Hoidatko ihoasi liikaa?

Kosmetiikkapurkkia löytyy kylpyhuoneen kaapistoistani jos jonkinlaista. Oikeasti en tiedä varmaankaan yhtään ihonhoitotuotetta, jota en omistaisi. Olen hoitanut ihoani kovin tunnollisesti, käynyt kasvohoidoissa, pitänyt naamiota kasvoilla ahkerammin kuin viikottain, rullannut dermarollerilla, lätrännyt seerumeita iholleni varmaan tuhansien eurojen edestä. Kaikki tämä lapseni syntymän jälkeen. Sitä ennen pesin kasvoni vuosia samalla puhdistusaineella ja käytin vain yhtä kosteusvoidetta. Kasvovesipurkkini taisi vanhentua ennen loppumistaan.

Mitä luulette, voiko ihoni paremmin ennen vai jälkeen?

Aivan, noin kun asian muotoilee, ymmärtää että liiallinen hoitaminen on vain pahasta. Ennen raskautta ihoni oli lähes täydellisessä kunnossa. Kerran kasvohoidossa käydessäni kosmetologi ihmetteli ääneen, kuinka se voi niin hyvin. Raskausaikana iho pysyi samanlaisena, kunnes raskauden jälkeen hormonitoiminnan palautuessa ennalleen se alkoi hieman oireilla. Olin kuullut kauhutarinoita raskauden jälkeen puhjenneesta aikuisiän aknesta ja päätin, että minullehan ei sellaista tule. Aloin panostaa ihonhoitoon oikein kunnolla. Ja miten kävi.. No mistään suurista iho-ongelmista nyt ei voida kuitenkaan puhua, mutta ihoni voi kuitenkin huonommin kuin koskaan aiemmin. Sain siihen jonkin verran apua sinkistä, säännöllisistä kasvohoidoista, konjac-sienestä, maitotuotteiden pois jättämisestä ja hormonitoiminnan tasapainottumisesta ajan myötä. Silti, epäpuhtauksia, kuivuutta, punoitusta ja kipeitä ihonalaisia näppyjä ilmaantui lähes päivittäin.

Olen tosiaan viimeisen kahden vuoden aikana käynyt monissa eri kasvohoidoissa, monen eri kosmetologin luona. He ovat puhdistaneet ja hoitaneet ihoa kyllä tehokkaasti ja etsineet syitä sen äkilliseen epätasapainoon, mutta kukaan heistä ei ole edes maininnut vaihtoehtona ihon liiallista hoitamista. Olen toki tiennyt aina, että iholle on haitallista hoitaa sitä liikaa. Jotenkin olin mieltänyt sen vain liialliseksi mekaaniseksi käsittelyksi tai voimakkaasti alkoholipitoisilla kasvovesillä läträämiseksi. Kosmetologit kyllä suosittelivat ja myivät tuotteitaan, mutta mistään ei ollut kuitenkaan varsinaista hyötyä. Toki joukosta löytyi monta helmeäkin jotka jäävät kylppärini kaappiin varmasti pysyvästi, mutta iho-ongelmani ne olivat ja pysyivät lähes ennallaan.

Aloin itse kiinnittää huomiota ihonhoitorutiineihini. Toki iho reagoi aina hormonitoiminnan vaihteluihin, se on luonnollista, mutta hoksasin iho-ongelmieni alkaneen kuitenkin silloin, kun aloin kiinnittää (paljon) enemmän huomiota sen hoitoon. Muutamalla kasvohoidolla, vähentämällä hoitotuotteiden määrää ehkä kymmenellä ja vaihtamalla ne oikeanlaisiin, olen saanut jo nyt lyhyessä ajassa aikaan ihan ihmeitä.

Ylihoidettu iho on tukossa. Epäpuhtaudet eivät pääse kuivan pinnan alta pois, joten ne jäävät ihon alle. Tuloksena sitkeitä näppyjä, joita on hankala saada nitistettyä. Kuiva pinta huutaa lisää kosteusvoidetta, jolloin sitä ja öljyjä lätkitään ihon pintaan. Pinta tukkeutuu entistäkin enemmän ja kierre on valmis. Iho yrittää itse korjata vääränlaista kosteustasapainoa tuottamalla talia, jolloin kuiva iho rasvoittuu. Ihminen siellä ihon alla ei tiedä, millaisilla tuotteilla sitä tulisi hoitaa. Pahimmassa tapauksessa kosmetologi suosittelee vääränlaisia tuotteita, ja iho-ongelmat pahenevat. Ihon liiallisella hoitamisella voi saada aikaan jopa aknen. Erityisesti rasvoittuva iho kaipaa kunnon kosteutusta, mutta jos ihon pinta on tukossa, kosteusvoiteesta voi olla vain lisää haittaa. Ratkaisuna onkin usein yksinkertaisesti tehokas kuorinta sarjahoitona, sekä oikeanlaiset, tarpeeksi kevyet ihonhoitorutiinit.

Teen vielä erikseen postauksen omasta ihonhoidostani ja niistä tuotteista ja hoidoista, joista minä olen saanut ratkaisun kenkkuilevaan ihooni. Omat kokemukseni eivät tietenkään tarkoita, että samat käytännöt toimisivat muillakin. Ihonhoitoa ei missään nimessä tule laiminlyödä, enkä nyt kannusta ketään nukkumaan meikit naamassa ja pesemään kasvonsa suihkusaippualla. Kuitenkin olen joutunut toteamaan, että ehkä vähemmän on todella enemmän. Kaikkien näiden kokeilujen jälkeen olen palannut vieläpä siihen samaan puhdistustuotteeseen, jota tosiaan käytin aiemmin vuosien ajan.

Tuntuu suorastaan tyhmältä, miten en aiemmin ole tajunnut tätä ylihoitamista. Tuhlannut vain tolkuttomasti rahaa, ostanut purkkeja purkkien perään ja samalla tukkinut ihoani erilaisilla tuotteilla. Ilmankos iho voikin paremmin esimerkiksi viikon Monacon reissulla, jolloin unohdin suurimman osan ihonhoitotuotteistani kotiin, vaikka muuten elin äärimmäisen epäterveellisesti ja toisinaan olin pitkälle iltapäivään edellisen päivän meikissä. Auts. Mutta enpä ärsyttänyt ihoani jatkuvalla hoidolla.

Onko teillä vastaavia kokemuksia liiallisesta hoitamisesta tai vastaavasti taisteletteko jotain tiettyjä iho-ongelmia vastaan? Hyviä ihonhoitovinkkejä saa tietenkin jakaa muillekin, niitä ei koskaan ole liikaa. Kunhan pitäytyy kohtuullisissa määrissä oman ihonsa kanssa..

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Tags:
15 Comments
  • CougarWoman
    Posted at 14:02h, 09 elokuun Vastaa

    Mulla on aina ollut suhteellisen hyvä iho, muutamaa ehkä kerran kvartaalissa ilmestyvää kiusallista, yksittäistä finniä lukuunottamatta. Ei kohtuuttomasti mustapäitä, ei liian rasvaista tahi liian kuivaa ihoa. 

  • mirvaannamaria
    Posted at 23:08h, 09 elokuun Vastaa

    Kuulostaa just siltä mun entiseltä iholta ja tuotearsenaalilta :D Kohti tuota ollaan toivottavasti taas menossa. 

  • CougarWoman
    Posted at 09:45h, 10 elokuun Vastaa

    :D 

  • JonnaH.
    Posted at 14:22h, 09 elokuun Vastaa

    Ihoa voi hoitaa liikaa ja tarkoitus onkin löytää sopiva tasapaino juuri omalle iholle. Itse kuitenkin käytän ihonhoidossa paljon tuotteita ja tykkään kerrostaa useita tuotteita päällekkäin korealaisten naisten tapaan. Iltaisin rutiiniin saattaa kuulua jopa 6-7 tuotetta. Silti ihoni ei ole yli hoidettu. Välillä otan simppelimmin. Lähinnä kyse voi olla siitä, että jos on monia tuotteita, niin aina yhdessä on mahdollisuus, että se sisältää jotain joka ei sovi omalle iholle tai ei jostain syystä toimi yhdessä niiden toisten tuotteiden kanssa. Viimeisen kuukausen olen elellyt ihon hoidon kanssa todella yksinkertaisesti, sillä olen käyttänyt vain neljää tuotetta, joka on itselleni todella vähän. :D

  • mirvaannamaria
    Posted at 23:12h, 09 elokuun Vastaa

    Kerrostaminen on tosi jees, jos vaan löytää omalle iholle sopivat! Aasialainen kosmetiikka ja erityisesti nuo korealaisten ihonhoitorutiinit ovat aivan ihania. Eikö konjac-sienivillityskin tule alunperin juuri Koreasta?

  • kiasophie
    Posted at 18:47h, 09 elokuun Vastaa

    Mun ihonhoitorutiinit.. Hmm. Pesen aina meikit ja käytän aamuin illoin Nivean perus kosteusrasvaa. Kerran viikossa kuorin ihon kahvipavuilla ja hunajalla. Siinä kaikki. Oon kyllä miettinyt pitäisikö joskus oikeasti panostaa vähän enemmän ja siirtyä päivä -ja yövoiteisiin. 

  • mirvaannamaria
    Posted at 23:19h, 09 elokuun Vastaa

    Eikö jossain ollut tutkimus, että Nivean perusrasva on jopa tehokkaampi kosteuttaja kuin monet selektiiviset kosmetiikkatuotteet?! 

  • kiasophie
    Posted at 23:43h, 09 elokuun Vastaa

    Ai, no mahtava homma! :D Nivean perusrasva on kyllä paras tuote ikinä. Silmänympärysvoide on hankintalistalla, mutta aina sitä mieliummin ostaakin jonkun kivan huulipunan kuin jotain mitä oikeasti tarvitsee.. 

  • Taru Mari
    Posted at 19:04h, 09 elokuun Vastaa

    Mä oon todella laiska hoitamaan ihoani. Onneksi se on ihan hyvässä kunnossa, joskus helteiden myötä tulee näppyjä. En tee iholleni mitään muuta kuin pesen vedellä ja lätkin kookosöljyä naamaan..Veikkaan että saisin ihon parempaan kuntoon jos jaksaisin nähdä vaivaa. :D

  • mirvaannamaria
    Posted at 09:51h, 11 elokuun Vastaa

    Ai kauhee, siis millä sä meikit poistat vai sillä vedellä vaan? :D

  • Taru Mari
    Posted at 09:59h, 11 elokuun Vastaa

    Kookosöljyllä. :DD Eilen ostin sitten vähän uusia ihonhoitotuotteita tästä inspiroituneena. :D

  • mirvaannamaria
    Posted at 10:07h, 11 elokuun Vastaa

    Hullu :D Sun iho näyttää kyllä kuvissa oikein nätiltä et ehkä kookosöljy+vesi yhdistelmä ei oo huonoin mahdollinen kuitenkaan!

  • Taru Mari
    Posted at 10:32h, 11 elokuun Vastaa

    Hahah:D Joo no vois ehkä huonomminkin olla. :D Kiitos!

  • Suvi K.
    Posted at 21:18h, 09 elokuun Vastaa

    Kiitos tästä postauksesta ja luen todella mielelläni aiheesta lisää! Kuulostaa siltä, että meillä on hyvin samankaltaiset iho-onglemat: perusluonteeltaan kuiva iho, joka hormonien (mun tapauksessa tosin pillerien) takia pukkaa näppyä. Musta tuntuu, että sopivan hoidon ja tuotteiden lisäksi myös ilmasto vaikuttaa: Kroatiassa mun iho oli paljon paremmassa kunnossa, vaikken tehnyt juuri mitään erilailla.

  • mirvaannamaria
    Posted at 09:54h, 11 elokuun Vastaa

    Kiva kuulla, ja joo kuulostaa tutulta :D Ilmasto vaikuttaa varmasti, mullakin on aina lämpimissä maissa reissatessa paljon parempi iho, siitäkin voisi siis päätellä että kuivuus on just se vaikuttava tekijä, koska kosteammassa ilmastossa iho voi niin paljon paremmin..

Post A Comment