaskarteluja, lämmittäviä auringonsäteitä, valoisaa vielä iltakahdeksalta, naurua, saunomista, laskettelua, lautailua.. Kolme lasta, mökki täynnä ystäviä, kylpylä ja uunissa odottava lammaspaisti.

Olen ollut viimeksi Levillä pääsiäisenä vuonna 2011. Nyt syön aamiaista, valmistaudun hiihtolenkkiin ja toivon, että tällaisia pääsiäisiä tulee vielä monta. Olen edelleen sen pilkkopimeän kaamosajan jälkeen ihmeissäni tästä loputtoman pitkästä valoisuudesta. Me vietetään pääsiäistä täällä Levillä ystävien kanssa ja mukana on jopa kolme lasta. Vähän erilainen pääsiäinen kuin viimeksi täällä ollessani. Teinkin facebook-päivityksen siitä, miten en olisi koskaan uskonut fiilisteleväni perhe-elämää näin paljon, mutta täähän on ihan parasta. Sitä on ollut niin mustavalkoinen mielipiteissään. Oikein hauskaa pääsiäistä teille kaikille!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian