Milloin toinen lapsi?

Kysymys, jota nyt kahden vuoden iän lähestyessä kuulen todella usein. Suoraan ja epäsuoraan. Myös ystäviltäni ja jopa äidiltäni kysellään, milloin me teemme toisen lapsen?

Minulla ja miehelläni on molemmilla sisaruksia ja olemme heistä todella onnellisia. Enkä millään pistäisi pahakseni vaikka minulla olisi niitä enemmänkin. Päiväkodissa on ollut ihanaa huomata, kuinka monella Micaelin päiväkotikaverilla on isompia sisaruksia siellä vahtimassa pikkuisia. Kun veljeni joutui jonkin aikaa sitten keskellä yötä sairaalaan, valvoin lähes koko yön puhelimen äärellä ja siinä unen ja valvetilan rajamailla tunsin jotenkin itsekin olevani siellä – öisessä sairaalassa aivan vieraassa maassa. Sisaruksilla on ihmeellinen yhteys.

Silti, me ei tehdä toista lasta. Tai siis, minä en tee. Joku voi nyt ajatella, että eihän niitä pitänyt tehdä ensimmäistäkään mutta tein silti. Rakastan pientä poikaani yli kaiken ja tekisin hänen vuokseen mitä tahansa. No, en sitä sisarusta kuitenkaan. Miksi? Olen ollut alusta asti sitä mieltä, että yksi on hyvä. Lisäksi koin raskausajan kaikkine kriiseineen ja terveysongelmineen niin mustana aikana elämässäni, etten vain halua kokea sitä uudelleen. Pystyn keskittymään lapseni jokaiseen ikäkauteen ihan täysillä ja hän saa jakamattoman huomioni. Varsinkin päiväkotiaikana lapsen kanssa ollaan muutenkin todella vähän aikaa, jolloin läsnäolon merkitys vain korostuu. Voisihan toisen lapsen tehdä myöhemmin, kun ensimmäinen alkaa olla kouluiässä. Sehän olisi ihanteellista – äiti olisi kotona vauvan kanssa kun isompi tulee lyhyen koulupäivän jälkeen kotiin. Vastaavasti taas sama pikkulapsirumba alkaisi uudelleen, juuri kun se on edellisen kanssa päättynyt. Pääsisikö helpoimmalla jos tekisi toisen heti perään? Aluksi ei ainakaan, mutta ensimmäisten vuosien jälkeen se olisi varmasti kuitenkin se ihanteellisin tilanne. Makuasioita.

Monet pitävät yhden lapsen vanhempia jostain syystä itsekkäinä. Sisaruksesta on tietenkin lapselle valtavasti iloa ja onnea. Mutta sitä saa myös ystävistä ja sukulaisista. Tiedän monia ainokaisia, jotka ovat saaneet lapsuudenystävistään lähes verisukulaisen vertaisia ihmisiä elämäänsä. En todellakaan pidä heidän vanhempiaan itsekkäinä, enkä pidä myöskään itseäni. Jos olisin aiemmin saanut toisen lapsen, olisin varmasti henkisesti romahtanut kaiken sen stressin keskellä. Nyt taas ollaan paljon valoisammalla puolella ja olen niin kovin onnellinen pienestä pojastani. Meillä on oikein mukavaa yhdessä ja hyvä niin. En koe, että perheemme tarvitsisi onnen täydennykseksi enää toista lasta. Haluan ehdottomasti tuoda Micaelin elämään paljon ystäviä ja jos hän vain haluaa, vien hänet pienestä pitäen harrastamaan erilaisia joukkuelajeja joista voi parhaimmillaan saada elinikäisiä sydänystäviä. Minulla ei ole koskaan ollut siskoa, mutta pari ystävääni ovat minulle kuin perheenjäseniä, voisin hyvin kuvitella heidät siskoikseni.

Kysyjän on myös hyvä muistaa, että ei niitä lapsia niin vain ”tehdä”. Olen nähnyt paljon lapsettomuutta, sitä riipivää odottamista, karvaita pettymyksiä ja mieletöntä turhautumista. Onneksi monet tarinat ovat päättyneet kuitenkin onnellisesti, aina ei ikävä kyllä näin ole. Lapsettomuudesta harvoin puhutaan ääneen, jolloin jatkuvat utelut lapsen hankkimisesta voivat todella satuttaa, vaikka kysyjä tarkoittaakin varmasti vain hyvää.

Ja sitten tietysti toinen puoli, ei ole kyllä pakko tehdä ensimmäistäkään. Tietyissä elämänvaiheissa tuskin kukaan voi välttyä uteluilta, milloin se lapsi nyt sitten tulee. Ystävien saadessa lapsia, naimisiinmenon jälkeen, muuten vain vakiintuessa, iän karttuessa… Joissakin asiayhteyksissä voi tietysti kauniisti kysyä jos toisen näkökulma lastenhankintaan ei ole selvillä, mutta eiköhän se kerta riitä. Eivät kaikki halua lapsia, syystä tai toisesta. Ei lapseton ole yhtään sen onnettomampi tai jää mistään paitsi. Joo siitä pikkulapsirumbasta ja väsymyksestä mahdollisesti kyllä. Kaikki eivät pakahdu onnesta katsellessaan nukkuvaa lasta tai uusien kaverisuhteiden solmimista hiekkalaatikolla. Eikä tarvitsekaan. Jokaisen valintaa tulisi kunnioittaa, yksi voi olla ihan yhtä hyvä kuin yksitoista. Ja on ihan ok jäädä siitä lapsia jakavasta jonosta pois. Ja on myös aika ok muistaa, että ei niitä missään jaeta. Lapset ovat lahja. Siitä kiva lahja, ettei niitä ole pakko ottaa vastaan jos ei halua.


17 Comments
  • KissanMinttu
    Posted at 08:10h, 27 huhtikuun Vastaa

    Joo ei kuule kouluikä ei ole hyvä hetki saada sisaruksia, terveisin 7 vuotta ainoaa sisarustaan vanhempi. Siinä menee lapselta hermot, kun oma alkanut koulu-ura vaatisi vanhemmilta huomiota ja tukea, ja kaikkien huomio kohdistuu vain vauvaan. Mutta olet kyllä ihan oikeassa, että tällaiset asiat ovat niin henkilökohtaisia valintoja, ettei niihin pitäisi mennä muiden puuttumaan. Itse olin ihan varma, etten koskaan halua kuin yhden lapsen, kunnes se yksi sitten syntyi, ja nyt olisi ihan valmis suurperheen äidiksi. Ehdin itse asiassa juuri eilen kirjoittaa postauksen, jossa avauduin sisarusten ikäeropohdinnoista. Micael on kyllä hauska, kuvauksellinen pikkumies 😀

  • mirvaannamaria
    Posted at 08:43h, 27 huhtikuun Vastaa

    Hei kiva saada tuollainenkin näkökulma! Kiitos 🙂 

  • Anjuska
    Posted at 08:50h, 27 huhtikuun Vastaa

    Nuo kuinka monta lasta tulisi hankkia- asiat ovat hyvin henkilökohtaisia, eikä tuon päätöksen tekoon saisi antaa ulkopuolisten vaikuttaa. Lapsen hankinta on kuitenkin niiiiin iso päätös, joka on täysin teidän pariskunnan yhdessä tekemä päätös, luonnollisesti. Mutta mielipiteitä ja kokemuksia kannattaa tosin haalia! Itse yhden sisaruksen kanssa eläneenä, en tiedä millaista lapsuuteni olisi ollut jos tuota isoveljeä ei olisi. Lapsena ei olisi ollut omassa perheessä ketään kenen kanssa olisi voinut puhua mistä vain ja näin aikuisiällä hakea vertaistukea erimoisiin elämän tilanteisiin. Ja kun noita kahta omaa katsoo, niin on vain jotenkin niin sydäntä lämmittävää ajatella, että kuinka esteetöntä rakkautta he kokevat toinen toistaan kohden ja kuinka he nauttivat toisistaan hassuttelemalla toisilleen. En malttaisi millään odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan 🙂 

  • mirvaannamaria
    Posted at 08:23h, 28 huhtikuun Vastaa

    Mietin usein tuota samaa, eli kun itse olen ollut niin kovin onnellinen omasta veljestäni, jääkö sitä jotain puuttumaan kuitenkin lapselta.. Toisaalta, en ole koskaan kasvanut esimerkiksi ”kokonaisessa” perheessä, joten en osaa kaivata sitä ollenkaan. Varmasti eri asia jos olisin koko lapsuuteni asunut äidin ja isän kanssa 🙂 

  • Saranda
    Posted at 09:15h, 27 huhtikuun Vastaa

    Tätä oli kiva lukea, kun itellään e ole lapsia kaikki ajatukset lapsista ja lapsettomuudesta ovat mielenkiintoisia ja auttavat just vähän itteäänkin ajattelemaan haluaako lapsia. 🙂 Teidän poika on muuten niiiiiin suloinen!!

  • mirvaannamaria
    Posted at 08:27h, 28 huhtikuun Vastaa

    Onneks sulla on vielä aikaa pohtia 🙂 Ja vaikket ikinä tekis lapsia, saat varmasti nauttia lasten seurasta ja he sun seurasta monin eri tavoin. Mun oman kokemuksen pohjalta voin antaa vinkin, et jos vähänkään on sellanen olo että pitäiskö (tehdä lapsia) niin kannattaa yrittää! Micael on tuonut mun elämään niin paljon hyvää <3 Mutta olis sitä hyvää muutenkin, mä en tosiaan koe että lapseton jää mistään suuresta onnesta paitsi, se tulee sitten muista asioista 🙂 

  • Taru Mari
    Posted at 11:16h, 27 huhtikuun Vastaa

    Hyvä teksti! On tyhmää olettaa, että kaikki haluaisivat enemmän kuin yhden lapsen. Tai edes sitä yhtä. 🙂

  • Aditu
    Posted at 13:43h, 27 huhtikuun Vastaa

    Koin raskauden aika samalla tavalla kuin sinä ja tässä on syy, miksi meilläkin erittäin todennäköisesti tämä lapsi jää ainoaksi. En kertakaikkiaan halua kokea raskautta uudestaan, saati synnytystä. Mies on asian kanssa aivan samoilla linjoilla, mutta silti olemme kuulleet jopa lähipiiristä miten olemme tyhmiä, kyllä lapsia pitää olla vähintään kaksi. Miten niin ”pitää”? Että kiitos tästä ja silleen, onneksi se ei olekaan meidän oma asia. 🙂 Itse kun olen ainoa lapsi, ratkaisu tuntuu myös sikäli varsin luonnolliselta.

  • mirvaannamaria
    Posted at 10:20h, 28 huhtikuun Vastaa

    Ihana kuulla että sä oot yhden lapsen kannalla ainoana lapsena itsekin 🙂 No siis tottakai pitää, vähintään kaks ja tyttö ja poika tietenkin! 

  • Laura T.
    Posted at 15:04h, 27 huhtikuun Vastaa

    Hyvä teksti ja tärkeä puheenaihe, peukku!

  • mirvaannamaria
    Posted at 10:20h, 28 huhtikuun Vastaa

    Kiitos Laura! <3

  • Vierailija
    Posted at 17:38h, 27 huhtikuun Vastaa

    Minulla on nykymitoissa suurperheellinen lapsia, joiden väliin mahtuu luonnollisesti sekä pientä että pitkää ikäeroa.
    Ja voi pojat, miten itsekkäistä syistä olen heitä halunnut. En mistään muusta syystä kuin että minä (ja mies, isänsä, tietysti, onneksi!) olen HALUNNUTHALUNNUTHALUNNUT vauvan. Ja vauvan. Ja vauvan. Ja… Ikinä en ole heitä ajatellut lahjaksi toisille sisaruksille, tai yhteiskunnalle, tai Jumalalle, omalleni tai kenenkään toisen. Ollut vain ihan suunnattoman kiitollinen ja onnellinen, ja sitä kiitollisempi ja onnellisempi mitä enemmän jokainen ikiomapikkuvauva varttuu omaksi yksilökseen, omaksi persoonakseen, ihmiseksi.

  • mirvaannamaria
    Posted at 10:22h, 28 huhtikuun Vastaa

    Hyvä kommentti täynnä asiaa – kiitos siitä! Ja kiva näkökulma itsekkäästä lapsenhankinnasta 😉 

  • n.i.a
    Posted at 21:47h, 27 huhtikuun Vastaa

    Hyvää pohdintaa. Tuntuu että kaksi lasta noin kahden vuoden sisään tuntuu taas olevan trendi ja kyselyt todellakin alkaa varhain et koska toinen!

  • mirvaannamaria
    Posted at 10:29h, 28 huhtikuun Vastaa

    Olet varmasti oikeassa, ikääntyneiden läheisten kanssa eläminen on huomattavasti helpompaa jos saman vastuun jakaa useampi, esim nyt vaikka sisarus. Mutta toisaalta taas emme koskaan voi olettaa, että elämä etenisi normaalisti siihen pisteeseen, mitä vaan voi matkalla tapahtua ja perheen roolit muuttua moneen kertaan. 

  • Vierailija
    Posted at 23:38h, 27 huhtikuun Vastaa

    Hyvää pohdintaa todella! Itselläni myös kokemusta tuosta kysymyksestä että milloin teette sisaruksen ja kun sanottu että ei tehä niin vastaus ollut että täytyy toisella olla sisarus. Ajattele miltö lapsesta tuntuukun ei ole kenen kanssa jakaa asioita. Miksi pitäisi? Meillä paljon lapsikavereita ketkä tosiaan voivat tulla myöhemmin erittäin tärkeiksi ja onko väsynyt äiti muka hyväksi. Ja kyselyt alkoi kun toinen oli vuoden. Lopulta ovat kaikki tainneet uskoa että kyllä meille jää lapsi ainoaksi koska kyselyt ovat loppuneet. Toinen kysymys on että milloin on häät, koska on lapsi niin automaattisesti pitäisi olla naimisissa.

  • mirvaannamaria
    Posted at 10:34h, 28 huhtikuun Vastaa

    Toi syyllistävä asenne on kamala! ”Täytyyhän sillä sisarus olla..” Mitäs jos ei vaikka pysty sitä sisarusta tehdä? 

Post A Comment