Miksi aikuisetkin ovat vielä ilkeitä?

maanantai huhtikuu 02 2018

Olen joutunut viime aikoina kohtaamaan niin negatiivisia asioita ja ajatuksia, että halusin kirjoitella vähän ajatuksiani niistä. Ilkeydestä ylipäätään, pahuudesta ja itsekkyydestä. Aina silloin tällöin olen tarttunut näihin aiheisiin, koska olen kohdannut milloin mitäkin ilkeilyä. Ja kuten olen aiemminkin todennut, sen takana on oltava vain joko puhtaasti hirveää itsekkyyttä, kateutta tai pahaa oloa. Minun ajatusmaailmaani ei mahdu toisten selän takana pahanpuhuminen tai täysin perätön kritiikki, ei tahallinen väärinymmärrys eikä silkka kiittämättömyys. Oikeastaan minkäänlainen ilkeily. Ajatusmaailmaani ei kuitenkaan mahdu myöskään se, että joku tekisi sitä oikeasti ihan tahallaan. Ihminen on itseasiassa aika ajattelematon. Jostain syystä toisilla on hirveä tarve päteä ja olla oikeassa niin kovasti, että jyrää samalla muut omilla mustavalkoisilla mielipiteillään. Toisista tuntuu olevan vielä jopa jotenkin hienoa sanoa juuri sitä, mitä sylki suuhun tuo. Ajattelematta seurauksia. Ja se on niin väärin. Se, jos mikä, on itseasiassa hyvinkin itsekästä.

Et koskaan voi tietää, ketä sanoillasi ja arvostelullasi loukkaat. Kiittämättömyys esimerkiksi ihmissuhteissa voi kalvaa toisen mieltä vuosia. Tuttavapiirissäni oli viime vuonna kolme itsemurhatapausta. Kolme! Ne kaikki liittyivät osaltaan ihmissuhteisiin. Vaikka itsemurhan taustalla on hyvin usein mielen sairaus, en voi kuin miettiä, miten paljon muiden ihmisten käyttäytäytyminen ja itsekkyys on vaikuttanut tuohon äärimmäisen surulliseen päätökseen. Tai, siihen mielen sairastumiseen. Nuo ovat tietenkin ihan äärimmäisiä tapauksia.

Lievempiä voi nähdä ihan jokaisessa päivässä. Esimerkiksi yllättävän moni bloggaaja on kärsinyt masennuksesta, burn outista ja riittämättömyyden tunteista. Enkä ihmettele miksi. Bloggaajat kun tuntuvat olevan monille se punainen vaate, kenelle on sitten muka lupa heittää nimettömänä ja selän takana jos jonkinlaista lokaa niskaan. Mitä vain ikinä mieleen juolahtaa. Se, että kirjoitan jostain asiasta ja joku on eri mieltä, ei mielestäni oikeuta arvostelemaan blogiani tai ennen kaikkea minua itseäni negatiivisesti. Joka ikisen tekstini ja ajatukseni takana seison minä itse. Minä, ja minun hyvä sydämeni, kiitollisuuteni ja nöyryyteni. Jos joku haluaa ymmärtää väärin blogini tarkoituksen ja näkee minun vain leveilevän elämäntyylilläni, hoikkuudellani ja matkustelullani, siinähän sitten näkee. Se on ihan oma häpeä ja kertoo ensinnäkin huonosta medialukutaidosta, mutta myös jostain omista ongelmista siellä takana. Että mitäs v*ttua joku koittaa saavuttaa sillä, että huutelee ympäri kyliä mun elävän pelkkää valheellista kulissielämää? Tervetuloa vaan vaikka meille yökylään ja toteamaan ihan omin silmin, millaista meidän arki on. Joku voi ihan oikeasti olla onnellinen, se että sinä et nyt välttämättä tällä hetkellä ole, ei saa olla muilta pois.

Kerran lounaalla ollessani kuulin, kuinka viereisessä pöydässä puhuttiin äänekkäästi pahaa eräästä julkkiskokista. Ihmiset eivät juttujensa perusteella henkilökohtaisesti tunteneet häntä, mutta kuitenkin siinä suureen ääneen arvostelivat kuinka huono vanhempi hän on, kuinka hän pettää puolisoaan, kiertää veroja ja mitähän vielä. Niin, että monet ravintolan asiakkaat kuulivat tämän. Vaikka tämä ei tapahtunut Helsingissä vaan kauempana, ei se ole syy asiattomaan vihapuheeseen. Olisivatko he sanoneet kaiken tämän tuon toisen ihmisen kuullen? Mitä jos tämän kritiikin kohteen läheiset olisivat istuneet vieressä? Eikö se jo riitä, että juorulehdet spekuloivat jos jonkinnäköisillä perättömillä huhuilla? Tarvitseeko siihen alentua ihan henkilökohtaisesti? Tämänkin esimerkin perusteella toivon, että jatkossa mietit pitkään, ennen kuin avaat suusi ja päästät sieltä ilkeyksiä. Tai ehkä mieluummin, mieti miksi edes ajattelet niin negatiivisesti. Jokainen pystyy omalla käytöksellään vaikuttamaan edes vähän omaan asenteeseensa ja siihen, miten suhtautuu toisiin ihmisiin. En usko, että kukaan voi koskaan olla liian kiva. Ja mitä ihmettä joku kuvittelee saavansa sillä ilkeilyllä? Sehän vain lisää pahaa mieltä.

Onko joku teistä kohdannut ilkeää arvostelua, selän takana puhumista tai suoranaisia haukkuja? Miten itse koet tällaisen kritiikin tai miten teidän mielestä siihen pitäisi suhtautua?

PS. Pidätkö blogistani ja tyylistäni kirjoittaa? Olen ehdolla taitavien kollegoideni kanssa Vuoden Tarinankertoja -kategoriassa Inspiration Blog Awardseissa, lämmin kiitos kaikille minua ehdokkaaksi äänestäneille. Varsinainen äänestys on nyt alkanut joten voit antaa äänesi helposti vain yhdellä klikkauksella täältä. Kiitos jo etukäteen ♥


Pääsiäisen vietto ei voisi alkaa paremmin

perjantai maaliskuu 30 2018

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Hiihtoa, pääsiäisaskarteluja, lämmittäviä auringonsäteitä, valoisaa vielä iltakahdeksalta, naurua, saunomista, laskettelua, lautailua.. Kolme lasta, mökki täynnä ystäviä, kylpylä ja uunissa odottava lammaspaisti.

Olen ollut viimeksi Levillä pääsiäisenä vuonna 2011. Nyt syön aamiaista, valmistaudun hiihtolenkkiin ja toivon, että tällaisia pääsiäisiä tulee vielä monta. Olen edelleen sen pilkkopimeän kaamosajan jälkeen ihmeissäni tästä loputtoman pitkästä valoisuudesta. Me vietetään pääsiäistä täällä Levillä ystävien kanssa ja mukana on jopa kolme lasta. Vähän erilainen pääsiäinen kuin viimeksi täällä ollessani. Teinkin facebook-päivityksen siitä, miten en olisi koskaan uskonut fiilisteleväni perhe-elämää näin paljon, mutta täähän on ihan parasta. Sitä on ollut niin mustavalkoinen mielipiteissään. Oikein hauskaa pääsiäistä teille kaikille!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


L niin kuin Lappi

keskiviikko maaliskuu 14 2018

Mun elämäni aakkosissa L on Lappi. Ymmärrän ihan hirveän hyvin erilaisuutta, mutta en kyllä ymmärrä ihmistä, joka ei täällä viihdy. Keväinen Lappi on häikäisevän kaunis ja täynnä tekemistä. Kun on viettänyt täällä pimeimpänä kaamosaikana lähes kolme viikkoa, tätä valoa ja pikkupakkasia osaa arvostaa vieläkin enemmän. Tiedättekö, hiihtolenkeilläni hymyilen itsekseni tuolla jängällä. Aidommin ja leveämmin kuin kotona ikinä. Lasken päiviä seuraavaan kertaan ja huokailin itsekseni onnesta. Toiset haluavat talvea pakoon aurinkoon, mä voisin olla täällä vaikka joulusta pääsiäiseen.

Talviurheilu on vienyt mennessään. Perinteinen ja luisteluhiihto ovat nykyään ihan henkireikiä. Minulle, joka hampaat irvessä ja verenmaku suussa hiihdin väkisin kouluaikoina ja vihasin suksia ja koko lajia ihan sydämeni pohjasta. Ladulle on päästävä päivittäin, oli keli mikä tahansa. Tyyli sitten kelin mukaan, mutta mua eivät kyllä pakkaset hidasta. Laskettelurinteessä olen käynyt myös ihan päivittäin ja opetin kovasti myös tuota 3-vuotiasta. Tultiin me jo pariin otteeseen alas etelärinteitä, melkein huipulta saakka. Löysin sukset ja niillä laskemisen ilon uudelleen vasta viime talvena. En edes muista aikaa, jolloin en olisi osannut lasketella, joten selkäytimestä se taito vaan tulee ja taisin laskea taas melkein jokaisen rinteen, mitä täältä löytyy. Viihdyin vuosikymmenen pelkällä laudalla kunnes hurahdin suksiin. Eilen palasin pitkästä aikaa laudallekin, niin kivaa!

 

Päivät ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, että tuntuu ihan hassulta palata kotiin. Ihan kuin olisimme olleet täällä pidempäänkin. Silti tänään, illan hämärtyessä, metsässä hiihdellessäni oikein kunnolla hengitin tätä Lapin taikaa. Puhtaampaa ilmaa ei löydä mistään ja tämä hiljaisuus on jotain niin ihmeellistä – en koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä. Nyt istutaan Kittilän kentällä ja odotellaan konetta Helsinkiin. Parin viikon päästä takaisin. Mökki Lapista oli veneen lisäksi paras ostos ikinä.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian