Bloggaaja, loppuuko inspiraatio? 5 keinoa estää se

sunnuntai lokakuu 22 2017

♥ Joka päivä ei voi olla yhtä luova, eikä luovuutta voi oikein ennakoida joten ennakoi mieluummin jotain niiden päivien varalle, jolloin luovuutesi ei pääse valloilleen. Kun inspiraatio iskee, kirjoita vaikka paperille tai blogiluonnoksiin aiheita, otsikoita tai kokonaisia postauksia. On ihanaa kun varastossa on postauksia, jotka voi julkaista juuri silloin, kun ruudulle ei saa sanaakaan kirjoitettua mutta haluaisit kuitenkin päivittää blogia.

♥ Inspiraatiota voi hakea myös muiden blogeja lukemalla, mutta vältäthän kopiointia ja suoraa matkimista. Miksi ylipäätään tekisit asiat samalla tavalla kuin muut? Aiheita voi toki kopsata omaan blogiin, mutta tuo oma persoonasi ja omat ajatuksesi esille. Saan itse paljon inspiraatiota esimerkiksi eri blogiportaalien etusivuilta ja blogeja selailemalla.

♥ Ajankohtaiset aiheet ovat loistavia blogipostauksen aiheita. Vaikket kirjoittaisi niinkään mielipidepainotteista blogia, voi ihan perusmuotiblogiinkin tuoda piristystä tarttumalla johonkin sillä hetkellä ajankohtaiseen aiheeseen. Aina ei tarvitse edes ottaa kantaa tai esittää omia mielipiteitä, joskus pohtiminen yleisellä tasollakin riittää jos aihe on itsellesi kiinnostava ja inspiroi sinua kirjoittamaan juuri sillä hetkellä.

♥ Takataskussa voi pitää myös luottopostauksia, päivän asua tai blogiklassikoita. Haasteet ovat helppoja toteuttaa inspiraatiopulan keskellä, siitä vaan nappailemaan niitä toisten blogeista. Sanoisin, että tämä on kuitenkin sellainen viimeinen keino. Aidolla innostuksella kirjoitettu teksti ja fiiliksellä käsitellyt kuvat näyttäytyvät lukijallekin paljon mielenkiintoisempana. Yritä siis ensisijaisesti hakea inspiraatiota oman tekstisi kirjoittamiseen, oli aihe mikä tahansa, ja turvaudu vasta ihan viimeisenä keinona niihin backuppeihin.

♥ Aina ei tosiaan voi olla yhtä luova, mutta jos inspiraatiopula iskee usein, kannattaa miettiä mistä se johtuu. Onko bloggaamisesta tullut pakkopullaa, koetko suuria paineita lukijamäärien kasvattamisesta vai onko blogisi aihepiiri sinulle sopiva? Elämäntilanteet muuttuvat, joten esimerkiksi ennen niin trendikäs muotibloggaaja voi kokea ahdistusta bloggaamisesta esimerkiksi äitiyslomalla, kun asukuvia ei olekaan niin yksinkertaista ottaa lapsen kanssa. Joskus inspiraatiopula johtuu oman mielen murheista. Jos masentaa tai ahdistaa, voi olla vaikea tuottaa varsinkin kevyempää tekstiä. Ehkä senkin voisi kääntää vahvuudeksi ja kirjoittaa jotain syvällistä ja pohdiskelevaa, ihan vaikka siitä senhetkisestä olosta? Inspiraatiopulan syytä kannattakin pohtia ja toimia ajoissa tilanteen korjaamiseksi.

Ja lopuksi – jos postauksesi ei miellytä sinua, se tuskin miellyttää lukijoitasikaan. Älä aiheuta itsellesi turhaa lisästressiä bloggaamisella tai julkaisutahdilla, jos et kertakaikkiaan keksi mitään, jätä ne väkisin väännetyt postaukset julkaisematta. Teet palveluksen lukijoillesi, mutta ennen kaikkea itsellesi.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Mikä saa kiusaamaan?

torstai lokakuu 12 2017

Kiusaaminen on ollut mielessäni viime aikoina. Somessa aihe näkyy tasaisin väliajoin ja nyt äitinä sitä miettii taas aivan eri tavalla kuin ennen. On lasten kiusaamista (jopa jo päiväkoti-ikäisestä lähtien), mutta kiusaaminen näkyy myös aikuisten keskuudessa. Niin netissä kuin työpaikoillakin. On huutava vääryys, että kiusattu on se joka joutuu tekemään muutoksia. Hän, joka ei ole tehnyt mitään väärää, joutuu vaihtamaan koulua tai jopa työpaikkaa. Kiusattu on se, joka saa usein ammattiapua vaikkei alunperin olisi sitä tarvinnut lainkaan. Kiusaamista vastaan järjestetään paljon kampanjoita ja kiusaaminen on onneksi jopa vähentynyt. Kiusattuja autetaan yhä enemmän ja nykymaailmassa terapiat ja kaikki muu psyykkinen apu ei ole enää lainkaan niin hävettävää kuin ennen. Se on todella hienoa. Mutta miksi unohdamme edelleen ne kiusaajat? 

Kaikki meistä tietävät varmasti jonkun koulukiusaajan, ehkä useammankin. Miettikää heitä hetki ja miettikää sitten, mikä sai heidät kiusaamaan? Sama juttu työpaikkakiusaajien kohdalla. On toki heitä, jotka ovat täysiä narsisteja, mutta sillekin on todennäköisesti syy. Syy, joka löytyy jo sieltä lapsuudesta. En usko, että kukaan mieleltään tasapainoinen, terve ja hyvinvoiva ihminen kiusaisi ketään. Jos itsellä on hyvä olla, ei ole tarvetta kiusata eikä asettaa itseään muiden yläpuolelle. Tämä ilmiö näkyy niin siellä päiväkodeissa kuin työpaikoillakin. Pahiten se varmasti näyttäytyy juuri koulumaailmassa. Kun kotona ei saa huomiota ja rakkautta, sitä haetaan kyseenalaisin keinoin muualta. Kiusaajalla voi olla traumaattinen lapsuus ja rikkinäinen perhe sekä surkeat taloudelliset lähtökohdat tai hän voi olla hyvinkin varakkaasta ja ulospäin täydelliseltä näyttävästä perheestä. Ehkä vanhemmat ovat niin keskittyneitä uraansa ja omaan hyvinvointiinsa, että lapsi unohtuu siinä sivussa. ”Onhan se jo koulussa ja sillä on kavereita..” 

Hyvin usein kiusaajan motiivina kiusaamiselle on myös kateus. Terve ja rakastettu lapsi pystyy olemaan myös terveellä tavalla kateellinen. Siihen vaikuttavat hyvin paljon vanhempien esimerkki ja kasvatus. Lasta tulisi tukea ja kannustaa, että hän pystyy saavuttamaan vaikka mitä itsekin ja ettei aina tarvitse olla kuitenkaan paras. Silti hän on hyvä juuri sellaisena lapsena kuin on, omalle perheelleen se kaikkein rakkain ja paras. Aikuistenkin maailmassa kateus on toisinaan todella julmaa. Ystäväni valehteli työpaikallaan jopa poissaoloistaan, kun ei pystynyt kiusaavalle kollegalle kertoa että on lähdössä upealle luksuslomalle. Nettikiusaamisesta nyt puhumattakaan. Omaa kateutta, kiukkua ja muuten vain pahaa päivää on helppo purkaa varsinkin nimettömänä. Kasvotusten vaietaan kyllä, mutta somessa räksytetään senkin edestä. Se on säälittävää.

Kiusaaja on se, joka tarvitsee apua. Hänellä on paha olla ja mitä luultavammin kiusaava lapsi hakee kiusaamisellaan huomiota, hyväksyntää ja haluaa itsensä muiden yläpuolelle. Aikuinenkin. Siksi olisi tärkeää puuttua pienimmissäkin kiusaamistapauksissa  kiusaajan käytökseen. Pohtia missä on vika ja mikä saa kiusaamaan? Psyykkistä apua tarvitsee ihan ensimmäisenä se kiusaaja. Mieluummin ennen kuin hän ehtii kiusata yhtään ketään. En käsitä miten vielä nykyäänkin suljetaan silmät tältä ongelmalta? Lapsia tehdään kyllä ja nykyään niitä oikein patistetaankin tekemään, mutta heidän hyvinvoinnistaan tulee huolehtia (omasta mielestäni) läpi elämän. Liian moni lapsi jää huomiotta, syystä tai toisesta, ”hyvissäkin” perheissä. Miksi kukaan ylipäätään edes tekee lapsia jos heille ei ole aikaa? Vanhemmat, muistakaa rakastaa ja antaa lapselle teidän aikaanne. Olkaa aidosti kiinnostuneita, jättäkää hetkeksi ne työt ja omat henkilökohtaiset ongelmat sivuun. Niin pienet kuin isotkin lapset tarvitsevat tunteen, että joku välittää ja hyväksyy juuri sellaisena kuin on.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Ja joku kehtaa sanoa, että sairaanhoitaja saa tarpeeksi palkkaa..

torstai lokakuu 05 2017

Olin julkaisemassa tänään ihan jonkun muun postauksen, mutta silmiini osui Sairaanhoitajaliiton jakama kirjoitus sairaanhoitajien huonosta palkasta ja sen kommenttiosio sai mut ärsyyntymään pahemman kerran. Siis joku ihan oikeasti kehtaa sanoa, että sairaanhoitaja saa tarpeeksi palkkaa tai jonkun mielestä jopa liian paljon?! En pysty ymmärtää, en millään tavalla, perusteluja tälle väitteelle. Joka niin sanoo, ei todennäköisesti tiedä sairaanhoitajan työstä yhtään mitään.

En tiedä ketään hoitajaa, en lähi-, enkä sairaanhoitajaa, joka olisi tyytyväinen palkkaansa. Se on naurettavan pieni. Yllättävän moni luulee, että sairaanhoitaja tienaa 3000 euroa kuukaudessa jakamalla lääkkeitä potilaille ja juttelemalla omaisille. Kolme tonnia kuussa tekevä sairaanhoitaja on ollut alalla pitkään ja tekee kolmivuorotyötä. Työtä, joka on niin paljon muuta kuin sitä keskustelua ja lääkkeiden jakamista. Lääkärin lisäksi myös sairaanhoitaja on omalla toiminnallaan vastuussa potilaan hengestä. Itse ymmärsin sairaanhoitajan valtavan vastuun vasta, kun aloin opiskella tähän kyseiseen ammattiin. Suurimman osan ajasta sairaanhoitaja on potilaan kanssa yksin. Potilas voi olla mitä tahansa aina 400 grammaisen keskosen ja 100 kiloisen vanhuksen välillä. Potilas voi olla hengityskoneessa keskoskaapissa, johon hoitaja on hänet laittanut ja jonka toiminnasta hoitaja huolehtii tai aivan liian epämukavassa ja ahtaassa sängyssä vaipoissa, josta hänet on autettava nostinlaitteella ylös ja käännettävä säännöllisesti makuuhaavojen ehkäisemiseksi. Jokainen potilas ja jokainen sairaanhoitaja on yhtä arvokas.

En varmasti ikinä unohda, kun siirsimme hyvin, hyvin pienen keskosen intubaation jälkeen hengityskoneessa osastohoitoon. Hänen äitinsä oli vielä leikkaussalissa, mutta isä tuli ottamaan vauvaa vastaan. Kun annoimme tarvittavat raportit vastaanottavalle hoitajalle, isä kertoi ettei koskaan ymmärtänyt mistä sairaanhoitajille maksetaan. Siinä ennenaikaisen, aivan liian pienen vauvan tuoreena vanhempana hän kiitti ja kertoi, että nyt hän ymmärtää. Hän luuli, että lääkäri tekee kaiken sen työn, mitä me hoitajina teimme.

En toivo vastaavaa kokemusta kenellekään, mutta se avasi myös omia silmiäni. Ehkä joku ei ihan oikeasti tiedä, mitä sairaanhoitajan työ on? Se on ihmishenkien pelastamista, se on aivan saatanan rankkaa niin fyysisesti, kuin henkisestikin ja se on suurimmalle osalle tekijöistään kutsumusammatti. Oma sairaanhoitajan urani jäi hyvin lyhyeksi, sillä todella epäsäännölliset työajat ja huono palkka saivat minut lähtemään muualle. Nostan hattua jokaiselle hoitajalle, onneksi on vielä teitä jotka teette työtä siitä palkasta huolimatta. Työn raskaudesta ei pääse koskaan ja sairaanhoitajia tullaan tarvitsemaan aina, mutta palkkaa on pakko nostaa.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian