Tätä kukaan ei kertonut sektiosta

keskiviikko huhtikuu 18 2018

Ihana blogikollegani Iina kirjoitti hiljattain loistavan postauksen ”Tätä kukaan ei kertonut äitiydestä” ja siitä mulle tulikin mieleen nämä ajatukset, joita pyörittelin mielessäni oman synnytykseni jälkeen. ”Miksei kukaan kertonut mulle?!” kävi mielessä monta kertaa, kun kuvitelmani sektiosta olivatkin vähän erilaiset kuin luulin. Tästä postauksesta voit muuten lukea oman synnytyskertomukseni. Postaus on kuvitettu nyt poikkeuksellisesti vanhoilla puhelinkuvilla, sairaalakuvillani elokuulta 2014 jolloin lapseni syntyi suunnitellulla sektiolla. Vaikka olin hyvin perehtynyt aiheeseen, olin ollut raskausaikanakin useissa leikkauksissa sairaanhoitajaopintojeni puolesta ja lukenut varmaan kaiken mahdollisen infon suunnitelluista sektioista, moni asia yllätti silti. Kuten nämä..

..Sektiopäätöksen saa todella myöhään, jos kyse on suunnitellusta, eli elektiivisestä sektiosta.

..Ennen leikkausta EI saa rauhoittavaa esilääkitystä, kuten luulin. Ja pyysin ja vaadin, ei silti.

..Epiduraali- ja spinaalipuudutus voi olla hyvinkin hankala operaatio. Mieti etukäteen, mikä asento sulle olisi paras ja pyydä lääkäriltä sitä. Mulle ei kylkimakuulla saanut sitä neulaa nikamaväleihin ei millään.

..Puudutus vie kiputunnon, mutta kosketuksen tuntee. Samoin jalat, ne tuntee siinä asennossa missä ne ovat viimeiseksi olleet ennen kuin puudute on alkanut vaikuttaa. Hullua!

..Lapsi syntyy hyvin pian leikkauksen aloittamisesta, noin 5-10 minuutissa. Suurin osa leikkauksesta on kohdun ompelua takaisin kasaan.

..Verta tulee niin pirusti! Leikkauspöydällä kaksi hoitajaa painoivat nyrkeillään kohtuani kasaan ja tunsin vain, kuinka verta tuli paineella nilkkoihin asti :D Hoitajat kyllä pesevät tosi hyvin siinä pöydällä ja pukevat ne kauniit verkkokalsarit.

..Kohtua tullaan painelemaan ja kovaa siihen asti, kunnes se on alkanut kunnolla supistua.

..Siitäkös se verenvuoto vasta alkaa. Jos jälkivuotoa valitetaan alatiesynnytyksen jälkeen, niin sitä on kuulkaa sektion jälkeen aivan yhtä paljon ellei enemmänkin. Ne verkkokalsarit oli lopulta tosi kivat, varsinkin kun on herännyt keskellä yötä kunnon verilammikosta.

..Ne ikimenkat voivat kestää hyvinkin sen kuukauden, toisilla enemmänkin.

..Kipulääkettähän ei tipu, paitsi buranakuussatasta ja panadolia. Kotiin on lähdettävä ihan käsikauppalääkkeillä, en saanut edes reseptiä mukaan vaikka pyysin. Syynä kevyelle lääkitykselle on siis imetys.

..Sektiosta toipuminen voi olla yllättävän nopeaa. Mitä nopeammin nousee ylös ja yrittää edes kävellä, sitä nopeammin pääsee lopulta liikkeelle ja alkaa kuntoutua. Jopa noro-virus sai mut huonompaan kuntoon kuin sektio. Pelkäsin hidasta toipumista ihan turhaan.

Olisin välttynyt monelta yllätykseltä, jos olisin tiennyt nämä etukäteen. Onko teillä tällaisia kokemuksia, esimerkiksi juuri sektiosta, alatiesynnytyksestä tai ihan äitiydestä yleensä? Olen niin usein ajatellut, että olisinpa tiennyt tämän, hyvässä tai pahassa. Siksi näistä jutuista on tärkeää puhua ja jakaa kokemuksia. Taustana voin kertoa sen verran, jos siellä on joku joka ei vielä tiedä, että synnytystapani oli suunniteltu sektio diagnoosilla synnytyspelko. Halusin ehdottomasti synnyttää sektiolla ja vaikka kokemuksena leikkaus olikin hyvin erilainen ja jopa paljon isompi kuin olin kuvitellut (sektio on nykyään yksi suurimmista päivittäin tehtävistä leikkauksista, sillä se tehdään aina avoleikkauksena kun tähystyksen mahdollisuutta ei luonnollisestikaan ole), se oli minulle ehdottomasti ainoa oikea synnytystapa. Lisää lapsia ei tule, mutta jos tulisi, päätyisin taas samaan ratkaisuun.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Jos olisin nyt raskaana..

sunnuntai maaliskuu 18 2018

Näin eilen pitkästä aikaa ystävän, joka oli kaikeksi yllätyksekseni raskaana. Vauvauutiset ovat aina ihania ja tänään ajattelin useaan otteeseen, kuinka omasta raskaudestani tuntuu olevan ikuisuus. Neljä vuotta sitten olin hyvin epävarma tuleva äiti ja kauhuissani siitä, miten pärjään. Moni asia on muuttunut ja siksi kirjoitinkin tällaisen postauksen, mitä tekisin ikään kuin toisin, jos olisin nyt raskaana. Onneksi en ole, enkä tule, mutta ehkä tästä on jollekin toiselle apua ja vinkkejä..

..liikkuisin niin paljon kuin pystyn. Treenaisin etenkin jalkoja ja mahdollisuuksien mukaan selkää. Hyvä lihaskunto helpottaa myös synnytystä ja nopeuttaa palautumista.

..ostaisin Bugaboon rattaat ja Maxi-Cosin turvakaukalon.

..ja Babyzen YoYot. Miksei niitä valmistettu silloin kun Micael oli vauva?!

..matkustaisin mahdollisimman paljon ja nimenomaan sellaisiin kohteisiin, joihin pienen lapsen kanssa ei ole helppoa matkustaa.

..Hankkisin muutenkin leikkimatot sun muut lelut mahdollisimman värikkäinä ja lasta kiinnostavissa kuoseissa. Tein itse sen virheen, että hankin kaikkea valkoista, beigeä ja harmaata. Ostin uusia aika pian.

..Käsittelisin ehkä eri tavalla synnytyspelkoani. Tulisin varmasti päätymään silti sektioon, mutta käyttäisin enemmän hyväkseni keskusteluapua ja miettisin, miksi olen niin ehdoton sektiotoiveeni kanssa.

..Valmistautuisin syntymään paljon aiemmin. Vaikka lapseni syntyikin ihan ajallaan sovittuna päivänä, olisin toisella kerralla enemmän ajoissa. Koskaan ei tiedä, jos lapsi syntyykin ennenaikaisena. Vastasyntyneen kanssa voi olla hankalaa lähteä kaupoille ja kasata pinnasänkyä.

..En olisi ehkä niin malttamaton vaan yrittäisin ihan oikeasti nauttia raskausajasta. Se oli lopulta hyvin lyhyt, vaikka silloin tuntuikin ylitsepääsemättömän pitkältä.

..Syöttäisin lastani paljon enemmän rintamaidolla, yöksi antaisin silti korviketta.

..Pitäisin vauvaa paljon enemmän sylissä ♥

Mitä te tekisitte toisin?

PS. Pidätkö blogistani ja tyylistäni kirjoittaa? Olen ehdolla taitavien kollegoideni kanssa Vuoden Tarinankertoja -kategoriassa Inspiration Blog Awardseissa, lämmin kiitos kaikille minua ehdokkaaksi äänestäneille. Varsinainen äänestys on nyt alkanut joten voit antaa äänesi helposti vain yhdellä klikkauksella täältä. Kiitos jo etukäteen ♥


Vauvaa vaille perhe

sunnuntai lokakuu 29 2017

Jos ollaan ihan rehellisiä, en ennen oman lapseni syntymää oikein ymmärtänyt miten lapsettomuus voi olla jollekin niin iso juttu. Olen kyllä hyvin nuoresta asti ajatellut lasten olevan lahja, ei niitä niin vain tehdä. Lapsettomuutta on ollut kyllä lähipiirissäni mutta jotenkin en osannut suhtautua siihen, ehkä siksi, että kuvittelin itse olevani vapaaehtoisesti lapseton. Joku päätti jossain kuitenkin toisin. Sillä hetkellä kun tuijottaa positiivista raskaustestiä ja huutaa mielessään ”vittu, vittu, vittu” iskee tajuntaan ajatus, että ehkä samalla hetkellä joku muu tuijottaa samanlaista testiä yhtä epätoivoisena. Testistä vaan puuttuu se toinen viiva.

Olen puhunut vahinkoraskaudestani hyvin avoimesti. Yllättävän moni kysyi minulta, ajattelinko lapsettomia siinä vaiheessa kun päätin jatkaa raskauttani. No en ajatellut. Miksi minun pitäisi pitää lapsi ikään kuin jonkun toisen puolesta? Typerä kysymys, sori vaan. Nykyään lapsettomuus on ajatuksissani hyvin usein. Ajattelen asioita muutenkin hyvin paljon ja olen äärimmäisen empaattinen, joskus olen jopa itkenyt ajatuksesta, että minulla on niin ihana poika, mutta joku ei koskaan saa omaansa. Oman lapseni syntymän jälkeen olen vilpittömästi toivonut kaikille samanlaista onnea ja rakkautta jota oma lapsi tuo. Toiset osaavat odottaa sitä jo etukäteen, minä onneksi sain osani siitä arvaamattani. Elämän epäreiluus näkyy pelottavan hyvin lapsettomuudessa. Se on kuin vakava sairaus – miksi juuri hän sairastui? Miksi juuri he jäivät ilman lasta? Samaan aikaan raskaudenkeskeytyksiä tehdään Suomessa vuosittain noin kymmenen tuhatta. Epäreilua, todellakin. Ehkä kaikella on tarkoituksensa, mutta miksi hän, joka on lapsesta asti halunnut olla äiti ja olisi siinä paras mahdollinen, jääkin ilman? Toisaalla lapsi otetaan huostaan ihmiseltä, joka ei todellakaan ole hyvä äiti.

Vanhemmuus ei ole itsestäänselvyys. Mua puistattaa jokaikinen vauvaprojekti ja lapsen tekeminen. Joka ikinen oletus, että häiden jälkeisenä kesänä se vauva sitten syntyy. Jos lapsen saaminen on ollut toisille helppoa, se voi toisille olla mahdotonta. Silti monet unohtavat tämän. Kaikki eivät ole valmiita adoptioon tai sijaisvanhemmuuteen. Hedelmöityshoidot ovat myös todella raskas prosessi. Onneksi on kuitenkin olemassa paljon keinoja lapsettomuuden hoitoon, jos niihin on vain valmis. Eikä kaikilla ole edes taloudellista mahdollisuutta kalliisiin lapsettomuushoitoihin tai adoptioon ja toiset maksavat kymmeniä tuhansia hoidoista, jotka eivät välttämättä toimi. Toisaalta, silloin kun toimivat, se voi olla monelle pieni hinta niin hartaasti toivotusta lapsesta.

Lapsettomuus on todellakin iso juttu. Se voi viedä elämänilon, sairastuttaa ja tuhota parisuhteen. Kun elämän suurimmat haaveet murskautuvat kerta toisensa jälkeen, vaikutukset näkyvät kaikkialla. Myös sekundäärinen lapsettomuus voi olla hyvin raskasta vaikka olisikin jo kerran saanut kokea sen syntymän ihmeen ja rakkauden omaa lasta kohtaan. Lapsettomat ovat helposti katkeria ja heidän on vaikeaa iloita toisen raskausuutisista ja vauvaonnesta. Eivät tietenkään kaikki, osa iloitsee muiden puolesta vielä entistäkin suuremmin. Ilon takana voi kuitenkin piillä valtava suru. En tietenkään itse tiedä koska minulla on aiheesta aivan päinvastaista kokemusta, miten lapsettomat haluaisivat että heihin suhtaudutaan. Siksi olisin hurjan kiitollinen, jos kertoisit mikäli sinulla on kokemusta. Lapsettomuudesta ja sen tuomista tunteista muutenkin. Tiesithän, että voit kommentoida blogiini myös nimettömänä ja ilman sähköpostiosoitettasikin? Tämän otin esiin siksi, että tiedän kuitenkin aiheen olevan monelle niin kipeä ja arka, etteivät he pysty keskustelemaan siitä omalla nimellään.

Toivon koko sydämestäni, että jokainen niin haluava saisi kokea onnen lapsesta ja siitä rakkaudesta, mitä se elämään tuo. Tavalla tai toisella ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian