Mielipide x 10, samaistutko?

keskiviikko lokakuu 10 2018

En haluaisi koskaan rakentaa taloa Remontti (-avainsanalla löydät kaikki tuskailuni) oli jo tarpeeksi hirveetä ja ahdistuisin sitäpaitsi omassa talossa. Olen kaupunkilainen henkeen ja vereen enkä voisi kuvitellakaan ryhtyväni mihinkään rakennusurakkaan. Mulla ei ole unelmataloa, on vain unelma-asuntoja.

Helsinkiläiset pyöräilijät ovat suurimmaksi osaksi ihan idiootteja Tää kaupunki on tehty pyöräilijöille mahdollisimman helpoksi, mutta miten se on niin vaikeeta? Pyöräilijä sitä paitsi väistää suojatiellä lähes aina autoa.

En pidä laminaattilattioista Kun oikein tarkkaan mietin, en muista olisinko asunut yhdessäkään asunnossa, jossa on laminaattilattia? En ainakaan kauaa. Laminaatti pitää ärsyttävää ääntä ja se on liukas.

Self help -kirjallisuus on NIIN TURHAA Oikeasti siinä kohtaa, kun on ihan oikeita murheita ja huolia, se että joku vain kertoo opetelleensa vuodessa onnelliseksi, saa kyllä pyörittelemään silmiä. Mä joskus innostuin näistä kirjoista hetkeksi, mutta onneksi avasin silmäni aika pian ja tajusin, että noista ei kyllä onnea löydy.

Pukumiehet ei oo mun juttu Makuasioista ei toki sovi kiistellä, mun ajatukset pukumiehistä ovat lähinnä ”ai vitsi se tunne kun toi pääsee kotiin ja saa verkkarit jalkaan”. Tiedän taas monia naisia, jotka pitävät pukumiehiä paljon paremman näköisinä tai seksikkäinä. Ehkä ällöttävin näky ikinä on liian pieni puku miehellä.

Suomen blogiskene on nykyään jotenkin todella tylsä Toki elämme luultavasti tässä nyt sellaista murrosvaihetta. On videoita, blogeja, podcasteja, Instagram.. Mä uskon, että blogit kuitenkin jäävät ja löytävät sen oman vakiintuneen seuraajakuntansa, viimeistään sitten, kun blogiskene on taas vähän aidompi ja maanläheisempi. Mainoksia ja kiiltokuvia voi selata naistenlehdistä, edelleen.

Äitien valittaminen ärsyttää Lounaalla kuuntelin taas, kun eräs äiti valitti taaperonsa sotkemisesta ja jatkuvasta seuraamisesta sekä jälkien korjaamista. Mä en tiedä mitä äidit oikein ajattelevat, että se elämä niin pienen lapsen kanssa on? Sotkua, jatkuvaa seuraamista ja jälkien korjaamista. Tottakai itsekin toisinaan valitan milloin mistäkin, mutta monen äidin valitus kuulostaa juuri siltä, että vika on lapsessa ja arki lapsen kanssa olikin jotain aivan muuta, kuin mitä oli kuviteltu.

Statussymbolit eivät kerro yhtään mitään Pidän yleensä jopa enemmän ihmisistä, joilla ei ole sitä kultakelloa ja urheiluautoa. Vaatimattomuus kaunistaa, mutta elämästä pitää nauttia. Tasapainoa. Se ulkonäkö ja käsilaukku eivät kerro kenestäkään yhtään mitään, joten sen perusteella ei kannata luokitella ketään mihinkään sosiaaliluokkaan. Usein he, joilla on tarvetta yrittää todistella jotain, näyttävät (tai esittävät) varallisuuttaan statussymboleilla. Maanläheiset ja huumorintajuiset ihmiset – rakastan!

Lääkäri ei ole aina oikeassa Varsinkin tässä raudanpuuteasiassa. Sanoin viimeksi aamulla, että väitän olevani fiksumpi kuin moni lääkäri. Ja on varmasti moni muukin ”maallikko”. Lääkärikin on kuitenkin vain ihminen, ei mikään kaikkitietävä koko kansan parantaja. Musta olisi ihanaa olla lääkäri, jos olisi vapaus tehdä töitä miten haluaa. Mulla on suuri tarve auttaa ihmisiä ja olen aina ollut todella kiinnostunut nimenomaan lääketieteestä, ehkä siksi sairaanhoitajauranikin jäi niin lyhyeksi. Lääkäreiden toimintaa pitää aina vähän kyseenalaistaa, mutta kun löytää hyvän, he ovat kultaakin kalliimpia auttajia.

Luonnollisuus on lopulta kaikkein kauneinta Tätä kyllä toitotetaan vaikka kuinka, mutta silti otetaan hiustenpidennyksiä ja käytetään ripsiä vuosikausia. Olen itse kokoajan vähentänyt kaikkia ”lisäosia” ja tykkään tästä paljon, paljon enemmän. Elämä on niin paljon helpompaa ja naiset ovat paljon kauniimpia aidompina ja luonnollisina. Se ei tarkoita kuitenkaan mitään takkutukkaa ja karvaisia sääriä. On itsellekin paljon kivempaa, kun laittautuminen ei ole mitään teatterimaskeerausta, silmiä voi hieroa ja tukan harjata läpi aina päälaelle asti.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Yhden aikakauden loppu ja haikeat jäähyväiset

keskiviikko lokakuu 03 2018

Kun tänään hyppäsin  Katajanokalla laiturille kaatosateessa kipeillä lihaksilla, kantaen viimeisiä tavaroita ja roskapusseja sylissäni, tiesin että se oli viimeinen kerta. Venekauden päättyminen on aika haikeaa kesän lapselle, joka on syntymästään asti ollut saaristossa. Tänä vuonna venekauden päätös oli vielä tavallista haikeampaa, sillä tuo vene, johon ehdin jo kovasti kiintyä, on nyt myyty. Se lähtee huomenna uuden omistajansa kanssa uuteen kotisatamaan.

Se oli hyvä vene. Se oli meille just sopiva ja siellä on vietetty kahden viime kesän parhaimmat päivät. On myös vähän riidelty, ja taisin joskus sanoa inhoavanikin sitä koko sydämeni pohjasta. Mut en mä inhonnut. En olisi koskaan uskonut, kun viime kesänä sinne menin ensimmäistä kertaa, miten paljon sille olisi käyttöä. Ollaan veneilty kyllä ihan koko rahan edestä, jos niin voi sanoa. Vene on meille se kesämökki, kuin yksi koti lisää. Haikeana pakkasin sitä tuntitolkulla, muistin samalla miten kamalaa on muuttaa. Mietin siinä, millaisia hetkiä uusi omistaja täällä kokee? Toivottavasti yhtä ihania kuin me. Sopivampaa venettä emme silloin kaksi kesää sitten olisi voineet saada.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Vihdoin uskallan kertoa totuuden tämän some-elämäni takaa

lauantai syyskuu 29 2018

Oikeasti odotin tämän postauksen kirjoittamista niin paljon. Ennen kaikkea odotan kaikkien näiden oireiden päättymistä ja normaalin elämän jatkumista, mutta huh kuinka helpottavaa voikaan olla, kun saa kaikelle selityksen ja syyn. Olen esittänyt niin energistä ja pirteää – toki sosiaalisessa mediassa seuraajilleni, mutta ennen kaikkea olen esittänyt sitä itselleni. Todellisuudessa olen ollut kokoajan enemmän ja enemmän väsynyt, uupunut ja lopulta kehokin alkoi antaa periksi.

Silloinkin, kun aamulla olen aidosti onnellisena kukonlaulun aikaan päivitellyt instastorya aamusmoothien ja tuorepuuron kanssa kynttilänvalossa, olen saattanut nukahtaa edellisenä iltana ahdistuskohtauksen kourissa. Koko syyskuun olen ollut treenaamatta muutamia joogaharjoituksia ja rauhallisia juoksulenkkejä lukuunottamatta. En palautunut enää normaalisti treenistä, mutta syytin huonoa lämmittelyä tai liian vähäistä treenaamista (hullua!!). Mietin jo, täytyykö mun alle kolmekymppisenä hakea resepti beetasalpaajiin, kun kärsin päivittäin rytmihäiriöistä. Hengästyn aivan superhelposti ja välillä olen ajatellut, että yksinkertaisesti olen vain unohtanut hengittää. Keskittymiskyvyn puutteesta syytin hektistä arkea ja jatkuvaa hälinää. Olen ollut muka niin ajatuksissani että olen unohdellut asioita – milloin avaimia ulko-oveen työpäivän ajaksi tai koiran ulos.

Tänään aamulla lääkäri totesi mulla vakavan raudanpuutteen, mutta sain myös toisen diagnoosin. Vakava ylirasitustila. Sain myös lähetteet moniin labrakokeisiin ja kävin heti istumassa siellä neulatyynynä. Sovitaan ensi viikolle aika rautatiputukseen ja seurataan jatkossa vointia säännöllisesti. Lähdin vastaanotolta hymyillen, ennen kaikkea helpotuksen takia. Raudanpuute selittää lähes kaikki oireeni, mutta niin tekee ylirasituskin. Tätä ei enää paranneta parin viikon levolla ja palata takaisin normaaliin rytmiin. Mun on muutettava mun elämäntapoja, mielellään tietysti ihan lopullisesti. Olen mennyt sata lasissa jo pari-kolme vuotta, stressannut liikaa, suorittanut liikaa, ja – treenannut liikaa. Treenistä ei onneksi tarvitse luopua kokonaan, mutta sitä on kevennettävä. Ennen kaikkea pitäisi vain oppia olemaan iisisti, rentoutumaan hyvällä omallatunnolla ja lopettaa se helv.. ylisuorittaminen. Ei ihme, ettei rautakaan imeydy, kun kroppa on aivan loppu. Ylikunto – tai ylirasitus, oli mulle henkisesti suunnattoman helpottava tieto. Mun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että lepään tai siitä, etten joskus jaksa. Enhän edes kehity enää ollenkaan, kun kohtelen kehoani kaltoin. Suunta on ollut vain alaspäin, mutta en ole myöntänyt sitä edes itselleni. Kun joku muu sanoo sitten ääneen, että nyt rajani on tullut vastaan, ei voi olla kuin helpottunut. Mun ei enää tarvitse olla mikään superihminen, koska se sairastuttaa mut. Tai siis, sairastutti jo.

Minä, joka luulin eläväni niin terveellisesti, niiiin hyvin. Blogiin tulee varmasti lisää postauksia näistä aiheista, samoin raudanpuuteasioista. Nyt mä otan iisii ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria