Olen kirjoittanut vajaa vuosi sitten loppukesästä jonkin ylimalkaisen tekstin loppuunpalamisesta. Siinäkin korostanut vain sitä, kuinka minä vain olen suorittaja, introvertti ja tarvitsen siistin ja rauhallisen ympäristön vaikka sitten pienen väsymyksen kustannuksella. Loppuunpalaminen oli tapahtunut jo silloin, en vain tunnistanut sitä itse. Kirjoitan tätä postausta vasta nyt juuri siksi, että nyt tiedän tuon olevan ohi ja tunnistan kuinka eri tavalla asiat ovat nyt. Olen kaikin puolin eri ihminen.

 

Opiskeluaikoina kävin koulussa ja tein sen ohella noin 30 tuntia viikossa töitä. Välillä kahtakin eri työtä. Olin stressaantunut, mutta eri tavalla. Silloin kesäloman alkaessa olo oli hetken aikaa tyhjä, mutta helpottunut. Muistan kun tein loman alkaessa suursiivouksen ja aloin nauttia kesästä. Se oli normaalia. Vastaavasti taas viime vuonna tähän aikaan olin vain ahdistunut. Kotiin oli tulossa keittiöremontti, ahdisti. Kolmen viikon venereissu aurinkoisessa saaristossa kuulostaa monen korvaan unelmien täyttymykseltä, täydelliseltä tavalta viettää kesälomaa, mua sekin ahdisti. Olin jatkuvasti huonolla tuulella, stressasin ihan älyttömistä asioista ja halusin olla vain kotona. Kroppa oli fyysisestikin stressaantunut ja olinkin tietämättäni hankkinut itselleni vakavan ylirasitustilan. Suorittamiseni ylettyi jokaiseen elämän osa-alueeseen enkä osannut nauttia enää mistään. Joka ikinen loma ja reissu tuntui vain aiheuttavan lisää stressiä, kannattaako sinne sitten edes lähteä?

 

Kärsin suorittajan kirouksesta, mun oli pakko olla tekemässä kokoajan jotain tai tunsin itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Tämähän näkyy sitten jokaisella elämän osa-alueella, kaikkeen ei yksinkertaisesti voi panostaa täysillä. On pakko sanoa ei, on pakko joskus tuottaa se paha mieli muillekin kuin itselleen. Ei yksikään työ, ei yksikään maine eikä kunnia, ole sen arvoista, että hukkaat itsesi ja ilon elämästäsi. Kun stressiä ja ahdistusta pakenee vielä kovatehoiseen liikuntaan, joka sekin lisää kehon stressitilaa kun ei huolehdi riittävästä palautumisesta, keho ja mieli ovat molemmat todella sekaisin. En halunnut olla se lapselleen huutava ja kiukutteleva äiti, mutta se mä olin.

 

 

Vuoden aikana on moni asia muuttunut. Olen itsekkäästi käyttänyt paljon aikaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ajatellut itseäni ehkä enemmän kuin koskaan. Avannut mieleni solmuja, rauhoittunut ja tehnyt paljon pieniä muutoksia elämässäni. Olen löytänyt taas ilon elämästä, saanut itseni takaisin. Löytänyt vähän taas sitä kadonnutta no edes sinnepäin -asennetta, ja alkanut jopa odottaa taas lomia. Parin viime vuoden aikana olen tavallaan kammonnut niitä, sillä silloin on ollut aikaa kohdata itsensä ja ajatuksensa. Arkeen kun ne piiloutuvat aika kätevästi. Yhtäkkiä löydänkin aikaa tehdä itse ruokaa, leipoakin. Turhat kotityöt jäävät yhä useammin tekemättä, enkä koe niistä ahdistusta. Tähän väliin haluankin sanoa, että siinä vaiheessa kun viikkaamattomat pyykit ja tiskivuori tuntuvat ylitsepääsemättömän pahalta asialta sietää, on jokin hullusti. 

 

Vaikka tällä hetkellä stressiä ja huolta on jopa enemmän kuin vaikka silloin vuosi sitten, pystyn käsittelemään niitä eri tavalla ja se taakka tuntuu paljon kevyemmältä kantaa. Loppuunpalaminen on vaikea tunnistaa, joten se pääsee salakavalasti kehittymään pitkällekin ennen totaaliuupumusta. Moni hakee apua vasta, kun ei pääse sängystä ylös eikä suoriudu päivittäisistä askareista. Silloin tilanne on jo paha. Itse hakeudun fyysisten oireiden takia lääkäriin ja vasta kun sain kuulla lääkäriltä, että olen pahasti ylirasittunut, tajusin sen itse. Onneksi ei voi kuin arvailla, mitä olisi voinut tapahtua jos tilanne olisi jatkunut pidempään.

 

 

Toipuminen ja uudenlaisen elämäntavan omaksuminen oli kaikkien silloisten terveysongelmien takia hidasta. Toisaalta niin se taitaa muutenkin olla. Vasta jälkikäteen tajuaa kuinka väsynyt sitä olikaan. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota niin omaan, kuin läheistenkin hyvinvointiin ja jaksamiseen. Etenkin stressaavat suorittajat uupuvat nykyään niin helposti, että sitä voi alkaa pitää jo kansantautina. Jos olet itse kärsinyt uupumuksesta tai loppuunpalamisesta, kerro kommenttiboksissa kokemuksistasi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

 

Ai että, samalla yksi mun suosikki-, mutta toisaalta myös inhokkipuheenaihe. Viikonloppuna Roomassa juhlittiin tunnetun suomalaisräppärin ja hänen tyttöystävänsä häitä. Ensin kohistiin hulppeista puitteista ja hääparista, kenen häitä siellä Italiassa juhlitaan? Kun sulhanen selvisi, alkoivat spekulaatiot aina häiden hinnasta morsiamen henkilöllisyyteen. Moni yllättyi, kun suomiräppäri ei seurustellutkaan tyypillisen instamissin kanssa, kuten kuvitella saattoi. Tuore rouva onkin hyvin tunnetusta ja varakkaasta suvusta ja perinyt (ja tulee perimään) valtavan omaisuuden. Vaimo kun ei ollutkaan sen tyypillisen instamissin näköinen, vaan persoonallisen kaunis, joukosta erottuva, lähes taiteilijamainen ja tehnyt itse uraa muotisuunnittelijana. Tämä tuntui yllättävän monet ja morsiamen henkilöllisyyden paljastumisen jälkeen käytiinkin keskustelua siitä, olisiko sulho vaimonsa kanssa, jos sillä ei olis rahaa? 

 

Ihan ensimmäiseksi, kysymys on niin typerä kuin kysymys voi olla. Se on loukkaava, molempia osapuolia alentava ja sen takaa paistaa läpi pieni katkeruus. Toiseksi, tämä kertoo ihmeellisestä tavasta luoda olettamuksia – että kaikilla räppäreillä olisi niitä toinen toistaan kopioivia instamissejä puolisoinaan jotka sitten elävät miehensä siivellä. Mihin on unohtunut persoonallisuus ja sen arvostus? Kun parisuhde ei noudatakaan niitä tyypillisiä ”normeja” niin taloudellisen tilanteen kuin ulkonäönkin osalta, syitä yhdessäoloon haetaan muualta kuin rakkaudesta. Miksi? 

 

 

 

 

On hullua, että oletetaan myös kaikkien pitävän samannäköisistä tyypeistä. En viitsi edes kirjoittaa, mitä mieltä olin viime viikolla kohua aiheuttaneesta podcast-jaksosta ja tämän Juhan mielipiteistä naisten ulkonäöstä ja sen merkityksestä. Jos sinä pidät lihaksikkaasta ja tummatukkaisesta pukumiehestä, se ei tarkoita että esimerkiksi minä pitäisin. On olemassa klassisia kauneusihanteita, mutta jokaisella on juuri se oma maku. Ulkonäköä enemmän merkkaa kuitenkin (toivottavasti) aina se, mitä sen kuoren alla on. Minut on ainakin kasvatettu siihen, että jokainen saa näyttää juuri siltä kuin haluaa. Se tärkein löytyy sisältä. Minkälainen on sun mielestä komea mies tai vastaavasti kaunis nainen? Uskon, että meidän kaikkien vastaukset lopulta eroavat toisistaan paljonkin. Saati sitten minkä verran painoarvoa laitamme ulkonäölle. No, se podcastin Juha oli selkeä ääripää miehestä jonka arvomaailma oli ainakin omasta mielestäni hyvinkin pielessä. Tässä valtavan ulkonäkökeskeisessä maailmassa jaksan kuitenkin uskoa, että yhä enemmän ja enemmän kiinnitetään huomiota muihin seikkoihin kuin siihen ulkonäköön. Tai rahapussiin.

 

 

 

Mä olen itse kohdannut tätä samaa arvostelua ihan siitä asti, kun olen aloittanut bloggaamisen. Olen saanut lukemattomat kerrat kuulla, kuinka olen valinnut parisuhteeni nimenomaan miehen tulojen ja omaisuuden takia ja minulta on kysytty, olisinko hänen kanssaan jos hän olisi ihan tavallinen duunari pienipalkkaisessa palkkatyössä. Tähän itseasiassa en osaa edes vastata, eikä varmasti osaa Spektikään vastata, olisiko hän valinnut vaimonsa toisin, jos tuore rouva olisikin ollut se lähikaupan kassa eikä jättiomaisuudesta olisi tietoakaan. Uskon, että raha ja sen tuoma taloudellinen turva, vapaus ja vapaa-aika muuttavat ihmistä ja hänen luonnettaan. Toisia huonompaan, toisia parempaan suuntaan. Itse olen aina arvostanut miehissä kunnianhimoa, innovatiivisuutta ja periksiantamattomuutta. Nämä ovat monille varakkaille ihmisille tyypillisiä ominaisuuksia, sillä ilman näitä ominaisuuksia on vaikea luoda edes menestyksekästä uraa. Samoin silloin, kun ei tarvitse stressata raha-asioista, on helpompi voida hyvin. Tämä voi heijastua esimerkiksi ystävällisenä ja huomioivana käyttäytymisenä joka taas vetää ihmisiä puoleensa. Toisaalta, raha jos mikä tekee helposti ihmisestä ylimielisen idiootin ja näitä tapauksia on tavattu matkan varrella lukemattomia. Ja aivan varmasti tähän maailmaan mahtuu myös heitä, jotka oikeasti valitsevat puolisonsa vain statuksen, omaisuuden tai ulkonäön perusteella. Toivottavasti kokoajan vähemmän.

 

 

 

Vuonna 2019 pidetään hirveää meteliä tasa-arvon toteutumisesta, mutta kun mies nai itseään varakkaamman naisen joka erottuu joukosta persoonallisuudellaan, se onkin yhtäkkiä ongelma. Toisen kanssa ollaankin sitten vain rahan takia ja yllätytään, kuinka räppäri ei valitsekaan puolisokseen sitä ripsipidennyksillä ja huulitäytteillä koristeltua, peilin edessä halpistrikoita ja contourmeikkiään esittelevää blondia. Tässä on pieni ristiriita, eikö? Menikö nyt kateellisuus ja harmitus siitä, ettei itse ole saanut kolmepäiväisiä Italiassa järjestettyjä häitä julkkisvieraineen, sen tasa-arvokeskustelun edelle? Omasta puolestani toivotan vilpittömästi paljon onnea ja rakkautta tuoreelle hääparille ja kaikille teille, jotka olette kamppailleet näiden samojen asioiden kanssa. Älkää välittäkö muiden mielipiteistä, vaan rakastakaa senkin edestä ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Se iskee yleensä uuden vuodenajan alkaessa tai reissusta palatessa. En tiedä miksi, mutta jo lapsesta asti koin usein lomalta palatessa, että nyt haluan muuttua ja muuttaa itseäni ja elämääni. Onko se sitten sitä, että matkailu kirjaimellisesti avartaa ja saa ajattelemaan asioita eri kantilta? En tiedä. Sitäkään. Kun etsin pitkään inspiraatiota vaatekaapin läpikäymiseen, vanhojen vaatteiden myyntikunnostukseen tai lapsen legojen värijärjestykseen, etsin sitä arjen kiireettömistä hetkistä. En kuitenkaan koskaan saa mitään aikaiseksi silloin. Kun tulen hiihtolomalta, saatan avata matkalaukun, heittää koneellisen pyykkiä ja lähteä Ikeaan etsimään lisää säilytystilaa. Elämäni suurimmat muutokset ja ratkaisut ovat syntyneet aina vuodenaikojen vaihtuessa.

Yksi parhaimmista elämänohjeista, jonka vois omienkin kokemusteni kautta antaa, on varsin tuttu konmarimainen päästä irti. Helppoa se ei ole, kun ihmismieli takertuu jo pelkästään tavaraankin, saati sitten ihmisiin. Tiedän, kuinka periaatteessa tiedän että on päästettävä irti ja lähdettävä pois, mutta silti sitä jää. Oli kyse työpaikasta, parisuhteesta tai yksipuolisesta ystävyyssuhteesta. Vanhoista kengistäkin on voinut olla joskus hankalaa luopua. Mutta se on ainoa keino muuttaa asioita ja saada uutta tilalle. Kun luopuu jostain, jostain tulee uutta. Luopuu sitä sitten hankalasta ex-kaverista tai vaikka siitä aviopuolisosta, luopumisen mukana poistuu myös paljon negatiivisista energiaa joka on usein esteenä uudelle onnelle ja positiivisuudelle. Moni ero on alun vaikeuksista huolimatta ollut maailman paras päätös. Samoin työpaikasta irtisanoutuminen, joka on mahdollistanut uuden uran. Oman elämän inventaario pitäisi tehdä yhtä usein kuin siellä kaupassakin. Tarkastella kerrankin, mitä kaikkea meillä on ja kuinka paljon. Kenkiä tai sitä rakkautta, pois heitettäviä vai kenties edelleen kuin uusia. Kuinka moni onkaan löytänyt pelkän kodin konmarituksen myötä hyvän olon ja saanut feng shuin kohdalleen. Mitäs, kun alkaa konmarittaa ihmissuhteitaan ja arkeaan?

Pelottaa, mutta se kannattaa. Ehkä tiedät itse sisimmässäsi mitä juuri nyt tulee tehdä, mutta et vain uskalla. Tiedän niin hyvin mistä on kyse, vaikka lopulta se irti päästäminen vain palkitsee. Kunpa voisikin saada siihen samanlaista rohkeutta kuin avantouintiin. Ennen en millään uskaltanut. Sitten vain päätin, että minähän näytän kaikille, etenkin itselleni, että selviän tuosta ihan helposti. Syvään henkeä, päättäväisesti kohti pimeää, kylmää vettä. Ja sinne menin. Kun kerran selvisin, tiesin että pystyn siihen uudestaan ihan milloin tahansa. Elämänkumppania kaipaa taatusti enemmän kuin vanhaa lempineuletta, toisaalta omasta kokemuksestani tiedän myös, etten ole kaivannut sekuntiakaan vaikka ensin en uskaltanutkaan erota. Sanoisin kuitenkin, että jos vähänkin siltä tuntuu että nyt on parempi päästää irti, sitä oikeaa hetkeä ei tule koskaan. Se paras hetki siihen on nyt.

Miten sitten tehdä se oman elämän inventaario? Tähän sanaan törmäsin joskus aikanaan jonkinlaisen haasteen yhteydessä, unohdin vain mistä sen silloin aikanaan löysin. Mutta jokainen varmaan ymmärtää idean. Tarkastellaan mitä meillä on, mistä voisimme luopua ja mitä ehkä tarvitsisimme lisää. Sitä tulee niin sokeaksi kaikelle arkiselle, että aika ajoin olisi hyvä pysähtyä ja kirjoitella ajatuksia elämästä ylös. Jokainen voi tehdä sen omalla tavallaan, mutta kannattaa paneutua erikseen ainakin hyvinvointiin (fyysiseen ja psyykkiseen), parisuhteeseen, ystävyyssuhteisiin ja muihin ihmissuhteisiin, työhön ja raha-asioihin sekä itseesi – miten tiukka tai miten armollinen olet itseäsi kohtaan? Voisiko jostain vaatimuksista luopua ja mistä kannattaa päästää irti? Kuulostaa ehkä turhalta liirumlaarumilta, mutta voin melkein väittää, että jokaisen meidän elämässä on tarvetta pienelle inventaariolle. Jos mitään ei tarvitse karsia, ainakin huomaamme mitkä asiat ovat hyvin.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian