Parisuhteen tuloerot

keskiviikko marraskuu 08 2017

Koska postaukseni kotitöiden jakamisesta herätti keskustelua parisuhteen tasavertaisuudesta ja lisäksi suhteen tuloeroista ja niiden vaikutuksesta kotitöihin, ajattelin kirjoittaa taas varmasti mielipiteitä jakavasta aiheesta. Parisuhteen tuloerot ovat aina silloin tällöin tapetilla niin blogeissa kuin vaikka  lehdissäkin, enkä todellakaan ymmärrä miksi. Toisilla nyt tuntuu olevan hirveä tarve korostaa että ”minä tienaan kyllä enemmän kun puolisoni”. Siinähän tienaat, aivan sama mulle. Jos joku haluaa elää pelkästään miehensä rahoilla niin antaa elää, mitä se kenellekään muulle kuuluu? Luulenkin että he, jotka eivät ole omaan tilanteeseensa tyytyväisiä, jaksavat uhrata energiaansa toisten raha-asioihin. No, itse jaksoin tuhlata energiaani postauksen kirjoittamiseen tästä aiheesta, joten kertokaa ihmeessä myös omia ajatuksianne.

Tulojen suhteen en ole tasavertaisessa parisuhteessa, mutta kaiken muun suhteen olen äärimmäisen tasavertaisessa parisuhteessa. Ehkä juuri sen takia suhteessamme eivät nämä parisuhteen tuloerot tule koskaan ilmi. Jos mies sanoisi mulle, että ethän se koskaan maksa mistään mitään ja hän hoitaa kaiken, se olisi entinen parisuhde. Parisuhteen tasavertaisuus kun on kaikkea muuta kuin yhtä suuret summat palkkakuitissa. Ikävä kyllä veikkaan, että moni tulojen suhteen tasavertainen parisuhde on muuten hyvinkin epätasavertainen. Siinä oman egon pönkityksen ja palkankorotuksen metsätyksen keskellä tässä tutkintokeskeisessä yhteiskunnassa unohdetaan yllättävän helposti sen varsinaisen ihmissuhteen merkitys ja ennen kaikkea rakkaus ja intohimo.

Uskon pikemminkin kahden ihmisen väliseen henkilökemiaan ja molemminpuoliseen kunnioitukseen. Ne tekevät suhteesta hyvän ja kestävän, eivät ne yhtä suuret vuositulot. Jos toista haittaa toisen pieni palkka, suhde ei ehkä muutenkaan ole kunnossa. Tottakai edellyttäisin itsekin, että molempien on tehtävä töitä enkä voi sietää tuilla eläviä kotona makaavia työttömiä jotka välttelevät työntekoa viimeiseen asti, mutta kyse ei ole nyt siitä. Jos täytyy brassailla omalla koulutuksellaan ja tulotasollaan parisuhteen toiselle osapuolelle, on suhteessa varmasti muutakin vikaa. Kenenkään ei pitäisi kokea alemmuudentunnetta parisuhteessa, ei millään tasolla. Ja jos kokee, on parempi lähteä ja olla oman elämänsä herra.

Nykyään kaikkialta tuntuu tulevan esiin se, kuinka naisten on tärkeää tienata miestä enemmän tai vähintään saman verran ja molempien on osallistuttava niin kuluihin kuin kotitöihinkin puoliksi. Naisten aseman paraneminen on tottakai itsellenikin hyvin tärkeää enkä missään nimessä kannata vanhanaikaisia tapoja naisten kotiäitiydestä ja miesten uraputkesta. Minulle tärkeää on, että kaikki saavat toimia juuri niin kuin haluavat. Oli sitten mies tai nainen. Feminismi ei tarkoita mulle sitä, että mulla on oltava helvetin paljon korkeampi koulutus ja paksumpi lompakko kun sillä parisuhteen toisella osapuolella, joka tietysti samaan aikaan myös pyykkää ja viikkaa lakanoita. Ja mitä hittoa sitten, jos rakastan tehdä kotitöitä, miellyttää miestäni, pukeutua ja käyttäytyä hyvin naisellisesti ja samanaikaisesti tienaan paljon vähemmän kuin se mies? Jos se on itselleni enemmän kuin ok, sen pitäisi olla kaikille ihan ok. Se, että olen tyytyväinen suhteeni tasavertaisuuden nykytilanteeseen, ei tee minusta yhtään vähempää kunnianhimoista tai yhtään vähempää itseäni arvostavaa. Teen todella kunnianhimoisesti töitä, haluan olla paras mahdollinen juuri siinä mitä teen ja kehitän itseäni jatkuvasti. Arvostukseni itseäni ja esimerkiksi omaa työntekoani kohtaan on aivan eri tasolla kuin koskaan aiemmin.

On rikkaus ymmärtää erilaisuutta. Muutakin kuin massasta poikkeavaa ulkonäköä tai avioliittoja saman sukupuolen välillä. Kaikki eivät toimi ja ajattele samalla tavalla kuin sinä, eikä sitä yhtä oikeaa ajattelutapaa ole olemassakaan.

 

Lue lisää aiheesta..

Mies ja kotityöt

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Näin meidän perheessä jaetaan kotityöt

maanantai lokakuu 30 2017

Ystävien kanssa tuli puhetta kotitöistä. Kuinka heillä mies hoitaa tiskit ja pyykinpesun, nainen imuroi ja pyyhkii pölyt. Toisilla mies kokkaa, nainen käy aina kaupassa. Eräässä perheessä mies vastaa lähes kaikista kotitöistä sillä pitää niistä ja on niissä tehokkaampi kuin perheen äiti. Paljon erilaisia perheitä ja erilaisia elämäntilanteita. Kotityöt ovat kuitenkin kaikilla samat. Silti aina, kun kuulen kotitöitä tekevistä miehistä, hämmästyn.

Minusta olisi outoa, jos mies siivoaisi meillä. Toisaalta valitan tyypillisesti päivittäin levällään olevista tavaroista, astioista pöydällä, sukista kaikkialla ja sotkuisesta keittiötasosta, mutta en ihan äkkiä näkisi miestä viikottain imurin varressa, saati pesemässä pyykkiä. En jaksa jankuttaa lukemattomia kertoja siivouksesta, joten siivoan sitten itse. Meillä käy viikottain siivooja, mutta pikkulapsiperheessä siivottavaa riittää kyllä jokaiselle päivälle joten ne ovat täysin minun vastuullani. Joka ikinen ilta järjestelen kodin siistiksi seuraavaa päivää varten, valmistelen seuraavan aamun aamiaiset ja Micaelin päiväkotivaatteet ja -tavarat. Hoidan ja ruokin koirat itse sekä haen ja vien Micaelin päiväkotiin käytännössä aina. Vaikka silloin tällöin (aina, kokoajan) nalkutankin sotkusta, en oikeastaan ikinä pyydä miestä siivoamaan. Korkeintaan kysyn viemään roskapussin aamulla töihin lähtiessä. Hyvin harvoin pyydän häneltä ylipäätään apua missään kotitöissä, sillä olen siinä niin tolkuttoman huono. Enkä tosin ole edes kokenut tarvitsevani apua. Lampun vaihtamiset, seinän maalaamiset ja parvekekalusteiden roudaamiset varastoon hoidan itse. Taidan olla vielä enemmän ”ei kun minä itse”-tyyppiä kuin hyvin omapäinen kolmevuotias.

Vastaavasti, jos tulee jotain esimerkiksi autoon liittyvää, en todellakaan osaa (enkä nyt erityisemmin haluakaan) tehdä mitään ja mies hoitaa mulle aina jonkun avuksi. Käymme usein yhdessä ruokakaupassa ja mies laittaa hyvin usein ruokaa kotona, hän on siinä todella hyvä. Itse teen aina niitä peruskotiruokia ja niitä aamiaisia, mutta vähänkin erikoisemmat safkat ovat miehen juttuja. Jos mies toisinaan laittaa vaikkapa tiskit, muistan kehua häntä oikein vuolaasti ja tuo pienikin teko jää pitkäksi aikaa mieleen.

Edellisessä parisuhteessani jaoimme kaikki kulut puoliksi aivan sentilleen ja silti minä olin se, joka teki kotitöistä käytännössä kaiken. Silloin nostin tämän vääryyden esiin usein, mutta suhde oli täynnä muitakin ongelmia, joten kotityöt tuntuivat siinä kohtaa melko merkityksettömiltä ja silitin lopulta ihan kiltisti ne lakanatkin toisen maatessa sohvalla. Nykyisessä parisuhteessani kulujen puolittaminen on silkka mahdottomuus, mutta en näe että se on myöskään syy tehdä enemmän kotitöitä. Haluan toimia juuri näin ja tiedän esimerkiksi siivoavani paremmin kuin mies, joten miksi turhaan vaivata häntä puuhalla, josta hän ei pidä? Monet feministit nostavat myös esille sen, että miehen pitäisi kyllä pestä pyykkiä ja samalla tavalla pyyhkiä pölyjä kuin naisenkin, mutta mun elämässä niin ei tarvitse tehdä jos ei halua. Vaikka itseäni feministinä pidänkin. Miten teillä jaetaan kotityöt?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Miten lapsi vaikuttaa parisuhteeseen?

maanantai lokakuu 23 2017

Tietenkin toivoisin voivani kirjoittaa, kuinka lapsi vain lujittaa parisuhdetta ja vahvistaa vanhempiensa keskinäistä rakkautta. Mutta koska asia ei ikävä kyllä AINA ole niin, halusin tuoda esiin oman näkökulmani ja kokemukseni aiheesta. Sori vaan kanssabloggaajani, mutta toisinaan on aika masentavaa lukea kuinka lapsi vain yhdistää vanhempiaan entisestään ja luo aivan uudenlaista kiintymystä, saa pariskunnan hitsautumaan yhteen ja mitä näitä kliseitä nyt on.. Vaikka olen toki äärimmäisen onnellinen kaikkien heidän puolestaan, kenelle näin onnellisesti on tapahtunut. Mielestäni juttuja lapsista ja parisuhteista ei koskaan lue liikaa ja vaikka luulee tietävänsä ilmiöstä kaiken, silti se omalle kohdalle osuessaan yllättää. Lapsi todella muuttaa parisuhdetta.

MEIDÄN TARINA Olen usein tuonut esiin sitä, kuinka ajattelin vaikeuksien sijoittuvan vain vauvavuodelle. Tämä kertoo myös siitä, kuinka en tosiaankaan tiennyt lapsen kanssa elämisestä yhtään mitään ennen kuin tilanne iski vasten kasvoja eräänä elokuisena iltapäivänä perheemme kasvaessa pienellä pojalla. Ristiäispäivänä tuli vuosi siitä, kun vietin ensimmäistä kertaa lapseni isän kanssa aikaa kahdestaan. Moni piti meitä hulluina kun yhtäkkiä kaksi varsin vilkasta yksineläjää odottavatkin yhteistä lasta. Kaikkien näiden vuosien jälkeen luulen kuitenkin, että juuri se pelasti meidän suhteemme ja meidän lapsemme. Eli ihan rehellisesti, emme olleet vielä kyllästyneitä toisiimme kun lapsemme syntyi. Kaiken lisäksi meitä siunattiin helpolla vauvalla. Vaikka äkkipikaisena ihmisenä muistan uhonneeni muuttavani pois jo ennen lapsen syntymää ja vauvan kanssa pakkasin (muka) useammankin kerran tavaroitani, ensimmäinen vuosi oli oikeasti helppo. Kun yksivuotias alkaa kiristellä hermoja hankaluuksillaan, aiheuttaa se vanhemmissa kiukkua, ärtymystä, väsymystä ja stressiä. Sanokaa mitä sanotte, se tarttuu puolisoon ja aiheuttaa vain lisää pahaa mieltä. Vaikka tiesin lapsen hiertävän varmasti välejä, en edes huomannut kuinka vajosin itsekin siihen kuplaan. Minusta, niin iloisesta, innostuvasta ja aina kannustavasta puolisosta tuli kaikesta valittava ja tiuskiva äiti. Lapsi ei ole tietenkään ainoa syy, mutta se on iso syy. Stressin, väsymyksen ja kiireen sekaan hukkuu helposti se positiivisinkin ihminen.

Syytin miestäni kaikesta ja löysin hänestä jatkuvasti vikoja. Esimerkiksi vuosi sitten parisuhteemme voi todella huonosti. Neljään yhteiseen vuoteen on mahtunut myös (muka) ero, tai kaksikin. Onneksi ei mitään lopullista. On tietysti väärin syyttää lasta, itse lapsi ei ole tehnyt yhtään mitään väärää. Päinvastoin, hän on kasvanut kaikkien riitaisten vuosien aikana aivan ihanaksi, kiltiksi ja hurmaavaksi pieneksi pojaksi joka tuo valtavasti rakkautta elämäämme joka ikinen päivä. Muistuttaa niistä elämän parhaimmista puolista ja ainutlaatuisista hetkistä. Mutta pikkulapsiarki on todella koetellut (meidänkin) parisuhdettamme. Mutta nyt kun on päästy ohi vaipoista, rattaista, tuteista ja pinnasängystä, elämä on taas muuttunut. Koska kotona on kivaa ja stressitöntä enkä koe enää ahdistusta pikkulapsen äitiydestä, ylläri ylläri – parisuhdekin voi hyvin. On parempaan suhteeseen on toki monta muutakin syytä, mutta helpompi lapsiarki on hyvin iso sellainen.

Toisaalta en edes tiedä olisimmeko luovuttaneet paljon helpommin, jos meillä ei olisi tuota rakasta yhteistä lasta, joka sitoo meidät tietyllä tavalla loppuelämäksi toisiimme. Lapsi ei ole syy olla yhdessä, mutta lapsi on hyvä syy selvittää parisuhteen ongelmat.

ON TODELLA TYPERÄÄ TEHDÄ LAPSI JOS PARISUHTEESSA MENEE HUONOSTI Lapsi ei koskaan pelasta huonoa suhdetta, sillä se aiheuttaa siihen  lisää kitkaa, riitoja ja tilanteiden kärjistymistä. Kotoa on yllättävän helppo lähteä ja unohtaa hetkeksi huono suhde, kiukutteleva taapero ja likaiset astiat. Edes hetkeksi.  Mutta tuollainen ongelmien pakoilu aiheuttaa vain lisää ongelmia ja pahaa mieltä. Itsekin pakenin omaa kurjaa tilannetta aivan liian usein. Liian monena iltana vain suljin oven ja pakenin johonkin toiseen todellisuuteen sitä elämää, josta nyt nautin ihan täysillä. Silloin en olisi osannut kuvitellakaan kirjoittavani tällaisesta aiheesta, mutta nyt kun olen päässyt tilanteesta yli,  pystyn katsomaan sitä ihan uusin silmin. Vastaavaan käytökseen sortuu todella moni. Oli se isä tai äiti. Pikkulapsiarki vaatii taustalle todella toimivan vanhempien keskinäisen suhteen. Sanotaan, että sovitaan ettei vauvavuonna saa erota, mutta saman säännön pitäisi päteä myös lapsen pariin ensimmäiseen elinvuoteen.

VARAUDU AINA KAIKKEEN Minä en varautunut. En osannut kuvitellakaan, että täydellisesti alkanut parisuhteeni voisi muuttua jotenkin. Siksi ehkä suljinkin silmäni kaikilta ongelmilta enkä nähnyt tilanteeseen mitään ratkaisua. Olin usein sitä mieltä, että jatkamme arkeamme erikseen sillä yhteiselomme oli niin hankalaa. Jos olisin osannut ennakoida, että suhde joutuu koetukselle, ongelmat olisivat ehkä ratkenneet helpommin. Mene ja tiedä sitten. Pidin aiemmin ihan hulluutena toisten vauvavuoden eroamattomuussopimusta, mutta ei se enää niin hullulta kuulostakaan. Tässäkin ehkä pätee pessimismin sääntö, kun varautuu pahimpaan, voi yllättyä positiivisesti. Ei kuitenkaan pidä olla liian negatiivinen ja heittää pyyhettä kehään heti ensimmäisen riitatilanteen tullen.

EHJÄ PERHE Niin minä kuin lapseni isä olemme molemmat ns. rikkinäisistä perheistä. En ainakaan itse koe kärsineeni siitä varsinkaan lapsuudessa, mutta haluamme molemmat mahdollisuuksien mukaan tarjota omalle lapsellemme ehjän perheen. Minulle ehjä perhe tarkoittaa kuitenkin oikeasti toisiaan rakastavia vanhempia. Lapsen takia ei todellakaan kannata olla väkisin yhdessä. Jos muita syitä ei ole, eikä toista voi aidosti rakastaa ja kunnioittaa, on parempi alkaa jakaa niitä lusikoita. Ihan tosissaan.

Kuulisin mielelläni muidenkin kokemuksia, miten lapsi vaikuttaa parisuhteeseen ja mitä ajatuksia tämä herättää? Oli vaikutus sitten millainen tahansa, kerro siitä. Ruuhkavuosien (vihaan edelleen tota sanaa) vaikutus näkyy varmasti jokaisessa suhteessa, mutta onko se näyttäytynyt omalla kohdallasi hyvällä vai pahalla?

 

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian