Sano, että rakastat

torstai maaliskuu 30 2017

Rakastan sua. Lause, jonka sanon päivittäin. Haluan ehdottomasti opettaa saman pojalleni. Kerron hänelle jopa useamman kerran päivässä rakastavani ja muistutan asian sanomisen tärkeydestä. Toistaiseksi keskustelumme ovat olleet oikein positiivisia. Mitä nyt -”Micael rakastaa isiä, ei äitiä.” No, ainakin edes jotain.

Suomalaiselle tuntuu olevan todella vaikeaa sanoa ääneen rakastavansa. Miksi siitä kylmästä tunteettomuudesta on niin vaikea päästä eroon? Tunteissa ja niiden näyttämisessä tai ääneen sanomisessa ei ole mitään hävettävää. Eikä siinä, että myöntää kykenemättömyytensä tunteisiin tai niistä puhumiseen. Voi kuinka monelta väärinkäsitykseltä ja parisuhdeongelmalta olisimmekaan säästyneet, kun puhuisimme tunteistamme mahdollisimman avoimesti. Kertoisimme, mitä tunnemme ja sanoisimme aina, kun rakastamme. Koska lempeys on lopulta se, joka voittaa aina sen kylmän tunteettomuuden. Haluan uskoa, että sitä löytyy ihan meistä kaikista.

Naapuri katsoi vähän kieroon kun rappukäytävästä huutelin vielä ovea sulkiessani koirillekin rakastavani heitä. Rakastanhan minä. Ja uskon, että he ymmärtävätkin sen. Minulle on todella tärkeää saada jakaa rakkautta ympärilleni, olenhan itsekin saanut kasvaa ympäristössä jossa olen aina tuntenut olevani rakastettu. Isäni viimeiset sanatkin minulle olivat ”iskä rakastaa sua”.

Toiset osoittavat rakkauttaan teoilla, tämäkin on tietysti hyvä ottaa huomioon. Mutta sanojen merkitys on suuri jo senkin takia, että tunnetusti etenkin meidän suomalaisten on vaikea sanoa niitä ääneen. Eivätkä kaikki ymmärrä tekojen merkitystä. Toinen voi silkkaa avuliaisuuttaan vaihtaa autoosi kesärenkaat, toinen tekee sen rakkaudesta. Mutta kukaan tuskin sanoo rakastavansa silkasta avuliaisuudesta. Niillä sanoilla on silloin varmasti se merkitys.

Koska itse haluan kertoa päivittäin rakastavani ja näyttää senkin kautta tunteitani läheisilleni, haluan saada sitä myös takaisin. Yritän aina viimeiseen asti ymmärtää kaikkia mahdollisia tunnepuolen ongelmia, mutta jos en saa rakkaudentunnustuksia tai muita kauniita sanoja, ikävä kyllä lähden etsimään niitä muualta. Puhumisella on ihmissuhteissa todella iso merkitys. Se edistää myös omaa henkistä hyvinvointia. Heti seuraavalla kerralla, kun tunnet rakastavasi jotain, oli se sitten mies, lapsi tai se koira, sano se ääneen. Okei, ihan suhteen alussa tai ystävyyssuhteissa kannattaa ehkä muotoilla palavakin rakastuminen ”mä tykkään susta” -muotoon, koska rakkaus on sanana meille edelleen niin vahva. Sano kuitenkin edes jotain, sillä et häviä siinä mitään. Isäni kuoleman jälkeen minua lohdutti kaikkein eniten tieto siitä, että isäni tiesi minun rakastaneen häntä. Sillä ne olivat viimeiset sanat jotka ehdin hänelle sanoa.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


10 vinkkiä onnistuneille treffeille

tiistai helmikuu 14 2017

Kuka on lähdössä tänään treffeille? Ystävänpäivä, se tunnetuin treffipäivä. Sen kunniaksi kokosin omat vinkkini onnistuneisiin treffeihin. Olen aina tykännyt deittailusta ja onnekseni olen saanut lähes pelkästään ihania treffikokemuksia. Aina ei kuitenkaan mene ihan putkeen, joten jos haluat varmistaa onnistuneet treffit vaikka jo tälle illalle, lue tämä.

valentines-day-dating-alone-relationships-funny-ecard-ty2

Unohda urheilu. Juoksin joskus treffeillä 15 km lenkin hirveässä helteessä. Oli kuulkaa hiljaista. Vaikka rakastaisitte molemmat maastohiihtoa, niin todennäköisesti vauhdissa saattaa olla eroja. Yhdessä ehtii urheilla sitten myöhemmin jos suhde siihen asti etenee. Lenkkitreffien jälkeen se saattaa loppua yhtä nopeasti kuin oma hiihtolenkkini parin edellisenä iltana nautitun viinilasin jälkeen. Urheilutapahtumat ovat sitten asia erikseen. Jos satutte kannattamaan molemmat esimerkiksi samaa lätkäjoukkuetta, voi olla kiva joko pettyä tai fiilistellä voittoa yhdessä. Varoitus: Muista kisscam.

Pukeudu luottoasuun. Vaikka treffipukeutumiseen haluaakin panostaa, ei kannata ehkä ostaa samana päivänä uutta asua. Uudet farkut ovat yleensä vähän liian kireät, neule saattaa kutittaa ja kengät olla superepämukavat. Luottoasussasi sitäpaitsi tunnet todennäköisesti olosi itsevarmaksi. Riippuen treffien tarkoituksesta, kannattaa ehkä panostaa myös alusvaatteisiin. Jos ilta meneekin yllättäen pidemmälle, eripariset kulahtaneet puuvilla-alusvaatteet eivät ehkä olekaan niin mukava ajatus kuin aamuvarhaisella niitä pukiessa.

Älä vie treffikumppania kotiin. Treffit omalla maaperällä voivat tuntua turvalliselta vaihtoehdolta, mutta jos treffikumppani ei olekaan ihan sitä mitä odotit, voi hänestä olla hankala päästä eroon. Jos satut kuitenkin eksymään kotiin ja kaverista on hankala päästä eroon, voi aina vedota koiran ulkoilutukseen (myös naapurin koiran voi viedä muka ulos) tai pyytää kaveria soittamaan, että nyt tarvis tuoda vara-avain. ”Mä voin samalla saattaa sut..” Erään huonon treffikokemuksen myötä opimme myös, ettei toiselle kannata kertoa tarkkaa osoitetta ennen kuin on aivan varma hänen aikeistaan. Jos silti päädytte sinne kotiin, älä missään nimessä myöskään esittele dvd-kokoelmaasi. Siivoa sekä tuuleta asunto ja petaa ainakin sänky. Varaa vähän juotavaa valmiiksi, ettei tarvitse naapurista lainata.

 Kierrä leffateatteri kaukaa. Leffateatteri on varmasti edelleen yksi suosituimmista treffipaikoista, mutta en vain ymmärrä miksi. Leffassa istutaan hiljaa, voidaan pahoin popcornin hajusta ja mietitään, että missä kohtaa olisi ok livahtaa vessaan. Jos uskallatte kyläillä puolin ja toisin, leffa kotona toimii ihan aina. Siinä saa samalla puheenaiheita, voi syödä ja ottaa vaikka pari lasia viiniä. Leffan loputtua on luonnollista poistua omaan kotiin jos siltä tuntuu.

Suosi aamiais- tai lounastreffejä ensimmäisellä kerralla. Aamiainen tai lounas on paras mahdollinen ajankohta ainakin ensimmäisille treffeille. Ajankohtana se tosin voi arkisin olla hankala. Aamiaisen ja lounaan jälkeen on aina jotain tekemistä, joten treffit loppuvat luonnollisesti pian. Treffikumppanilta voi myös kysellä suunnitelmia illalle, jos seura oli miellyttävää.

Sopivasti alkoholia. Riippuu tietysti ihmisestä, mutta alkoholi on mielestäni hyvä treffikumppani. Toki aamiaisella ja lounaalla se kannattaa jättää väliin, mutta pidemmän kaavan mukaan etenevillä illallis- tai leffatreffeillä muutama lasi viiniä toimii täydellisenä ice breakerina ja tunnelman nostattajana. Kunhan molemmat juovat eivätkä aja enää autoa. Muuten viini kannattaa jättää väliin. Hyväksi havaittu treffivalkkari: Kung Fu Girl ja -punkku: Marques de Riscal. Vahva suositus.

Ole rehellinen. Älä esitä pitäväsi jalkapallosta vaikka treffikumppanisi harrastaisi lajia intohimoisesti. Älä kerro juoksevasi maratoneja, jos et niitä juokse. Entisistä suhteista ja sekavista perhekuvioista ei kannata puhua, mutta jos treffikumppani kysyy – vastaa rehellisesti. Varmasti jokainen meistä arvostaa suoraa puhetta. Muista aluksi kuitenkin hienotunteisuus. ”Mun eksä käytti muuten samaa hajuvettä” kannattaa jättää sanomatta.

Varaudu valmiiksi hiljaisiin hetkiin. Mieti valmiiksi puheenaiheita jos pelkäät hiljaisia hetkiä. Joskus on myös luontevaa olla hetki hiljaa. Silloin hymy ja ”näytät hyvältä” -lause toimivat aina. Jos treffikumppani siis näyttää hyvältä. Kehuja ei missään nimessä pidä säästellä jos niihin on aihetta, mutta älä kehu turhaan tai turhan paljon. Jos kalju kehuu hiuksiasi, ”kiitos samoin” ei myöskään toimi. Päivän puheenaiheet ja lehtijutut kannattaa tsekata läpi, myös yhteisistä tutuista puhuminen on aina luontevaa. Älä kuitenkaan koskaan puhu pahaa.

Säilytä positiivisuus. Valittajia tuskin viedään treffeille toista kertaa. Vaikka päiväsi olisikin ollut huono, voit kertoa siitä muutamalla sanalla. Paskan maanantain kertaaminen moneen kertaan ei kiinnosta ketään ja annat itsestäsi samantien valittajan vaikutelman. Näytä kuitenkin mielipiteesi ja persoonallisuutesi, kaikki käy -tyypit ovat tylsiä.

Selvitä taustoja. Stalkkereilla on helpompaa! Jos haluat olla perillä millaisen tyypin kanssa olet treffeillä, voit kysellä hänestä tutuilta sekä tutkia mitä hänestä löytyy somesta tai muualla netistä. Luottotietoja ja rikosrekisteriä ei ehkä tarvitse lähteä ensimmäisenä penkomaan, toki toisinaan tällekin olisi ollut tarvetta. Älä ole liian utelias äläkä tee vääriä johtopäätöksiä. Ja vaikka kuinka leikkisit Taalasmaan Ullaa, älä missään nimessä vahingossakaan paljasta, että muistat minkälaiset bikinit hänen exällään oli toissatalvena Thaimaan lomalla. Some kertoo näppärästi yhteiset kaverit ja kiinnostuksen kohteet.

nothing-says-i-love-you-like-getting-drunk-and-accidentally-saying-i-love-you-bxe

Kaikki esimerkit poimittu ihan todellisesta elämästä. 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Saisitte hävetä

maanantai helmikuu 06 2017

Viikonloppu osoitti taas, miten suomalaiset ovat jostain käsittämättömästä syystä edelleen sitä valittajakansaa ja niin uskomattoman kapeakatseisia. Saisitte hävetä, te ketkä arvostelitte..

mirvaannamarian

Arttu Lindemanin Vuoden artisti -voittoa Emma Gaalassa. Kun ehdokkaat sanottiin ääneen juuri ennen palkinnon jakamista, todettiin Roosan kanssa että se varmaan on Arttu. Ihmiset eivät näköjään vieläkään tajua somen voimaa. Ja mitä valittajiin tulee, olisitte äänestäneet itse. Toki vain yksi voittaa vaikka kaikki saavat ääniä, mutta tässä nähtiin myös yleisön uskollisuus. Arttu laulaa niissä kaikissa (neljässä) biiseissäänkin isosta seuraajamäärästään. Hän on 2017-luvun Suomen Vuoden Artisti. Artun äänestäjiä kritisoitiin ja vähäteltiin rajuin sanankääntein muun muassa Twitterissä. En olisi ikinä uskonut, että suomalaiset voivat edelleen aliarvioida nuoria. Keneltä se nyt on pois, että niin monille keski-ikäisille tuntematon Arttu Lindeman voittaa Vuoden Artistin Emman kun kyse on yleisöäänestyksestä? Samalla tavalla yleisö valitsi meille euroviisuedustajan ja 200 kansanedustajaa. Ei se nyt aina ihan nappiin mene, mutta enemmistö voitti. Artun voiton herättämä keskustelu on paitsi tervetullutta, myös silmiä avaavaa. Meillä taitaa olla todella hyvä olla, kun mielensä voi pahoittaa tälläisestä aiheesta.

Saisitte myös hävetä, te ketkä arvostelitte..

Tuure Boeliuksen valintaa Vuoden Homoksi. 16-vuotias saa olla homo. 16-vuotias tietää olevansa homo. 16-vuotiasta ei pitäisi suojella millään lailla homoudelta. Koska se on tosi ok. On naurettavaa, että Suomessa vuonna 2017 pitäisi muka edelleen peitellä homoutta. Miettikää, miten moni nuori edelleen häpeää seksuaalista suuntautumistaan? Toivoo syntyneensä joksikin toiseksi. Oli loistava valinta valita tämä rohkea nuori kundi Vuoden Homoksi. Vaikka en tästä kohusta aiheen ympärillä sen negatiivisen sävyn vuoksi pitänytkään, oli hienoa että se herätti keskustelua. Homouden hyväksyminen kun lisää varmasti nuorten hyvinvointia. Perussuomalaiselle kansanedustajalla ei ole käynyt mielessäkään, miltä 16-vuotiaasta homoseksuaalista voi tuntua, kun keski-ikäinen kapeakatseinen juntti huutelee ääneen, että vasta 18-vuotias olisi sovelias osallistumaan juhlaan, jossa palkitaan homoseksuaaleja. Kyse kun ei ole seksistä vaan jostain paljon suuremmasta. Vuoden Homo Tuure Boelius on kymmenien tuhansien lasten ja nuorten idoli. Tämän kohun myötä varmasti vielä useamman. Ihan huikeeta.

Vuonna 2017 saan edelleen hävetä suomalaisten jatkuvaa tarvetta puuttua asioihin ja valittaa. Kulunut fraasi, mutta hankkikaa ihan oikeasti se oma elämä. Keskittykää siihen älkääkä tuhlatko aikaanne turhanpäiväiseen valittamiseen. Suomi on maailmanluokan mittapuulla äärimmäisen onnellinen maa, mutta miksi tämä ei nyt ihan siltä vaikuta?

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian