Aiemmin tällä viikolla jo ajatuskin pojan päästämisestä Ruotsin risteilylle tuntui kauhealta, ehdimmehän olla yhdessä Monacosta paluuni jälkeen vain pari päivää. Kävin pikakelauksella mielessäni läpi kaikki huonon äidin ajatukset ja lapsen hylkäämiskokemukset, mutta ei tarvittu kuin nopea kyselytuokio neljävuotiaalta ja mieli muuttui taas valoisammaksi.

 

Äiti, milloin me lähdetään? Äiti, monta yötä pitää vielä nukkua? Äiti, mä niin odotan että pääsen tädin kanssa laivalle! 

 

Tänään vein pikkuisen Olympiaterminaalin eteen ja se lähdön riemu oli aivan käsinkoskeltavaa. Nopeat pusut äidille, tädin ja serkun kanssa riemusta kiljuen, omaa pientä matkalaukkua perässä raahaten, kohti laivaa. Siinä kohtaa ei voi itse olla huono äiti eikä lapsi voi olla muuta kuin äärimmäisen rakastettu ja parhaimmassa mahdollisessa seurassa. Yhtä hymyä itse kukin.

 

 

Jokainen vanhempi varmasti tietää sen olon, kun vie lapsen hoitoon ja lähtee yksin kotiin. Tai kun lapsi jää kotiin hoitoon ja äiti tai iskä lähtee yksin ulos (kutsutaan toisinaan myös voitontanssiksi). On tavallaan hetken aikaa helpottunut – kun ei tarvitse olla ihan niin läsnä ja valveutunut jatkuvasti. Yksin reissatessani rakastan aina ihan erityisesti sitä tunnetta kun minun ei oikeasti tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestäni. Sellainen turha valppaus ja stressi häviävät äkkiä. Siitä nauttii hetken aikaa, mutta äkkiä sitä jo kaipaa pientä höpöttäjää ja mamman viereen kömpijää. On kuitenkin aivan eri asia olla itse reissussa, kuin nyt kun lapsi on reissussa.

 

Ajettiin laivaterminaalista Kämpin spahan. Kolme tuntia vierähti saunassa ja hoidoissa helposti. Kotimatkalla poikettiin Frida’siin syömään, illallinen venyikin yhtäkkiä kolmetuntiseksi maistelumenuksi sekin. Valoisa alkukesän ilta muistutti sinkkuajoista. Treffeistä, jotka eivät koskaan johtaneet mihinkään, myöhään venyneistä juhlista, aikaisista töihin kävellyistä aamuista. Havahduin siitä sitten ajatukseen, että onpa hullua kun me ollaan kaksin. Lähes koko parisuhteemme ajan meitä on nimittäin ollut kolme. Välillä mietin millaista elämä olisi, jos emme olisikaan saaneet tuota pientä haikaran ylläriä. Mitä jos olisimmekin kaksin? Varmasti tavallaan helpompaa, mutta niin paljon tyhjempää. Rakastan tätä vapaa-aikaa, mutta perheen merkitystä ei voi kuvaillakaan. En osaa kaivata parisuhteesta oikeastaan mitään ajasta ennen Micaelin syntymää. Kaikki tapahtui niin nopeasti, hyvä kun tunsimme kunnolla toisiamme. Ehkä sen takia ajatukset ajasta ilman lasta vievätkin niin nopeasti niihin sinkkuvuosiin. Tässä itsekseni illalla keittiönpöydän ääressä istuskellessa mietin, että onpa elämä muuttunut. Välillä se on muuttunut niin paljon, että olen hukannut itseni ja ajatukseni tässä kyydissä. Kannustan kaikkia kyllä lapsen hankkimiseen, mutta ehkä ensin kannattaa olla hetki ihan kahdestaan. Kantapään kautta opittua.

 

Nyt me ollaan koko loppuviikko kaksin. Valtavan siivousoperaation ja kaikkien kodin pikkukremppojen korjaamisen (mulla tulee välillä näitä päiviä että NYT on hoidettava joka ikinen juttu kuntoon) jälkeen huomenna töihin ja sieltä veneelle. Joku sanoi että veneily muuttuu niin paljon hankalammaksi lasten myötä. Mä en tiedä oikeastaan siitäkään yhtään mitään. Ehkä se oli mun onni, tai ehkä osaan sitten arvostaa jatkuvasti helpottuvaa arkea enemmän ja enemmän. Mitä te teette ilman lapsia? 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Kuusiviikkoisesta asti maailmalle raahattua lasta ei voi syyttää rohkeuden ja reippauden puutteesta. Omalla hauskalla tavallaan hän osaa sanoa sanoja ainakin viidellä eri kielellä ja ymmärtää neljävuotiaaksi hämmästyttävän paljon eri kulttuureista ja maista. Tuo auringossa kasvanut helposti ruskettuva pieni ihmisen alku on nähnyt maailmaa jo sen verran paljon, etten ole enää laskenut maita pariin vuoteen. Ymmärrän, että aikuiset haluavat joskus omaa aikaa ja olen itsekin matkustanut ilman lasta, mutta ensisijaisesti ottaisi lapsen aina mukaan. Mitä itse muistat lapsuudestasi ensimmäisenä? Mulla ainakin tulee mieleen heti kaikki etelänmatkat äidin tai isän kanssa. Kun palasimme kotiin, pikkuinen kertoi taas aivan innoissaan reissusta. Pitkä viikonloppu tutussa paikassakin voi olla seikkailu. Lapsen kanssa matkustaminen on nykyään niin helppoa, että vähän jopa ihmetellen katson aikaa taaksepäin, sitä kun vielä stressasin reissuun lähdöstä ihan hulluna. Loppujen lopuksi lapsen kanssa voi matkustaa ihan mihin tahansa ja näin isona lapsi on jo mitä mainioin reissukaveri.

Kokemusta on niin arjesta Espanjassa, kaupunkiviikonlopusta Pariisissa museoineen, Aasian suurkaupunkien vilinästä, sairaalareissusta Miamissa kuin ökylomailusta Dubain resorteissa. Ollaan oltu Balilla sadekaudella, roadtripilla Floridassa, nähty Karibian köyhyyttä ja autioita rantoja sekä maattu porealtaassa katolla Bangkokin kattojen yllä. Lapsi otetaan maailmalla todella hyvin vastaan. Matkustaminen on nykyään helppoa ja paljon edullisempaa kuin koskaan aiemmin. Muutamien kalliiden merkkilastenvaatteiden hinnalla lähtee helposti reissuun. Lapsen kannalta matkustaminen on mitä mainioin sijoitus. Ripaus rohkeutta, uteliaisuutta ja seikkailumieltä jokaiseen matkalaukkuun. T. Mirva ja sen paras reissukaveri. Matkustatteko te lasten kanssa ja jos, niin millaisiin kohteisiin? 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Voi kuinka onnellinen olenkaan, että meillä on tällainen paikka jossa viettää aikaa useamman kerran vuodessa.. Espanjan koti tuntuu taas vähän enemmän kodilta kun freesattiin vähän sisustusta. Aurinko ja tää valo, oon ollut ihan sanaton. Sitä ehti unohtaa, kuinka paljon tätä onkaan kaivannut. Täällä on ihan poikkeuksellisen lämmintä ja vihreää toukokuuksi, aivan kuin kesälläkin. 4-vuotias on onnensa kukkuloilla, mutta niin oon kyllä mäkin ollut. Tultiin vain pitkäksi viikonlopuksi, mutta tääkin tekee niin hyvää. Auringosta nauttii paitsi mieli, myös keho. D-vitamiinia saa kerrankin muualta kuin purkista ja iho rakastaa aurinkoa – kunhan muistaa suojautua siltä oikein. Täällä tulee keväällä aina sellainen fiilis, että nyt on valmis kesään. Tästähän se alkaa!

Olen täällä taas äitienpäivänä, viime vuonnakin oltiin. Toisaalta tietysti kiva juttu, mutta kaipaan niin paljon omaa äitiäni erityisesti näin äitienpäivänä, joten haluaisin olla hänen luonaan Suomessa. Mutta onneksi näemme usein ja voimme viettää äitienpäivää kaikki yhdessä sitten myöhemmin. Onneksi saan viettää tätä äitienpäivää kuitenkin mun elämäni tärkeimpien miesten kanssa. Sain aamiaisen ja ihanan kortin, sekä tietysti maailman parasta seuraa uima-altaalle ja sitä aurinkoa. Fiilistellään formuloita ja yritän tässä bongata ystävääni Barcelonan katsomosta. Me ollaan sitten katsomassa seuraavaa GP:tä Monacossa, mä en oo ollutkaan siellä parina viime vuonna joten nyt on erityisen kiva pitkästä aikaa lähteä. Nyt mä piipahdan vielä hetkeksi terassilla auringossa ennen tapaksille lähtöä.. Ehkä huomenna saisin jotain asiallisempaakin tekstiä aikaiseksi, nyt ihanaa äitienpäivän ja sunnuntain jatkoa teille kaikille ja mikä tärkeintä, ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ♥

Raising kids is like walking in a park.. Jurassic Park.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian