Ihan ensimmäisenä, upeaa uutta vuotta 2019! Vuodenvaihde on loistava käännekohta ja aika aloittaa monta asiaa puhtaalta pöydältä. Oman asenteen voi muuttaa, tai ainakin voi päättää muuttaa sitä, vaikka nyt heti. Näistä jutuista kirjoittelen vielä myöhemmin lisää, mutta ajattelin aloittaa uuden vuoden blogissa kysymyspostauksella, kuten tein itseasiassa viime vuonnakin vuoden ensimmäisenä päivänä. Saan päivittäin kysymyksiä niin vaatteista, kuin lomakohteista tai kamerastakin ja aina mielelläni vastaan kaikille, jos vain suinkin ehdin. Saan usein myös kovin henkilökohtaisia kysymyksiä blogiin tai Instagramiin ja harmittaa, jos en ehdi vastata niihin heti. Nyt saa kysyä täällä blogissa ihan mitä tahansa, mä vastaan ihan kaikkiin kysymyksiin sitten omassa postauksessa. Kommentteja voi muuten jättää myös ilman nimeä tai sähköpostiosoitettakin, sitäkin joku itseasiassa kysyi. Mä kaipaan sitä ”vanhaa” blogiaikaa, jolloin näitä postauksia oli usein joten palataan hetkeksi sinne..

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


 

Lapissa on ihanaa. Pimeydestä huolimatta elän täällä oikein tyytyväisenä omassa joululomakuplassani enkä jaksa vielä ajatellakaan arkea. Voisin pidentää lomaa täällä vaikka kuinka, voisin olla Lapissa vaikka koko talven. En kaipaa yhtään sinne kiireeseen, en kotiin, enkä loskaisille kaduille. Merinovillakerrastoissa ja toppavaatteissa eläminen on just nyt aivan ihanaa. Täällä on niin helppo pitää itsestään huolta. Jos jotain haluan tuoda Lapista mukanani etelään, niin ehdottomasti lisää ulkoilua. Sitä saa mahdutettua ihan jokaiseen päivään ja sadetta lukuunottamatta pukeutuminenkaan ei ole este kunnon reippailulle. Ulkona saa niin hyvän olon! Olen jäänyt aivan koukkuun kylmään veteen ja haluan ehdottomasti jatkaa avannossa käymistä myös Helsingissä. Onneksi asutaan ihan merenrannalla (ja melkein Löylyn naapurissa) ja mulla on jäsenyys Altaalle. Aloin käydä säännöllisesti hieronnassa ja nykyään itseni hemmottelu on mulle enemmänkin sitä kehon ja mielen huoltoa, kuin ripsihuoltoja ja jatkuvaa hiustenlaittoa.

Pastellitaivas ja pimeys vuorottelevat (okei sitä pimeyttä on täällä 21 tuntia vuorokaudessa) ja päivät koostuvat lähinnä hiihdosta, laskettelusta, kelkkailusta ja pulkkamäestä. Välillä syödään ja nukutaan pitkään. Missään muualla en nuku niin hyvin kuin Lapissa. Pimeys ja hiljaisuus vaivuttavat saman tien uneen ja aamulla olen nukkunut niin sikeästi, etten usko edes liikkuneeni sängyssä. Tänään ajoin ensimmäistä kertaa rekeä (!!) ja kohta lähden tuon vaaleanpunaisen taivaan alle rinteeseen. Voisin hehkuttaa tätä elämää Lapissa vaikka kuinka, kertoa kuinka neljävuotias oppi ihan yks kaks laskettelemaan isossakin rinteessä yksin, mutta ei elämä täälläkään ole pelkkää vaaleanpunaista pilvenhattaraa. Empaattisen ihmisen sydän on särkynyt jo kahden ystävän huolien puolesta. Reagoin kovin herkästi läheisteni pahaan oloon myötäeläen. Eikä sekään vielä riittänyt, vaan piti sattua vielä vähän ikävämpikin käänne tälle reissulle. Äiti katkaisi kätensä todella pahasti hiihtoladulla (joku idiootti seisoi ladulla alamäessä) ja joutui leikkaukseen Rovaniemelle asti, jossa on vieläkin sairaalassa. Viime yönä heräsin hirveään paniikkiin kun unenpöpperössä muka kuulin avunhuutoja alakerrasta (se oli chihuahuan kuorsausta), alkaa näköjään riittää nämä vastoinkäymiset tälle vuodelle. Reilun parin viikon sisällä olen soittanut isoäidille ambulanssin, äiti on leikattu ja olen itse joutunut kärsimään koko loppuvuoden vastoinkäymisistä oman terveyden kanssa, joten nyt voisi olla meidän kärsimykset kärsitty ja edessä uusi, paljon parempi vuosi. 2018 ei ollut mun, 2019 kuulemma on aivan mun vuosi. Tämän olen kuullut useammastakin lähteestä joten toivotaan parasta ♥ Sen on täällä Lapissakin oppinut, että se ihan paska keli enteilee aina hyviä säitä.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Kesken ruoanlaiton olen pysähtynyt usein miettimään. Lapsuusjouluja tietysti myös, mutta vielä enemmän sitä valtavaa tyhjyyttä, jonka jätit jälkeesi. Muistan kuin eilisen viimeisen yhteisen joulumme. Siitä on jo yhdeksän vuotta. Muistan, kuinka sen joulun jälkeen lähdit kohti Ahvenanmaata, se herrasmiehen karvalakki päässäsi ja vilkutit vielä autosta hyvästiksi. Siinä äidin ikkunasta sinulle takaisin kättä heiluttaessani en olisi voinut kuvitellakaan, että jo muutaman viikon kuluttua näen sinut, mutta sinä et ole enää siinä. Sain jättää viimeiset hyvästit, mutta eivät ne olleet sellaiset. Hyvästelin sinut silloin, kun lähdit ja kerroit palaavasi taas keväällä. Sinä keväänä toin kuitenkin kukkia haudallesi. Juttelin ihan loputtomiin ja uskoin, kuten uskon edelleen, että kyllä sinä kuulet. Oli kuitenkin onni, että menetimme sinut niin pian joulun jälkeen. Ensimmäiseen jouluun ilman isää meni pitkä aika ja silloin uskalsi jo vähän juhliakin joulua. Silti, ensimmäiset juhlapyhät ovat pahimmat. Ja kohta yhdeksän vuoden jälkeenkin, joulustani puuttuu paljon, kun et ole enää täällä.

Isäni elää ajatuksissani niin merellä kuin täällä Lapissakin. Hän rakasti Lappia, ja jotenkin täällä luonnossa tunnen iskän olevan lähellä. Uskon yliluonnollisiin asioihin ja ilmiöihin, mutta tässä uskoni on aivan erityisen vahva. Keskellä kaamosta, keskellä valkoisia hankia ja keskellä hiljaisuutta. Aivan kuten kesällä merentuoksuisilla rantakallioilla ja sarastavan aamun aalloillakin. Muistot elävät yhä, enkä tule koskaan unohtamaan lapsuuden jouluja ♥

Niin usein vielä muistelen mä jouluja lapsuuden Ne elän yhä uudelleen mä kaikkine tuoksuineen Isän lämmittämän saunan höyryävän Kuusenoksin pihkaisin Äiti askareissaan leipoi pipareitaan Nyt on poissa kummatkin

Voi miten paljon siitä mä antaisin Jos lapsuusjouluun löytäisin tien Kotiin vanhemmille kynttilät kantaisin Ne jotka nyt haudalle vien

Ja vaikka kinkku maistuikin niin siltikin jännitin Kun isä poistui porstuaan kai pukkia auttamaan Isä tullutkaan ei, poron suojaan hän vei Kotiin saapui myöhemmin Loisti kynttilät vain, illan leikkiä sain Nyt on poissa kummatkin

Voi miten paljon siitä mä antaisin Jos lapsuusjouluun löytäisin tien Kotiin vanhemmille kynttilät kantaisin Ne jotka nyt haudalle vien

Isän lämmittämän saunan höyryävän Kuusenoksin pihkaisin Äiti askareissaan leipoi pipareitaan Nyt on poissa kummatkin

Voi miten paljon siitä mä antaisin Jos lapsuusjouluun löytäisin tien Kotiin vanhemmille kynttilät kantaisin Ne jotka nyt haudalle vien

Niin usein vielä muistelen Mä jouluja lapsuuden Ne elän yhä uudelleen Mä kaikkine tuoksuineen.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria