Ajatuksia kiireestä

Kirjoitin joskus aiemminkin täällä, että vihaan kiirettä. Olin ennen lähes aina myöhässä, paitsi töihin mennessä. Sinnekin tuli aina kiire. Ajattelin aina, että kyllähän tässä vielä ehtii. Mutta kun ei ikinä ehtinyt. Jäin tekemään todella epäolennaisia asioita ja seurauksena oli tietysti hirveä kiire ja sen mukanaan tuoma ärsytys. Kuulostaako tutulta?

Ajanhallintaongelmani ovat varsin hyvin ystävieni tiedossa. Mikä siinä on, kun joka ikinen aamu toistaa saman kiireen? Laittautumiseen ja esimerkiksi työmatkaan kuluu aina ihan yhtä pitkä aika. Joka kerta tuli kiire, ja joka kerta tein kuitenkin kaiken samaan aikaan. Jossain vaiheessa itseänikin alkoi kyllästyttää, kanssaihmisistä puhumattakaan. Sitten tein vielä lapsenkin. Saatoin joskus ehkä hieman optimistisesti ajatella, että eihän tuon pojan pukemiseen ja syöttämiseen mene kuin vartti. Niin, vähintään kolme. Tuo liiallinen optimistinen ajattelu on varmasti ollut syynä jatkuvaan kiireeseen. ”Kyllähän mä ehdin ihan hyvin vartissa”.

Joku sanoi joskus, että Helsinki tekee ihmisestä kiireisen. Se on muuten osittain ihan totta, täällä monen jokapäiväistä elämää ja aikatauluja ohjaa esimerkiksi julkinen liikenne. Keskustassa ei voi välttyä junaan, bussiin tai ratikkaan juoksevilta ihmisiltä. Olen todella onnellinen, että voin liikkua kaikkialle kävellen, pyöräillen tai omalla autolla. Tosin ruuhkilta ei voi autoillessa välttyä täällä keskustassa mitenkään. Ehkä Helsinki tekee elämäni kiireisemmäksi, mutta en vaihtaisi kotikaupunkiani mihinkään.

Toiset ihmiset tekevät itselleen kiireen. Ensin perustellaan, että on paljon töitä. Lomallakin on kuitenkin kiire. Näillä ihmisillä on vielä eläkepäivilläkin kiire. Kohtasin kerran syöpää sairastavan henkilön, joka diagnoosin kuultuaan totesi, että ”mun kiire tais loppua tähän”. Jäin miettimään, että mitä siihen oikeasti tarvitaan, että siitä jatkuvasta kiireen kierteestä pääsee eroon? Aloin opettelemaan tietoisesti vähän kiireettömämpää elämää. Herään aamulla aina vartin aiemmin kuin ennen olisin herännyt. Suunnittelen aikatauluni paljon tarkemmin ja luovun turhista menoista. Varsinkin lapsen kanssa liikkeellä ollessa kerron myös kanssaihmisilleni, että aikataulut saattavat todellakin venyä. Ja mielelläni annankin niiden venyä jos tilanne sen sallii, turhaan stressaisin kiireestä ja olisin pahantuulinen ja siirtäisin tämän saman lapseeni. Lapsen kanssa kiireellä on todella suuri merkitys. Tai sillä, ettei sitä kiirettä ole. Kiire on ollut pitkään suurin stressinaiheeni, mutta olen yrittänyt opetella näitä pieniä asioita, joilla sitä voi helpottaa. Siinä on tekemistä, mutta suunta (kohti onnellisempaa ja stressittömämpää elämää) on toivottavasti oikea. Luojan kiitos, en tarvinnut sen tajuamiseksi esimerkiksi sitä syöpädiagnoosia. Elämä on todella paljon helpompaa, kun on oikeasti aikaa. Haluaisinkin kannustaa jokaista tekemään sitä aikaa itselleen ja perheelleen. Nipistää sitä esimerkiksi someajasta, jättää työasiat töihin ja keskittyä kotona vain omaan hyvinvointiin. Kuvissa näkyvää kelloa olen pitänyt muuten ranteessani viimeisen vuoden aikana vähemmän kuin koskaan aiemmin.

Ajattelin ehtiä kiirehtimättä huomenna töihin. Minä siis todellakin menen huomenna töihin. Lakkoilijat, kiitos vaan ylimääräisestä kuluerästä meille kaikille.


No Comments

Post A Comment