Mitä kaipaan ajasta ennen lasta?

Postaukset vanhemmuudesta ja lapsista keskittyvät usein korostamaan niitä ihania puolia ja sitä, kuinka onnekas onkaan kun on saanut lapsen/lapsia. Vaikka olenkin äärimmäisen onnellinen pienestä pojastani ja rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa koskaan, en voi kieltää ettenkö joskus ikävöisi tiettyjä asioita ajasta ennen lasta. Uskaltaisin väittää, että yksikään äiti tai isä ei voi olla allekirjoittamatta edes yhtä näistä.. Vai olenko väärässä?

Vapautta mennä ihan oman mielensä mukaan. Tämä on ihan varmasti se isoin asia. En voi vain lähteä sinne minne huvittaa, milloin huvittaa ja niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa. Oikeasti ainakin yli puolet entisistä menoista karsiutuu pois koska lapsi. Varsinkin juhlamenot. Lapsen voi tietenkin ottaa hyvin moneen paikkaan mukaan, mutta en koskaan halua viedä lastani esimerkiksi humalaisten ihmisten luo, ikinä. On eri asia istua esimerkiksi veneellä tai kotona terassilla saati ulkomailla ravintolassa ja juoda siinä samalla pari lasia viiniä. Mutta enempää – ei. Varsinkin nyt kesällä ärsyttää toisinaan, ettei voi vain lähteä ystävien seuraksi terassille istumaan iltaa.

Omaa aikaa. Olen ihminen, joka tarvitsisi päivittäin hetken sitä ihan omaa aikaa. Sen ei tarvitse olla mikään lepohetki, vaan voin hyvin samalla vaikka siivota, kirjoittaa blogia, lakata kynnet, tehdä ruokaa, käydä lenkillä.. Kunhan saisin hetken olla ihan yksin omien ajatusteni kanssa. Onnekseni olen saanut siihen mahdollisuuden kohtuullisen usein, se on oman jaksamisen kannalta kovin tärkeää.

Korkokenkiä. Vielä vauva-aikana työntelin rattaitakin usein korkkareissa, mutta nyt supervilkkaan taaperon äitinä korot on ehdoton ei. Lapsi säntää ihan sekunnissa jo kymmenien metrien päähän ja hänen perässään täytyy usein ihan oikeasti juosta. Erilaiset tennarit ovatkin kovassa käytössä ja ballerinat ovat tehneet taas uuden tulemisensa kenkäkaappiini korollisten avokkaiden sijaan.

Rauhallisia ravintolaillallisia. Käymme kyllä ulkona syömässä ainakin pari kertaa viikossa, mutta lapsen kanssa. Vauvahan nukkui turvakaukalossa nätisti omalla paikallaan ja saimme syödä rauhassa pidemmänkin kaavan mukaan. En muista milloin olisin tilannut viimeksi edes alkuruokaa. Ruoan odottamiseen kuluva aika tuntuu yleensä vähintään tunnilta, siinä vaiheessa pöytäliina on kasteltu jo kertaalleen vedellä, pöytämausteet ovat yleensä vesikannussa, toisinaan myös puhelin, ja kaikki ravintolan asiakkaat on äänekkäästi tervehditty. Ruokailuhetki sujuu ihan kivuttomasti siihen asti kun lapsi on syönyt. Sen jälkeen lähdetään pois pöydästä ja tuholaisen show alkaa jälleen.

Lentomatkustamista. Matkustamme kyllä, paljonkin, mutta lennot.. Vaikka ne ovat sujuneet aina kohtuullisen hyvin, stressaan sitä ihan joka kerta. Ennen pidin lentämisestä, nykyään lasken minuutteja koneen laskeutumiseen ja pyrin minimoimaan kentälläoloajan. Lentokoneessa onkin suorastaan huvittavaa katsella ennen lähtöä samppanjaa siemailevia ihmisiä jotka asettelevat itsensä mukavaan asentoon heti nousun jälkeen ja nukkuvat koko matkan ajan. Ja sitten vain nopeasti nappaavat hihnalta sen yhden kevyen Rimowan mukaansa ja hyppäävät ensimmäiseen taksiin. Katsellaan sitten 15 vuoden päästä sitä! Onneksi olemme saaneet mahdollisuuden matkustaa myös ihan aikuisten kesken. Jokaisella reissulla on silti aina ihan kauhea ikävä ja katastrofilennot tuntuvat silloin hyvin kaukaiselta ajatukselta.

Auringonottoa. Nyt onneksi voi taas olla enemmän auringossa kun lapsikin viihtyy uima-altaissa. Aiemmin kun uimiset rajoittuivat siihen, että lasta piti itse tukea vedessä ja muuten hänen piti pysytellä varjossa, tuntui ettei lomamatkoilla ehtinyt olla käytännössä yhtään auringossa. Nykyäänkin tulee tietenkin silmä tarkkana vahtia altaaseen juoksevaa lasta, mutta ainakin sen voi tehdä itsekin siinä auringossa loikoillen. Silti, se sellainen koko päivän lehden-, tai kirjanlukutuokio ja torkut uima-altaalla on ainakin hetkeksi vielä unohdettava.

Ruoanlaittoa rauhassa. Kun kiinnittää huomiota ihan mihin tahansa muuhun, esimerkiksi vaikka juuri ruoanlaittoon, lapsi tulee perässä. Hän haluaa tietysti myös osallistua. Ruoanlaittoon kuluu aikaa lähes puolet enemmän, kun vuorotellen pilkot vihanneksia, otat lapsen kädestä erilaisia keittiövälineitä pois, siivoat pullollisen Fairya lattialta, juokset toiseen suuntaan pelastamaan kahvipannua ilmalennolta ja lohdutat siinä samalla uhmaikäisen kiukkukohtausitkua, kun hän ei ylettänytkään liedelle varastamaan paistinpannua.

Bloggaamista. En kirjoittanut blogia ennen lasta, mutta osaan silti kaivata sitä omaa kirjoitusrauhaa. En kirjoita yhtään postausta kotona lapseni hereilläoloaikana, sillä se on täysin mahdotonta. Myöskään omien työjuttujeni tekeminen läppärillä ei onnistu, jos olen yksin kotona ja lapsi on hereillä. Voin kyllä nopeasti lukea sähköpostit mutta niihinkin vastaaminen on hyvin epätodennäköistä. Myös kuvaaminen kotona on hankalaa jos en ole yksin. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, esimerkiksi erilaisten ruoka-annosten kuvaaminen on lapseni mielestä aivan ihanaa.

Nopeita lähtöjä. Nopeat aamut saivat jäädä heti lapsen syntymän jälkeen. Voi sitä huolettomuutta, kun sai vaan nousta sängystä, laittaa nopeasti itsensä valmiiksi ja juoda kahvinkin matkalla. Puolessa tunnissa olin lähtövalmiina töihin. Nyt siihen menee noin puolitoista tuntia.

Liikuntaa juuri silloin kun itse haluan. Oli ihanaa päästä esimerkiksi suoraan töistä salille, tai lähteä juoksemaan vaikka keskellä vapaapäivää. Nyt liikuntaharrastukset rajoittuvat niihin aikoihin, kun lapselle on hoitaja. Toisaalta taas nyt päiväkotiaikana en halua käyttää sitä vähäistä aikaa mihinkään muuhun minkä lapseni kanssa saan viettää arkipäivinä. Salille on yritettävä mennä juuri ennen päiväkodista hakemista tai vaihtoehtoisesti juosta lenkki vasta nukkumaanmenoajan jälkeen.

En silti vaihtaisi tilannettani mihinkään. Kaikki se ilo ja onni, mitä lapseni on tuonut maailmaani voittaa kaikki nämä yllämainitut ihan 6-0. Mulle on maailman siisteintä olla äiti, mutta ymmärrän täysin heitä jotka eivät halua tähän ryhtyä. Ihanaa tiistaita, toivottelee kerrankin yksin kotona blogia kirjoittava Mirva! Taidankin lähteä tästä salille ja syömään lounasta ihan yksin..

// Before I was a mom.. Almost everything was so easy! But still, I wouldn’t change a thing <3

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Tags:
,
4 Comments
  • Taru Mari
    Posted at 14:34h, 02 elokuun Vastaa

    Hyviä pointteja! Meilläkin lapsi menee sen verran aikaisin nukkumaan, että olisi kesällä olla kiva vähän myöhempääkin ulkona. Onneksi toisinaan se onnistuukin. :)

  • mirvaannamaria
    Posted at 22:25h, 03 elokuun Vastaa

    Mä venytän loma-aikoina ihan tosi pitkäksi nukkumaanmenoaikaa, mut siltikään lasta ei voi ihan kaikkialle viedä. Toisaalta pääsee sitä sit itsekin aiemmin nukkumaan ja iisisti otetun loman jälkeen sitä kiittää itseään paljon enemmän kuin sen ”enemmän kännissä kuin selvinpäin -kesäloman” päätyttyä! Täytyy ajatella niitä hyviä puolia :)

  • Lucky Road Marianna
    Posted at 14:16h, 03 elokuun Vastaa

    Todella hyvä teksti :) Tuossa olikin jo puolet syistä, miksi itse ajattelin jättää perhe-elämän välistä. Hienoa, kun joku uskaltaa kirjoittaa myös niistä varjopuolista! Välillä tuntuu, ettei näitä asioita oikeasti ajatella loppuun asti, kun jo sännätään vauvantekohommiin. Toki ei se itseltäni ole pois, mutta tiedän ihmisiä joidenka rahkeet eivät vain riitä lastensa kanssa, ihan kuin se olisi tullut jotenkin yllätyksenä, että piruvie se onkin rankkaa työtä.

  • mirvaannamaria
    Posted at 22:29h, 03 elokuun Vastaa

    Hei kiitos ihan hurjasti tästä näkökulmasta :) Ja kiva jos koit kirjoituksen ”hyödyllisenä” tuoltakin kannalta. Mä ainakin haluan kirjoittaa myös niistä ei-niin-kivoista asioista mitä vanhemmuuteen tulee. Ei se ole pelkkää vauvantuoksuista ihanuutta ja superkilttejä itsekseen leikkiviä taaperoita se lapsen kasvu ja kehitys. 

Post A Comment