Paras smoothie ikinä – 3 ainesosaa!

Luulin maistaneeni jo kaikki mahdolliset smoothievariaatiot, mutta väärässä olin. Tehtiin yhtenä aamuna tyttöjen kanssa brunssi Espanjassa rakkaalle ystävälleni Hannulle joka tuli luoksemme Suomesta. Meitä oli brunssipöydässä kuusi ja kaikki hämmästelivät, kuinka hyvää smoothiesta tuli. Sen jälkeen tätä tehtiin useamman kerran aamiaispöytään. Pohdittiin, että tästä saisi myös hyvän drinkin pienellä terästyksellä..

Tämä tähänastisen smoothie-elämäni paras smoothie syntyi tosiaan kolmesta ainesosasta, joiden lisäksi sekaan laitettiin vain vähän vettä nesteeksi sekä jäämurskaa. Espanjassa myydään aivan superkäteviä mojitojäitä kaupoissa, ne siis kulkevat mojito ice -nimellä pakastealtaissa. Jääpalat ovat todella pienikokoisia ja pyöreitä, ilmeisen sopivia mojiton pohjalle. Niitä uskaltaa siis hyvin laittaa kaikkiin blendereihin. Vaihtoehtoisesti isoista jäistä saa pientä murskaa näppärästi huitaisemalla pussin muutamaan kertaan keittiön kivitasoa tai kiviseinän kulmaa vastaan. Näyttää hölmöltä, mutta toimii.

Sen suurempia jaarittelematta, todella hyvä smoothie syntyy siis ananaksesta, papaijasta ja mangosta. Huomasimme, että maku muuttuu sen mukaan miten näiden kolmen ainesosan suhteet vaihtelevat. Paras lopputulos tulee kun kaikkia on suurinpiirtein saman verran. Koska jokainen näistä hedelmistä on varsin ärsyttävät työstää ja leikata, niitä voi pilkkoa kerralla isomman satsin niin jää seuraavallekin päivälle jos hedelmäpalat säilyttää jääkaapissa tiiviissä rasiassa. Hedelmien kanssa kannattaa olla tarkkana, että ne ovat varmasti kypsiä. Espanjassa tätä ongelmaa ei ollut, mutta Suomesta kypsiä mangoja ja papaijoita on hankala löytää. Niitä voikin kypsytellä muutaman päivän pöydällä auringossa. Ainiin, piti laittaa kuvia tästä kyseisestä smoothiesta mutta ne olivatkin työkoneella, hups. Kuvien ananas oli kuitenkin ratkaisevassa osassa..

Herkullisia smoothiehetkiä tähän HEINÄKUUHUN – ihanaa, mun lempparikuukausi alkoi tänään!

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Tags:
,
2 Comments
  • Elli
    Posted at 18:21h, 01 heinäkuun Vastaa

    Kuulostaa niin helpolta ja hyvältä! Ja apua miten ihanat noi kuvat on :D <3

    • mirvaannamarian
      Posted at 19:52h, 03 heinäkuun Vastaa

      No se on helppoa ja hyvää! Haha, ananas ei muuten kellu kovin hyvin :D

Post A Comment