Sain tietää olevani raskaana ollessani 24-vuotias ja jo silloin, viisi vuotta sitten, olin nuori äidiksi. Yhdelläkään hyvällä ystävälläni ei ollut vielä lapsia ja toisinaan oli vähän vaikeaakin keksiä syitä, miksen olisi päättänyt lykätä tuota lapsiasiaa ja toteuttanut sitä sitten viiden vuoden päästä. Eli NYT. Ajattelin kuitenkin onneksi silloin viisaasti ja keksin monta hyvää syytä, miksi lapsi kannatti tehdä alle kolmekymppisenä. Nimittäin..

Öisin jaksaa valvoa paremmin Jouduin sen itsekin toteamaan jo näin 29-vuotiaana, viisi vuotta sitten oli paljon helpompi valvoa kuin nyt. En uskalla edes ajatella, millaista olisi herätä nyt monta kertaa yössä syöttämään vauvaa. Vaikka säästyinkin itse yöheräämisiltä lähes täysin, tottakai vauva väsytti ja unen laatu oli erilaista. Tämä on varmasti vaikeampaa, mitä enemmän tulee ikää.

Päivisin jaksaa liikkua paremmin Nuorena sitä tuntuu pysyvän kunnossa vaikka tekisi mitä. Virtaa riittää vähän lyhyempienkin yöunien jälkeen ja fyysinen palautuminen on paljon nopeampaa ja kivuttomampaa. Vähän tylsä fakta, mutta mitä vanhemmaksi sitä tulee, alkaa kroppa jäykistyä ja sohva houkutella enemmän. Levon tarve myös muuttuu, joten nuorempi mutsi jaksaa luultavasti olla vähän tehokkaampi, touhuta kotitöitä ja juosta lasten kanssa. Onneksi tämä on kuitenkin asia, johon voi itse vaikuttaa ja jopa viisikymppinen äiti voi olla hyvinkin aktiivinen jos niin haluaa.

Sit se on tehty Tää oli mun suurin syy, miksi silloin viisi vuotta sitten päätin pitää lapseni. Ajattelin, että jos olen samassa tilanteessa viiden vuoden kuluttua, päätös on ihan yhtä vaikea. Nyt kun mietin elämääni, se oli varmaan jopa vaikeampi. ”Sit se on tehty” ja nyt se on jo 4-vee hurmaava pieni mies, päivääkään en ole miettinyt, että olisiko sittenkin pitänyt lykätä perheen perustamista. Ja nyt se on tehty ja henkisesti kuluttavat vauva- ja taaperovuodet ovat ohitse.

Kroppa palautuu paremmin Niin treenistä kuin raskaudestakin. Iho, paino, hormonit, kaikki. Mitä nuorempi, sitä nopeammin ja kokonaisvaltaisemmin palautuminen myös tapahtuu, sillä kaikki solut uusiutuvat nopeammin eikä hormonitoiminta vielä välttämättä kenkkuile samalla tavalla kuin kolmenkympin jälkeen.

Riskejä on vähemmän Yli 40-vuotiaan raskaus on riskiraskaus ja yli 35-vuotiaalla on jo huomattavasti enemmän komplikaatioiden riskejä raskaudessa. Ja koska hedelmällisyys alkaa laskea heti 30 ikävuoden jälkeen, toisilla jopa hyvinkin jyrkästi, ei raskaaksi tuleminenkaan ole ihan itsestäänselvää. Yhteiskunta kuitenkin ”ohjaa” tekemään lapsia vanhempana, jolloin yhä useampi raskaus on tavalla tai toisella riskiraskaus. Biologian kannalta lapset taas kannattaisi tehdä paljon nuorempana.

”Toisella kierroksella” on sitten vahvoilla Ikävä fakta tähän väliin, mutta lopulta läheskään kaikki meistä eivät ole sitten 10-20 vuoden päästä sen saman ihmisen kanssa. Toiselle kierrokselle lähtijöitä on jopa yli puolet tällä hetkellä vakiintuneista tyypeistä. Mitä vanhempi lapsi, sitä helpompaa on aloittaa esimerkiksi uusi suhde. Tai ylipäätään lähteä treffeille.

Vältät ikäkriisit Lapseni ansiosta en ole potenut minkäänlaista kolmenkympin kriisiä, vaikka syntymäpäivääni on enää kaksi kuukautta. Äitiys on niin iso ”meriitti” elämässä, ettei ainakaan voi kokea, ettei olisi saavuttanut mitään jos on lapsia. Usein syy etenkin sille kolmenkympin kriisille kun on se, ettei ole saanut mitään aikaan tai ei ole vielä perhettä.

Saat ikään kuin uuden elämän lapsen aikuistuttua Kun lapseni on 20-vuotias, olen neljäkymmentäviisi. Eli ylioppilasjuhlissa vielä suhteellisen freshinä, hahaa. Minulla on vielä ainakin 20 täysillä tehtävää työvuotta jäljellä (no luultavasti koko loppuelämä, tuskin tullaan eläkkeelle jäämään ikinä) ja mahdollisuuksia vielä vaikka mihin. Voi opiskella, voi aloittaa uusia harrastuksia, voi muuttaa vaikka ulkomaille jos haluaa tai reissata reppu selässä ympäri maailmaa. Samoja asioita, mitä joku tekee lapsettomana kolmekymppisenä. Yassss!

Olet terveempi Fakta on, että ikä tuo mukanaan terveysongelmia. Ei tarvitse kuin verrata aikaa ollessani 19-vuotias siihen, mitä se on nyt 29-vuotiaana. Mähän oon ravannut lääkärissä viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Pienetkin krempat tuovat mukanaan huolta, joka väistämättä vaikuttaa perheen dynamiikkaan. Selkävaivoista tai verenpaineesta ei ole ainakaan mitään hyötyä pienten lasten kanssa touhutessa.

Hauskempaa seuraa Oletteko huomanneet, kuinka parikymppiset ovat sellaisia huolettomia ja hauskoja? Epäilemättä. Sen sijaan kolme- ja nelikymppisiä riivaavat kiire, stressi, yhteiskunnan asettamat paineet ja ikäkriisit. Viidenkympin tienoilla on taas hauskempaa ja elämään suhtautuu jo paljon kevyemmin. En usko, että nämä ovat vain omia havaintojani. Varsinkin teini-iässä voi olla helpompaa suhtautua nuoren tekemisiin kun omasta teini-iästä ei ole niin kauaa. Ei ole siis ihan niin fossiili, kuin voisi olla. Kaveritkaan eivät luule isovanhemmiksi.

Lohdutusta itselleni tai ei, älä nyt ota tästä nokkiisi jos itse haaveilet perheen perustamisesta vasta kolmenkympin jälkeen tai et ollenkaan. Ja muistathan sopivan sarkasmin lukiessasi näitä juttujani. Ymmärrän täysin ja nyky-yhteiskunta ajaa ihmisiä siihen, että lapset tehdään aina vain myöhemmin ja myöhemmin. Vaikka tänäkin aamuna kirosanat lentelivät kun yritin putsata nelivuotiaan taidetyötä upouudesta Boknäsin tiikkilipastosta, olen silti sitä mieltä, että elämäni suurin virhe olisi ollut jättää lapsi kokonaan tekemättä. Parempi myöhään(kin) kuin ei milloinkaan ♥ Mitä mieltä, lapset ennen vai jälkeen kolmenkympin?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Vuosi sitten päätin, että lapseni saa alkaa nyt laskettelemaan. Ei muuta kuin hiihtokouluun ja uusi harrastus alulle. No, matka tyssäsi jo hiihtokoulun tiskille. Vain 4-vuotiaista alkaen. No, ei muuta kuin sukset jalkaan ja mamman kanssa mäkeen. En tiedä kasvattivatko nuo kerrat enemmän omia hermojani vai lapsen jalkalihaksia, mutta sitkeästi me harjoiteltiin ja rauhallisesti tultiin mäkeä alas. Niin sitkeästi, että keväthangilla jopa käytiin isossa mäessä laskemassa niin, että Micael laski jalkojeni välissä. Voi äidin selkäparkaa, ja sitä hikoilun ja kiroilun määrää. Koska lapsi kuitenkin piti laskettelusta, en antanut periksi. Vuokrakamoilla harjoiteltiin useita kertoja, mutta aloin ymmärtää miksi hiihtokouluun otetaan vasta 4-vuotta täyttäneitä lapsia, sitä pienemmät eivät välttämättä hallitse jalkojaan vielä niin hyvin, että jaksaisivat kovin pitkään ohjailla suksia. Tämä on tietty yksilöllistä, toiset voivat hyvinkin olla kolmevuotiaina valmiita suksille. Micael kuului kuitenkin tähän joukkoon, joka ei vielä uskaltanut olla kunnolla koko painollaan suksien päällä, jos mäki oli vähänkin jyrkkä. Pieni lastenrinne meni vielä joten kuten yksin, mutta äidin piti olla vieressä jatkuvasti. Odotin kovasti joululomaa ja hiihtokoulun aloitusta.

Hiihtokoulut olivat supersuosittuja joulun aikaan, joten sain meille ajan vasta joulunpyhien jälkeen. Sitä ennen käytiin muutamia kertoja rinteessä ja Joulupukki toi vielä omat monot ja suksetkin lahjaksi. Lyhyt lastenrinne meni hyvin ja mattohississä lapsi pärjäsi hyvin jo yksinkin, osasi lähteä pois ja siirtyä muiden tieltä sekä laskea mäen suoraan alas. Kun hiihtokoulun aamu koitti, hän odotti opettajaa laskien tätä suosikkimäkeään. Saimme aivan ihanan ja ammattitaitoisen hiihdonopettajan 40 minuutin opetukseen ja olin jo etukäteen miettinyt, että varaan ensimmäisen kerran jälkeen monta tuntia lisää tälle reissulle. Katselin itse alhaalta enkä lähtenyt rinteeseen mukaan, jotta lapsen keskittymiskyky olisi laskettelussa, eikä minussa. Ensimmäisellä laskulla Micael hyppäsi hyppyristä (voi kyllä) ja pujotteli hyvin sujuvasti lastenrinteen kukkakepit läpi. Pari laskua myöhemmin oli aika siirtyä vähän isompaan rinteeseen ja sompahissiin. Hissiin, jossa ajattelin hänen pärjäävän ehkä joskus 6-vuotiaana. Pitkä rinne tultiin hienosti alas ja nelivuotias kiljui riemusta, ja halusi takaisin hyppyriin. Hiihdonopettaja totesi, ettei enempää tunteja tarvita vaan lasta täytyy vain viedä niin paljon rinteeseen kuin hän haluaa. Tuolihissiin, eli aikuisten rinteisiin, pääsee sitten, kun sompahissirinne menee täysin ilman haparointia.

Ja rinteessä me oltiinkin, joka ikinen päivä. Pari päivää lastenrinteessä ja sitten oli aika lähteä isoon mäkeen. Kaksi kilometriä Etelärinnettä meni ensimmäisellä kerralla jopa kaatumatta. Ja aina piti päästä uudestaan ja uudestaan. Lapsi on luotu suksille.

Uskon että tässäkin asiassa toistolla ja oikealla ajoituksella on suuri merkitys. Aivan kuin esimerkiksi kuivaksi opettelussa. Kun sen aloittaa oikeaan aikaan, onnistuu todella nopeasti. Liian varhain ja liian myöhään aloitettu harjoittelu tuottaa sekin tulosta, mutta tie on pidempi. Lapsi ei jaksa olla kauaa rinteessä esimerkiksi kolmevuotiaana, mutta pääasia että hän pääsee kokeilemaan ja saa tuntumaa suksiin. Silloin hiihtokoulun aloittaminenkin on helpompaa. En opettanut itse käännöksiä ollenkaan (pelkän aurauksen ja pysähtymisen), lapsi oivalsi kääntymisen itse. Tässä hiihtokoulu on kyllä isona apuna jos lapsi ei itsestään oivalla kuinka käännökset tehdään. Lasta kannatta tsempata kovasti, että ihan ensimmäisestä väsymyksestä ja turhautumisesta ei luovuteta vaan jatketaan sisukkaasti harjoittelua. Onnistumiset palkitsevat. Kuitenkin kannattaa muistaa, että pienelle lapselle tuntikin voi olla liian pitkä aika. Kun laskemisen oppii, rinteessä hujahtaa helposti useampikin sillä laskeminen alkaa tuntua kevyemmältä. Valjaita en itse kokeillut ollenkaan koska olin kuullut, että niistä on hankala opetella eroon, mutta toisille ne taas sopivat kuulemma mainiosti. Tärkeintä on rohkaista lasta, sillä rinteen alas laskeminen kysyy juuri rohkeutta. Hiihtokoulussa on helpompi ylittää niitä muka-rajoja ja kuten meidänkin kohdalla, yksi kerta voi riittää!

Miten te olette oppineet tai opettaneet laskettelemaan tai miten lapsenne laskettelevat?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Tokmannin kanssa

Tunnustan vähän kavahtavani joka kerta, kun kuulen tai luen lahjattomasta joulusta. Että kuinka me nyt sovittiin, ettei osteta lahjoja. Lapsille yhdet, aikuisille ei ollenkaan. En pidä kertakäyttökulttuurista ja vältän aina kaikkea turhaa ostamista, mutta lahjat kuuluvat jouluun. Usein olemme tosin sopineet esimerkiksi mieheni kanssa, ettei osteta lahjoja toisillemme. Silti, ostan joka kerta. Antamisen ilo on ihanaa ja se kuuluu jouluun. Lahjojen ostaminen väkisin ei ole ollenkaan kivaa, mutta kiireen ja ahdistuksen välttämiseksi kannattaakin olla ajoissa ja kuunnella lahjansaajaa joulun alla entistäkin tarkemmin. Tärkein lahjansaaja on taas tänä vuonna ollut tietysti perheemme keskipiste, neljävuotias, jouluaattoa malttamattomana odottava Micael. Joulupukille kirjoitettiin muun muassa Legojen toivossa, kovasti omaa kiltteyttä korostaen, hih.

Kaupallisessa yhteistyössä Tokmannin kanssa esittelen teille hieman omia lahjahankintojani. Aivan ensimmäiset lahjat olivat lahjat koirille. Rakkaat chihuahuani ovat minulle kuin lapsia, muistan ja hemmottelen heitä välillä ehkä vähän liikaakin. Pörröiset kaverit ansaitsevat joka joulu omat pakettinsa, mutta eniten lahjoja saavat tietysti lapset. Tokmannin lelulehdestä löytyi kaikenikäisille lapsia suosikkileluja ja erityisen ilahtunut olin isosta Lego-valikoimasta. Verrattuna moneen muuhun kauppaan, hinnat olivat monilla tuotteilla edullisempia joten kannattaa miettiäkin ostopaikka tarkoin, jos on asettanut itselleen lahjabudjetin. Leluissa säästää suuriakin summia kun ostaa ne edullisimmasta mahdollisesta paikasta, varsinkin kun lahjansaajoja on usein enemmänkin kuin vain yksi lapsi. Lelujen lisäksi haluan ostaa lapselle myös muuta. Klassikkopelejä löytyi Tokmannilta vaikka kuinka paljon ja kuten joka joulu, paketoin yhden sellaisenkin. Mun suuret suosikit ovat tietysti Afrikan Tähti ja Alias. Entä teidän?

Puhuimme juuri tällä viikolla ystäväni kanssa siitä, miten mukavaa on asioida edullisissa ostospaikoissa. Keskustassa asumisen huonoja puolia ovat ehdottomasti törkeät hinnat, suurin osa ostoksista alkaa nykyään olla kolmenumeroisia summia jopa ruokakaupassa. Myös ystäväni, todella tyylikäs nainen joka on asunut niin Sveitsissä kuin Monacossakin, kertoi suosivansa Suomessa usein halpahalleja ja inhoavansa sitä stereotypiaa, että hyvätuloisten olisi käytävä vain hyvätuloisille ”sopivissa” liikkeissä. En voi sietää sitä turhaa ja ylimielistä hienostelua, sitä LV olalla nenän vartta pitkin katsomista, kun toiset shoppailevat edullisissa ostospaikoissa. Monista asioista kun on niin hölmöä maksaa liikaa. Aikuistenkin joululahjoja saa Tokmannilta. Monet kotimaiset brändit – esimerkiksi Iittalan, Fiskarsin, Arabian ja Vallilan tuotteet – laadukkaat kotimaiset pyyhkeet sekä elektroniikka ovat paitsi ajattomia ja aina tervetulleita lahjaideoita, Tokmannilla myös edullisia. Esimerkiksi kirkasvalolamppu olisi omasta mielestäni ihana lahjaidea (jos sellaista ei vielä ole), se on ostos jota ei välttämättä raaski ostaa itse, mutta joka tuo käyttäjälleen paljon hyvää mieltä ja energiaa arkeen. Herätysvalo on ollut yksi parhaimpia ostoksiani Tokmannilta ikinä, se on palvellut jo vuosien ajan ja tehnyt heräämisestä miellyttävää. Paksuun valkoiseen pyyhkeeseen on ihana kietoutua suihkun jälkeen. Valkoiset pyyhkeet tuovat kivasti pientä ylellisyyttä kotiin. Erityisesti aikuisten lahjoissa haluan panostaa ajattomuuteen, laatuun ja käytännöllisyyteen. Turhan krääsän aika on ohi.

Tokmannin joululahjaostoksissa on sekin hyvä puoli, että auton saa lähelle melkein kaikissa myymälöissä. Vastaavasti taas keskustan liikkeistä pääsee julkisiin ihan parissa minuutissa. Omia lahjakassejani roudasin kaksin käsin autoon ja mukaan tarttui samalla vielä vähän joulukoristeita, juuri niitä joita en tarvitsisi enää ensimmäistäkään. Tosin tuo (teko)talja kuusen alla tuli enemmän kuin tarpeeseen, se on paitsi kaunis suoja peittämään ei-niin-kauniin kuusenjalan, myös koirien suosikkipaikka joulunalusajan loikoiluun. Micaelin lahjat joudun paketoimaan lähes poikkeuksetta aina muualla kuin kotona, koska illalla en usein vain enää jaksa alkaa paketoimisoperaatioon. Viime vuonna tulin ajoissa töistä kotiin ja paketoin lahjat juuri ennen päiväkodista hakemista. Sekin onnistui, mutta yleensä paketoimiseen on ihana varata kunnolla aikaa. Kuunnella joululauluja, ottaa kuppi joulukahvia kaveriksi ja fiilistellä joulun odotusta. Olen aina tykännyt paketoida lahjoja, olin usein kouluaikoina paketoimassa lahjoja kaupoissa vapaaehtoisena. Tokmannilta löysin vielä nämä ihanat lahjapaperit ja nauhat. Aiemmin olen suosinut vain yksivärisiä lahjapapereita, mutta tänä vuonna jotenkin kaikki jouluinnostus on lähtenyt ihan käsistä ja meiltä löytyy niin paljon värejä joulun sisustuksestakin, että paketitkin saivat olla ihanan kirjavia. Lapset tykkäävät väreistä ja taidan olla itsekin vähän kyllästynyt siihen turhan simppeliin tyyliin. Jouluöverit, niiin ihanaa! ♥

Missä vaiheessa teidän lahjahankinnat ovat? Meillä ne ovat kerrankin hyvällä mallilla, toki jätän perinteisesti jotain aina viime tippaan.. Viime hetken lahjaostoksissa on mukavaa tunnelmaa, kun suurin osa on jo hankittu ja paketoitu. Viime vuonna kuriiri toimitti vielä mökille aatonaattona viimeiset lahjaostokset ja aattona poikkesin hiihtolenkiltä hakemaan vielä yhtä pakettia. Niin mua!

Yhteistyössä: Tokmanni &