Mikä saa kiusaamaan?

torstai lokakuu 12 2017

Kiusaaminen on ollut mielessäni viime aikoina. Somessa aihe näkyy tasaisin väliajoin ja nyt äitinä sitä miettii taas aivan eri tavalla kuin ennen. On lasten kiusaamista (jopa jo päiväkoti-ikäisestä lähtien), mutta kiusaaminen näkyy myös aikuisten keskuudessa. Niin netissä kuin työpaikoillakin. On huutava vääryys, että kiusattu on se joka joutuu tekemään muutoksia. Hän, joka ei ole tehnyt mitään väärää, joutuu vaihtamaan koulua tai jopa työpaikkaa. Kiusattu on se, joka saa usein ammattiapua vaikkei alunperin olisi sitä tarvinnut lainkaan. Kiusaamista vastaan järjestetään paljon kampanjoita ja kiusaaminen on onneksi jopa vähentynyt. Kiusattuja autetaan yhä enemmän ja nykymaailmassa terapiat ja kaikki muu psyykkinen apu ei ole enää lainkaan niin hävettävää kuin ennen. Se on todella hienoa. Mutta miksi unohdamme edelleen ne kiusaajat? 

Kaikki meistä tietävät varmasti jonkun koulukiusaajan, ehkä useammankin. Miettikää heitä hetki ja miettikää sitten, mikä sai heidät kiusaamaan? Sama juttu työpaikkakiusaajien kohdalla. On toki heitä, jotka ovat täysiä narsisteja, mutta sillekin on todennäköisesti syy. Syy, joka löytyy jo sieltä lapsuudesta. En usko, että kukaan mieleltään tasapainoinen, terve ja hyvinvoiva ihminen kiusaisi ketään. Jos itsellä on hyvä olla, ei ole tarvetta kiusata eikä asettaa itseään muiden yläpuolelle. Tämä ilmiö näkyy niin siellä päiväkodeissa kuin työpaikoillakin. Pahiten se varmasti näyttäytyy juuri koulumaailmassa. Kun kotona ei saa huomiota ja rakkautta, sitä haetaan kyseenalaisin keinoin muualta. Kiusaajalla voi olla traumaattinen lapsuus ja rikkinäinen perhe sekä surkeat taloudelliset lähtökohdat tai hän voi olla hyvinkin varakkaasta ja ulospäin täydelliseltä näyttävästä perheestä. Ehkä vanhemmat ovat niin keskittyneitä uraansa ja omaan hyvinvointiinsa, että lapsi unohtuu siinä sivussa. ”Onhan se jo koulussa ja sillä on kavereita..” 

Hyvin usein kiusaajan motiivina kiusaamiselle on myös kateus. Terve ja rakastettu lapsi pystyy olemaan myös terveellä tavalla kateellinen. Siihen vaikuttavat hyvin paljon vanhempien esimerkki ja kasvatus. Lasta tulisi tukea ja kannustaa, että hän pystyy saavuttamaan vaikka mitä itsekin ja ettei aina tarvitse olla kuitenkaan paras. Silti hän on hyvä juuri sellaisena lapsena kuin on, omalle perheelleen se kaikkein rakkain ja paras. Aikuistenkin maailmassa kateus on toisinaan todella julmaa. Ystäväni valehteli työpaikallaan jopa poissaoloistaan, kun ei pystynyt kiusaavalle kollegalle kertoa että on lähdössä upealle luksuslomalle. Nettikiusaamisesta nyt puhumattakaan. Omaa kateutta, kiukkua ja muuten vain pahaa päivää on helppo purkaa varsinkin nimettömänä. Kasvotusten vaietaan kyllä, mutta somessa räksytetään senkin edestä. Se on säälittävää.

Kiusaaja on se, joka tarvitsee apua. Hänellä on paha olla ja mitä luultavammin kiusaava lapsi hakee kiusaamisellaan huomiota, hyväksyntää ja haluaa itsensä muiden yläpuolelle. Aikuinenkin. Siksi olisi tärkeää puuttua pienimmissäkin kiusaamistapauksissa  kiusaajan käytökseen. Pohtia missä on vika ja mikä saa kiusaamaan? Psyykkistä apua tarvitsee ihan ensimmäisenä se kiusaaja. Mieluummin ennen kuin hän ehtii kiusata yhtään ketään. En käsitä miten vielä nykyäänkin suljetaan silmät tältä ongelmalta? Lapsia tehdään kyllä ja nykyään niitä oikein patistetaankin tekemään, mutta heidän hyvinvoinnistaan tulee huolehtia (omasta mielestäni) läpi elämän. Liian moni lapsi jää huomiotta, syystä tai toisesta, ”hyvissäkin” perheissä. Miksi kukaan ylipäätään edes tekee lapsia jos heille ei ole aikaa? Vanhemmat, muistakaa rakastaa ja antaa lapselle teidän aikaanne. Olkaa aidosti kiinnostuneita, jättäkää hetkeksi ne työt ja omat henkilökohtaiset ongelmat sivuun. Niin pienet kuin isotkin lapset tarvitsevat tunteen, että joku välittää ja hyväksyy juuri sellaisena kuin on.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Ja joku kehtaa sanoa, että sairaanhoitaja saa tarpeeksi palkkaa..

torstai lokakuu 05 2017

Olin julkaisemassa tänään ihan jonkun muun postauksen, mutta silmiini osui Sairaanhoitajaliiton jakama kirjoitus sairaanhoitajien huonosta palkasta ja sen kommenttiosio sai mut ärsyyntymään pahemman kerran. Siis joku ihan oikeasti kehtaa sanoa, että sairaanhoitaja saa tarpeeksi palkkaa tai jonkun mielestä jopa liian paljon?! En pysty ymmärtää, en millään tavalla, perusteluja tälle väitteelle. Joka niin sanoo, ei todennäköisesti tiedä sairaanhoitajan työstä yhtään mitään.

En tiedä ketään hoitajaa, en lähi-, enkä sairaanhoitajaa, joka olisi tyytyväinen palkkaansa. Se on naurettavan pieni. Yllättävän moni luulee, että sairaanhoitaja tienaa 3000 euroa kuukaudessa jakamalla lääkkeitä potilaille ja juttelemalla omaisille. Kolme tonnia kuussa tekevä sairaanhoitaja on ollut alalla pitkään ja tekee kolmivuorotyötä. Työtä, joka on niin paljon muuta kuin sitä keskustelua ja lääkkeiden jakamista. Lääkärin lisäksi myös sairaanhoitaja on omalla toiminnallaan vastuussa potilaan hengestä. Itse ymmärsin sairaanhoitajan valtavan vastuun vasta, kun aloin opiskella tähän kyseiseen ammattiin. Suurimman osan ajasta sairaanhoitaja on potilaan kanssa yksin. Potilas voi olla mitä tahansa aina 400 grammaisen keskosen ja 100 kiloisen vanhuksen välillä. Potilas voi olla hengityskoneessa keskoskaapissa, johon hoitaja on hänet laittanut ja jonka toiminnasta hoitaja huolehtii tai aivan liian epämukavassa ja ahtaassa sängyssä vaipoissa, josta hänet on autettava nostinlaitteella ylös ja käännettävä säännöllisesti makuuhaavojen ehkäisemiseksi. Jokainen potilas ja jokainen sairaanhoitaja on yhtä arvokas.

En varmasti ikinä unohda, kun siirsimme hyvin, hyvin pienen keskosen intubaation jälkeen hengityskoneessa osastohoitoon. Hänen äitinsä oli vielä leikkaussalissa, mutta isä tuli ottamaan vauvaa vastaan. Kun annoimme tarvittavat raportit vastaanottavalle hoitajalle, isä kertoi ettei koskaan ymmärtänyt mistä sairaanhoitajille maksetaan. Siinä ennenaikaisen, aivan liian pienen vauvan tuoreena vanhempana hän kiitti ja kertoi, että nyt hän ymmärtää. Hän luuli, että lääkäri tekee kaiken sen työn, mitä me hoitajina teimme.

En toivo vastaavaa kokemusta kenellekään, mutta se avasi myös omia silmiäni. Ehkä joku ei ihan oikeasti tiedä, mitä sairaanhoitajan työ on? Se on ihmishenkien pelastamista, se on aivan saatanan rankkaa niin fyysisesti, kuin henkisestikin ja se on suurimmalle osalle tekijöistään kutsumusammatti. Oma sairaanhoitajan urani jäi hyvin lyhyeksi, sillä todella epäsäännölliset työajat ja huono palkka saivat minut lähtemään muualle. Nostan hattua jokaiselle hoitajalle, onneksi on vielä teitä jotka teette työtä siitä palkasta huolimatta. Työn raskaudesta ei pääse koskaan ja sairaanhoitajia tullaan tarvitsemaan aina, mutta palkkaa on pakko nostaa.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Kuinka itsekäs sinä olet?

keskiviikko lokakuu 04 2017

Itsekkyys on yksi piirteistä, joita suorastaan inhoan tässä maailmassa. Tiedän, että terve itsekkyys on aina hyvästä ja ihmisen on osattava sanoa ei, mutta kun mennään liiallisuuksiin, voittaa liiallinen epäitsekkyys liiallisen itsekkyyden ihan 6-0. Aina silloin tällöin ajaudun pohtimaan näitä asioita ja myös syitä itsekkyydelle. Onko joku oikeasti vaan niin ajattelematon tai yksinkertaisesti niin tyhmä, ettei tajua toimivansa itsekkäästi vai ajatteleeko hän vain häikäilemättömästi omaa etuaan ja jättää muut huomiotta? Ja millainen ihminen ylipäätään on itsekäs? 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä epäitsekkäämmäksi olen kasvanut. Saan niin paljon enemmän muiden ilahduttamisesta ja heidän etunsa ajattelusta kuin oman napani tuijottamisesta. Olen myös huomannut, että usein monet itsekkäät teot ovat ihan silkkaa ajattelemattomuutta. Kun uhraa muutaman ajatuksen sille, että ajatteleekin ensin muiden hyvää, kaikki ne ikään kuin automatisoidut teot ja ajatukset muuttuvat pian epäitsekkäiksi. Empaattinen luonteeni on onneksi pitänyt minut aina suhteellisen epäitsekkäänä, ajattelen helposti pientenkin asioiden seurauksia siitä näkökulmasta, miltä ne mahtavat toisista tuntua. Jos et ole niin kovin empaattinen, kokeile edes muutaman tunnin ajan miltä toisista tuntuisi joka ikinen tekosi ja sanasi, mitä sinä aikana teet.

Epäitsekkäät ja ystävälliset ihmiset muistetaan aina. Kun sydän on täyttä kultaa, ympärillä on mitä luultavammin myös paljon oikeita ystäviä. Olen onnekas, sillä parhaimmat ystäväni ovat todella epäitsekkäitä ja hyväsydämisiä. Uskon, että tuollainen käytös näkyy pitkälle ulospäin ja samoin myös tarttuu kanssaihmisiin. Elämässä pääsee aika pitkälle hymyllä, lämpimillä ajatuksilla, kauniilla sanoilla ja teoilla. Ne kertovat hyvästä sydämestä ja ajattelevaisuudesta muita kohtaan.

Otetaan muutama esimerkki itsekkyydestä viime ajoilta. Kesä ja venekausi on suoranaista mielistelyn ja itsekkyyden aikaa. Tiedättehän ne kaverit, jotka haluavat hyötyä sinusta? Kun mieheni osti veneen, hän alkoi saamaan lukuisia viestejä vanhoilta tutuilta, ketkä ovat viimeksi pitäneet yhteyttä joskus vuosia sitten. ”Käydään joku päivä vähän veneilemässä..” Kun viestihistoriaa selasi taaksepäin, huomasi edellistenkin viestien olleen pyyntöjä. Niin läpinäkyvää, että heitä ei kannata edes pyytää mukaan. Eipä ole aiemmin kiinnostanut pitää yhteyttä, mutta heti kun voi itse hyötyä toisesta, otetaan puhelin käteen. Sitten toiset, jotka tulevat esimerkiksi veneelle tai vaikka kesämökille tai kotiin kyläilemään. Tullaan syömään (joskus jopa kutsumatta), jätetään sotkut jälkeen ja painutaan kiittämättä himaan. Jos kyse ei ole todella pikaisesta visiitistä tai parhaasta ystävästä jonka kanssa näen käytännössä päivittäin, en kehtaa mennä kylään ilman jotain pientä viemistä saati jättää kiittämättä. Illanistujaisiin vien aina omat juomat ja osallistun kustannuksiin. Kaikenlainen siipeily on todella itsekästä ja äärimmäisen epäkohteliasta. Tai hei, kuulumisten kysely vain siksi, että haluaa vain puhua omistaan. Tämä paistaa myös niin selvästi läpi!

Tosiaan myös nämä klassiset esimerkit kuten toisen ohittaminen jonossa, oven avaus tai istumapaikan vieminen ovat ihan vakioita arjessa. Itse ainakin pyrin aina ajattelemaan esimerkiksi julkisissa, kuka oikeasti tarvitsee istumapaikan ja annan sen aina sitä oikeasti tarvitsevalle. Stockan hissi on muuten klassikko – kuka hyvin liikkuva terve aikuinen käyttää sitä pikkuhissiä kun vieressä on liukuportaat? Joskus rattaiden kanssa kirosin lukemattomat kerrat, kun aivan hyvin liikkuvat ihmiset jonottivat hissiin joka muutenkin on aina täynnä. Yleensä vielä etuilivatkin. Minä, minä, minä huokui siitä asenteesta. Itsekäs ihminen harvoin katsoo silmiin ja hymyilee, ainakaan ilman taka-ajatusta.

On toki tilanteita, jolloin joutuu olemaan vähän itsekäs. Jos olet kuitenkin huomannut itsessäsi vähän liiallisia itsekkyyden piirteitä, ei hätää. Elämässä yleensäkin on niin lohduttavaa tietää, että omaa käytöstään voi muuttaa vaikka tästä sekunnista lähtien. Pienillä teoilla voimme muuttua paremmiksi ihmisiksi, pikkuhiljaa. Niin ne suuret laivatkin kääntyvät hitaasti, kuten Maaret Kallio kirjassaan hyvin sanoi.

Jos koit piston sydämessäsi, kokeile siis vaikka päivän ajan asettaa muiden etu omasi edelle. Avaa ovia, hymyile tuntemattomillekin ihan vain siksi että piristäisit heidän päivääsi, mieti millä pienillä tavoilla voisit ilahduttaa läheisiäsi ja tee niitä pitkin päivää. Keitä aamulla kaikille kahvia, älä vain itsellesi (tää on mun vakkari josta muistutan aina kaikkia, mikä järki on keittää VAIN ITSELLEEN?!), kysele kuulumisia ystäviltä ja ole aidosti kiinnostunut heidän elämästään ja auta muita pyytämättäkin. Näistä tulee yllättävän pian ihan vakioita omassa käytöksessäsi ja kun olet muille ystävällinen ja mukava, saat sitä varmasti saman verran takaisin.

Haastan teidät kaikki olemaan vähän epäitsekkäitä ja ajattelemaan nyt nimenomaan sitä toisten parasta. Oman navan tuijottelun voi lopettaa vaikka just nyt!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian