Mielipide x 10, samaistutko?

keskiviikko lokakuu 10 2018

En haluaisi koskaan rakentaa taloa Remontti (-avainsanalla löydät kaikki tuskailuni) oli jo tarpeeksi hirveetä ja ahdistuisin sitäpaitsi omassa talossa. Olen kaupunkilainen henkeen ja vereen enkä voisi kuvitellakaan ryhtyväni mihinkään rakennusurakkaan. Mulla ei ole unelmataloa, on vain unelma-asuntoja.

Helsinkiläiset pyöräilijät ovat suurimmaksi osaksi ihan idiootteja Tää kaupunki on tehty pyöräilijöille mahdollisimman helpoksi, mutta miten se on niin vaikeeta? Pyöräilijä sitä paitsi väistää suojatiellä lähes aina autoa.

En pidä laminaattilattioista Kun oikein tarkkaan mietin, en muista olisinko asunut yhdessäkään asunnossa, jossa on laminaattilattia? En ainakaan kauaa. Laminaatti pitää ärsyttävää ääntä ja se on liukas.

Self help -kirjallisuus on NIIN TURHAA Oikeasti siinä kohtaa, kun on ihan oikeita murheita ja huolia, se että joku vain kertoo opetelleensa vuodessa onnelliseksi, saa kyllä pyörittelemään silmiä. Mä joskus innostuin näistä kirjoista hetkeksi, mutta onneksi avasin silmäni aika pian ja tajusin, että noista ei kyllä onnea löydy.

Pukumiehet ei oo mun juttu Makuasioista ei toki sovi kiistellä, mun ajatukset pukumiehistä ovat lähinnä ”ai vitsi se tunne kun toi pääsee kotiin ja saa verkkarit jalkaan”. Tiedän taas monia naisia, jotka pitävät pukumiehiä paljon paremman näköisinä tai seksikkäinä. Ehkä ällöttävin näky ikinä on liian pieni puku miehellä.

Suomen blogiskene on nykyään jotenkin todella tylsä Toki elämme luultavasti tässä nyt sellaista murrosvaihetta. On videoita, blogeja, podcasteja, Instagram.. Mä uskon, että blogit kuitenkin jäävät ja löytävät sen oman vakiintuneen seuraajakuntansa, viimeistään sitten, kun blogiskene on taas vähän aidompi ja maanläheisempi. Mainoksia ja kiiltokuvia voi selata naistenlehdistä, edelleen.

Äitien valittaminen ärsyttää Lounaalla kuuntelin taas, kun eräs äiti valitti taaperonsa sotkemisesta ja jatkuvasta seuraamisesta sekä jälkien korjaamista. Mä en tiedä mitä äidit oikein ajattelevat, että se elämä niin pienen lapsen kanssa on? Sotkua, jatkuvaa seuraamista ja jälkien korjaamista. Tottakai itsekin toisinaan valitan milloin mistäkin, mutta monen äidin valitus kuulostaa juuri siltä, että vika on lapsessa ja arki lapsen kanssa olikin jotain aivan muuta, kuin mitä oli kuviteltu.

Statussymbolit eivät kerro yhtään mitään Pidän yleensä jopa enemmän ihmisistä, joilla ei ole sitä kultakelloa ja urheiluautoa. Vaatimattomuus kaunistaa, mutta elämästä pitää nauttia. Tasapainoa. Se ulkonäkö ja käsilaukku eivät kerro kenestäkään yhtään mitään, joten sen perusteella ei kannata luokitella ketään mihinkään sosiaaliluokkaan. Usein he, joilla on tarvetta yrittää todistella jotain, näyttävät (tai esittävät) varallisuuttaan statussymboleilla. Maanläheiset ja huumorintajuiset ihmiset – rakastan!

Lääkäri ei ole aina oikeassa Varsinkin tässä raudanpuuteasiassa. Sanoin viimeksi aamulla, että väitän olevani fiksumpi kuin moni lääkäri. Ja on varmasti moni muukin ”maallikko”. Lääkärikin on kuitenkin vain ihminen, ei mikään kaikkitietävä koko kansan parantaja. Musta olisi ihanaa olla lääkäri, jos olisi vapaus tehdä töitä miten haluaa. Mulla on suuri tarve auttaa ihmisiä ja olen aina ollut todella kiinnostunut nimenomaan lääketieteestä, ehkä siksi sairaanhoitajauranikin jäi niin lyhyeksi. Lääkäreiden toimintaa pitää aina vähän kyseenalaistaa, mutta kun löytää hyvän, he ovat kultaakin kalliimpia auttajia.

Luonnollisuus on lopulta kaikkein kauneinta Tätä kyllä toitotetaan vaikka kuinka, mutta silti otetaan hiustenpidennyksiä ja käytetään ripsiä vuosikausia. Olen itse kokoajan vähentänyt kaikkia ”lisäosia” ja tykkään tästä paljon, paljon enemmän. Elämä on niin paljon helpompaa ja naiset ovat paljon kauniimpia aidompina ja luonnollisina. Se ei tarkoita kuitenkaan mitään takkutukkaa ja karvaisia sääriä. On itsellekin paljon kivempaa, kun laittautuminen ei ole mitään teatterimaskeerausta, silmiä voi hieroa ja tukan harjata läpi aina päälaelle asti.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Millaiseksi matkustaminen muuttuu lapsen kanssa?

sunnuntai lokakuu 07 2018

Lapsen kanssa matkustaminen on asia, jota pelätään ihan turhaan. Saati sitä, että matkustaminen jotenkin muuttuisi vastenmieliseksi kun perheeseen syntyy lapsi. Mielestäni aivan liian moni perhe jättää turhaan lähtemättä lomalle, koska kokee sen vaikeaksi. Jos bamseklubit eivät tunnu omalta jutulta, vaihtoehtoja on loputtomasti. Tuttavaperhe on reissannut jopa bussilla Aasiassa. Lapsen kanssa matkustaminen on vaikeampaa kuin reissu aikuisten kesken, mitä sitä kieltämään. Mutta sen takia ei todellakaan kannata jäädä kotiin. Lapset rakastavat matkustaa ja matkoilla yleensä rakastetaan lapsia. Maailmalla on paljon helpompi olla lasten kanssa ravintolassa kuin Suomessa, lapset huomioidaan hotelleissa hyvin ja ihmisten asenne lapsia kohtaan on yleisesti ottaen paljon positiivisempi kuin kotimaassamme. Lapsen kanssa matkustaminen muuttuu, kyllä, mutta matkustamisen iloa se ei todellakaan vie. Päinvastoin, tulee aivan uusia riemuja, eikä ole enää ihan niin pakottavaa tarvetta kiertää joka hemmetin patsasta ja museota – kohteesta nauttii aivan eri tavalla. Toisaalta lapsen kanssa matkustaminen taas avaa aivan uusia ovia. Alkoholinkäyttö on niin paljon vähäisempää, että kohteista saa paljon enemmän irti. Ja aurinkolomilla ruskettuu paremmin, lasten kanssa tulee oltua paljon ulkona.

Lapsen kanssa matkustaminen vaatii kuitenkin suunnitelmallisuutta, vähän pidempää pakkaamista ja sitä jo kulunutta sanaa – asennetta. Omat selviytymiskeinoni ovat iPad, piirtäminen, riittävästi unta ja jatkuvasti laukussa kulkevat välipalat. Lentäminen on haastavinta siinä 6 kuukauden – 2 vuoden välillä, ennen ja jälkeen se sujuu oikein hyvin. Stressaaminen ei kannata, sillä stressaantuneen vanhemman tunnetila tarttuu lapseen ja lapsesta tulee rauhaton. Noidankehä on siis valmis. Ja mitä enemmän lapsi reissaa, sitä paremmin hän käyttäytyy ja esimerkiksi juuri lentäminen on kerta kerralta helpompaa. Lapset muistavat hyvin nuorenakin tehtyjä matkoja ja ainakin itselleni ensimmäisiä (ja rakkaimpia) lapsuusmuistoja ovat juuri matkustamiseen liittyvät muistot. Että muista nyt vaan se asenne, asenne, asenne.

Me olemme matkustaneet aina siitä lähtien, kun Micael oli kuusi viikkoa vanha ja reissukohteita on ollut laidasta laitaan, aina Hong Kongista Espanjan Aurinkorannikkoon ja Suomen Lapista Karibian autioihin rantoihin. Kaupunkilomat ovat vaikeampia kuin rantakohteet, mutta kaupungeissakin riittää lapsille tekemistä. Kuitenkin jos haluaa itse päästä helpolla, ranta, uima-allas ja miellyttävä lämpötila takaavat yleensä onnistuneen loman. Nämä nyt ovat tietysti perhe- ja lapsikohtaisia juttuja. Toisille sopii all inclusive-loma bamseklubeineen, toiset reppureissaavat pientenkin lasten kanssa. Omasta mielestäni on tärkeintä, että lähtee.

Matkustavat lapset ovat kielitaitoisia, sosiaalisia, suvaitsevaisia ja oppivat paljon sellaisia taitoja, joita kotona ei tulisi harjoitettua. Omani tuskin olisi oppinut kolmevuotiaana uimaan, jos emme olisi matkustaneet niin paljon. Itse ainakin olen aivan mahdottoman ylpeä, kun lapseni osaa sanoa viidellä kielellä kiitos. Millaisia kokemuksia teillä on lasten kanssa matkustamisesta vai oletteko skipanneet reissuja siksi, koska lasten kanssa matkustaminen on hankalaa?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Huh, olipahan aloitus uudelle kuukaudelle..

maanantai lokakuu 01 2018

Kun lauantaina kirjoitin siitä, kuinka elämäni on nyt muututtava paljon hitaampaan suuntaan – niin henkisesti kuin fyysisestikin – jouduin heti maanantaina koetukselle molemmilla osa-alueilla kun lokakuu alkoi aivan eri lailla kun arkiviikkoni normaalisti. Aamulla kahdeksalta olin jo eläinlääkäriasemalla, Frida ja Cara tutkimuspöydällä ja yritin vain rauhoitella itseäni. Jätin tytöt klinikalle päiväksi ja huolesta suunniltani kävelin takaisin kotiin ilman koiria. Fridalle tehtiin sterilisaatio ja putsattiin hampaat, Caralle vähän isompi hammasoperaatio, kun pienellä ressukalla on niin huonot hampaat. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä sterilisaatio hänellekin. Periaatteessa ihan rutiinitoimenpiteitä, mutta itse stressaan aina eläinlääkärikäyntejä. Onneksi selvittiin tästä kaikki kunnialla, myös minä, ja kiitos siitä kuuluu aivan ihanalle eläinlääkärille ja klinikan henkilökunnalle. Eiran Omaeläinklinikka on aivan ihana ♥

No, siitä selvittyäni kiirehdin Micaelin päiväkodin puolivuosittain järjestettävään kasvatuskeskusteluun. Nämä ovat hurjan hyviä ja tärkeitä tapaamisia, vaikka kuulumisia vaihdetaankin aina viedessä ja hakiessa. Lapsen käytös voi olla niin erilaista kotona ja päiväkodissa, joten on hyvä olla kartalla missä mennään. Tapaaminen helpotti onneksi omaa stressiäni, kaikki on päiväkodissa hyvin.

Sain tehtyä myös paljon työjuttuja, mutta kokoajan pitäen mielessä sen hitauden ja hyvän fiiliksen. Tietoisesti kun keskittyy stressin lievittämiseen, sen minimoimiseen ja ennaltaehkäisyyn, selviää yllättävän hyvin. Lähdin kotoakin hyvällä omallatunnolla ja suljin kaaoksen oven taakse ilman sen kummempia tuskia. Toivottavasti tämä mielentila nyt jatkuu sitten tulevaisuudessakin..

Iltapäivällä olikin sitten vuorossa vähän toisenlaista stressiä. Aloitin tänään uudella salillani, BeAlive Health Clubilla. En voi kuin suositella BeAlivea ihan kaikille helsinkiläisille, mieletön hyvinvointikeidas. Kun aiemmin olen sännännyt suoraan salilta kotiin suihkuun, tuonne voi vaan jäädä saunomaan ja hengailemaan ihaniin tiloihin. No, koska tämän ylirasitustilani takia minulle tyypilliseen liikkumiseen tuli stoppi, aloitin tänään treenit pt:n kanssa. Kevyesti ja vähän matalammilla sykkeillä. Kyllä muuten tuntuu yksinkertaiset ja rauhallisetkin liikkeet kropassa, huh! Lihakset kiittää, mutta niin myös syke ja mieli. Liikunta tekee niin hyvää ja voin koko sydämestäni todeta nauttineeni tuosta treenihetkestä täysillä, liikkuminen tekee musta vaan oman itseni. Sain pitkästä aikaa väriä kasvoille ja valtavasti hyvää mieltä. Vastaavasti taas kuukausi sitten kun viimeistä kertaa kävin edellisellä salillani, voin todella huonosti. Tiedostin sen itsekin, mutta koska omaan niin valtavan itsekurin, en vain antanut itseni pysähtyä. Uusi sali onkin hyvä alku myös uudenlaiselle, terveelle, mutta tehokkaalle treenaamiselle.

Pidän uusista aluista, joten kuun ensimmäinen päivän osuessa maanantaille, on jotenkin erityisen hyvä fiilis. Tytöt pärjäsivät päivän eläinklinikalla hienosti ja iltapäivällä hain pikkuiset rakkaani kotiin toipumaan. Tämä viikko meneekin heitä parannellessa, toivottavasti kaikki menisi hyvin. Tästä tuli nyt vähän tällainen my day-tyyppinen päiväkirjapostaus, mutta välillä näitäkin. Näissä merkeissä alkoi siis mun lokakuu. Lokakuu on siitä kiva kuu, että saa laittaa ensimmäiset jouluvalot ja kaivaa talvitakit ja -kengät kaapista. Ostaa ehkä yhdet uudetkin?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria