Terveisiä Kasnäsista! Instagram storyn puolella olenkin kertonut jo meidän muuttuneista lomasuunnitelmista. Alunperin meidän Hankoon lähtö viivästyi tosiaan yli vuorokaudella moottorivian takia ja saatiin pelätä, päästäänkö koko reissuun ollenkaan. Hangossa vikaa korjattiin maanantaista torstai-iltaan, kunnes kaikki oli valmista ja lähdettiin vielä koeajolle mekaanikkojen kanssa. Kaikki meni ihan hyvin, kunnes.. ”Aja takas laituriin..” Voitteko kuvitella, moottoriin ilmestyi UUSI VIKA?! Kaikki ovat olleet niitä kuuluisia pikku vikoja, mutta hankalia korjata. Tämän kokoluokan veneessä on kaksi ihan valtavan kokoista moottoria, jos joku ei tiedä niin niille on siis kokonaan oma ”huone” johon mahtuu seisomaan useampi ihminen. Korjaustyöt ovatkin siis uskomattoman työläitä. Vaikka sitä sanotaan, että veneet ovat aina rikki, ystäväni totesi hyvin ettei näiden hintaluokkien laitteissa pitäisi olla kyllä vikoja. No, on nyt kuitenkin.

 

 

Juuri nyt meidän pitäisi olla matkalla Tukholmaan. Sen sijaan ajoimme eilen vikakoodien ja hälytysten piipatessa Hangon lähelle Kasnäsiin, mekaanikkojen luvatessa että lyhyitä matkoja voi vielä ajaa. Päästiin edes vähän liikkeelle, vaikka Hanko ihana onkin. Viallisen osan saaminen menee alkuviikkoon, siihen vielä korjausaika päälle. Mekaanikot pahoittelivat kovasti ja sanoivat olevansa pahoillaan meidän puolesta. Menee kesäloma pilalle. Mua tää enää naurattaa. Tullaan alkuviikosta pariksi päiväksi käymään kotona ja töissä, se on oikeastaan ainoa takaisku – tuntuu tyhmältä palata ikään kuin tyhjin käsin hetkeksi kotiin. Oon pakannut kuukauden tavarat ja vaatteet tänne veneeseen, nyt vain pieni kassi olalle ja hetkeksi kotiin. Outoa. Toisaalta, pääsen hakemaan läppärin laturin, postit ja kastelemaan kukat. Moikkaamaan mummoa ja äitiä. Ehkä sitten viikon päästä ollaan matkalla Ahvenanmaalle ja Ruotsiin. Ehkä.

 

 

Veneily jos joku opettaa sietämään epävarmuutta. Koskaan ei tiedä mikä on keli ja mikä menee rikki. Viime kesänä olisin kiukutellut ja ahdistunut peruuntuneista suunnitelmista, nyt mennään sinne minne päästään. Kiitän jotain tuolla ylhäällä siitä, että me päästiin edes Hankoon asti. Täälläkin on päässyt vallan hyvin loma- ja saaristomoodiin. Meillä on veneessä tuo Williams (kumivene), joka on ollutkin ahkerassa käytössä nyt kun isolla ei hirveästi liikuta. Eilen ajeltiin sillä Högsåraan lounaalle ja jo kulttimaineeseen nousseille kakkukahveille. Nämä postauksen kuvatkin ovat tuosta idyllisestä maalaissaaresta. En voi kieltää, ettenkö olisi muutamaa vittusaatanaa päästänyt suustani kun kumiveneenkin moottori ylikuumeni matkalla tuonne saareen. Veinkin tänne päästyäni löytämäni neliapilan konehuoneeseen ja taidan polttaa siellä vielä vähän salviaa?

 

 

Miten teidän kesäloma on mennyt? Onko muillakin muuttuneita suunnitelmia vai onko kesäloma ylittänyt kaikki odotukset? Me järjestetään tänään saariolympialaiset ja nautitaan auringosta. Pellavamekossa tarkenee mainiosti ja ensi viikolle lupaa jo todella lämmintä. Ehkä siellä Tukholmassa olis vaan satanut, Ahvenanmaalla tuullut ja matkalla ilmennyt lisää vikoja? Kokeilen nyt silti sitä salviaa, ne mustat pilvet tän purkin yltä on nyt korkea aika karkoittaa. Aurinkoista heinäkuun viikonloppua sulle ja mitä ihaninta kesän jatkoa, pysykäähän positiivisina!

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Maustetyttöjen biisi ei voisi olla ajankohtaisempi. Sen sanoma yhdistettynä Vihreiden tavoitteisiin parantaa mielenterveyspalvelujen saatavuutta voisi kertoa, että ongelma on tiedostettu ja siihen haetaan nyt oikeasti ratkaisuja. Avun saaminen on vaikeaa, mutta niin on myös sen hakeminenkin. Jo pelkkä ongelman tunnistaminen saati sen tunnustaminen edes itselleen on vaikeaa.

 

 

Mitä yritin huutaa. Niin moni kertoo hakeneensa apua, niin moni kertoo jääneensä ilman apua. Mikä siinä on, ettei toisten hätää kuulla ja tunnisteta? Tuttavani kertoi terapiassa hyvin synkistä itsetuhoisista ajatuksistaan moneen kertaan. Hoitoon – tässä tapauksessa osastolle – pääsyä sai silti odottaa. Lopulta niin kauan, että hän, fyysisesti terve, työssäkäyvä ja päihdeongelmaton ihminen päätti elämänsä itse ennen sitä. Somaattisella puolella tuntuu olevan arpapeliä, osuuko kohdalle hyvä lääkäri vai ei. Silloin voi olla kuitenkin voimia vielä etsiä uusi hoitotaho. Psyykkisesti sairaalla ei sitä yleensä ole. Kun kerta toisensa jälkeen käännytetään ja suljetaan ovi selän takana, ongelmien alamäki on usein kovin jyrkkä.

 

 

Mulle tarjottiin lääkkeitä ilman muuta. On tietysti useita psyykkisiä sairauksia, jotka vaativat lääkehoitoa eivätkä psykosomaattiseen oireiluun tarkoitetut lääkkeet ole missään nimessä turhia. On kuitenkin fakta, että niitä määrätään liikaa ja usein aivan väärin perustein. Moni on saanut masennusdiagnoosinkin turhaan ja syö tälläkin hetkellä mielialalääkkeitä esimerkiksi juuri sen surullisenkuuluisan raudanpuutteen (linkki) takia. Myös hormonaalinen ehkäisy aiheuttaa valtavia mielialavaihteluita, jopa masennusta, ahdistusta ja paniikkikohtauksia. Nämä väärät diagnoosit ja niihin käytetty aika ovat pois heiltä, jotka oikeasti tarvitsevat apua ja äkkiä. Liikunnalla ei korvata lääkehoitoa, mutta aina jonkun se voi nostaa sieltä pimeydestä ajoissa aloitettuna niin, ettei lääkehoitoa tarvitse aloittaa.

 

Mun ainut toive kuten muillakin on onnistua, jos vain tietäisin ees mikä määränpääni on. Mielenterveyspotilaita yhdistää usein päämäärättömyys, kadonnut elämänhalu ja luovuttaminen. Jos avun piiriin ei heti pääse, heittää helposti hanskat tiskiin. Somaattisia sairauksia on niin paljon helpompi ymmärtää kun mieli on terve. Moni mielenterveyspotilas kärsii myös esimerkiksi (lapsuuden) traumoista tai omaa taustan, jossa ei ole saanut kunnioitusta eikä olla oma itsensä. Mielen ongelmista kärsivä tarvitsee ymmärrettävästi terapiaa ja lääkkeitä, mutta myös kannustusta ja tukea.

 

 

Näistä asioista ei kai koskaan voi keskustella liikaa? Vaikka kesäloman voisi kuvitella olevan rentouttavinta mahdollista aikaa, se voi olla toisille yhtä helvettiä. Mielen oikkuilut on helppo hukuttaa arjen kiireisiin ja jokapäiväiseen hälinään. Kun lomalla joutuu kohtaamaan itsensä eikä pääsekään pakenemaan töihin, ongelmat saattavat kärjistyä ja tuntua yhtäkkiä paljon suuremmilta kuin aiemmin. Moni masennus alkaa silloin, kun sille on aikaa. Todellisuudessa se on kytenyt pinnan alla pitkään. Jos kesä ahdistaa ja heinäkuussa vain harmittaa, kannattaa kesälomasta uhrata itsetutkiskelulle aikaa. Millaisia kokemuksia teillä on psyykkisen avun tarpeesta tai sen saamisesta?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Olen kirjoittanut vajaa vuosi sitten loppukesästä jonkin ylimalkaisen tekstin loppuunpalamisesta. Siinäkin korostanut vain sitä, kuinka minä vain olen suorittaja, introvertti ja tarvitsen siistin ja rauhallisen ympäristön vaikka sitten pienen väsymyksen kustannuksella. Loppuunpalaminen oli tapahtunut jo silloin, en vain tunnistanut sitä itse. Kirjoitan tätä postausta vasta nyt juuri siksi, että nyt tiedän tuon olevan ohi ja tunnistan kuinka eri tavalla asiat ovat nyt. Olen kaikin puolin eri ihminen.

 

Opiskeluaikoina kävin koulussa ja tein sen ohella noin 30 tuntia viikossa töitä. Välillä kahtakin eri työtä. Olin stressaantunut, mutta eri tavalla. Silloin kesäloman alkaessa olo oli hetken aikaa tyhjä, mutta helpottunut. Muistan kun tein loman alkaessa suursiivouksen ja aloin nauttia kesästä. Se oli normaalia. Vastaavasti taas viime vuonna tähän aikaan olin vain ahdistunut. Kotiin oli tulossa keittiöremontti, ahdisti. Kolmen viikon venereissu aurinkoisessa saaristossa kuulostaa monen korvaan unelmien täyttymykseltä, täydelliseltä tavalta viettää kesälomaa, mua sekin ahdisti. Olin jatkuvasti huonolla tuulella, stressasin ihan älyttömistä asioista ja halusin olla vain kotona. Kroppa oli fyysisestikin stressaantunut ja olinkin tietämättäni hankkinut itselleni vakavan ylirasitustilan. Suorittamiseni ylettyi jokaiseen elämän osa-alueeseen enkä osannut nauttia enää mistään. Joka ikinen loma ja reissu tuntui vain aiheuttavan lisää stressiä, kannattaako sinne sitten edes lähteä?

 

Kärsin suorittajan kirouksesta, mun oli pakko olla tekemässä kokoajan jotain tai tunsin itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Tämähän näkyy sitten jokaisella elämän osa-alueella, kaikkeen ei yksinkertaisesti voi panostaa täysillä. On pakko sanoa ei, on pakko joskus tuottaa se paha mieli muillekin kuin itselleen. Ei yksikään työ, ei yksikään maine eikä kunnia, ole sen arvoista, että hukkaat itsesi ja ilon elämästäsi. Kun stressiä ja ahdistusta pakenee vielä kovatehoiseen liikuntaan, joka sekin lisää kehon stressitilaa kun ei huolehdi riittävästä palautumisesta, keho ja mieli ovat molemmat todella sekaisin. En halunnut olla se lapselleen huutava ja kiukutteleva äiti, mutta se mä olin.

 

 

Vuoden aikana on moni asia muuttunut. Olen itsekkäästi käyttänyt paljon aikaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ajatellut itseäni ehkä enemmän kuin koskaan. Avannut mieleni solmuja, rauhoittunut ja tehnyt paljon pieniä muutoksia elämässäni. Olen löytänyt taas ilon elämästä, saanut itseni takaisin. Löytänyt vähän taas sitä kadonnutta no edes sinnepäin -asennetta, ja alkanut jopa odottaa taas lomia. Parin viime vuoden aikana olen tavallaan kammonnut niitä, sillä silloin on ollut aikaa kohdata itsensä ja ajatuksensa. Arkeen kun ne piiloutuvat aika kätevästi. Yhtäkkiä löydänkin aikaa tehdä itse ruokaa, leipoakin. Turhat kotityöt jäävät yhä useammin tekemättä, enkä koe niistä ahdistusta. Tähän väliin haluankin sanoa, että siinä vaiheessa kun viikkaamattomat pyykit ja tiskivuori tuntuvat ylitsepääsemättömän pahalta asialta sietää, on jokin hullusti. 

 

Vaikka tällä hetkellä stressiä ja huolta on jopa enemmän kuin vaikka silloin vuosi sitten, pystyn käsittelemään niitä eri tavalla ja se taakka tuntuu paljon kevyemmältä kantaa. Loppuunpalaminen on vaikea tunnistaa, joten se pääsee salakavalasti kehittymään pitkällekin ennen totaaliuupumusta. Moni hakee apua vasta, kun ei pääse sängystä ylös eikä suoriudu päivittäisistä askareista. Silloin tilanne on jo paha. Itse hakeudun fyysisten oireiden takia lääkäriin ja vasta kun sain kuulla lääkäriltä, että olen pahasti ylirasittunut, tajusin sen itse. Onneksi ei voi kuin arvailla, mitä olisi voinut tapahtua jos tilanne olisi jatkunut pidempään.

 

 

Toipuminen ja uudenlaisen elämäntavan omaksuminen oli kaikkien silloisten terveysongelmien takia hidasta. Toisaalta niin se taitaa muutenkin olla. Vasta jälkikäteen tajuaa kuinka väsynyt sitä olikaan. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota niin omaan, kuin läheistenkin hyvinvointiin ja jaksamiseen. Etenkin stressaavat suorittajat uupuvat nykyään niin helposti, että sitä voi alkaa pitää jo kansantautina. Jos olet itse kärsinyt uupumuksesta tai loppuunpalamisesta, kerro kommenttiboksissa kokemuksistasi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian