Viikoksi kadonnut sähkömies

torstai elokuu 02 2018

Siellä on mystinen hopeinen putkimies, siellä on viikoksi kadonnut sähkömies, siellä on pelti kiinni oleva peltimies, ja nurkalle laattava laattamies.

Sä tunsit mut toiminimi Markkuna. Nyt sitä firmaa ei enää olekaan. Revin lehdet pois kirjanpidosta, nyt jo Suomesta poissa kokonaan. Raksamies, osaa kusettaa.

Yksi veisteli puisia ukkoja, vaikka oli töissä tuntipalkalla. Monta työmaata täällä jo odottaa, mut se on jossain sopimassa jo seuraavaa. Tuun tänään, eikun tuun huomenna. No ens viikko on paha, mutta seuraava? No nyt se ei jaksa edes vastata, ja sit kun se lopulta tulee ei sille uskalla ees suuttua. Raksamies, osaa kusettaa.

Siellä on mystinen hopeinen putkimies..

Tässä kaikille talonrakentajalle ja remontin tekijöille lämmin biisisuositus, Youtubesta löytyvä Ismo Leikolan Raksamies. Tää kiteyttää mun remppafiilikset niiiiiin hyvin! Piti olla valmista jo viikko sitten, mutta se viikoksi kadonnut sähkömies sai ton keittiön  muistuttamaan sitä Iisakin kirkkoa. Jos joku vielä kysyy että milloin se on valmis niin en s*atana sentään tiedä. Poistun kaupungista jatkamaan kesää kylmän roseelasini kanssa.

Kuulostaako tutulta?


Kuvittelin tämän päivän niin erilaiseksi

tiistai heinäkuu 31 2018

Neljä ja puoli viikkoa sitten poikani aloitti päiväkodin kesäloman. Puoliksi kauhunsekaisin tuntein lähdin tuona perjantaisena iltapäivänä hänen kanssaan kotiin. Miten me selvitään 4,5 viikkoa keskenämme, kun edessä on neljä viikkoa kestävä remontti, lähes 3 viikon venereissu ja kotonakin pitäisi olla hetken aikaa kaiken kaaoksen keskellä? Vaikka heinäkuu on aina ollut suosikkikesäkuukauteni, tänä vuonna se tuntui ajatuksissa vain raskaalta. Mietin, miksi juuri tälle ajalle piti ottaa toi he*lvetin remppa ja että olisihan sitä voinut olla vähän lyhyemmänkin pätkän saaristossa. Ensimmäisinä kesälomapäivinä purettiin keittiötä, pakattiin venereissulle ja stressattiin niin paljon, että kroppa oireili fyysisesti kellon ympäri. Juuri se aika, kun olisi voinut nauttia rauhassa lämpimistä kesäpäivistä kotona – miksi sen pitää olla yhtä kaaosta, sotkua ja tavaroiden edestakaisin roudaamista?

Kuvittelin olevani heinäkuun viimeisenä päivänä jotenkin erityisen iloinen. Remontti olisi valmis, Micael aloittaisi taas päiväkodin, arkeni pääsisi normaaliin rytmiinsä ja olisin sen ansiosta hyvin tasapainoinen ja mieleni varsin zen. Eilen illalla, melkein punaisen kuun valaistessa enää pimeää keskikesän yötaivasta, mietin kuinka erilaiseksi kuvittelinkaan tämän päivän. Remontti ei ole vielä valmis, en ahdistu lainkaan tavaroiden roudaamisesta edestakaisin veneen ja kodin välillä, pujottelin sujuvasti remppatavaroiden välissä keskellä pimeintä yötäkin ja mieleni on aivan muualla kuin tavallisessa arjessa. Kuvittelin että olisin jo nyt valmis vähitellen syksyn tuloon, mutta ehkä sitten elokuun lopussa.. Tämä kesä on ollut tähänasti paras kesä ikinä. Toukokuun helteistä lähtien olen voinut paremmin kuin ikinä. Silloin olen maannut koko päivän tyttökavereiden kanssa aurinkotuolissa skumppalasi kädessä, uinut ulkona matkoja, joita en koskaan osannut kuvitellakaan uivani, treenannut toukokuusta asti ulkona enkä kertaakaan käynyt salilla. Kesäkuussa olen matkustanut parhaimpien ystävieni kanssa, viettänyt kokonaisen lauantain cheerleaderpuku päällä Hernesaaressa, grillannut saarissa ja tehnyt valtavasti töitä ”varastoon”. Ja silti kaikista ennakkoluuloistani huolimatta heinäkuu on ollut taas kerran paras kesäkuukausi ikinä. Siitä kirjoittamiseen menisi ehkä toinen kuukausi ja siihen kuuluu jopa asioita, jotka haluan pitää vain itselläni. Vaikka edelleen odotankin säännöllisen arjen alkamista, en todellakaan ole valmis luopumaan tästä kesästä.

Luulen, että aika moni muu suomalainen allekirjoittaa myös tämän. Kun on kärsinyt kolme kylmää kesää ja jatkanut käytännössä keväästä suoraan sateiseen syksyyn, ei halua päästää enää kunnon kesästä irti. Emme voi tietää millainen seuraava kesä on, mutta voimme nauttia vielä tästä onneksi ainakin elokuun verran. Pitää kiinni jokaisesta aurinkoisesta päivästä, vähän höllätä sitä asennetta, joka pakottaa suorittamaan ja noudattamaan rutiineja kesälläkin, poiketa pikkuisen normaalista, valvoa ja nauraa niin että vatsaan sattuu. Ehkä siinä sivussa remonttikin valmistuu, päiväkoti alkaa taas ja illat pikkuhiljaa pimenevät. Niin että on sitten valmis sanomaan kesälle kiitos ja syksylle hei.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria