Levänneenä kotiin

maanantai lokakuu 16 2017

Miniloma Espanjan kodissa on ohi ja pian hyppäämme koneeseen ja lennämme Suomeen. Kiitos syyslomaviikkojen, Finski lentää myös päiväaikaan. Niin ihanaa verrattuna siihen normaaliin Malaga-Helsinki 01:00-06:30 lentoon. Säiden puolesta ei voisi olla parempaa aikaa pikavisiitille aurinkoon, toivottavasti moni teistäkin on päässyt syyslomareissuun ja sateita pakoon. Kaivoin kameran laukusta vain yhden kerran reissun aikana ja kuten mikä tahansa tauko normaaleista päivittäisistä rutiineista, myös kuvaus- ja blogitauko kirjoittamisesta teki hyvää ja kasvatti motivaatiota entisestään. Rutiineja rakastavana ihmisenä on aivan ihana palata arkeen ja työntekoon pienenkin loman jälkeen. Takana on paljon auringonsäteitä ja pitkiä yöunia. Espanjassa on ihana lomailla kun täällä on ikään kuin kesämökillä. Paikat ovat tutut ja meininki ei ole jatkuvaa suorittamista. Palaan siis hyvin levänneenä kotiin ja ihan uudella innolla taas töihin ja arkirytmiin. Kuukauden päästä takaisin aurinkoon, sillä kertaa vähän kauemmas.. Miten te vietätte syyslomaa?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Sadetta pakoon

keskiviikko lokakuu 11 2017

Eikö ole suoranaista hulluutta, että viime jouluaattona, pääsiäisenä, juhannuksena on ollut aivan sama sää ja samat lämpöasteet kuin nyt? Suomen sää on ollut tänä vuonna aivan ennätyksellisen masentava. En yhtään ihmettele, että syyslomien lennot aurinkoon ovat hyvin kysyttyjä. Koneet ovat täynnä ja lentoasemat ruuhkaisia. Vaikka Suomi on kaikin tavoin ihana maa asua, sää on ollut kuluneen vuoden aikana aivan perseestä näin suoraan sanottuna. On siis aika pakata laukut ja suunnata lämpöiseen.. Kuvan laukut pakkasin tosin toissa viikolla Barcelonaa varten, ihan noin juhlavia asuja en ota nyt mukaan mutta samat laukut ne ovat olleet eteisessä odottamassa koko viikon.

Lennän ystäväni kanssa illalla Espanjan kotiimme, viimeistä kertaa tänä vuonna. Vaikka en olekaan tämän sään ystävä, en pidä kyllä Espanjankaan talvesta saati  jääkylmistä kivilattioista. Tulen jo maanantaina takaisin Suomeen, mutta ajattelin pitää reissun ajan täydellistä blogilomaa. Ajastin tänne kyllä postauksia jokaiselle päivälle, mutta Espanjassa keskityn nauttimaan vain lomasta ja siitä valosta, se tekee ihmeitä mielelle. Täytyy varastoida sitä seuraavaa kertaa varten. Urheilua, hyvin syömistä, aurinkoa ja pitkiä yöunia loppuviikolle – kiitos. Matkustaessa päivittelen aina ahkerasti Instagramia ja etenkin IG-storya, seuraa mua siellä nimimerkillä mirvannamaria niin saat osaksesi pienen palan Espanjan lämpöä.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian

 


Kun äidiksi tuleminen pelottaa

perjantai lokakuu 06 2017

Olen viimeaikoina fiilistellyt jotenkin poikkeuksellisen paljon äitiyttä. On aivan ihanaa olla äiti ja jotenkin lapseni on muuttanut koko identiteettini ihan täysin. Samalla olen kuitenkin myös hämmästellyt, miten ihmeessä pelkäsin tätä joskus niin paljon? Miksi en halunnut ikinä olla äiti? Tiedän, että varmasti siellä ruudun toisella puolellakin on monia, joita äidiksi tuleminen pelottaa. Tai isäksi tuleminen. Tuttavapiirissäni on paljon lapsettomia, joiden tiedän vähän kammoksuvan vanhemmuutta kun elämä on nyt niin helppoa. Ymmärrän kaikkia teitä niin hyvin, koska pelkäsin sitä itsekin. Ajatus kauhistutti, ei tuntunut lainkaan omalta, enkä nähnyt itseäni millään tavalla äitinä. Kun olin elämäni vaikeimman päätöksen edessä, yksi asia nousi kaiken muun yläpuolelle. Elämä on nyt ehkä kivaa lapsettomana, mutta mitäs sitten kun olen viisikymmentä? 

Elämä voi tuoda eteen mitä tahansa, milloin tahansa ja vaikka minulla olisi kymmenen lasta, en silti ehkä näe 50-vuotispäivääni. Mutta tuo ajatus kantoi pitkälle. Otin silloin mielestäni aivan kauhean riskin, koin jotenkin uhraavani koko elämäni ja vapauteni ja kärsin parin kuukauden ajan aivan hirveästä identiteettikriisistä. Ja nyt se tuntuu aivan älyttömän turhalta. En ehkä silloin ollut valmis äidiksi, mutta mä hitto vie kasvoin äidiksi. En osaisi kuvitellakaan enää elämää ilman lasta. En missään nimessä väitä, että lapsettomat eivät tiedä mitä rakkaus ja onni ovat, mutta sanon ikäväkseni silti, että he jäävät paljosta paitsi. Lapsi opettaa, lapsi muuttaa ja lapsi vaikuttaa kaikkeen. En keksi mitään, mihin lapseni olisi vaikuttanut negatiivisesti itsessäni. Kaikki muutos on ollut pelkkää positiivista. Siksi, kohta neljän vuoden jälkeen, tuntuu niin hullulta millaisten tunteiden kanssa sitä silloin taisteli. Vielä raskausaikanakin pelkäsin äitiyttä. Loppuraskaus oli lähinnä sellaista tragikoomista aikaa. Tiedättekö, kun vaikka benjihyppykorissa pelottaa niin perkeleesti, että sitten sitä vain epätoivoisesti naureskelee ja miettii, että suurin osa onneksi selviää tästä hengissä?

Jos äidiksi tuleminen pelottaa, mieti miksi. Listaa vaikka syitä paperille ja pohdi niitä. Vapauden menetys on varmasti monille yksi suurimpia syitä. Aina voi olla se äiti, joka vie vauvan joka paikkaan, totuttaa kyläilyyn ja koviin ääniin, eikä pidä niin säntillisesti kiinni nukkumaanmenoajoista. Ei se lapsi siitä kärsi. Neljän seinän sisälle jäävästä äidistä se kärsii paljon enemmän. Tottakai lapsi sitoo paljon, mutta vaadi itsellesi myös omaa aikuisten aikaa. Vähänkin riittää kun siitä nauttii täysillä. Vauva-aika on sitäpaitsi todella lyhyt. En ollut koskaan oikein sellainen rattaita työntelevä ja soseita itse keittelevä äiti, se aika tuntui vieraalta. Mutta vannon, että sekin menee ohi ennen kuin huomaatkaan. Sen sijaan olen fudista lapsen kanssa pelaava, muovailuvahoilla ihan innolla leikkivä satuja päivittäin lukeva äiti. Jokaiselle on se oma juttunsa ja omat parhaat vaiheensa. Toinen kokee äitiyden luontevana heti syntymän jälkeen. Ja jos se synnytys on se pelottavin juttu, sektion saa jo ihan pelonkin takia ja se on ihan pala kakkua. Koen kärsineeni jopa vuodentakaisesta poskiontelotulehduksesta enemmän kuin synnytyksestäni.

Postauksen pointtina on, että äidiksi tuleminen pelottaa varmasti monia, mutta on kaiken sen arvoista. Jos et halua olla perinteiseen äitimuottiin mukautuva äiti, ole äiti (tai isä) omalla tavallasi. Omassa elämässäni mikään ei ole tärkeämpää kuin lapseni ja mikään tunne ei ole verrattavissa siihen rakkaudentunteeseen, jota häntä kohtaan koen. Olen suunnattoman onnellinen, että tein päätöksen olla äiti.

 

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian