Uhmaikä – miten siitä selvitään?

torstai syyskuu 21 2017

Olenko ainut, kenellä oli uhmaiästä aivan erilainen käsitys kuin mitä se on oikeasti onkaan? Vaikka koen uhmaiän toisinaan paljon hankalammaksi ja raivostuttavammaksi kuin vauva-ajan, olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää sitä ja sen tarkoitusta vähän paremmin. Uhmaikä on jokaisella lapsella tietysti omanlainen, mutta yhdistävät tekijät ovat juuri ne, jotka saavat monet vanhemmat toisinaan suoranaiseen epätoivoon. Raivokohtaukset ja se, kuinka kaikesta pitää olla eri mieltä. Luin uhmaiästä paljon opiskellessani lastensairaanhoitajaksi (erikoistuin siis sairaanhoitajaopinnoissani lapsen ja nuoren hoitotyöhön), mutta kaiken sen kirjatiedon jälkeen ollessani itse kolmevuotiaan vanhempi, en voi kuin huvittua siitä, kuinka luulin tietäneeni mitä se uhmaikä on.

Vaikka postaus on kirjoitettu äitinä ja erityisesti tsemppinä muiden uhmaikäisten vanhemmille, olisin ehkä toivonut lukevani jotain tälläistä jo ennen kuin minulla oli lapsi. Mä kuvittelin, että kun vauvavuodesta selviää, kaikki on helppoa. Ehkä siksi kohtasinkin ne suurimmat vastoinkäymiset juuri vauva-ajan jälkeen, kun en osannut odottaa enää mitään hankaluuksia.

Uhmaikä nähdään aina kovin negatiivisena, enkä ihmettele, eivät ne päivittäiset kiukkukohtaukset ole todellakaan mitään mukavia. Viimeksi eilen raahasin huutavaa kolmevuotiasta ulos kaupasta. Kyllä, raahasin. Hassua miten joskus kuvittelin miettiväni mitä muut ajattelevat kaupassa saaduista raivokohtauksista. Nykyään tuollainen ei tule edes mieleeni. Joka ikinen aamu käymme taistelun siitä, miksi tietty vaate on puettava päälle. Uhmaikäisiä on erilaisia, mutta ainakin tällä omallani on uhmansa lisäksi varsin vahva temperamentti. Tiedän kyllä kummalta hän on sen perinyt, toisaalta ymmärrän pientä tulisielua paremmin kun olen itse samanlainen. Kerta kieltämistä ei todellakaan riitä uhmaikäiselle ja toisinaan juuri se kieltäminen saa aikaan varsinaisen kapinan ja tämä kielletty asia tehdään tietysti useampaan kertaan. Ja mikä hulluinta, yleensä muiden seurassa lapsi on pieni enkeli. Kotona taas se pieni piru.

Uhmaikä on aivan valtavan tärkeä kehitysvaihe. Uhma näyttäytyy eri tavoin eri lapsilla, mutta pääasia että sitä on havaittavissa. Lapsi irtautuu vanhemmistaan, hakee luottamusta ja rakkautta juuri niillä rajoilla, jotka vanhemmat asettavat. Uhmaikäistä tulisi kuitenkin myös ymmärtää, lapsi ei kykene vielä säätelemään tunteitaan ja pahimman kiukun hetkellä hän ei kykene ajattelemaan oikeastaan yhtään mitään muuta kuin sitä suuren suurta vääryyttä, jonka hän on juuri mielestään kokenut.

No, miten siitä uhmaiästä sitten selvitään? Aivan ensimmäinen kullanarvoinen neuvoni – jos haluat jonkun asian olevan ehdottomasti ei, pidä siitä kiinni alusta asti aina. Kaikkea koetellaan, mutta ne ehdottomat jutut on ainakin meillä jätetty rauhaan. Kun se kiukkukohtaus sitten iskee, älä lähde mukaan lapsen kiukkuun, äläkä varsinkaan huuda. Helpommin sanottu kuin tehty, itse tunnustan ainakin useamman kerran kiljuneeni lähes samoilla desibeleilla kuin pieni pirunikin. Se ei kuitenkaan toimi, päinvastoin. Parhaiten toimii rauhallisuus. Rauhalliset eleet ja rauhallinen ääni. Pyrin selittämään lapsen tunteita hänelle itselleen ja kerron samalla miksi tulee toimia tietyllä tavalla siinä tilanteessa, vaikka se ei lasta miellyttäisikään. Lisäksi kannattaa aina pyrkiä ymmärtämään, miksi lapsi kiukuttelee. Se on osa uhmaikää, kasvua ja kehitystä. Uhmalla on merkitys ja vanhempina meidän tulee auttaa lasta kasvamaan tuon vaiheen yli. Sietämään kiukkua, pettymyksiä ja autettava huomaamaan oman tahdon merkitys. Kaikkea ei voi lapselta kieltää, vaan hänen täytyy saada myös nähdä, että hänen oma tahtonsa voi myös toisinaan muuttaa asioita. Näiden asioiden ymmärtäminen on ollut ainakin minulle tärkein selviytymiskeino. Liian lepsu ei kuitenkaan saa olla, se kostautuu myöhemmin.

Pieninä vinkkeinä voisin mainita myös vaihtoehdot. Jos aamupala ei maistu, anna vaihtoehtoja. Lapsista on ihana valita! Samoin vaatteet on paljon helpompi pukea päälle kun lapsi saa valita vaikka kahden eri paidan väliltä. Lasta voi opettaa myös ymmärtämään, millaisiin asioihin hän voi omalla tahdollaan vaikuttaa. Tietyt asiat ovat kuitenkin vain aikuisen päätettävissä ja lapsi alkaa ymmärtää senkin vähitellen. Neuvottelu kiukkukohtauksen aikana on myös aivan turhaa. Silloin lasta kannattaa rauhoitella sekä selittää miksi häntä niin kovasti nyt harmittaa. Rauhallisella äänellä ja viedä tilanteesta pois. Kunhan kiukku on laantunut, lapsi on taas kykeneväinen keskusteluun. Lasta ei myöskään koskaan saa haukkua eikä hänen tunteitaan pidä vähätellä. Hän on vielä kovin pieni ja kiukuttelee kuitenkin niille kaikkein rakkaimmilleen. Se uhmakiukku kun kannattaa nähdä luottamuksen osoituksena.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Miten yhdistää äitiys ja työ + vapaa-aika?

torstai elokuu 31 2017

Minulta toivottiin jonkin aikaa sitten postausta aiheesta, miten yhdistää äitiys ja työ sekä samalla vielä vapaa-aika, matkustaminen ja harrastukset? Jokaisen elämäntilanne on tietysti yksilöllinen, mutta ajattelin kirjoittaa nyt omastani. Silloin äidiksi tullessa ajattelin haasteiden liittyvän lähinnä vauvavuoteen ja yövalvomiseen, enkä ollenkaan ajatellut että lapsen vaikutus arkeen on suurimmillaan silloin, kun pitäisi palata takaisin töihin ja se ns. normaali arki taas alkaa.

Käyn itse kokopäiväisesti töissä ja Micael on kokopäiväisesti päiväkodissa. Meille oli ehdottoman tärkeää saada Micael päiväkotiin lähelle kotia, niin että päiväkoti ja -puistomatkat voi tarvittaessa kävelläkin. Se oli myös yksi syy, miksi valitsin yksityisen päivähoidon. Kunnalliset päivähoitopaikat kun ovat keskustassa todella täynnä. Vien ja haen lähestulkoon aina Micaelin itse. Aamulla käytämme koirat yhdessä ulkona ja yleensä jätän hänet puistoon työmatkallani. Päiväkodin aukioloaikojen takia minulle on ehdottomasti järkevintä tehdä säännöllistä päivätyötä ja tämä on suurin syy siihen, miksi luovuin sairaanhoitajan töistä. Micaelin isä tekee niin pitkiä työpäiviä, ettei hänen ole mahdollista viedä ja hakea häntä päiväkodista kuin satunnaisesti. Hoidan työasioita usein myös kotona varsinaisen työpäivän, mutta pyrin ajoittamaan kaiken työnteon joko Micaelin nukkuessa tai hänen katsoessaan esimerkiksi piirrettyjä. En halua, että työhön käyttämäni aika on suoraan pois hänen kanssaan vietetystä ajasta.

Ennen lapsen saamista kävin usein ryhmäliikuntatunneilla ja ohjatussa joogassa. Näistä olen joutunut luopumaan, sillä aikaa niille ei yksinkertaisesti ole. Salilla on toki lapsiparkki, mutta skidin roudaaminen sinne ja takaisin on sen verran työlästä että olen luopunut ohjatuista tunneista kokonaan. Sen sijaan käyn salilla yleensä juuri ennen Micaelin hakemista päiväkodista. Aika ei riitä kuin nopeaan puolen tunnin treeniin, mutta panostan tehokkuuteen käytetyn ajan sijaan. Nappaan yleensä vielä salin jälkeen koirat lenkille ja haemme Micaelin kävellen päiväkodista. Viikonloppuisin saatan treenata sitten pidemmän kaavan mukaan. Juoksulenkit teen yleensä Micaelin nukkumaanmenoajan jälkeen. Liikunta on minulla todella tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on lapsen kanssa vietetty yhteinen aika. Käymme yhdessä kuitenkin paljon ulkona ja teen nopeita treenejä joskus esimerkiksi leikkipuistossa tai pelaamalla pojan kanssa fudista. Mielikuvitus vaan käyttöön ja hyötyliikunta kehiin.

Kotityöt kärsivät äitiydestä ja siisteystaso pikkulapsiajasta. Meillä käy säännöllisesti siivooja ja nyt olen ajatellut ottaa käyttöön myös ruokakassi- tai kauppakassipalvelun. En halua käyttää vähäistä vapaa-aikaa lapsen kanssa arkisin ruokakaupassa pyörimiseen, sillä emme pidä siitä kumpikaan. Haluan kuitenkin tehdä mahdollisimman paljon ruokaa myös itse. Wolt ja Foodora ovat kyllä työssäkäyvän äidin parhaat ystävät! Viikonloppuisin on onneksi yleensä enemmän aikaa tehdä ruokaa tai vaikka brunsseja ajan kanssa. Lapsen kanssa täytyy kuitenkin keksiä kokoajan jotain puuhaa ja tekemistä, joten kodin ulkopuolelle lähdetään ihan päivittäin. Kesäviikonloput ovatkin kuluneet lähinnä veneellä. Matkustaminen ei olisi mitenkään mahdollista jos en pystyisi olla fyysisesti pois työpaikaltani niin paljon. Työn joustavuuden sietäisi olla melkeinpä pakollista kaikille pienten lasten vanhemmille.

Tapaan usein ystäviäni ja kyläilemme puolin ja toisin. Usein Micael kulkee mukanani kaikkialle, mutta yleensä ainakin kerran viikossa on ihana lähteä johonkin ihan yksin. Tarvitsemme kuitenkin kaikki myös sitä aikuisten aikaa. Ja koska vietän itse niin paljon aikaa lapseni seurassa, tekee hänelle hyvää olla myös toisinaan kaksin isänsä kanssa. Meille korvaamaton apu on myös mummi ja täti, jotka ottavat Micaelia usein hoitoon viikonloppuisin ja tarvittaessa auttavat arkena. Silti välillä katson kaihoisasti niitä isovanhempia, jotka vievät ja hakevat päiväkodista suoraan ruokapöytään sekä mietin, miten ihanteellinen tilanne tuollainen olisikaan.

Äitiys ja työ ei todellakaan ole mikään helppo yhdistelmä ja olen todella kiitollinen omasta tilanteestani. Arki kaikesta hektisyydestä huolimatta toimii kuitenkin melko sujuvasti. Omat selviytymiskeinoni ovat joustavan työn lisäksi auto (ilman sitä liikkuminen olisi aivan horroria), lähellä sijaitseva päiväkoti ja oma hyvinvointi. Vilkkaan pojan äitinä on oltava jatkuvasti 100% läsnä ja virkeä eikä ole varaa olla hetkeäkään laiska tai saamaton. Se kostautuu nimittäin äkkiä!

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Mitä olen oppinut 3-vuotiaan äitinä?

sunnuntai elokuu 27 2017

Ihan ensimmäisenä, maailman parhainta syntymäpäivää maailman parhaimmalle Micaelille ♥ Viimeiset kolme vuotta ovat olleet aivan huima matka ja suuren kasvun paikka pienen kolmevuotiaan pojan lisäksi myös äidille. Eilen juhlittiin ystävien ja sukulaisten kesken meillä kotona ja tänään varsinaisena syntymäpäivänä on vielä availtu muutamia lahjoja ja vietetty sunnuntaita kotona pienen rakkaan kanssa. Mutta mitä sitten olen oppinut 3-vuotiaan äitinä? 

♥ Tämä ikä on oikeastaan tähän asti ihaninta aikaa.

♥ Uhmaikä on ollut aivan erilainen mitä olin kuvitellut. Tärkein selviytymiskeinoni on ollut, ettei anna periksi kun kerran sanoo ei. Lapsi tarvitsee juuri sitä kieltämistä ja niitä pettymyksiä.

♥ 3-vuotias on jo todella älykäs. Muutenkaan lapsen älykkyyttä ei pitäisi koskaan aliarvioida.

♥ Elämä helpottuu kummasti kun lapsi osaa käydä itse vessassa. En astu enää lähellekään vaippahyllyä, jes!

♥ Iltasaduilla on iso vaikutus lapseen ja sadut tukevat myös puheen kehitystä. Lukeminen olisi kannattanut aloittaa jo paljon aiemmin.

♥ Mitä vähemmän aikaa viettää sisällä, sitä yhteistyökykyisempi lapsi on. Ihan tavallinen ulkoilu on nykyään aivan ihanaa.

♥ Arvomaailma muuttuu kolmessa vuodessa ihan valtavasti. Sitä ei voi ymmärtää edes ennen kuin sen kokee.

♥ Aika ei ole kullannut muistoja vieläkään. Raskaus ja toinen ikävuosi ovat vielä aivan kirkkaasti mielessäni kaikkine hankaluuksineen. Vauvavuosi ei muuten todellakaan ole aina se vaikein vaihe.

♥ Kolmevuotiaan kanssa voi jo keskustella ihan järkevästi. Tämä on varmaan yksi isoimmista asioista miksi koen elämän nyt paljon helpommaksi kuin ennen.

♥ Aika menee lopulta todella nopeasti. En voi uskoa, että aika lailla juuri tähän aikaan kolme vuotta sitten sain ensimmäistä kertaa oman lapseni syliini. Aikamoinen matka on kuljettu ja paljon seikkailuja on vielä edessä..

Saan olla niin ylpeä pienestä rakkaastani. Äidin rakas pieni iso poika. Kiitos tuhannesti juhliin osallistuneille, päivänsankari oli todella iloinen leikkikavereista ja lahjoista!

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian