Miten pukea lapsi talvella?

perjantai marraskuu 10 2017

Olin se äiti, joka vauva- ja pikkulapsiaikana googlasi aina kaiken lapsen syömisestä tai pukeutumisesta lähtien. ”Miten pukea lapsi talvella? Miten paljon 1,5 vuotias syö? Paljonko 10 kk ikäinen tarvitsee unta?” Mulla ei oo ollut ketään, keneltä kysyä, joten oikeastaan kaiken olen opetellut itse joko tietoa etsien tai oman kokemuksen kautta. Siksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta, jota pähkäilen nyt neljättä vuotta ja kokosin tähän postaukseen omia hyväksi havaittuja vinkkejäni. Miten pukea lapsi talvella? Koostin postauksen eri osiin erilaisten lämpötilojen mukaan. Jokainen lapsi on tietysti oma yksilönsä, toiset liikkuvat enemmän kuin toiset, jotkut hikoilevat helposti ja toiset ovat jo vauvaiästä asti vähän vilukissoja. Tästä syystä kannattaa suosia laadukkaita ulkoiluvaatteita ja erityisesti luonnonmateriaaleja aluskerroksissa.

Talven plussakeleillä on todennäköisesti vähän märkää, joten vedenkestävyys on ehdoton edellytys kunnon vaatteelle. Vesipilariarvoista en ymmärrä tuon taivaallista, joten myyjän apu lastenvaateliikkeessä on kullanarvoista. Jos lämpötila on +5 asteen yläpuolella, käytän mieluummin kuorivaatteita (välikausivaatteina ainakin meillä käytössä) joiden alle puen sitten lämpimämmät vaatteet, yleensä aluskerroksen sekä välikerroksen. Fleecetakit ja housut ovat olleet kovassa käytössä juuri näillä keleillä kuoriasun kanssa. Jos on kuivaa, jalkaan goretex-lenkkarit, jos taas lätäköitä niin kumisaappaat ja villasukat.

Tämä -5c – +5c taitaa olla yleisin lämpötila ainakin Etelä-Suomen talven aikana. Silloin puen lapselle jo toppahaalarin, mutta alle riittää ihan ohuet sisävaatteet. Jos ulkoilemme vapaa-aikana, tekninen kerrasto tai merinovillakerrasto ovat yleensä käytössä sellaisenaan haalarin alla, päiväkotipäivinä puen ihan tavalliset colleget. Kaulaan villakauluri, käsiin paksummat rukkaset ja jalkaan joko goretex-lenkkarit tai sade-, ja loskasäällä Sorelin vedenpitävät talvikengät. Kunhan jalat, pää ja kädet pysyvät lämpimänä, voi esimerkiksi kaupungilla ja ruokakaupassa käydä ihan hyvin sisävaatteissa+toppatakissa. Kaupoissa näkee aivan liikaa rattaissa huutavia pikkulapsia, joilla on ihan selvästi kuuma. Kerrospukeutuminen kuulostaa tylsältä, mutta helpottaa elämää lapsen kanssa huomattavasti.

Kun pakkasasteita alkaa olla enemmän, käytän AINA villavaatteita aluskerroksena, oli päiväkotipäivä tai ei. Ohut merinovillakerrasto lämmittää niiiiin paljon, en ymmärrä miten itse pärjäsin lähes 27 vuotta ilman sellaista. Kerraston päälle sitten pakkasasteiden mukaan joko colleget tai paksut fleecevaatteet vielä haalarin alle. Villakauluri ja jalkaan joko Sorelit tai Uggit. Mitä kylmempi, sitä todennäköisemmin jalkaan päätyvät juuri Uggit. Ainakaan Micael ei ole kertonut koskaan palelevansa näillä asteilla. Meidän päiväkodissa ulkoilun pakkasrajana onkin juuri tuo -15 astetta. Onneksi, sillä se alkaa olla jo todella kylmä, varsinkin jos ulkona täytyy olla pitkään.

Etelässä on harvoin kovia pakkasia, mutta Lapissa ne ovat ihan arkipäivää. Pakkaspäivinä on kuitenkin yleensä aurinkoista, joten ulos olisi kuitenkin kiva lähteä. Silloin saatan pukea kaksi villakerrastoa päällekkäin, siihen vielä välikerrokseksi fleeceä. Jalkaan villasukat sekä Uggit ja rukkasten alle vielä ohuet villasormikkaat, jos mahtuu. Pipon tai ”karvalakin” alle laitan vielä ohuen merinovillaisen kypärämyssyn sekä sen päälle vielä villakaulurin. Muistathan, ettei lapsen ihoa kannata suojata minkäänlaisilla pakkasvoiteilla! Kosteusvoiteetkin pitäisi levittää aina vähintään tuntia ennen ulkoilua jos sellaista tarvitsee muutoin käyttää.

Toivon niin kovasti, että saisimme tänne Helsinkiinkin mieluummin vaikka kunnon pakkasia kuin tällaisia synkkiä vesisateita..

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian

 


Unilelusta vieroittaminen

sunnuntai marraskuu 05 2017

En koskaan kieltänyt lapseltani tuttia ja hän sai nenämahaletkusta eroon pääsemisen jälkeen ensimmäiset maitonsakin pullosta. Maitopullosta olikin suhteellisen hankala päästä eroon (varmaan mahdotonta ilman mummia), mutta kun siitä päästiin, ajattelin lapseni nukkuvan unilelunsa kanssa varmaan aikuiseksi asti. Samainen mummi osti Micaelille jo paljon ennen hänen syntymäänsä unirätin, jonka merkitystä en olisi ikinä osannut arvata. Lammas. Valkoinen lammasunirätti, joka oli ehkä ensimmäisen kuukauden jälkeen beige lammasunirätti. Juuri se myytti lapsesta, joka ei hyväksy unileluaan pesukonepesun jälkeen, toteutui monta kertaa. Micaelin ollessa lähemmäs kaksivuotias, lammas unohtui beach clubille Marbellassa. Shit.. Saimme sen heti seuraavana aamuna takaisin, mutta yö oli kauhea. ”Mammas, äiti missä mun mammas on? Haluan mammaksen, yhyyy!” Unissaankin poika hoki lammasta.

Tästä viisastuneena, etsin käsiini toisen samanlaisen lammasunilelun ja parin tunnin etsinnän ja törkeiden postikulujen jälkeen meillä oli kaksi lammasta, jes! Ihan vaan jos vastaava katoamistapaus joskus toistuisi. Virhe.

Lammaksia (lapseni on opettanut mulle aivan uuden taivutusmuodon) oli hyvin pian kaksi. ”Äiti missä mun lammas on? Äiti missä mun toinen lammas on?” Että mitäs annoin molemmat yhtä aikaa, olis pitänyt vaan pitää piilossa hätätapauksia varten. Nämä kaksi lammasta ovat kuitenkin niin pyhiä, että ne ovat jotenkin onnistuneet säilymään ehjinä ja mukana milloin missäkin reissuissa aina maailman toisella puolella asti. Tajusin, että lammakset olivat meille lähes yhtä tärkeä juttu kuin vaikka puhelinkin, enhän mä sitäkään hukkaa tai unohda mihinkään.

Perjantaiaamuna olimme lähdössä lentokentälle ja heti herättyään Micael toi lammakset omaan matkalaukkuunsa. Etteivät ne vaan jää. No, laukut autoon ja vähän kiireessä taas lentokentälle. Siinä kohtaa, kun kantaa kasan laukkuja lähtöaulaan ja tajuaa, että yksi laukuista puuttuu ja se on Micaelin laukku, ei voi kuin sanoa ääneen ”v*ttu lammakset”.

Lapsen laukku unohtui kotiin, samoin ne lammakset, kaikki muutkin lelut ja lapsen joka ikinen mukana pakattu sisävaatekappale. Luojan kiitos haalari ja toppapuku olivat sentään eri laukussa. Oli meinaan pirullisen kallista ostaa useampi vaatekerta hiihtokeskuksesta, jossa yhdet bokseritkin kustantavat kympin.

Lammaksia hän kysyi yhden ainoan kerran. Kerroin niiden jääneen sinne kotiin unohtuneeseen matkalaukkuun. Lapsi totesi vaan ”Ai.”

Koska tiedän, että tuteista, maitopulloista ja unilelusta vieroittaminen voi olla kuitenkin aivan pirullista, kertokaa ihmeessä kaikki tarinat kuinka niistä on päästy eroon! Uskon, että ruudun toisella puolella moni on apua vailla, joten teet suuren palveluksen jättämällä kommentiboksiin omat vinkkisi ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Miten lapselle pitäisi puhua?

tiistai lokakuu 31 2017

 

Ennen kuin sain oman lapsen, olin jotenkin todella huono puhumaan lapsille. En ollut usein tekemisissä lasten kanssa, joten minkäänlaisesta luontevasta käyttäytymisestä ei voinut puhua. Sen sijaan minulla on aina ollut koiria, joille puhuin juuri sillä ärsyttävillä voi mamman kulta rakas -äänensävyllä, joka puistatti aina kun kuulin sen jonkun muun suusta. Raskausaikana oikein mietin tätä, millaista olisi puhua omalle lapselle ja miten lapselle pitäisi puhua ylipäätään? En koskaan jutellut hänelle ennen hänen syntymäänsä, sillä omalle vatsalle puhuminen nyt vain tuntui todella typerältä (niin kuulemma pitäisi tehdä). Ensimmäisen kerran kun sain lapseni syliini, en ehtinyt muuta sanoa kuin ”tuo äkkiä kaarimalja mä oksennan” ja seuraavana päivänä kun jälleen tapasimme noutaessani häntä tehohoidosta lapsivuodeosastolle, hoin lähinnä ”nuku vaan, nuku vaan, nuku vaan”. Pikkuhiljaa se lässytys sieltä kuitenkin tuli ja vauvalle oli tosiaan yhtä luontevaa puhua voi mamman kulta rakas -äänensävyllä kuin niille koirillekin. Äänensävyllä on yllättävän iso merkitys puheen kannalta vaikka sanat olisivatkin samoja.

Kun lapseni alkoi itse puhua, oma äänensävyni ja puhetyylini muuttui huomattavasti. Nykyään puhun lapselleni melkein kuin aikuiselle, mutta vielä selkeämmin ja pyrin aina selittämään esimerkiksi mitä juuri teen ja miksi. Mitä enemmän puhun lapselle selkeällä kielellä ja äänensävyllä, sitä paremmin hänen oma puheensa kehittyy. Tämä on siis ihan puhtaasti oma havaintoni. Koska edelleen lässytän koirilleni, on ollut hauska huomata myös miten se on tarttunut lapseen. Viimeksi eilen illalla Micael jutteli Fridalle ”Viida-kulta tule syliin, mä paijaan sua Viida-kulta, oot aika söpönen”. Toisaalta kun hän juttelee kanssani, puhe on hyvin selkeää ja äänensävy on aivan erilainen. Puhetyyli tarttuu lapseen ja lapsi aistii paljon asioita pelkän äänensävyn perusteella. Jos joskus ärsyynnyn aamun pukemiskiukuttelusta, saatan vähän korottaa ääntäni ja tokaista että nyt loppuu se kitinä ja valitse nyt joku näistä. Lapseni kysyy helposti ”äiti oletko sä vihainen?” vaikka en olisi edes millään lailla huutanut hänelle. Pieni lapsi tarvitsee kuitenkin lempeyttä, joten puhetyylilläkin voi vaikuttaa omaan lähestymistapaan. Vaikka sanoisi jämäkästi jostakin, äänensävy voi olla lempeän selkeä. Liian moni aikuinen tiuskii lapselle omaa kiirettään ja pahaa oloaan. Ja se on väärin. Muistathan myös, miten helposti kirosanat tarttuvat lapsen puheeseen.

Olen huomannut seuratessani ihmisiä ympärilläni, että yllättävän moni vanhempi puhuu isommallekin lapselle lässyttäen. Toisaalta toinen ääripää, vanhemmat ja muut aikuiset jotka puhuvat hyvinkin rumasti lapsille ja lasten kuullen. Kunnioitus (niin lapsia kuin aikuisia kohtaan) on tuntunut unohtuneen. Sitä kun voi osoittaa ihan ensimmäisenä jo niillä sanoilla, joita suustansa päästää.  Mitä enemmän lasten kanssa on, sitä luontevampaa eri ikäisille lapsille on puhua ja puhetyyli tulee kuin itsestään. Edelleen nähdessäni vauvoja, puheeni on aivan samanlaista kuin koirapuhe, mutta isompien lasten kanssa osaa olla paljon rennommin ja jutella ikään kuin aikuisille. Ja mitä enemmän lasten kanssa juttelee, sitä enemmän alkaa selittää puhuessaan omaa toimintaansa myös toisille aikuisille, hassua. Miten sinä puhut lapsellesi tai onko sinusta vaikeaa puhua vieraille lapsille?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian