Yksi suurimmista peloistani

tiistai marraskuu 06 2018

Jos ei nyt vakavaa sairautta tai kuolemaa – omaa tai läheisten – oteta huomioon, pelkään varmasti kaikkein eniten juuri hammaslääkäriä. Hammaslääkärikammo on ollut lapsesta asti aivan infernaalisissa lukemissa ja se on ollut myös syy siihen, miksi olen pitänyt koko aikuisikäni hampaistani todella hyvää huolta. Hampaidenpesusta ei luisteta, eikä lankauksista. Syön aina purkkaa ja käytän ksylitolipastilleja, eikä minulla ole onneksi ollut aikuisena yhtään reikää. Hampaiden puhdistuksessa käyn säännöllisesti, juuri hammaslääkäripelon takia. Aina hyvä hoitokaan ei riitä, ei etenkään kun on kyse viisaudenhampaista. Unohdin niiden olemassaolon jo aikoja sitten, kun kolme neljästä on puhjennut täysin näkyviin eikä se yksi puoliksi puhjennutkaan ole muistuttanut olemassaolostaan kahdeksaan vuoteen. Pari viikkoa sitten se viheliäinen hammas kuitenkin tulehtui. Jouduin kohtaamaan hammaslääkärikammoni ja varaamaan ajan.

Tulehtunut viisaudenhammas täytyy tietysti hoitaa kuntoon. Olen nyt jo toisella antibioottikuurilla, sillä ensimmäinen ei purrut kunnolla. Tulehtuneen hampaan vastapurijahammasta on hiottu, tulehtunut ien putsattu, otettu kuvia ja määrätty taas lisää lääkkeitä. Tässä kohtaa olin jo itkenyt hammaslääkärin tuolissa, hengittämällä tsempannut itseni pysymään tajuissani ja vannonut, ettei hampaaseeni kosketaan vain nukutetun ruumiini yli. Koska tuo paholaisen keksimä viisaudenhammas ei ole puhjennut kokonaan, se täytyy leikata. Otin leikkausuutisen sekä tiedon siitä, että samalla pitäisi poistaa myös yläviisaudenhammas, ns. vastapurijahammas, vastaan yllättävän rauhallisesti sen itkupaniikkireaktioni jälkeen. Tehkää ihan mitä vaan, kunhan saan kivun pois enkä tiedä itse toimenpiteestä mitään. Sain maanantaiaamun käynnillä huomiselle aamulle ajan suu- ja leukakirurgille, jonka kanssa aloimme suunnittelemaan operaatiota. Ensin olin kauhuissani, nyt olo on jopa suhteellisen zen. Hyvä että hammaslääkäri sai ajan varattua jo tälle viikolle, sillä ensi viikolla olisin pelännyt taas enemmän. Onnekseni kirurgi on alansa huippuja, se edes vähän lievittää pelkoani. Miksi juuri viisaudenhampaan poistoihin liittyy niin paljon kauhutarinoita?

Huomenna sovitaan siis poistojen toteutuksesta. Hereillä, rauhoitettuna, sedaatiossa vai nukutuksessa? Olisi kiva kuulla KAIKKI mahdolliset kokemukset teidän viisaudenhammasoperaatioista, niin hyvät kuin huonotkin. Hammaslääkärikammo on tällä hetkellä itselläni jotenkin niin paha, etten keksi edes keinoja sen työstämiseen. Menin eilenkin vastaanotolle aivan sumussa, paniikinsekaisin tuntein. Siinä on kovin vaikeaa alkaa tsempata itseään ja miettiä, että on sitä maailmassa paljon pahempiakin operaatioita. Ärsyttää, miksen mä voi olla vaan heitä, jotka nukahtavat siihen tuoliin? Sen sijaan olen aivan lamaantunut, enkä osaa ajatella mitään muuta kuin sitä lyhyttäkin käyntiä. Pelkäättekö te hammaslääkäriä ja miten olette mahdollisesti työstäneet sitä pelkoa?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Miten paljon pitäisi liikkua?

sunnuntai marraskuu 04 2018

Viime viikkoina lehdissä on puhuttanut AVA:n tv-sarja Olet mitä syöt. Upeita onnistumistarinoita, mutta jälkeenpäin on räksytetty. Ohjelman hyvinvointilääkärin Pippa Laukan on sanottu esittävän asiansa liian ankarasti ja hänen kritisoitiin jopa aiheuttavan kärkkäillä kommenteillaan mahdollisia syömishäiriöitä ohjelmaan osallistuville ylipainoisille. Tässä kohtaa itse vähän hätkähdin. Koska oma kehonkuvani on ollut hyvin vääristynyt, olen käyttänyt loputtomasti aikaa kaloreiden laskemiseen ja liikkunut pakonomaisesti aivan väärällä tavalla, ajattelen syyn siihen olevan muualla kuin yltiöepäterveellisen ruokavalion ja liikkumattomuuden kritisoinnissa. Koska niitä ikävä kyllä pitää kritisoida. Ne ovat iso ongelma jo nyt, mutta ne tulevat olemaan paljon isompi ongelma tulevaisuudessa. Kuinka moni edes tietää, miten paljon pitäisi liikkua? Ja kuinka moni edes liikkuu tarpeeksi?

Suomalaisten liikkumattomuus on iso ongelma. Etenkin lasten ja nuorten kohdalla tilanne on hälyttävä. Väitän, ettei koskaan voi liikkua liikaa. Minä, joka itse toivun tällä hetkellä ylirasitustilasta. En kuitenkaan liikkunut periaatteessa liikaa, liikuin vain väärin. Kun samaan aikaan stressitaso oli pitkään aivan katossa, korkeasykkeisellä liikunnalla ilman riittävää palautumista pahensin tilannetta ja tulos oli lopulta täysi romahdus. Kuntoni vain huononi, joten nyt olen aloittanut alusta. En lopettanut liikuntaa kuitenkaan oikeastaan missään vaiheessa, tälläkin hetkellä olen ollut koko viikon antibioottikuurilla ja tulehduksen takia en treenaa ollenkaan, sillä haluan hoitaa itseni nyt kunnolla kuntoon. Kuitenkin, joka ikinen päivä olen tehnyt jotain. Kävelylenkkejä ja joogaa. Hyötyliikuntaa ja kotitöitä. Koska teen istumatyötä, kehoni suorastaan vaatii päästä liikkeelle. Olen totuttanut sen siihen ja siihen pystyy ihan jokainen. Liikkeelle lähtee vaikka tuolla pilkkopimeässä räntäsateessa silloin, kun kroppa vaatii liikuntaa. Ei se mukavuudenhaluinen mieli, joka haluaa kaivaa herkut kaapin perältä ja katsoa pari uutta jaksoa Netflixistä, mutta samalla tuskailee että pitäisi liikkua kun on nää kesästä jääneet kilotkin, saa ketään mihinkään. Ainakaan kovin montaa kertaa. Tarpeeksi monta kertaa kun ”pakotat” itsesi, totut säännöllisyyteen ja saat pidettyä sen niin lomalla, kuin sairastellessakin. Treenaaminen on aluksi pitkään sitä omalta mukavuusalueelta poistumista, mutta hetken päästä mukavinta, mitä voit kuvitella itsesi tekevän.

No, vastaus otsikon kysymykseen. Miten paljon pitäisi liikkua? Suositusten mukaan  kestävyyskuntoa pitäisi kehittää 2,5 tuntia reippaasti liikkuen (kävely, pyöräily, raskaat kotityöt jne..) TAI 1,15 tuntia rasittavasti (juoksu, muut lajit joissa syke nousee korkealle) ja tähän vielä päälle 2 kertaa viikossa lihaskuntoa ja liikehallintaa (kuntosali, venyttelyt, tanssi ym..) Joku varmaan huokailee nyt että niinpä niin, nää on kuultu jo lapsena koulussa. Silti, näihin liikuntamääriin yltää vain neljäsosa suomalaisista työssäkäyvistä aikuisista. Kolme neljästä liikkuu liian vähän ja liian vähäisellä liikunnalla on vakavat seuraukset. Se kakkostyypin diabetes, rasvamaksa ja sydäninfarkti kuulostaa ehkä nyt kaukaa haetulta, mutta puolen vuoden sisällä on näitä kaikkia osunut lähipiiriini useampia kuin yksi. Kukaan heistä ei ole edes keski-ikäinen. Kaikki omilla elämäntavoilla aiheutettuja sairauksia. Jotka riittävä liikunta olisi voinut estää.

Mieti itsellesi hyviä syitä liikkua nyt, kun se on kaikkein vaikeinta. Pimeyteen ei ehkä huvita lähteä, mutta se ihan totta palkitsee. Kerää energiaa inspiroivista ihmisistä, ketä he ovatkaan, ja etsi itsellesi sopiva tapa liikkua. Lähde ulos ja tunne, kuinka olosi muuttuu hetki hetkeltä. Ensin terveellisemmäksi, sitten energiseksi. Sillä jaksan ainakin itse. En sillä, että haluaisin vatsalihakset näkyviin tai selluliitit piiloon. Se tulee kyllä siinä sivussa, kun tarpeeksi liikkuu. Tämä on itseasiassa myös hyvä mittari sille, liikkuuko nyt oikein tai oikeista syistä. Kun tavoitteenasi on ainoastaan muutokset ulkonäössä, et ehkä nauti liikunnasta ja siitä ei tule niin helposti elämäntapaa. Silloin, kun pakkomielteisesti halusin mahtua aina pienimpään vaatekokoon, söin aamulla riisikakun ja lähdin kahdelle peräkkäiselle ryhmäliikuntatunnille vain siksi, että pysyn niissä 25″ farkuissa. Havahduin vasta, kun tarpeeksi moni tarpeeksi tiukasti huomautti, että nyt on mennyt yli. Olin mitä söin, kevyt ja helposti särkyvä, kuin riisikakku.

Liikutteko tarpeeksi ja jos ette, mitkä ovat syitä siihen?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria

 


Marraskuu, pidän sinusta jo nyt

torstai marraskuu 01 2018

Suomalaisten vihatuin kuukausi taitaa olla marraskuu. Ja se aloitetaan tietysti julkaisemalla verotiedot, hahah. Kulunut syksy on ollut varmasti mun elämän pahin syksy. Terveys on vaan niin ensiarvoisen tärkeää ja vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Nyt kun vihdoin voi paremmin, alkaa nähdä sitä positiivisuutta jopa marraskuussakin. Totesinkin jo aiemmin syksyllä pyhittäväni lokakuun vain työnteolle ja niin olen tehnyt. Olen niin työorientoitunut ihminen, että nautin siitä kun on kunnolla aikaa keskittyä työasioihin – kokonaiset viikot ja selkeät arjen rutiinit. Kun eilen tajusin, että seuraava reissu on jo kahden viikon päästä, hetken aikaa ihan ärsytti. Että nyt jo, just kun mä pääsin kunnolla taas työnteon makuun. No, puolentoista viikon visiitti aurinkoon tuskin haittaa yhtään.

Micael on odottanut jo kovasti joulua. Lupasin, että marraskuuhun asti kun jaksaa odottaa, sitten voidaan keittää ekat joulujuomat (glögi) ja kuunnella joululauluja. Ja tänään on se päivä! Glögi on juotu ja aamulla kuunneltiin jo ekat joulumusat. Pidän niin paljon joulunalusajasta, että haluan aloittaa sen ajoissa. En tiedä mikä pimeydessä on alkanut viehättää, mutta jollain kierolla tavalla tykkään herätä kun on pimeää, tehdä aamun nopean joogaharjoituksen kynttilänvalossa. Siitä, jos jostain saa ihan valtavasti energiaa uuteen päivään, vaikkei käyttäisi harjoitukseen kuin viitisen minuuttia. Samoin kävely on mun uusi innostus, kun juoksemaankaan ei vielä pääse. Pimeät illat saavat aivan uudenlaista energiaa, kun reippailee koirien kanssa hiljaisessa Kaivarissa. Mulla on tällä hetkellä antibioottikuuri viisaudenhampaan tulehduksen takia ja onneksi se tuntuu nyt purevan. Vähän meinasi kyllä usko loppua, että eikö mikään riitä? Ensin raudanpuuteoireilut, sitten ruokamyrkytys, nyt hammas. Ennen täydellisestä paranemista mun liikkumiset pysyvät vain rauhallisessa joogassa ja kävelylenkeissä, nyt on tärkeintä saada itsensä täysin kuntoon ennen kuin voi aloittaa paluun johonkin sinne entiseen. Hassua, kun en edes kunnolla muista millaista se entinen oli.

Tulipa nyt höpöteltyä ihan vain niitä näitä kuulumisia. Joskus näinkin, toivottavasti tämä marraskuu on nyt parempi kuin ikinä. Olisi ihan ansaittua ton paskasyksyn jälkeen ♥ Mitä fiiliksiä teillä on marraskuusta?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria