Meillä on mökki!

lauantai lokakuu 07 2017

Vihdoin voin kirjoittaa tästä, kun viimeisetkin paperiasiat on hoidettu ja lopulliset kaupat on tehty. Nimittäin.. Meillä on nyt mökki! Elokuun helteillä katto auki ajellessa Espanjassa sain idean, joka lähti toteutukseen oikeastaan sillä samalla sekunnilla. Rakastan Lappia ja olemme saaneet viettää siellä paljon aikaa Levillä Villa Gurussa perheen ja ystävien kanssa, mutta oma, se on aina oma. Ja nyt meillä on sellainen. Olen niin fiiliksissä, kun pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni viettämään joulua Lapissa. Vielä enemmän sitä odottaa tuo pieni kolmevuotias. Hän on puhunut viime aikoina niin paljon poroista, huskykoirista, moottorikelkoista ja suksista. Voi joulu, tule jo.. ♥

Uusi mökkimme on siis ”paritalo”, tai siis sen puolikas. Laitoin tähän alle vielä lumiseen aikaan otettuja kuvia, vitsi mikä talven ihmemaa Lappi onkaan. Sijainti on ihan super, rinteeseen pääsee omasta pihasta ja Levikeskukseen on vain 3 kilometriä. Mökki asettuu kivasti Etelärinteiden ja Gondolihissin väliin ja vieressä ovat niin hiihtoladut kuin moottorikelkkareititkin. Olen aivan hullaantunut talviurheiluun, joten reissut Leville tulevat varmasti olemaan varsin liikuntapainotteisia.

Koska mahdollisuutemme lomailla Lapissa ovat kuitenkin ajallisesti melko rajalliset, vuokraamme mökkiä mielellämme myös muille. Käy tykkäämässä Karhunkiepin Facebook-sivusta ja tutustu ihmeessä mökkiin lisää, jos olet vaikka kiinnostunut vuokrauksesta. Mökki on täydellisesti varusteltu 6-8 hengelle, jouluna sisustan sitä vielä hieman enemmän itseni näköiseksi, en malttaisi odottaa että pääsen toteuttamaan muutaman idean.. Nyt lähden ruoanlaittoon ja viettämään ihan rentoa lauantai-iltaa perheen kesken. Nauttikaa hämärtyvästä illasta!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Spring Break – pitkä viikonloppu Levillä!

perjantai huhtikuu 21 2017

Terveisiä Lapista! Lennettiin tänne viettämään kauden viimeistä kelkkailu- ja lasketteluviikonloppua, niin hullua että ensi viikoksi luvattiin Helsinkiin lähes parikymmentä lämpöastetta ja täällä mä ihailin aamulla Utsuvaaran lumisia puita.. Nuo kelomökit ovat kyllä söpöjä, kuvissa näkyvä mökki sattui vain kuvaustaustaksi – tiedoksi, jos nyt vaikka omistaja löytäisi tänne ja ihmettelisi, miksi se kuvissani esiintyy. Tässä paikassa on toden totta taikaa. Nyt kirjoittelen postausta kerrasto ylläni ja valmistaudun lähtemään rinteeseen. Vain moottorikelkkojen ääni ulkona rikkoo tämän ihanan tunturin hiljaisuuden. Tiedossa siis paljon talviurheilua, punaviinilasillisia ja takkatulta. Tämän viikonlopun jälkeen saa tulla kesä!

Jos lumiset maisemat ja reissujutut kiinnostavat, seuraa mua Instagramissa @mirvannamaria, Insta Storiesin puolella ainakin paljon Lapin tunnelmia..

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Silloin ylitin itseni

keskiviikko maaliskuu 15 2017

 

Lähdettiin eilen iltapäivällä kelkkailemaan. Koska olen liikkunut viime viikolla vähän liikaakin, olo oli väsynyt jo ennen lähtöä. Reidet kipeinä ajamisesta ja laskettelusta samoin yläkroppa luisteluhiihdosta sekä tietysti siitä kelkkailusta, joka koettelee sitä enemmän kuin yksikään treeni.

Keli oli tosi huono, se tunti-kaksi ennen pimeän tuloa on pahinta. Ei näe edessä olevaa maastoa kovin hyvin ja jokainen, joka on vieraillutkin kelkkareitillä tietää, että tasaisella on ihan kivaa, epätasaisella ei ollenkaan kivaa. Meillä oli puhetta reitistä, joka vaikutti jo aluksi aivan liian pitkältä, mutta koska viime reissu oli aurinkoisessa ja tasaisessa maastossa niin helppo, suostuin väsymyksestäni huolimatta.

Koska kelkkailuseuralaiseni ei ole mikään sunnuntaiajelija, meno on sen mukaista vaikka ajankin tietysti hiljempaa kuin hän. Kun viideosa matkasta oli kulunut, olin aivan valmis kääntymään takaisin. Siinä vaiheessa kun olin aivan loppu ja jouduin pyyhkimään lasejani ihan jokaisen kilometrin jälkeen että olisin nähnyt edes eteenpäin siinä lumi- ja räntäsateessa, matkaa määränpäähän oli vielä 36 kilometriä. Takaisinkin pitäisi tulla. Tajusimme molemmat, että keli ja maasto oli paljon haastavammat kuin olimme kuvitelleet ja reissuun kuluisi myös paljon enemmän aikaa. Odotin pimeän tuloa kuin kuuta nousevaa, että edes näkisin vähän paremmin. Kädet väsymyksestä täristen päätin, että hitto mehän mennään sinne tunturiin. Ajattelin niitä kauniita kuvia, mitä saisin yksinäiseltä Kumputunturilta juuri ennen pimeän tuloa.

No, puolivälissä ajoimme vihdoin Kumputunturin päälle. Tuuli ja lumimyrsky oli tunturin laella niin hurja, etten nähnyt kuin metrin-kaksi eteenpäin. En muista, että olisin koskaan minkään lenkin tai treenin jälkeen ollut niin väsynyt. Niistä kauniista kuvista ei tietoakaan, pienenpieneen tunturimökkiin lumisessa kivikossa tarpoessa kiitin luojaa polvisuojista ja siitä haarniskasta kelkkavaatteiden alla. Ilman laseja en olisi nähnyt mitään. Erämaa sai aivan uuden merkityksen, enkä ollut kuvitellutkaan tuollaista säätä olevan kuin jossain Pohjoisnavalla. Sain hetkeksi kypärän pois päästä ja sain istua alas, mutta pian jatkettiin matkaa takaisin.

Mulla on suhteellisen hyvä kunto enkä ollut ensimmäistä kertaa moottorikelkalla liikkeellä. Paluumatkalla oli onneksi pimeää, joten näkyvyys oli vähän parempi, väsymys tosin vieläkin pahempi. Valittiin toinen reitti, joka oli onneksi vähän suorempi ja nopeampi. Silti, pelkäsin kuollakseni että kohta keskittymiseni herpaantuu ja olen se, kenen kelkka on siellä puussa. Kun 3,5 tunnin kelkkailun jälkeen maasto alkoi vihdoin olla tuttua ja reitti mökille enää hyvin lyhyt, hihittelin vain itsekseni ääneen. Mökille saapui tavallista hiljaisempi Mirva. Kun vuosikymmeniä kelkkaillut sukulaisemmekin sanoi olosuhteiden olleen todella haastavat, tajusin siinä tärisevin käsin ruokaa lautaselle kauhoessani, että mä todella ylitin itseni. ”Mut Mirva, siellä sitä oppii ajamaan..”  

 

Aloin ajatella enemmän tuota itseni ylittämistä. Inhoan mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä, mutta rakastan sitä tunnetta kun teen niin ja onnistun. Eilinen kelkkareissu oli tietysti hyvin äärimmäinen esimerkki, mutta olen kokenut tuon saman itseni ylittämisen aiemminkin.

Silloin, kun päätin juosta vielä ylimääräiset kolme kilometriä. Silloin, kun lähdin synnärille ja pelotti niin p*rkeleesti. Silloin, kun myin asuntoni puolikkaan, erosin ja aloitin aivan uuden ihanan elämän yksiössä Ullanlinnassa. Silloin, kun aloitin uudessa vaativassa työpaikassa alalla, josta minulla ei ollut vielä juuri lainkaan kokemusta ja selvisin jo ensimmäisestä viikosta todella hienosti. Ja kun päästin irti nosturin häkistä ja heittäydyin benjiköyden varaan jossakin sadan metrin korkeudessa, se oli jopa hauskaa.

Itsensä ylittämiseen ei vaadita extremeurheilua, en oikeasti edes pidä sellaisesta. Se voi olla mikä tahansa pieni asia joka ikinen päivä. Kaikkeen ei tarvitse pystyä, mutta ensi kerralla kun mielesi sanoo sinulle ettet pysty, mieti vielä kerran. Jos sittenkin pystyisit?

Paitsi että itseni ylittäminen on opettanut mut ajamaan kelkkaa, se on opettanut mut elämään paljon enemmän. Milloin sinä ylitit viimeksi itsesi?

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian