Kun 24-vuotiaana saa tietää olevansa raskaana opiskellessaan ja asuessaan yksin, on se aikamoinen shokki itse kullekin. Toiset haluavat nuorena äidiksi, toiset eivät ikinä. Kuuluin tietysti jälkimmäiseen joukkoon ja olin juuri se parikymppinen Teatterissa viikonloppunsa viettävä tyttö, jonka elämänarvot olivat aivan muualla kuin pitkissä ihmissuhteissa saati sitten lapsissa. Kiitän itseäni ja jotain korkeampaa voimaa päivittäin siitä, että muutin mieleni ja päätin sittenkin ryhtyä äidiksi. Ei mun ystäväpiirissä ollut lapsia kenelläkään ja olin kaikin tavoin aivan pihalla, vaikka itse raskaudesta ja lapsista tiesinkin paljon, kiitos opintojen ja oman mielenkiinnon. Siitä, miten lapsi oikeasti muuttaa elämää, mulla ei ollut käsitystäkään. Siis ensimmäisenä ajattelin tietenkin, että nyt mä lihon ihan muodottomaksi, mun kroppa ei palaudu ikinä, enkä enää koskaan pääse mihinkään. Että kotona ollaan jumissa vähintään siihen asti kun se menee kouluun ja osaa olla yksin kotona.

Oikeastaan kaikki ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi. Raskaus laihdutti mua ja sektion jälkeen juoksin pian jo samoja lenkkejä kuin aina ennenkin. Lapseni syntyi tosiaan siis leikkauksella ja toivuin sektiosta nopeammin kuin viisaudenhampaidan leikkauksesta. En tiedä olenko päässyt helpolla, mutta koko vauva- ja pikkulapsiaika oli paljon helpompaa kuin osasin kuvitella. Aika saattaa ehkä vähän kullata joitain muistoja tai syynä oli se hirveä selviytymismode, mutta ainakin sain aina nukkua kunnon yöunet, käydä ulkona alusta asti, tavata kavereita ja käydä koulun loppuun jo ennen kuin lapsi aloitti edes päiväkodin. Pahin ikä oli ehdottomasti ikävuodet 1 ja 2, nyt mulla on kesällä 5 vuotta täyttävä kaveri jonka kanssa me voidaan jutella, laulaa Stigin biisejä ja ostaa iskältä salaa herkkuja kaupasta. Voin viedä koirat ulos huoletta niin että lapsi osaa olla kiltisti kotona sen aikaa ja tuo pieni ihminen alkaa muutenkin itsenäistyä ihan valtavasti. Välillä se kiukuttelee kuinka äiti pilaa kaikki sen jutut ja on tylsä aikuinen, joskus se sitten kiipeää syliin ja änkee aamulla kainaloon. Minä olen meistä se, joka herättää ja häiritsee yöunia.

Sain vastuulleni kokonaisen ihmisen. Silti välillä työpäivän aikana saatan jopa unohtaa, että mulla on lapsi (kuulostaa kauhealta näin mutta ehkä ymmärrätte pointin) ja voin tehdä todella paljon asioita ilman, että ajattelen kokoajan olevani äiti. Näen vain positiivisena asiana sen, etten voi osallistua ihan kaikkiin kissanristiäisiin joita vastaan tulee, tai oikeastaan sen että mulla on oikea syy kieltäytyä kun en halua mennä johonkin. Lapsi toi elämääni tarkoituksen, kasvatti enemmän kuin yksikään eletty vuosi ja muutti suhtautumistani oikeastaan ihan kaikkeen. Ulkonäkösyiden sijaan liikun siksi, että voisin paremmin ja eläisin pidempään. Haluan että lapsellani on äiti vielä kymmenien vuosien päästäkin ja haluan, että mulla on seuraa sitten, kun hiukset ovat harmaat ja askel vähän painavampi kuin nyt. Olen niin paljon parempi ihminen nyt kun olen äiti. Kliseistä, mutta niin totta. Lapseni on aina osa minua, mutta hänellä on myös rakastava isä ja muita tärkeitä aikuisia ympärillä. Sanoisin, että on jopa epänormaalia olla jatkuvasti kiinni lapsessa jos on kuitenkin muita huolehtivia aikuisia ympärillä. Ja meillä on kotona ollut jo monta vuotta kynttilöitä pöydillä, valkoinen sohva ja lasipöytä. Ei kaikkien tarvitse muuttua tyypilliseksi lapsiperheeksi jos se ei tunnu hyvältä. Lapsi ei rajoita elämää, se tuo siihen aivan uusia ulottuvuuksia. Tunteita ja rakkautta, joista ei tiedä mitään ennen kuin ne kokee itse. Ja se vaikein aika on lopulta niin lyhyt, että se on ohi ennen kuin huomaatkaan. Nyt on vain maailman siistein asia, että on skidejä.

Lasten hankkimista pelätään ja lykätään ihan turhaan. Mitä nuorempana sen tekee, sitä helpompaa se lopulta on jos vain taloudellinen tilanne on kunnossa. Ymmärrän lasten hankkimisen lykkäämistä yli kolmekymppiseksi hyvin sillä, että halutaan vakaa rahatilanne pohjalle. Lapseen kun menee nimittäin ihan valtavasti sitä fyrkkaa. Mun äititarina ei ole ihan siitä perinteisimmästä päästä, enkä esimerkiksi halua enää lisää lapsia vaikka sitä multa kokoajan eri puolilta kysytäänkin. En pidä siitä, että pikkulapsiarki leimataan sellaiseksi perhehelvetiksi, jossa ei ehdi harjata hiuksia tai harrastaa. Saa siitä varmasti sellaistakin, mutta jokainen voi valita tapansa olla äiti tai isä. Pieni itsekkyys on aika tervetullutta vanhemmuudessakin.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


..Heippa pappa! Totesi hän parkkihallissa naapurin kuusikymppiselle miehelle joka oli juuri ostanut uuden bemarin, kun pyysin tervehtimään ystävällisesti naapureita.

..Äitillä on ihan kauhee kiire kun se on menossa poistaa sen pimppikarvat!! Totesin vain lapselle aamulla, että lähdetään tänään aikaisemmin päiväkotiin kun menen laseriin ennen töitä.

..Äiti kato sillä on vauva mahassa! Ylipainoinen nainen käveli vastaan Stockan parkkihallissa.

..Mun äitillä on paljon isommat tissit kun sulla! Päiväkotikaverin äidille.

..Mulle sitä kaljaa! Alkon hyllyvälissä etsin itselleni viinejä.

..Kato kun mulla on iso pippeli! Wolt-kuskille rappukäytävässä oikein esittelyn kera.

..Häh?! Ai häh?! Kun neuvolalääkäri sanoi että sitten tarkastetaan kuulo.. Lapsi kuuli tämän kyllä oikein hyvin.

..Ei helvetti mikä python, tuu äiti kattoo! Vessassa. Oikeesti, en kestä.

..Mä ajan koko yön, niin kuin Roy Orbison!! Alasti lauloi ja soitti ukulelea.

 

Oon aivan varma että poikien ja tyttöjen mieli eroaa toisistaan PALJON. Voi hulivili, mitä se vielä keksiikään kun ikää on nyt vasta neljä ja puoli vuotta.. Pelottavinta, että tunnistan niin paljon omia piirteitäni tuosta lapsesta, apua! Haha. Kirjoittelin aiemminkin näitä juttuja pikkupojan äidin elämästä, ensimmäisen osan voit lukea täältä. Hauskaa viikonloppua!! xx

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Sain tietää olevani raskaana ollessani 24-vuotias ja jo silloin, viisi vuotta sitten, olin nuori äidiksi. Yhdelläkään hyvällä ystävälläni ei ollut vielä lapsia ja toisinaan oli vähän vaikeaakin keksiä syitä, miksen olisi päättänyt lykätä tuota lapsiasiaa ja toteuttanut sitä sitten viiden vuoden päästä. Eli NYT. Ajattelin kuitenkin onneksi silloin viisaasti ja keksin monta hyvää syytä, miksi lapsi kannatti tehdä alle kolmekymppisenä. Nimittäin..

Öisin jaksaa valvoa paremmin Jouduin sen itsekin toteamaan jo näin 29-vuotiaana, viisi vuotta sitten oli paljon helpompi valvoa kuin nyt. En uskalla edes ajatella, millaista olisi herätä nyt monta kertaa yössä syöttämään vauvaa. Vaikka säästyinkin itse yöheräämisiltä lähes täysin, tottakai vauva väsytti ja unen laatu oli erilaista. Tämä on varmasti vaikeampaa, mitä enemmän tulee ikää.

Päivisin jaksaa liikkua paremmin Nuorena sitä tuntuu pysyvän kunnossa vaikka tekisi mitä. Virtaa riittää vähän lyhyempienkin yöunien jälkeen ja fyysinen palautuminen on paljon nopeampaa ja kivuttomampaa. Vähän tylsä fakta, mutta mitä vanhemmaksi sitä tulee, alkaa kroppa jäykistyä ja sohva houkutella enemmän. Levon tarve myös muuttuu, joten nuorempi mutsi jaksaa luultavasti olla vähän tehokkaampi, touhuta kotitöitä ja juosta lasten kanssa. Onneksi tämä on kuitenkin asia, johon voi itse vaikuttaa ja jopa viisikymppinen äiti voi olla hyvinkin aktiivinen jos niin haluaa.

Sit se on tehty Tää oli mun suurin syy, miksi silloin viisi vuotta sitten päätin pitää lapseni. Ajattelin, että jos olen samassa tilanteessa viiden vuoden kuluttua, päätös on ihan yhtä vaikea. Nyt kun mietin elämääni, se oli varmaan jopa vaikeampi. ”Sit se on tehty” ja nyt se on jo 4-vee hurmaava pieni mies, päivääkään en ole miettinyt, että olisiko sittenkin pitänyt lykätä perheen perustamista. Ja nyt se on tehty ja henkisesti kuluttavat vauva- ja taaperovuodet ovat ohitse.

Kroppa palautuu paremmin Niin treenistä kuin raskaudestakin. Iho, paino, hormonit, kaikki. Mitä nuorempi, sitä nopeammin ja kokonaisvaltaisemmin palautuminen myös tapahtuu, sillä kaikki solut uusiutuvat nopeammin eikä hormonitoiminta vielä välttämättä kenkkuile samalla tavalla kuin kolmenkympin jälkeen.

Riskejä on vähemmän Yli 40-vuotiaan raskaus on riskiraskaus ja yli 35-vuotiaalla on jo huomattavasti enemmän komplikaatioiden riskejä raskaudessa. Ja koska hedelmällisyys alkaa laskea heti 30 ikävuoden jälkeen, toisilla jopa hyvinkin jyrkästi, ei raskaaksi tuleminenkaan ole ihan itsestäänselvää. Yhteiskunta kuitenkin ”ohjaa” tekemään lapsia vanhempana, jolloin yhä useampi raskaus on tavalla tai toisella riskiraskaus. Biologian kannalta lapset taas kannattaisi tehdä paljon nuorempana.

”Toisella kierroksella” on sitten vahvoilla Ikävä fakta tähän väliin, mutta lopulta läheskään kaikki meistä eivät ole sitten 10-20 vuoden päästä sen saman ihmisen kanssa. Toiselle kierrokselle lähtijöitä on jopa yli puolet tällä hetkellä vakiintuneista tyypeistä. Mitä vanhempi lapsi, sitä helpompaa on aloittaa esimerkiksi uusi suhde. Tai ylipäätään lähteä treffeille.

Vältät ikäkriisit Lapseni ansiosta en ole potenut minkäänlaista kolmenkympin kriisiä, vaikka syntymäpäivääni on enää kaksi kuukautta. Äitiys on niin iso ”meriitti” elämässä, ettei ainakaan voi kokea, ettei olisi saavuttanut mitään jos on lapsia. Usein syy etenkin sille kolmenkympin kriisille kun on se, ettei ole saanut mitään aikaan tai ei ole vielä perhettä.

Saat ikään kuin uuden elämän lapsen aikuistuttua Kun lapseni on 20-vuotias, olen neljäkymmentäviisi. Eli ylioppilasjuhlissa vielä suhteellisen freshinä, hahaa. Minulla on vielä ainakin 20 täysillä tehtävää työvuotta jäljellä (no luultavasti koko loppuelämä, tuskin tullaan eläkkeelle jäämään ikinä) ja mahdollisuuksia vielä vaikka mihin. Voi opiskella, voi aloittaa uusia harrastuksia, voi muuttaa vaikka ulkomaille jos haluaa tai reissata reppu selässä ympäri maailmaa. Samoja asioita, mitä joku tekee lapsettomana kolmekymppisenä. Yassss!

Olet terveempi Fakta on, että ikä tuo mukanaan terveysongelmia. Ei tarvitse kuin verrata aikaa ollessani 19-vuotias siihen, mitä se on nyt 29-vuotiaana. Mähän oon ravannut lääkärissä viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Pienetkin krempat tuovat mukanaan huolta, joka väistämättä vaikuttaa perheen dynamiikkaan. Selkävaivoista tai verenpaineesta ei ole ainakaan mitään hyötyä pienten lasten kanssa touhutessa.

Hauskempaa seuraa Oletteko huomanneet, kuinka parikymppiset ovat sellaisia huolettomia ja hauskoja? Epäilemättä. Sen sijaan kolme- ja nelikymppisiä riivaavat kiire, stressi, yhteiskunnan asettamat paineet ja ikäkriisit. Viidenkympin tienoilla on taas hauskempaa ja elämään suhtautuu jo paljon kevyemmin. En usko, että nämä ovat vain omia havaintojani. Varsinkin teini-iässä voi olla helpompaa suhtautua nuoren tekemisiin kun omasta teini-iästä ei ole niin kauaa. Ei ole siis ihan niin fossiili, kuin voisi olla. Kaveritkaan eivät luule isovanhemmiksi.

Lohdutusta itselleni tai ei, älä nyt ota tästä nokkiisi jos itse haaveilet perheen perustamisesta vasta kolmenkympin jälkeen tai et ollenkaan. Ja muistathan sopivan sarkasmin lukiessasi näitä juttujani. Ymmärrän täysin ja nyky-yhteiskunta ajaa ihmisiä siihen, että lapset tehdään aina vain myöhemmin ja myöhemmin. Vaikka tänäkin aamuna kirosanat lentelivät kun yritin putsata nelivuotiaan taidetyötä upouudesta Boknäsin tiikkilipastosta, olen silti sitä mieltä, että elämäni suurin virhe olisi ollut jättää lapsi kokonaan tekemättä. Parempi myöhään(kin) kuin ei milloinkaan ♥ Mitä mieltä, lapset ennen vai jälkeen kolmenkympin?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria