Ne kurittomat kakarat

Maksan vaikka enemmän lentolipusta, jos pääsen lennolle jossa ei ole lapsia. En halua mennä lähellekään kaupan leluosastoa, etten kuule niitä raivareita. Mikä tää vapaan kasvatuksen maa oikein on, kun lapsille ei osata pitää kuria? En halua ikinä lasta koska ne riehuu, sotkee ja kiljuu – etenkin julkisilla paikoilla. Meidän lapsi ei kyllä sitten riehu ikinä. Eihän meidän tarvitse siirtää mitään tavaroita mihinkään, koska lapsi oppii kyllä kun sitä kieltää. Musta tulee kyllä sellainen natsimutsi. On ihan vaan vapaan kasvatustyylin tulos, että nää kakarat on näin kurittomia. Eihän lasten kasvatus nyt hirveästi eroa koiran kouluttamisesta?

Ja huh huh, mitä p*skaa. Nimittäin nuo omat ajatukseni ennen lapsen hankkimista. Ja ennen kuin lapseni ilmaisi, että hänellä saattaa olla myös oma tahto ja vähän jopa jonkinlaista luonnetta.

Tosiaan, kuvittelin tietenkin että minun lapseni tulee käyttäytymään hyvin. On siisti kuten äitinsä, ottaa mallia hyvistä käytöstavoista ympärillään ja uskoo, kun sanotaan. Siisteys tarkoittaa hänen kohdallaan suunnatonta intoa siivota. Siivous on pesuaineen levittämistä kaikkialle. Pullo Fairya lattialla ei ole mikään erikoistapaus. Enää. Vessaharjalla harjataan kaikkea aina seinistä äidin hiuksiin. Hyvistä käytöstavoista on kyllä otettu mallia, lautasetkin viedään pöydästä tiskipöydälle, mutta siinä heittäessä lautasta syvään tiskialtaaseen, se lentää todennäköisesti kivitason kautta lattialle. Ja sehän on suorastaan hauskaa. Niin ja ei usko, kun sanotaan. Ainakaan ensimmäisellä kerralla. Toisinaan puree, lyö ja potkii kun kielletään. Tai siis kun äiti kieltää.

Olen järjestelmällinen, tarkka ja pidän kuria. En todellakaan luota vapaaseen kasvatukseen ja olen tehnyt lapselleni selväksi alusta asti auktoriteetit, että ketä totellaan. Mutta kun on luonnetta, niin on lapsellakin luonnetta. Meidän kodissa saa ja pitää näyttää tunteensa. Ollaan energisiä, touhutaan ja mennään paikasta toiseen. En ehkä itsekään jaksa keskittyä palikkatornin kasaamiseen, joten miten voin olettaa että 2-vuotiaani jaksaisi viettää aikaa kooten 15 palikan tornia? Vihaan istua pitkällä lennolla ja kitisen varmasti jos on tylsää. Huomautan heti, jos on nälkä tai väsyttää. Voinko vaatia lastani olemaan siinä sitten hiljaa ja selaamaan sitä kuvakirjaa?

Siitä koiran kouluttamisesta. Sanotaanko näin, olen kouluttanut kaksi samanikäistä ja -rotuista koiraa täysin samoin menetelmin pennusta aikuiseksi saman vuoden aikana. Toinen haukkuu tuskin koskaan, toinen kokoajan. Toinen hullaantuu vieraista, antaisi vaikka kadun pelottavimman miehen pitää sylissä ja toinen piiloutuu mieluusti kotonakin käyviltä vierailta jos he eivät ole aiemmin tehneet sinunkauppoja. Koska heidän luonteensa ovat erilaisia. Pikkulapsen kasvatus ja koiran koulutus eivät itseasiassa siinä eroa toisistaan, että molempien lopputulos riippuu aivan täysin siitä koulutettavan luonteesta.

On tietysti heitä, jotka ovat niitä vapaan kasvatuksen tuloksia huonolla tavalla. On siinäkin puolensa. Itse en vain usko siihen. Mielestäni niin kauan, kun lasta kielletään ja hänelle opetetaan kokoajan kuinka tulisi käyttäytyä, lapsi saa riehua. Osoittaa mieltään, tunteitaan ja purkaa energiaansa. Kiukkua ja turhautumistakin. Liian ankarat vanhemmat saavat helposti valehtelevia lapsia. Lapsi oppii rangaistuksen pelossa valehtelemaan ja jatkaa opittua tapaansa myös aikuisena. Tätä en missään nimessä halua. Meillä saa tehdä virheitä, saa kokeilla rajojaan, uhmata ja toisinaan vaikka sitten yrittää purra. Ennemmin tai myöhemmin ne oppivat, kun tarpeeksi monta kertaa sanotaan. En koskaan uskonut, että niitä kertoja saattaa olla ihan lukemattomia.

En myöskään uskonut että voisin joskus tokaista että ”Ei se mitään rakas, se oli vahinko.” Kun juuri ostetut Redkenin shampoopullot tyhjennetään kylpyammeeseen. Kun neljänkympin luomiväri jota sivellin on sipaissut ehkä kerran, menee muruiksi kylpyhuoneen lattialle ja ne murut levitetään tietysti käsillä seinään.. Kun lasinen pöytävalaisin kiskaistaan johdosta alas pöydältä. Okei, se luomiväri ei ehkä kymmeneen sekuntiin ollut mielestäni vahinko.

Niillä kurittomilla kakaroillakin saattaa nimittäin olla kuria. Ennenkaikkea luonnetta, jonka he varmasti vielä myöhemmin kääntävät vahvuudekseen. Sitä ennen äiti on aika saakelin väsynyt.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian


Tags:
,
13 Comments
  • KissanMinttu
    Posted at 07:05h, 26 elokuun Vastaa

    Ja aamen. Olis mun mielestä ihan hyvä tutkimuskohde, miksi monet lapsettomat a) ajattelevat lastenkasvatuksen olevan helppoa, b) uskovat suoriutuvansa siitä paremmin kuin jo lapsettuneet. Kannatan itsekin rajoja ja rakkautta -kasvatusasennetta, mutta iloitsen silti pienen tyttöni osoittamasta jääräpäisyydestä ja tempperamentista. Tyttölapselle nuo ovat mielestäni mitä suotavimpia ominaisuuksia ja varmistavat, että hänestä ei aikuiseksi kasvaessaan tule mitään kynnysmattoa. Vaikka täytyisi tuhat kertaa keskustella lapsen kanssa, miksi kissaa ei saa vetää hännästä ja miksi kirjoja ei saa repiä, lapsen omatahtoisuutta ei saisi lannistaa. Vaikka se sitten tarkoittaisi tosi väsynyttä äitiä.

  • mirvaannamaria
    Posted at 10:14h, 26 elokuun Vastaa

    Loistava asenne, mä en oo ehkä oikein oppinut iloitsemaan vielä siitä saakelin vahvasta omasta tahdosta :D 

  • Uusi Alku
    Posted at 10:46h, 26 elokuun Vastaa

    Hyvä ja elämänmakuinen kirjoitus. Meillä asuu myös hyvin määrätietoinen lapsi, jonka yli ei kävellä oikein mitenkään päin. Ja koska hänellä on kaksi vanhempaa samoilla spekseillä, niin onko se ihme, että se on myös lapsessa vahvana piirteenä. Toisaalta on hyvin helppo ymmärtää lasta, kun tietää itsensä kautta millaista se on – osaa nähdä lapsen temperamentin ja luonteen kautta eikä niinkään kuritonta kakaraa, sillä kuria kyllä on. Olenkin ajatellut, että se nyt on sitten niin, että vanhemmilta vaaditaan aika paljon, mutta ehkä se nimenomaan ajan kanssa kasvattaa hedelmää, kun lapsi kasvaa ja nämä piirteet alkavat kääntymään vahvuuksiksi tai ylipäätään hän saa riittävästi viisautta käyttää niitä viisaammin.

  • mirvaannamaria
    Posted at 10:51h, 26 elokuun Vastaa

    Totta, ja kiitos. Jotenkin osasin odottaa aika määrätietoista pientä miestä, mutta yllätyin jotenkin ihan täysin noista uhmakohtauksista ja siitä, kuinka päättäväinen voi pieni lapsi olla. Kovasti täytyy vaan juuri nyt opettaa sitä kärsivällisyyttä, nämä ovat varmasti aika ratkaisevia hetkiä. 

  • Ei
    Posted at 22:56h, 26 elokuun Vastaa

    Hieno homma kun toteat että kilteillä hiljaisilla lapsilla ei ole luonnetta. Itse olin juuri helppo kiltti hiljainen tyttölapsi ja silti olen nyt ihan menestyvä lakimies, voi ei. Valitettavasti mun vanhemmat ei tajunnut mulle teroittaa että mullahan ei ole luonnetta ja tunkea mua stereotyyppisen kiltin tytön laatikkoon. Jäi sitten se rikas mieskin hommaamatta kun itse tienaan omat rahani ja mies opiskelee. Traagista!

  • mirvaannamaria
    Posted at 23:17h, 26 elokuun Vastaa

    Kommenttisi sävystä voi päätellä että halusitkin ymmärtää tuon luonneviittauksen aivan väärin. Kaikki varmasti tietävät kun sanotaan että eli tarkoitetaan usein temperamenttia ja voimakastahtoisuutta. En missään nimessä tarkoita, etteikö hiljaisilla ja kilteillä lapsilla sitä olisi jo lapsena tai mahdollisesti myöhemmin. 

  • Aditu
    Posted at 14:03h, 26 elokuun Vastaa

    Haha, ihan kuin mun toteamuksia. Tosin muutamasta elättelen vielä toiveita, kun neiti vasta sen 9kk. :D

  • mirvaannamaria
    Posted at 23:18h, 26 elokuun Vastaa

    Toivotaan parasta ;) 

  • Hyvä Äiti
    Posted at 15:28h, 26 elokuun Vastaa

    Jee, hyvä postaus. Ihana kuulla, että muissakin kodeissa vessaharja heiluu muuallakin kuin pöntössä ja shmapoolla pestään kylpyhuonetta :) T. vilkkaan uhmaikäisen ja jääräpäisen vauvan äiti.

  • mirvaannamaria
    Posted at 23:19h, 26 elokuun Vastaa

    Voi kyllä :D Tänään tehtiin vähän kasvomaalauksia huulipunalla ja väritettiin nahkaista valkoista nojatuolia toistamiseen kuulakärkikynällä. Ja kyllä, huulipunat ja kynät ovat olleet piilossa jo puoli vuotta, mutta aina se ne jostain kaivaa! 

  • Pamsu
    Posted at 23:23h, 26 elokuun Vastaa

    Saako liittyä kerhoon? :D Kouluikäisen nuoren naisen kanssa kahdesta suunnasta peritty tuiskahtelu on tällä viikolla tuottanut kolmet aamuitkut (ei enää näiden vuosien jälkeen äidiltä, vaikka huono omatunto soimaakin edelleen melkein töihin asti) ja yhden mustasukkaisuuskolmiodraaman, jota äiti selvitteli ja pahoitteli kahdelle muulle äidille iltansa ratoksi. Kun periaatteessa on nämä kasvatusasiat hallussa ja sillai, mutta käytäntö, ahhh…

  • mirvaannamaria
    Posted at 23:33h, 26 elokuun Vastaa

    Tervetuloa kurittomien kakaroiden klubiin vaan :D Voi kyllä, kuten monessa muussakin asiassa, teoriapohjahan on aivan hallussa mutta.. Käytäntö, not. Mustasukkaisuuskolmiodraamoja odotellessa! 

  • Vierailija
    Posted at 14:04h, 28 elokuun Vastaa

    Kyllä kuriton lapsi on nimenomaan lepsun kasvatuksen tulosta, varsinkin kun alle kouluikäisestä puhutaan – teini-ikäiset on jo ihan oma lukunsa ”aikuisuudessaan” :)

Post A Comment