Muistan kuinka menin kerran ihan surkealla mielellä salille. Valitin pimeysmasennustani ja ahdistunutta mieltä pukuhuoneessa, kun sain kuulla kannustavat sanat. Just täällä se lähtee. Niinhän se lähti. Olen selvittänyt lukemattomat kerrat karkailevia ajatuksiani salilla, hiihtänyt ahdistusta karkuun, joogannut levottoman olon pois ja juossut eroon stressistä. Aivan täydellisen zen olen ollut uinnin ja avannon jälkeen. Saatan juosta vaikka kuinka myöhään lenkkiä jos päivä on ollut vähän rankka.

Mielenterveysongelmista kärsiville suositellaan liikuntaa. On totta, että vaikeasti masentuneen on vaikea kuvitella ensimmäisenä lähtevänsä juoksemaan, eikä se kai ole se tarkoituskaan. Liikuntaa kannattaa harrastaa nimenomaan ennaltaehkäisevänä keinona ja pahimpina hetkinä niin kuin se itselle tuntuu parhaalta. Edelleen, pääasia että liikkuu. Kirjoitin loppuviikolle vielä postauksen vähän tätä aihetta sivuten, eli miksi siitä liikunnasta kuitenkin tingitään, vaikka siitä tulee nimenomaan hyvä olo. Kuka on joskus katunut sitä, että lähti liikkeelle?

Muistan itse nuo lämpimät sanat salin pukuhuoneesta edelleen. Ne kannustivat tekemään treenin täysillä loppuun asti. Siksi haluan itsekin jakaa tuota hyvää oloa ja muistutella liikkumisen ilosta sekä miksi sitä tehdään. Mulla on ollut taas tänäänkin aamusta asti tosi levoton olo, ihan hyvällä tavalla kuitenkin. Gerbiilin keskittymiskyky, niin kuin vanha rakas ystävä mulle tapasi sanoa. Mikään ei rauhoita mieltä yhtä hyvin kuin treeni. Keskityn salilla aina aivan täysin siihen mitä teen, en kuule enkä nää oikeastaan mitään ympärilläni, paitsi musiikit korvilla. Viimeistään suihkussa tai saunan lauteilla ajatukset ovat taas koossa ja kotiin usein vie mukanaan paljon inspiraatiota sekä motivaatiota jatkaa säännöllisesti eteenpäin. Liikunnalla on uskomaton vaikutus ja ainakin nykyisessä elämäntilanteessani se on itselleni parasta mahdollista terapiaa. Ja terapiaa mä muuten suosittelen missä muodossa tahansa ihan jokaiselle.

Mulle se on tällä hetkellä treeniä. Sillä se lähtee.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tuskin kukaan pääsee sängystä ylös notkeana, liikkuvana ja energisenä. Ei ainakaan jos on herännyt herätyskelloon. Aamulla kroppa on yön jäljiltä jäykkä ja etenkin stressaavina aikoina voi mennä pitkään, ennen kuin se palautuu yön jälkeen normaaliin tilaansa ja saavuttaa tavanomaisen liikkuvuutensa. Kireä keho tekee aamusta helposti entistäkin tahmeamman. Itse olen aamuihminen, mutta tiedän etteivät kaikki missään nimessä ole. Oikeastaan suurin osa taitaa inhota aikaisia aamuja. Reilun puolentoista vuoden ajan olen ainakin yrittänyt ottaa aamuiset joogaliikkeet tavaksi. Se energia ja liikkuvuus jonka saa pienestäkin treenistä, on vertaansa vailla. Kun ihan ensimmäisen kerran tein tämän lyhyen, 5 minuutin aamujoogan, sain jotain aivan käsittämätöntä inspiraatiota ja tein toimistolla suursiivouksen ensimmäistä kertaa sitten kahteen vuoteen. Joogalla on uskomaton vaikutus mieleen ja energioihin. Lauantaina heräsin kahdeksalta vähän levottomaan oloon. Joogasin lähes tunnin hiljaisessa kodissa. Ja miten kävi? Lauantai oli paras päivä pitkään aikaan.

Kun maton levittää illalla lattialle ja laittaa trikoot valmiiksi, on aamulla helpompi aloittaa. Jos on oikeasti kiire, ei aina tarvitse edes trikoita. Tämä superhelppo viiden minuutin aamujooga menee vaikka ilman vaatteita. Kannattaa toki laittaa vaikka verhot eteen jos ikkunoistasi näkee sisään. Been there done that so many times! Jos aikaa vain on, se kannattaa käyttää aamulla joogaan. Viisi minuuttia ehtii kuitenkin ihan jokainen, siinä on kyse enää priorisoinnista. Tässä nopea, muutaman liikkeen aamujooga joka sopii ihan jokaiselle. Yhdessä asennossa kannattaa pysyä ainakin parin hengityksen ajan. Muista hengittää oikein, eli pallean kautta ja uloshengitys saisi kestää jopa puolet pidempään kuin sisäänhengitys.

Ensimmäisenä pyöristä selkää ja roiku kohti lattiaa. Jos pystyt, laita kämmenet lattiaan ja jatka selän pyöristämistä. Saat venytyksen myös takareisille ja pohkeille hakemalla venytystä eri kohtiin liikkumalla. Jos tuntuu pahalta, koukista polvia vuorotellen. Hengittele tässä rauhassa ja anna veren virrata koko kroppaan. Herättele molemmat, keho ja mieli.

Kun kämmenet (tai sormenpäät) ovat lattiassa, käännä katse ja toinen käsi kohti kattoa. Liike avaa hyvin rintakehää ja venyttää jalkoja, kylkiä sekä selkää. Toista sama myös toiselle puolelle. Näissä kannattaa olla rauhallinen, sillä aamulla tasapaino voi olla vähän hukassa ja meno horjuvampaa kuin alkuillan joogatunnilla.

Ota iso askel eteen ja asetu yhden jalan kyykkyyn niin, että saat venytystä myös lonkankoukistajalle. Nosta kädet ylös ja laske hartiat kunnolla alas. Muista hengittää rauhallisesti ja keskittyä kehoa avaavaan liikkeeseen. Istumatyötä tekevälle loistava liike myös tehtäväksi esimerkiksi taukojumppana töissä.

Tuo tästä toisen käden sormenpäät alas lattiaan ja kurota toisella kädellä taas kohti kattoa. Anna katseen seurata perässä ja koita säilyttää tasapaino. Toista sama myös toiselle puolelle toisen jalan ollessa edessä. Muista hengitellä rauhallisesti ja kerätä energiaa uuteen päivään. Siitä tulee hyvä ♥

Lopuksi tee kevyt taaksetaivutus, joka tuo liikkuvuutta selkään sekä venyttää vatsalihaksia, avaa rintakehää ja parantaa ryhtiä. Tässä toimii hyvin myös dynaaminen liike, jos selkä tuntuu olevan jumissa heti aamusta.

Jo tästä helposta ja nopeasta harjoituksesta saat valtavasti energiaa ja upean alun uudelle päivälle  ♥


 

 

 

Ajattelin elämäni ja itseni 30-vuotiaana aivan erilaiseksi kuin mitä nyt olen. Samoja elementtejä siinä kyllä on kuin mitä pikkutytön haaveissani, mutta en olisi koskaan ajatellut esimerkiksi muuttuvani näin maanläheiseksi, jopa tietyissä asioissa vaatimattomaksi, enkä missään nimessä äidiksi. Kolmenkympin kriisi taitaa olla se tunnetuin ikäkriisi ja mietin pitkään, että mulla ei kyllä onneksi ole sellaista. Ehkä siksi, että olen saanut elämässäni oikeastaan kaiken mistä aiemmin haaveilin ja olen kolmenkympin ikään mennessä muun muassa opiskellut, omistanut asunnon (tai siis asuntolainan) ja saanut lapsen. Niitä monen elämän ”merkkipaaluja”. Ajattelin nimittäin aiemmin ikäkriisin olevan juuri sitä, ettei tunne kolmekymppisenä vielä saavuttaneensa asioita joita oli joskus kuvitellut. Tiedättehän nämä klassiset, avioliitto, kaksi lasta ja omakotitalon rakentaminen. Olen ihan tyytyväinen, ettei mulla ole noista yhtään plakkarissa.

Ikäkriisi ilmeneekin elämässäni hieman eri tavalla. On ollut välillä kamalaa tajuta, ettei tule enää koskaan olemaan kaksikymppinen. Vastuu omasta ja toisen elämästä on noussut aivan eri tasolle ja se parikymppisen huolettomuus ja huonot elämäntavat ovat muisto vain. Nyt jos koskaan on pakko alkaa ajatella omaa terveyttä ja niitä elintapoja, jos haluaa pysyä loppuelämänsä hyvässä kunnossa. Eihän koskaan ole liian myöhäistä, mutta vaikeampaa se on mitä vanhempana aloittaa. Ulkonäkö tuo myös oman ulottuvuutensa ikäkriisille. Siinä missä ennen ilahduin muutamasta pienestä juonteesta kun halusin näyttää vanhemmalta, nyt olen lähinnä kauhistellut joka ikistä pikkuryppyä kasvoissani. No, kauhistelin niitä jo 20-vuotiaana kun mietin, ettei ihoni ole enää koskaan niin sileä kuin 17-vuotispäivänä. En halua kuitenkaan missään nimessä heittäytyä sille linjalle, että olisi näytettävä joltain muulta kuin ikäiseltään. Haluan hoitaa ihoani mahdollisimman hyvin ja näyttää niin nuorelta kuin se on mahdollista luonnollisin keinoin. En ainakaan nyt näe itseäni kasvojenkohotusleikkauksessa, en nyt, enkä kuusikymppisenä. Vaikka ikää tulee lisää ja se näkyy ehkä kasvoilla, se ei onneksi näy vartalossa. Kolmekymppisenä voi olla ihan yhtä kiinteä ja lihaksikas kuin kymmenen vuotta sitten, jopa paljon paremmassa tikissä!

 

Maailma on kuitenkin muuttunut ja tavallaan 30 tuntuukin olevaan nykyään uusi 20. Onkin ihanaa, ettei vieläkään ole pakko tietää, mitä haluaa isona tehdä ja koska lapsilukuni on täynnä, olen nyt vapaa niistäkin ajatuksista, että olisi pakko ennen kuin hedelmällisyys alkaa rajusti laskea viimeistään 35-vuotiaana. Elämäni paras päätös oli ”tehdä lapsi” juuri silloin 24-vuotiaana. Jos nyt pitäisi valita, olisinko 20-vuotias Mirva vai 30-vuotias Mirva, olisin tästä kriiseilystäni huolimatta 30-vuotias. Nämä viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet tapahtumarikkainta aikaa elämässäni. Parasta tässä iässä on se, että on viisastunut nuoruuden hölmöilyistä, saanut valtavasti elämänkokemusta ihan vain sen takia, että on oikeasti elänyt täysillä tätä elämää (suosittelen kaikille, voisin järjestää jonkun valmennuksen tästä, haha..) ja on pystynyt kohtaamaan ja ymmärtämään vihdoin sen lapsuuden ja nuoruuden vaikutuksen juuri tähän hetkeen ja omaan käyttäytymiseen elämän eri osa-alueilla. Suhtautumiseeni omaan kehooni on myös muuttunut ja olen parantunut mieleni aiheuttamista valtavista ulkonäkökomplekseista sekä jonkinasteisesta syömishäiriöstä. Sen sijaan olenkin fyysisesti paljon paremmassa kunnossa kuin 20-vuotiaana ja aion pitää saman linjan jatkossakin. Ei silloin juostu näin pitkiä lenkkejä tai nosteltu niin isoja painoja kuin nyt. On tekosyy väittää iän näkyvän liikkumisessa tässä vaiheessa, kun on vielä oikeasti nuori.

Mitä sitten kaipaan parikymppisen Mirvan elämästä? No.. Huolettomuutta, sitä ennennäkemätöntä optimistisuutta, silkinsileää ihoa, uskomatonta krapula välttelykykyä ja vähäistä unen tarvetta. Tytöttelyä tädittelyn sijaan sekä sairaan nopeaa aineenvaihduntaa. Vapauden tunnetta ja sitä, kun ei tarvitse huolehtia kuin itsestään. Kun kirjoitin tämän, tajusin niiden olevan asioita joista pidin silloin, mutta jotka kolmekymppisen elämä kaikkine velvollisuuksineen peittoaa kuitenkin mennen tullen. Vaikka haikailu nuoruusvuosien ja sileän ihon pariin nostaakin välillä päätään, tuntuu että se parempi elämä on vasta alkamassa. Nyt en voi kuin nauraa sille 20-vuotiaalle itselleni joka aikanaan halusi elämältään lähinnä Chanelin, tissit ja Rolexin. Oikeesti, apua! Millaisia ajatuksia teillä on ikäkriisistä ja ikääntymisestä?

 

 

Tähän loppuun vielä ”kaunis” kooste vanhoista Facebook-kuvista vuosien varrelta. Oh well.. 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian